Viime vuoden syksyllä tehtiin Suomessa yksi taloushistoriallisesti mullistava päätös: vuosia yskähdellyt talousveturimme ja kansallinen ylpeydenaiheemme Nokia myytiin monikansalliselle Microsoftille.
Eihän siinä niin pitänyt käydä. Mobiiliteknologian parhaat voimat ja innovaattorithan oli palkattu Nokian palvelukseen. Rahaa ja vaikutusvaltaa oli niin että ranteita pakotti. Nokiasta oli kasvanut suurin ja kaunein, mutta sitten kaikki romahti. Nokian nimi mobiilituotteista häviää.
Kuinka tässä näin pääsi käymään? Varmasti oma osansa oli johtajilla, joiden visiot olivat kapeutuneet suuruuden ekonomiaan. Mutta monet analyytikot ovat olleet sitä mieltä, että varsinaisesti Nokia upposi kahteen tekijään: ylimielisyyteen ja näköalattomuuteen. Nämä vaivat eivät olleet vain Nokian johtajien riesana, vaan ne vaivasivat koko yrityskulttuuria.
Onko kirkollemme käymässä samoin? Tilastojen valossa pahalta näyttää. Tosin kaikki putoamisen oireet ovat olleet olemassa jo vuosikymmeniä. Nyt kirkkolaiva vuotaa molemmista päistä: sieltä, missä usko ei enää merkitse mitään ja sieltä, missä usko otetaan monien mielestä liiankin vakavasti.
Viimeisimmät tiedot vuonna 2013 kirkosta eronneista ovat oireellisia. Pelkästään joulukuun aikana kirkosta erosi hätkähdyttävät 15 000 ihmistä. Ilman, että päiviräsäset tai kirkon herätysliikkeiden edustajat ehtivät ”kissaa” sanoa.
Koko vuoden 2013 miinussaldo lienee 55 000 eronneen paikkeilla. Kirkkoon liittyjiä taitaa olla 14 000, joista muutama tuhat on vanhempiensa tahdosta liitetty kirkkoon alle vuoden ikäisinä, kun heidät on ensin eri syistä johtuen merkitty väestörekisteriin ja vasta sitten tuotu kasteelle.
Joka tapauksessa kirkon miinussaldo vuodelta 2013 lienee yli 40 000 jäsentä, siis hieman yli 1% kirkkoon kuuluvista. Talousluvuiksi muutettuna se on 12-14 miljoonaa euroa eli n. 300 virkaa / työsuhdetta tai yhden uuden espoolaisen kappelin uudisrakentamisen hinta tai kahden kirkon peruskorjauksen verran. Aika paljon tuli takkiin yhdessä vuodessa siis.
Moni nostaa syyttävän sormensa eroakirkosta.fi -sivustoa ja sen takana olevia uskonnottomia tahoja tai vapaa-ajattelijoiden propagandaa kohti. Väärin menee. Sieltä on turha syyllisiä kirkon alamäkeen hakea. Pikemminkin voisimme olla näille tahoille kiitollisia siitä, että he ovat näyttäneet meille, millaiset vaatteet ”keisarilla” on ollut yllään.
Kirkon ongelma ei todellakaan ole ulkoistettavissa petrikarismoille tai vapaa-ajattelijoille. Kirkon ongelma on sisäsyntyinen ja ilmeisen sama kuin Nokian: ylimielisyys ja kyvyttömyys katsoa tulevaisuuteen.
Kun tähän lisätään meidät omaa asemaamme varjelevat, hallinnon ja rakenteiden hienosäätöön keskittyneet ja tulevaisuutta näkemään kykenemättömät kirkon ja seurakuntien johtajat, voidaankin jo puhua Suomen ev.lut. Nokiasta.
Suuruuden ekonomia vaivaa meitä johtajia, vaikka nyt tarvittaisiin kykyä katsoa asioita samasta näkökulmasta kuin kirkon syntyaikoina: emme ole itseämme vaan muita ihmisiä varten. Alkuperäinen tehtäväksianto ei tullut kirkon maineenhallintaa ajatellen, vaan maailman elämän puolesta (Matt 28:18-20).
Kirkkoamme on vuosikymmeniä vaivannut sama ylimielisyys kuin Nokiaakin: eihän tällaisen enemmistöaseman saavuttanutta instituutiota voi mikään pudottaa. Olemme olleet kulttuurisesti ja hengellisesti tässä maassa vuosisatojen ajan ”suurin ja kaunein”.
