Jumalanpalvelus on seurakunnan toiminnan keskus, sanotaan. Periaate on kaunis ja opillisesti pätevä mutta tosielämässä ihanne on karannut kauas. Kirkon tekemissä haastattelututkimuksissa on harmiteltu, että viikoittain messuun kertoo osallistuvansa vain muutama prosentti kansasta. Jonkinlaista lohtua on kuitenkin löydetty siitä, että noin 9 % ihmisistä kertoo osallistuvansa niihin kerran kuussa ja lähes puolet vuosittain (Monikasvoinen kirkko). Mutta jumalanpalvelusten kävijämäärätilastot paljastavat, että ihmiset taitavat liioitella aktiivisuuttaan. Nimittäin jos kävijätilastoista otetaan pois pääsiäinen, joulu ja konfirmaatiot, niin osallistujamäärät romahtavat. Vuoden 2017 tilastojen mukaan muina kuin em. erityispyhinä jumalanpalveluksiin osallistui keskimäärin 48 084 ihmistä. Se on reilusti alle prosentti Suomen väestöstä. Tulos lienee maailman huonoin kirkon kokoon suhteutettuna.
Kun keskustelin tästä kirkkohallituksen jumalanpalveluselämän asiantuntijan kanssa, hän epäili, että juuri tehdyn tilastouudistuksen vuoksi tuloksia ei voi pitää täysin luotettavina ja että jotkut seurakunnat ovat jättäneet tilastoimatta messujaan. Ja toden totta vuoden 2017 kävijämäärät ovat noin neljäsosan pienempiä kuin edellisinä vuosina. Jos tämä otetaan huomioon ja tilastoja korjataan lisäämällä oletetut puuttuvat kävijät, niin normiviikolla kirkon messuihin osallistuu noin 64 000 ihmistä – mukaan lukien kaikki messut, sanajumalanpalvelukset ja viikkomessut. Vaikka luku on hiukan lohdullisempi, niin silti raaka tosiasia on, että suomalaisista jumalanpalveluksiin osallistuu viikoittain vain niukasti yli prosentti. Puhe tyhjistä kirkoista ei ole liioittelua.
Mitä asialle pitäisi tehdä?
Seurakunta on pyhien yhteys. Ei seinät, tai rakenteet. Eikä edes jumalanpalvelus. Rakas kirkkomme on unohtanut tämän perusperiaatteen. Se laittaa seurakuntalaiset sivuraiteelle. Yhteyden ulkopuolelle. Kirkossakävijä ei pääse kokemaan aitoa yhteyttä
toisiin, eikä toimintaan. Hän jää vieraaksi ja muukalaiseksi. Timo kysyy: ”Mitä asialle pitäisi tehdä?” Tietäen itse vastauksen. Vastaus on yksinkertainen, eli yhteyden uudelleen rakentaminen alusta. Se vaatii aivan erilaista työotetta ja identiteettiä työntekijöiltä. Timo on Tampereelle löytänyt juuri ne elementit, jotka kirkko on kadottanut.
Pekka: ”Kirkossakävijä ei pääse kokemaan aitoa yhteyttä toisiin, eikä toimintaan. Hän jää vieraaksi ja muukalaiseksi.”
Pekka on oikeassa. Olen poikennut usein kirkossa pienellä vieraalla paikkakunalla, missä kirkkovierat tuntevat kyllä toisensa eikä kukaan ole edes vilkaisuut minuun saati tullut tervehtimään ja kysymään että mikäs kumma kulkija siekii siinä oot.
Mutta tärkein tekijä on yleinen maallistuminen ja toiseksi täkein ev- lut. kirkomenenojen tylsääkin tylsempi yleissävy. Mikrofoneihin mutistut 12 minuutiset saarnat ylitutuista aiheista eivät paljon sytytä eikä seurakuntalaiset juurikaan osaa liturgioita joihin voisivat osallistua. Papitkin lukevat usein asiansa monotonisesti papereista. Pappi ja kanttori suorittavat kirkonmenot kirjaimellisesti passiivisten seurakuntalaisten päiden yli.
Nyt on pakko kompata Seppo Heinolaa. Monen kokemus kiteytyy tuossa ilmaisussa ”kirkkovieras”..
Onneksi vihdoinkin on tuohon kaikkeen tulossa suuri muutos. Tähän asti ei ole merkitystä sillä, kuuleeko seurakunta saarnasta mitään. Sastamalan kirkossa puhe kuului hyvin alttarilta, mutta saarnapöntöstä ei juuri mitään. Miksi se pappi sieltä saarnan piti. Tiesi kuitenkin äänentoiston surkean laadun. Oli sama tilanne ollut jo vuosia. Monessa kirkossa on tosi surkea kuuluvuus. Suhtautuminen asiaan on yhtä välinpitämätön. Tuo kanttoreiden asenne on saman kaltainen. Musiikki soi niin valtavalla pauhulla, ettei yhtään tiedä missä säkeistössä ollaan menossa. Hyvä kun tietää mikä virsi on kyseessä. Ihmetyttää oikein tuo kirkon haluttomuus korjata ihan perusasioita. Toisaalta mitäpä väliä sillä on, kun palkka juoksee ihan sama onko kirkossa 5 vai 150 kuulijaa.
Uutena blogistina mietin kuinka saada blogi etusivulle. Oisko ideoita?
Ihan sita etta blogini ei nay kotimaa24:n etusivulla niinkuin muut. Mistahan johtuu?
Mitä tarkoitat etusivulla?
Siinähän tuo näkyy olevan, niinku muutkin. Eihän me voitais sua kommentoida muuten.
Pöyhönen: ”Käyvätkö suomalaiset maailman vähiten kirkossa?”
Pitäisiköhän järjestää kolmimaaottelu Ruotsi – Suomi – Viro? Voi olla, että jäätäisiin jumboksi.
Otsikkoa ainakin pohdin pitkään. Pitää löytyä joku näkökulma, joka ei ole ihan tavanomainen, tai itsestäänselyys. Tuntuu kivalle jos onnistuu synnyttämään keskustelua ja saa lukijoita muutamasta sadasta, tuhansiin. Samalla voi peilata omaa ajatteluaan. Omakohtaiset tarinat kiinnostaa kaikkia.
Ai. nyt vasta tajusin, että siellä tuoreimmissa etusivulla ei sun blogia ole. Että niin sitä tarkoitit.
Miksiköhän se ei ole siellä? Toimitus on töpänny varmaan.
Timo Pöyhönen. Kävin juuri Spirit-yhteisön sivuilla lukemassa artikkelisi ”Messun uudistaminen” sekä kuvailusi Varikkomessujen periaatteista. En ole kovin innokas netissä kahlaaja, joten en ollut aiemmin osunut näille sivuille, vaikka itse aihe on minua kiinnostanutkin.
Voin yhtyä kaikkeen, mitä kirjoitit messun uudistamistarpeista. Oli kuin olisin omia ajatuksiani lukenut.
Jos olisin nämä lukenut aiemmin, ehkä en omaa blogiani jumalanpalveluksen uudistamisesta olisi kirjoittanutkaan. Mutta tulipahan kirjoitettua tavallisen maallikon näkökulmasta, ihan vain omista ja joidenkin ystävieni tarpeista käsin.
Kotoani on Tampereelle matkaa n 80 km, joten varmasti tulen jossain vaiheessa tutustumaan Varikkomessuun.