Muistan aina sen, kun olin ensimmäistä kertaa kiirastorstaina Rovaniemen kirkossa. Tuhannen hengen kirkko oli melkein täysi.
Messu, tai ehtoolliskirkko, kuten silloin taidettiin sanoa, oli kääntymässä loppuaan kohti. Alttari puettiin mustaan ja valoja vähennettiin.
Ja silloin alkoi veisuu, hämärässä, ilman säestystä. ”Käy yrttitarhasta polku, vie Golgatalle se.”
Virsitaulussa ei ollut laulun numeroa, koska se ei vielä silloin ollut virsi. Se oli sydämen laulu, joka laulettiin ulkomuistista, eläytyen ja suurella hartaudella. Yhdessä ja hyvin henkilökohtaisesti.
”Hän kuoli kaiken täyttäen, mutta tie oli tuskien.”
Pirjo, kiitos hyvästä blogista! Kiirastorstaina on ilo käydä messussa.
Virsi 231
Maan sato elonaikaan
pelloilta korjataan,
ja jyvät yhteen liittyy,
kun leipä leivotaan.
Näin, Herra, yhteen liitä
sydämet kaikkien.
Luo kirkkoon yksi sielu
ja rauha taivainen.
Syksyllä viinirinteet
aurinko kypsyttää,
ja rypäleistä saadaan
taas uutta elämää.
Veresi pyhä voima
virratkoon meissä niin
ja kootkoon kaikki yhteen
hääjuhliin iäisiin.
Kiitos, Juha. Kaunis ja puhutteleva virsi.
Virsi 77 on hieno ja sopii hyvin päättämään kiirastorstain messun.
Kiitos Pirjo, tämä oli hieno muistelu.
Omalta kohdaltani muistan, kun ensimmäisen kerran istuin Johanneksen kirkossa kuuntelemassa Bachin Matteus-passiota. Poistuin kirkosta aivan lumoutuneena.
Sittemmin passio-traditio onkin jatkunut eri maissa, eri kielillä jo useita vuosikymmeniä.
Kiitos, Seija. Hyvät muistot ovat niin hyviä, että niistä kannattaa kertoa muillekin.
Pirjo,
Tämä laulu, ”Käy yrttitarhasta polku ..” on minun lapsuudestani asti ollut yksi mieleenipainuvimmista.
50-luvulla meillä asui leskeksi jäänyt Ida-mummo, äidinäiti. Mummo opetti minulle helluntalaisuudesta pursuavia lauluja. Äitini huomautti mummolle, ettei mm. ”Käy yrttitarhassa polku ..” ja ”Pauhatkoonpa elonmeri ..” olleet 5-vuotiaalle hyvin soveltuvia. Siihen mummo sanoi ”Näitä Reijo tulee elämässään tarvitsemaan”. Hän oli oikeassa. Aivan varhaislapsuudesta lähtien nämä kaksi laulua ovat sielunmaailmaani kirjoittautuneet ja vieläkin laulan niitä väristysten kanssa.
Niin pienestä kuin muistan, niin aito Jumalan Hengen vaikuttama esitys, kuten laulu tai puhe, ikäänkuin ruokki minua sisäisesti. Näin sen nyt selittäisin. Viihdyin näissä ei-niin-lapselle-sopivien ilmiöiden parissa, kun ne olivat aitoja. Vieläkin ihmettelen kuinka 5-vuotias kokee hengellisen esittämisen epämukavana.
– Oulun Helluntaiseurakunnan saarnaajan vanhin poika, Peppe, oli 1-2 vuotiaan tasolla ja eli 72 vuotiaaksi. Hän kävi kaikissa kokouksissa. Kerran kokouksessa joku naishenkilö lopussa piti sielullisen esityksen, jollaista saatetaan pitää Pyhän Hengen vaikutuksena. Autossa kotiin Peppe alkoi hokea ”Täti rikko kokko ..”.
Uskon, että sinun ensimmäinen kiirastorstain kokemus oli sellainen missä Peppe ja minä jo lapsena olisimme voineet hyvin.
Reijo, kiitos muistoistasi! Vanhoissa hengellisissä lauluissa on paljon arvokasta uskon kokemusta. Ulkoa opitut laulujen sanat ovat ehkä sellaista pääomaa, jota muistisairauskaan ei voi meiltä viedä. Siinä toivossa kohti vanhuutta!
Pirjo
Kiitos tekstistäsi
Jo lapsesta asti olen saanut kuulla tätä puhuttelevaa laulua
On kaunista, kuinka monet laulut ovat yhteisiä meille erilaisista taustoista tuleville kristityille.