Meille uskoteltiin vuosikymmenien ajan, että tästä kirkosta ei lähdetä niin kauan kuin jumalanpalveluksissa luetaan uskontunnustus ja Isä meitää. Vielä kaksi vuosikymmentä sitten eräs näkyvä kirkon vaikuttaja ja herätysliikejohtaja totesi, että tämän kansan evankelioimiseksi ja herättämiseksi riittää, kun soitetaan kirkon kelloja suununtaiaamuisin.
Niinpä. Soitettu on, mutta kansa havahtui avaamaan kirkon oven aivan väärään suuntaan. Nyt on tultu kovaa ja korkealta.
Jotkut ovat luonnollisesti vahingoniloisia, joitakin kirkon alamäki vain hymyilyttää tai se saa muutamat hieman kohottamaan kulmiaan, mutta monille se tekee kipeää. Enkä nyt puhu niistä, joiden ylpeyden päälle tämä jäsenkato käy enkä niistä, joiden on pakko yrittää tässäkin tilanteessa selitellä parhain päin tai miellyttää kaikkia.
Puhun niistä, joiden näkynä on ollut palvella tätä kansaa asettumalla vähäväkisten ja marginalisoitujen rinnalle. Puhun myös niistä, joiden intohimona on ollut pitää esillä rauhan evankeliumia Kristuksesta ja tuoda toivoa toivottomille. Sekä niistä, jotka ovat halunneet tarjota turvallisen kasvuyhteisön ja elähdyttävän kokemuksen Pyhän läsnäolosta kaikille sitä kaipaaville.
Jäsenkato iskee juuri tähän – ja tällä hetkellä kovaa. Se on surullista, koska kirkko on ollut myös toivon, yhteyden ja lohdun tuoja sekä vahva innoittaja taistelussa oikeudenmukaisemman maailman puolesta. Kirkosta eroaja sanoo hyvästit myös tälle kirkon työlle.
Ne, jotka ovat tästä eri mieltä, ovat usein vedonneet maailmaan, jossa kirkko ei ole elänyt enää vuosikymmeniin. Kuinkahan monen kirkosta eroamisen tastalla on yhä ollut mielikuva mustakaapuisista ja tuomionpasuunaa töräyttelevistä papeista sekä kirkosta, joka katosi jo viisi vuosikymmentä sitten..?
No, spekulaatiot sikseen. Tosiasia jää, että seuraavan sukupolven aikana luterilaisen kirkon enemmistöasema on historiaa. Helsingissä jo tämän vuoden aikana taidetaan painua joillakin alueilla alle maagisen 50%:n rajan – ensimmäisen kerran 500 vuoteen luterilainen kirkko on jollakin alueella Suomessa vähemmistössä (ellei oteta lukuun ennen vuoden 1944 menetetyn Karjalan alueen seurakuntia).
Pitääkö heittää pyyhe kehään? No, ei taatusti. Nyt on aika katsoa eteenpäin alkuperäisen tehtävänannon mukaisesti: vuonna 2014 rohkeasti Kristuksen kanssa maailman elämän puolesta.
Se ei välttämättä tuo menetettyä valta-asemaa, jäsenkuntaa eikä veroeuroja takaisin, mutta uskottavuuden se palauttaa. Ja siitähän tässä jäsenkadossa on kyse, uskottavuudesta.
Silloin kun kirkosta eroaminen oli vielä varsin vähäistä, kirkko ei tiettävästi mitenkään erityisesti pyrkinyt tavoittamaan jäsenistönsä passiivista enemmistöä, selvittääkseen näille toimintansa ns. “hengellistä sisältöä” = opetuksia, mitä toivoa ja odotteita kristinusko voisi antaa ihmisille, mitä käytännön hyötyä siitä olisi tavallisessa jokapäiväisessä elämässä jne. “Hengelliset asiat” = syyt miksi uskontoja ja uskonnollisia järjestöjä on joskus ilmaantunut.
Nyt esiintyvästä huolesta jäsenkunnan vähenemisestä herää helposti kysymys: johtuuko se lähinnä huolesta vähenevistä verotuloista, vai todellisesta huolesta ihmisten hengellisestä tilasta, tulevaisuuden odotteista ja elämänarvoista? Jos viimeksimainituista syistä, silloinhan sen rahan ei pitäisi olla niin tärkeällä sijalla.
Ps. Jos jollain uskonnolla, uskonnollisella ryhmällä on Kaikkivaltiaan Jumalan JHWH/Jahve/Jehovan ja tämän Pojan Jeesuksen Kristuksen ja tuki, ja lisäksi apunaan ja vahvistajaan Jumalan toimiva voima pyhä henki, niin sille ei voi käydä niin kuin jollekin kauppamaailman firmalle. Jos ei, niin sitten kylläkin jossakin vaiheessa, jos ei ennen, niin ainakin sitten kun Jumalan tuomioiden hetki on koittanut. Kristityille tärkeää olisikin selvittää, ketä oikeastaan Jumala käyttää nykyisin suorittamaan työtään ihmisyhteisön keskellä.
