Lukijani.
”Pappein pitä myös itze oleman walmit hywäl mielellä oppiman Sairaita.” Näin säätää vuonna 1688 suomeksi käännetty Kircko-Laki Ja Ordningi 17. luvun 2. pykälässä.
Säädös heijastaa aikansa kieltä. Oppia-sanan merkitys on Kielikellon 3/1994 artikkelissa referoidun Lauri Hakulisen mukaan muuttunut Agricolan aikaisesta sairaan, pyydysten ym. oppimisesta eli katsomassa, noutamassa, kokemassa käymisestä nykyiseen tiedon hankkimisen ja saamisen merkitykseen.
Pappien ja seurakuntalaisten velvollisuus sairaiden oppimiseen perustuu Jeesuksen opetukseen. Matteus 25:36 kuuluu vielä vuoden 1776 kielellä näin: ”[Sillä minä olin] Alasti, ja te vaatetitte minun: sairaana, ja te opitte minua: minä olin vankina, ja te tulitte minun tyköni.”
Vanhastaan oppimiseksi käännetyn sanan pohjana on kreikan ’episkeptomai’. Sen eri merkityksiä Gyllenbergin sanakirjan mukaan ovat 1. *katsella, tarkastaa. 2. käydä katsomassa erit. köyhiä ja sairaita. 3. katsoa jkn puoleen. 4. katsoa (arvostellen ja vertaillen), valita.
Niinpä nykyinen käännös puhuu katsomisesta. ”Minä olin alasti, ja te vaatetitte minut. Minä olin sairas, ja te kävitte minua katsomassa. Minä olin vankilassa, ja te tulitte minun luokseni.’
Minua on kuitenkin opetettu, että pelkkä katsominen ei riitä. Sairasvuoteen äärellä on hyvä tapahtua muutakin.
Se jokin muu voi olla vaikkapa sitä, mitä tiedämme oikeaoppisesta kohtaamisesta palmusunnuntaina: ”Virvon varvon vitsasella, kosken kevätpajusella. Terveyttä toivottelen, siunausta siivittelen, onnea oksalla tällä.”
Koskettaminen tuo – kun Jumala niin suo – tervehtimisen lisäarvoksi tervehtymisen. Siinä on liittymä Jaakobin kirjeen ohjeistukseen.
Vuoden 1776 raamatunkäännös opettaa: ”Jos joku sairastaa teidän seassanne, hän kutsukaan tykönsä seurakunnan papit, ja ne rukoilkaan hänen edestänsä, voidellen häntä öljyllä Herran nimeen.” (Jaak. 5:14) Vuoden 1992 käännöksen mukaan vastaavasti: ”Jos joku teistä on sairaana, kutsukoon hän luokseen seurakunnan vanhimmat. Nämä voidelkoot hänet öljyllä Herran nimessä ja rukoilkoot hänen puolestaan.”
Kirkon sanasto Aamenesta öylättiin rohkaisee kosketukseen todetessaan, että rukoushetkeen Sairaan luona vaihtoehtona kuuluva voiteleminen öljyllä voidaan omaisten pyynnöstä toimittaa silloinkin, kun kuoleva on tajuton. Jopa tiedottomalta näyttävä voi nimittäin tuntea ja tunnistaa pyhän ristinmerkin otsallaan, ja vaikkei tunnistaisi, tärkeintä on rukous hänen puolestaan.
Sairaan luona käyminen voi olla korkean tunne- tai kiirekynnyksen takana. Yli kolmensadan vuoden takainen kehotus olla valmis vaikeaankin kohtaamiseen ”hyväl mielellä” on silti yhä pätevä. Siitä huolimatta, että matkaan ei enää piiskata puolen vuoden palkan menettämisen uhalla.
Sinun
Harmaa rovasti
Vuoteeseen joutunut poislähtevä tarvitsee ihmisten kohtaamista ja vierellä olemista. Vieraan on hyvä kuunnella miten ihminen siinä loppusuoralla arvioi elämäänsä eli puhuu hänelle tärkeistä asioista. Siinä voi oppia elämälle uusia kestävämpiä arvoja.
Hyvä täydennys, Lauri. Kiitos.
Ainakin psalmin 90:12 rukous voi uskottavasti olla läsnä vierellä olijan mielessä: ”Opeta meille, miten lyhyt on aikamme, että saisimme viisaan sydämen.”
Kuolevan vierellä oppii paljon. Ainoa mitä voi joskus tehdä, on pitää kädestä kiinni. Siksi, että kuoleva ei kuule, eikä kykene puhumaan. Näkökin on jo mennyt. Siinä vain voin olla hiljaa ja pitää kädestä. Tietäen hyvin miten tärkeää hänelle on tuo käteni kosketus. Mitäkö opin, kun kävelin ulos auringon paisteeseen ja lintujen lauluun? Opin, että voin yhä kävellä, kuulla ja nähdä. Kuinka itsestäänselvänä näitä suuria Jumalan lahjoja olenkaan pitänyt.
Totta mitä kerrot, Pekka.
Kuten Raamattu todistaa, kädestä ottamisella voi olla tervehdyttävä vaikutus. Esimerkkinä olkoon Simonin (= Pietarin) anoppi Mark. 1:31: ”Jeesus meni hänen luokseen, otti häntä kädestä ja auttoi hänet jalkeille. Kuume lähti naisesta, ja hän alkoi palvella vieraitaan.”
Eikä virressä 125 suotta toistuvasti pyydetä ”Kosketa minua Henki.”
Hienoa, että nostit tämän asian esille. Olen tänä kesänä viettänyt 43 päivää sairaalassa, ja nähnyt aivan liian monta potilasta, jonka luona ei käynyt ketään. Ei oppimassa eikä katsomassa.
Kiitos kommentista, Teemu!
Sanoillasi on ilmeinen kokemusasiantuntijan painavuus. Sen ansiosta kaksi asiaa hitsautui yhteen.
Olen juuri lukenut kirjallisuutta ensi sunnuntain (6.10.) saarnaa varten. Pyhän lempinimi on ”syksyn pääsiäinen”. Kommentoidessaan Luukkaan kertomusta, jossa Jeesus herättää Nainin lesken ainoan pojan kuolleista, Aimo T. Nikolainen on kirjoittanut alaviitteen suuren kansanjoukon ilmaisuun ”Jumala on katsonut kansansa puoleen.” (Luuk 7:16, KR38). Siinä todetaan: ”Lääkärien sairaskäynneistä käytettiin juuri samaa ἐπισκέψεσθαι ilmausta.”
Alaviitteen verbi ’episkepsesthai’ on sama kuin Matt. 25:36. Sanomalehtien digitaaliarkiston perusteella opin hiljattain, että ”sairaan oppiminen” oli 1800-luvulla myös Suomessa tavanomainen lääkärin sairaskäyntiä tarkoittava ilmaisu.
Johtopäätös: Olkoonpa sairaan oppija sitten omainen tai lääkäri, olennaista on huolenpito.
Kuinka viisas Agricola aikoinaan olikaan valitessaan pyydystenkin kokemista tarkoittavan sanan ”oppiminen” kreikan sanan merkityskentän vastineeksi! Myös pyytäjä nimittäin huolehtii pyyntivälineen säännöllisesti kokemalla siitä, että saalis ei joudu tarpeettomasti kärsimään satimestaan.