>>Ps. Jos jollain uskonnolla, uskonnollisella ryhmällä on Kaikkivaltiaan Jumalan JHWH/Jahve/Jehovan ja tämän Pojan Jeesuksen Kristuksen ja tuki, ja lisäksi apunaan ja vahvistajaan Jumalan toimiva voima pyhä henki, niin sille ei voi käydä niin kuin jollekin kauppamaailman firmalle.
Ai kuten Jehovan todistajille, jotka ”yksinkertaistavat” ja tehostavat toimintaansa jatkuvasti, aivan kuten mitkä tahansa ”kauppamaailman firmat”.
Eikö ole muuten mielenkiintoista, että teillä Jehovan todistajilla on vapaa valtakirja esittää kritiikkiä muista uskonnoista ja pitää niitä vaikka Saatanan välineinä, mutta kun teidän uskonnosta annetaan samalla tavalla kritiikkiä, te katoatte paikalta ettekä osaa vastata siihen (kuten sinä teet jatkuvasti).
Olisiko sinun, Vesa, aika lopettaa muiden osoittelu niin kauan kun et osaa suhtautua omaan uskontoosi millään tavalla objektiivisesti?
No, jos sitä kasvun näkökulmasta katsoo, niin voittajana taitaa olla tällä hetkellä ortodoksinen kirkko – pääasiassa Venäjältä saapuvien maahanmuuttajien takia.
Ymmärsin Jouni Turtiaisen kuitenkin miettivän asiaa kirkon vastuunkantajien, niiden(meidän) ’pienellä paikalla’ puurtavien, näkökulmasta. Asiat pitää asemoida uudestaan.
Turtiainen kirjoittaa koskettavasti: ”Puhun niistä, joiden näkynä on ollut palvella tätä kansaa asettumalla vähäväkisten ja marginalisoitujen rinnalle. Puhun myös niistä, joiden intohimona on ollut pitää esillä rauhan evankeliumia Kristuksesta ja tuoda toivoa toivottomille. Sekä niistä, jotka ovat halunneet tarjota turvallisen kasvuyhteisön ja elähdyttävän kokemuksen Pyhän läsnäolosta kaikille sitä kaipaaville.”
Luen itseni tähän joukkoon.
Todella erinomainen kirjoitus.
Laurentius Ulstadius aiheutti Turussa 1688 pahennusta juoksemalla lopulta alasti kirkon penkien välissä ja huutamalla ettei papeilla ole uskoa. En epäile pappien uskoa, mutta tällä uskolla taitaa olla varsin vähän käyttöä kirkossa, joka keskittyy puuhailemaan etupäässä kaikkea muuta kuin mihin alkuperäinen tehtäväksianto velvoittaisi. Usko kiinnostaa edelleen ihmisiä, mutta kirkon uskottavuus sen julistamisessa on kadonnut. Kirkko muistuttaa hiukan hengellistä ”Tokmannia.”
Luterilaisen kirkon vaivana on ollut luottamus siihen, että kirkon kellojen soitto sunnuntaiaamuisin on riittävää sisälähetystyötä. Ei ole. Vesittämätöntä, häpeilemätöntä julistusta on kartettu kuin ruttoa. Missä ovat herätyskokoukset/-julistajat jälkikokouksineen? Moderni ihminen tekee päätöksensä, myös uskoon liittyvät itse. Tällöin ihmisen tahdonratkaisua on typerää väheksyä.
Jumala käyttää edelleen kirkkoaan, ja yhä edelleen hänen sanansa on kuultavissa. Kannattaa se pitää mielessä. Kirkon ulkopuolella ei ole pelastusta.
Seuraava sitaatti on peräisin Osmo Tiililältä, mutta sopii hyvin tähän aikaan, jossa kirkon/seurakuntien ratkaisuja tehdään yleisönosastokirjoitusten perusteella:
”Olen vain tajunnut ettei kirkko ole kollektiivi, joka liikkuisi itsestään. Sitä liikuttavat joko ihmiset tai Pyhä Henki ihmisiä välikappaleinaan käyttäen. Jos kirkon liikkeelle saattajina ja työhön ohjaajina on uskoa vailla olevia henkilöitä, kirkko kulkee kohti turmiota.”
– Junkkaala 2004, 776.
jorma ojala: ”Jumala käyttää edelleen kirkkoaan,”
Mitkä voisivat olla todisteita siitä, että se Jumalan käyttämä instrumentti työnsä suorittamiseen olisi esim. juuri ev.lut. kirkko?
jorma ojala: ” Kirkon ulkopuolella ei ole pelastusta.”
Hupsis! Eikös kristinuskon opetusten mukaan sellaisista asioista voi päättää vain itse Jumala JHWH/Jahve/Jehova ja hänen asettamansa hallitsija tuomari Jeesus Kristus.
Tarjan kirkonovikritiikki on ihan posketonta. Tutustu, hyvä ihminen,
arkipäivään ja elämään.
Vesa:
>>Hupsis! Eikös kristinuskon opetusten mukaan sellaisista asioista voi päättää vain itse Jumala JHWH/Jahve/Jehova ja hänen asettamansa hallitsija tuomari Jeesus Kristus.
Tämänkin kritiikin tarjoaa Jehovan todistaja, joka ei sattumoisin muista että oma uskontonsa on erityisen tunnettu siitä, että se tuomitsee muut kuin Jehovan todistajat kuolemaan.
Paratiisi-kirjastanne:
”Sinun täytyy kuulua Jehovan järjestöön ja tehdä Jumalan tahto saadaksesi hänen ikuisen elämän siunauksensa.”
Tom Saarikoski: ”…. ei sattumoisin muista että oma uskontonsa on erityisen tunnettu siitä, että se tuomitsee muut kuin Jehovan todistajat kuolemaan.”
Ote heidän Vartiotorni lehdestään 1.11. 08:
”Jehovan todistajat ovat sitä mieltä, että he ovat löytäneet tosi uskonnon. Jolleivät he ajattelisi näin, he muuttaisivat uskonkäsityksiään. Monien muiden uskontojen edustajien tavoin Jehovan todistajat toivovat pelastuvansa. He kuitenkin ymmärtävät myös, ettei ole heidän tehtävänsä ratkaista, kuka pelastuu. Jumala on Tuomari, joka tekee lopullisen päätöksen. (Jesaja 33:22.)”
Ote heidän virallisilta nettisivuiltaan:
”Uskovatko he olevansa ainoat, jotka pelastuvat?”
”Eivät. Miljoonat, jotka ovat eläneet menneinä vuosisatoina ja jotka eivät olleet Jehovan todistajia, tulevat takaisin ylösnousemuksessa ja saavat mahdollisuuden elää. Monet nykyään elävistä voivat vielä asennoitua totuuden ja vanhurskauden puolelle ennen ”suurta ahdistusta”, ja he pelastuvat. Sitä paitsi Jeesus kielsi meitä tuomitsemasta toisiamme. Me näemme ulkomuodon, mutta Jumala katsoo sydämeen. Hän näkee tarkasti ja tuomitsee armollisesti. Hän on antanut tuomintavallan Jeesukselle, ei meille. (Matteus 7:1–5; 24:21; 25:31.)”
Kiitos esitykseni vahvistamisesta. Nettisivuiltanne lainaamasi teksti kertoo samaa kuin lainaamani Paratiisi-kirja.
Kas näin:
”Monet nykyään elävistä voivat vielä asennoitua totuuden ja vanhurskauden puolelle ennen ”suurta ahdistusta”, ja he pelastuvat.”
Ylläoleva tarkoittaa suomennettuna:
Käänny Jehovan todistajaksi tai kuole pian alkavassa harmagedonissa.
Sen lisäksi te käytte ihmisten luona jakamassa heitä pelastettaviin ja ei-pelastettaviin.
Tom Saarikoski: ”Kiitos esitykseni vahvistamisesta”
Siteerauksethan osoittivat yksioikoisen selvästi, kuten Raamattukin opettaa, että ihmisille ei ole annettu tuomio-oikeutta ja valtaa, vaan se kuuluu ainoastaan Kaikkivaltiaalle Jumalalle JHWH/Jahve/Jehovalle ja tämän asettamalle hallitsijalle ja tuomarille Jeesukselle Kristukselle.
Lainauksessa ”totuudella” tarkoitetaan jehovantodistajuutta. Ihan turha yrittää viilata linssiin.
Sinä ja muut todistajat voitte kaunistella oppianne ihan niin paljon kuin epärehellisyytenne antaa periksi, mutta kun jäätte siitä kiinni, niin lopettakaa se nyt ihmeessä edes siinä vaiheessa.
Hyvä blogi. Ja Kari-Matti Laaksosen kanssa samaa mieltä. Kirkko on nykyisin keskittynyt puuhailemaan kaikkea muuta kuin mihin alkuperäinen tehtäväksianto velvoittaisi! Lisäksi kaikenlaisia, jopa Raamatua oman mielen mukaiseksi muokkaavia pappeja siedetään niin ”muodikkaan” moniäänisyyden nimissä piispoja myöten. Sitä jaksetaan hymistellä loputtomasti.
Todellakin, vesittämätöntä, häpeilemätöntä julistusta on kartettu kuin ruttoa! Ja linnoittauduttu mammuttimaisen laitoksen sisäsiisteihin tiloihin.
Kirkkojen ovet kiinni paitsi sunnuntaisin kun muka ei ole mahdollista pitää niitä auki. Miksei ole? Mitens olen päässyt kirkkoihin muualla Euroopassa ihan arkenakin? Ja sieltä on löytynyt usein jopa pappikin! Eikös ole kummallista!
Kyllä on todella luterilaisella kirkko-Nokialla suunta ja varsinainen tehtävä auttamatta hukassa ja se on surullista.
Olen myös käynyt kirkossa Euroopassa arkena. Ja toden totta, sieltä on löytynyt pappi. Mutta ennen kaikkea sieltä on löytynyt ihmisiä.
En kuitenkaan usko, että Tarja Aarnion mielen mukainen Raamatun julistaminen alkaisi täyttämään kirkkoja Suomessa.
Kirkon ns. hengellisen opetuksen sisällöstä on varsin vaikeaa ottaa selvää. Selitykset riippuvat niin paljon kulloisenkin kirkon viranhaltijan omista näkemyksistä ja mielipiteistä. Yhtenäistä tavoitetta ja linjaa ei vaikuta olevankaan.
Voisipa myös todeta, että kirkon omaama ei-raamatullinen ns. kolminaisuusoppi on omalta osaltaan ollut mukana edesauttamassa maallistumisen ja epäuskon lisääntymistä. On hämärtänyt ja epämääräistänyt ihmisten kuvaa kristinuskon ja Raamatun Kaikkivaltiaasta Jumalasta JHWH/Jahve/Jehovasta. Alla linkissä muutoin perusteita sen kuulumattomuudesta alkuperäiseen kristinuskoon.
http://aamulehdenblogit.ning.com/profiles/blogs/kristikunnan-kirkkojen
Ps. Uuden testamentin aikaisessa ensimmäisen vuosisadan kirkossa ei ollut pappi – maallikko jakoa ja palkattua papistoa. Nimitetyt vanhimmat johtivat seurakuntien toimintaa. Apostoli Paavalin kerrotaan toisinaan harjoittaneen teltantekijän ammattia elatuksensa hankkimiseen. Sai toki joissain yhteyksissä myös toisilta kristityiltä vapaaehtoisia lahjoituksia selviytyäkseen lähetysmatkoistaan.
Institutionaalinen ja hierarkinen kirkkolaitos oli taas myöhempien aikojen tuote. Jossain vaiheessa Rooman keisari teki sen kristillisyydestä Rooman valtakunnan valtionuskonnon. Jo ennen sitä siihen alettiin ottaa mukaan opetuksia ja tapoja ns. pakanauskonnoista ja kreikkalaisesta filosofiasta. Ns. pakanoiden juhlapäiville annettiin kristillisiä ”ulkoasuja” jne.
Jeesukselle on aivan sama milloin hänen syntymäjuhlaansa vietetään. Tärkeintä on se, että se vietetään uskossa ja hänen pelastustehtäväänsä.
En usko, että kirkko olisi pystynyt toimimaan juurikaan viisaammin. Me vain elämme aikaa, jossa uskonnollinen maailmankatsomus korvautuu tieteellisellä tai ainakin epäilevällä. Tähän kirkko ei ole pystynyt vastaamaan, enkä näe, että se olisi pystynyt siihen, vaikka olisi tehnyt mitä.
Ei minua, ateistia ja kirkosta eronnutta, ainakaan millään keinoin pystytä houkuttelemaan kirkkoon niin kauan kuin kirkon esittämää tarinaa ei pystytä todistamaan. Voihan siinä olla perää, en minä sillä, mutta miksi minun pitäisi uskoa sellaiseen, mikä on uskon eikä tutkimuksen, tiedon ja toistettavuuden varassa?
Ymmärrän sinua, Pavel. Ja olen iloinen johdonmukaisuudestasi. Ei ole syytä kuulua uskontokuntaan, jonka julistukseen ei usko.
Minä olen Jumalaan uskova, ja aina ollut uskossa Jeesukseen. Mutta olen myös aina ollut hyvin kiinnostunut tieteestä, enkä koe sitä minkäänlaiseksi uhkaksi uskolleni. Miksi pitäisikään? Näkemykseni on, että tiede, vaikka onkin mielenkiintoista ja kunnioitettavaa työtä, ei koskaan voi esittää KOKO TOTUUTTA mistään asiasta, ei yksinkertaisimmastakaan.
Pidän itse asiassa aika lailla uskon asiana sitä, että pidetään lähtökohtana tieteen kaikkivoipaisuutta. Tiede ei ole mikään ihmisen ulkopuolinen taho tai voima, vaan tapa tutkia maailmaa ihmisen ymmärryksen rajoissa. Aika usein tieteellisissä julkaisuissa, kuten Tieteen Kuvalehdessä, jota usein luen, esitetään asiat niin, että ”joihinkin kysymyksiin tieteellä ei VIELÄ ole vastausta.”
Tämä näkemys, että tieteen avulla voidaan lopulta selvittää koko totuus kaikesta, on mielestäni, anteeksi ilmaisu, mutta tiedeuskovaisuutta. Uskoa tieteeseen ja ihmisjärkeen.
Uskovainen ja ateisti näkevät todellisuuden aivan toisin. Ihmisen ymmärrys on pieni osa kaikesta. Kuvaan tätä itselleni ajattelemalla paperiarkille piirrettyä pientä ympyrää, joka kuvaa sitä aluetta jota tiede voi ihmisjärjen rajoissa tutkia. Se, mitä ulkopuolelle jää, saa luonnollisesti ihmisen mielikuvituksen laukkaamaan. Pohditaan mitä kaikkea siellä voikaan olla. Monet näkemyksistä hymyilyttävät, ja monet ovatkin jääneet historiaan, juuri tiedon lisääntyessä. Sitä en kiellä. Mutta tiede voi osoittaa korkeintaan sen mitä siellä EI ole.
Tiede on muuttanut käsityksiä tästä tuntemattomasta mystisestä alueesta ja myös Jumalasta. Mutta nähdäkseni Jumala ei ole tällöin muuttunut pienemmäksi vaan päinvastoin suuremmaksi. Ammoisina aikoina Jumala (jumalat) nähtiin hyvin pieninä ja vajavaisina ihmisenkaltaisina olentoina. Muinaiset juutalaiset alkoivat hiffata, että Jumala on paljon suurempi. Salomo lausui: ”Taivaisiinkaan sinä et mahdu, kuinka sitten tähän temppeliin jonka olen rakentanut?”
Kuten olen aiemminkin kirjoittanut. ”Jumala” on sana, jota uskovaiset käyttävät kaiken takana olevasta korkeimmasta voimasta. Mutta minä en itse asiassa pysty ymmärtämään miksei tiede tai ateisti voisi esittää vaihtoehtoa tälle, tai vaihtoehtoa ylipäätään sille voimalle, joka pani kaiken alulle. Vähän aikaa sitten Tieteen kuvalehdessä oli artikkeli kysymyksistä, joihin tiede ei ole (vielä 🙂 ) löytänyt vastauksia. Yksi oli se, mikä sai aikaan alkuräjähdyksen. Miksei tälle tuntemattomalle voimalle voisi antaa tieteen piirissä nimeä, vaikkei sitä tunnetakaan? Se voisi helpottaa keskustelua uskovaisten kanssa. Voisin itse ainakin käyttää sitä sanaa, jonka tiede tälle antaa, vaikka uskonkin Voiman olevan persoonallinen.
Mitä Jeesukseen ja sanomaan Jeesuksen ylösnousemuksesta, jos odotat että joku todistaa sen sinulle, kannattaisi miettiä millaisia todisteita pitäisi esittää tai mitä tarvitaan. Mutta uskoontulleet ateistit eivät ole jääneet odottelemaan, vaan alkaneet itse miettiä, pohtia ja tutkia asioita. Raamattua, toisten kertomuksia ja asioiden johdonmukaisuutta. Raamattu nimenomaan haastaa kyseenalaistamaan, koettelemaan, tutkimaan ja vakuuttumaan sitä kautta.
Joka tapauksessa ei hyödytä mitään jäädä vain odottelemaan, että joku tulee ja esittää aukottomat todisteet. En ymmärrä niitä ateisteja, jotka sanovat että uskoisivat Jumalaan jos olisi todisteita, mutta eivät tiedä itsekään mitä todisteilla tarkoittavat.
Anteeksi ajatuksenvirtamainen kirjoitustyyli. Tämä on vain niin lähellä sitä mitä itse mietin jatkuvasti. Uskovanakin tutkin, kyseenalaistan ja koettelen kaikkea jatkuvasti. Mielestäni nyky-yhteiskunnassa vallitsee ajattelun, filosofioinnin ja etsimisen sijaan passiivinen odottaminen. Että ”tiede” antaa selityksen. Sitä ennen asiasta ei haluta puhua eikä edes miettiä.
Samoin harmittelen sitä että Raamatun ajan ihmisiä pidetään niin paljon ”tyhmempinä” kun heillä ei ollut sitä tieteellistä tietoa, jota meillä on.
Ateistien kanssa olisi tosi mielenkiintoista keskustella, mutta usein se ikävä kyllä menee epäasialliseksi puolin ja toisin. Toisen ajattelua ei ymmärretä ollenkaan osin juuri erilaisten lähtökohtien vuoksi.
Mutta tule käymään täällä joskus:
http://uskojaelama.net/forum/index.php?action=forum
Sari Weckroth. Ei kirjoitustyylissäsi ole mitään anteeksipyytelemistä, ihan selvää ja loogista. Ei myöskään käyttämässäsi käsitteessä ”tiedeuskovainen”. Se on ihan täsmällinen ja oikeaan osuva. Sitä en ymmärtänyt, kun totesit, että tiede voisi osoittaa, mitä sen tutkimusalueen ulkopuolella EI ole.
Mitkä voisivat olla todisteita siitä, että se Jumalan käyttämä instrumentti työnsä suorittamiseen olisi esim. juuri ev.lut. kirkko?–
Paras todiste on se, että Jumala vaikuttaa ihmisissä ja vetää heitä puoleensa ja pitää heitä uskossa ja antaa heille rauhan ja pelastuksen.
jorma ojala: ”Mitkä voisivat olla todisteita siitä, että se Jumalan käyttämä instrumentti työnsä suorittamiseen olisi esim. juuri ev.lut. kirkko?–
Paras todiste on se, että Jumala vaikuttaa ihmisissä ja vetää heitä puoleensa ja pitää heitä uskossa ja antaa heille rauhan ja pelastuksen.”
Onko tälläisestä sitten näkyvissä todisteita vähän laajemmalti?
Jouni Turtiainen :”Mutta monet analyytikot ovat olleet sitä mieltä, että varsinaisesti Nokia upposi kahteen tekijään: ylimielisyyteen ja näköalattomuuteen. Nämä vaivat eivät olleet vain Nokian johtajien riesana, vaan ne vaivasivat koko yrityskulttuuria.”
Kyllä nuo asiat vaivasivat myös poliittista kulttuuria. Muistan kuinka vasemmiston ”kansakunnan kaapin päällä istuva” edustaja totesi, että ”meissä jokaisessa asuu pieni jorma ollila”. Poliittiset ”pienet jorma ollilat” yksityistivät tai muuttivat omakustannusperiaatteella toimivan kansallisomaisuuden vain voiton maksimointia tavoitteleviksi kvartaalikapitalisti-yhtiöiksi ja kun tuote on jokaiselle välttämätön kuten esimerkiksi energia, voitot revitään myös yhteiskunnan pienituloisimmilta.
Fantasia-aiheiset elokuvat kuten Hobitti, Taru Sormusten Herrasta tai Harry Potter ovat aikakautemme suosituimpia elokuvia. Samoin vampyyreistä, ihmissusista tai haltijoista kertovat True Blood, Vampire Diaries tai Twilight vetävät miljoonia ihmisiä ruudun ääreen.
Voisin melkein väittää, että ihmiset ovat ennätyskiinnostuneita fantasiasta ja myyteistä. En usko alkuunkaan nimimerkki Pavelin edellä esittämää ajatusta, että ateistille kelpaa vain todistettu tosi. Tai yrittäkääpä todistaa, että vampyyrin ja kaksoisolennon verta nauttinut tapettu ihmissusi muuttuu herätessään hybridiksi.
Miksi kirkon tarjoama mystiikka ei kiinnosta?
Väitän, että kirkko on unohtanut sen, että nuorissa on tulevaisuus. Se unohtuu helposti kun valtaosalla johdosta ja luottamushenkilöistä on jo ensimmäinen puoli vuosisataa mittarissa. Onko kirkkoa rakennettu vain niiden ehdoilla, joita ei kohta ole?
Historiallisesti kirkko on saanut nuoret jäseniksi automaattisesti kunhan joku on vaivautunut viskomaan vettä päälaelle. Nuorten laumasieluisuus on ajanut vuosikymmenet koko ikäluokan rippukouluun. Kun kaikki kaveritkin menee ja sieltä saa kuulemma jonkun naimaluvan. Itse aikanaan luulin, että se liittyy jotenkin seksin. Nykyisin ovat varmaan nuoretkin fiksumpia.
Jos jäsenten rekrytointi onkin ollut helppoa meillä on kohta kasvanut kaksi sukupolvea ihmisiä, joiden sitoutuneisuus yhteisöön on ennätysalhainen. Heillä on yhtä vähän syitä jäsenyyteen kuin muistikuvia liittymisestään. Kirkon varpaille lyö ja kovaa se, että uusien jäsenten, etenkin nuorten, rekrytoimiseen ei ole tarvinnut nähdä vaivaa. Edes Nokialla ei ollut tuotetta, jonka lähes jokainen suomalainen ostaa tahtomattaan.
Ja tehdään tästä nyt vielä homokysymyskin. Kun ne muorit ja vaarit siellä nyt ovat johtamassa kirkkoa uuteen kukoistukseen, kysykääpä parikymppisiltä ihmisiltä, mitä ne miettii homoseksuaaleista ystävistään. Eivät nimittäin välttämättä lähde pullein purjein päiviräsästen ristiretkelle…
Kiinnostavaa olisi kysyä millainen kirkon suhde yhteiskuntaan tulisi olla tilanteessa, jossa siihen kuuluvien määrä laskee hätkähdyttävällä nopeudella. Ei kulu 25:tä vuotta siihen, kun kirkkoon kuuluvien määrä on alle 50%.
Herra Vihervaaran kastekehitys on teologisesti hmm… hiukan ohut, mutta sosiologisesti siinä on perää. Voiko missään mielessä puhua ”kansankirkosta”, kun yhä harvempi vauva kastetaan, yhä harvempi nuori käy rippikoulun, jos puolet kansasta ei kohta kuulu kirkkoon. Mielestäni ei voi. Toisaalta paluuta pietistiseen pappienkirkkoonkaan ei ole.
Nähdäkseni seuraavan kahdenkymmenen vuoden aikana kirkkoa odottaa äärimmäisen suuri, ja nopea muutos. Johtavien kirkonmiesten kannattaisi teologisten tekstien ohella paneutua Marxiin. Nimittäin sosiologisesti talous on kaiken perusta, kirkossakin. Seuraavan kymmenen vuoden kuluessa kirkon jäsenmäärä laskee noin 60%:iin. Pääkaupunkiseudulla reilusti sen alle. Se tietää vuositasolla miljardien eurojen menetyksiä. Leirikeskusten myyntiä, joukkoirtisanomisia jne. Idioottimaista keskustella siitä tulisiko jonkin perheneuvonnan olla maksullista vai ei tilanteessa, jossa koko toimialaa ei kirkon piirissä kohta ole.
Neuvostoliiton romahdus tuli nopeasti, samoin Nokian, mutta kirkolla on ollut aikaa valmistautua vuosikymmeniä. Mitä se on tehnyt? Lisännyt byrokratiaa ja turhia tulevaisuusselontekoja, joissa realistiseksi tavoitteeksi on asetettu kirkon jäsenmäärän nostaminen nousuun(!!). Amerikkalaisen pyhityskristillisyyden optimismi on tähän verrattuna pientä.
Minusta on hyvin köykäistä puhetta väittää, että nuoret olisi kirkossa unohdettu. Nuoriin on aina satsattu paljon. Kirkosta eroavat ne, jotka eivät uskoa elämäänsä juuri tarvirtse. Uudet arvot luovat yhteiskuntaan harhaisuuden ohella vahvan kontrastin, ja kun uskolla ei elämässä ole tarvetta voi jonkun ministerin totuudellinen puhe synnyttää mielissä vihaa ja eropäätöksen.
Jouduin uudenvuodenaattona kolmen miehen kantapöytään, olivat niin sanottuja tavallisia sällejä. Sanoivat lähtevänsä kirkosta, koska sillä ei ole selkärankaa
Jorma Ojala on varmasti oikeassa siinä, että nuoriin on aina satsattu paljon. Ehkä minun pitäisi muotoilla ajatustani hieman eri tavalla. Tarkoitin sitä, että kirkon ”tuotetta” ei ole suunniteltu nuorten näkökulmasta. En puhu nyt kirkon opista vaan erilaisista etiikkaan, erityisesti seksuaalietiikkaan, liittyvistä kysymyksistä.
Väittäisin, että kyseessä on lähinnä seniorikansalaiset, jotka tälläkin foorumilla julistavat ”omaa totuuttaan” erilaisista etiikan alaan liittyvistä kysymyksistä. Sävy on tavattoman ehdoton, hyvin mustavalkoinen ja poikkeuksetta tuomitseva. Ei se miltään ilosanomalta kuullosta eikä sitä nuorille ole tehty.
Niin kauan kun tämän mamma- ja vaarikerhon viesti on se, että Jeesukseen voi uskoa vain kaiken erilaisuuden tuomiten, tämä viesti menee niiden mammojen ja paappojen mukana hautaan. Sanoma Jeesuksesta haudataan omaan ahtaaseen etiikkaan.
Tämä on samaa ylimielisyyttä, mitä näkyi myös Nokian johdossa. Usko omaan oikeassa olemiseen on niin vahva, että kieltäydytään näkemästä todellisuutta ja sitä, mikä oikeasti on tärkeää.