Onhan se nyt niin väärin, että joku tamperelainen laiskuri viitsii ostaa vain yhden rivin Eurojackpotissa ja antaa vielä koneen valita numerotkin. Sitten tämä tyyppi menee ja voittaa tällä panostuksella yksin yli 87 miljoonaa euroa! Se tyyppihän menee tuollaisesta käsittämättömästä summasta ihan sekaisin, joutuu hullujenhuoneelle ja muut vievät sen rahat. Ei se kumminkaan osaa pitää tuota onnenpotkuaan omana tietonaan. Varmasti se mokaa rupeamalla törsäämään ihan älyttömästi. Tai voihan olla, että se on hävittänyt sen tositteen eikä saa rahoja ollenkaan.
Mitä yksi ihminen voi tehdä niin suurella rahasummalla, että jotta koska kun kerran ei saa sitä elinaikanaan edes hävitetyksi? Pyytääkö sukulaiset, ystävät ja kylän miehet avuksi? Vai sijoittaako viisaasti niin että saa vuosittain 3,5 miljoonaa euroa ja voi elää pelkillä koroilla? Voisiko hyväntekeväisyys tulla kysymykseen? Tulee mieleen tarina kultamunia munivasta hanhesta. Hanhi pyöräytti omistajalleen yhden kultamunan päivässä. Kateellinen naapuri siinä opetti, että miksi ihmeessä odottelet päivästä toiseen yhtä munaa, kun tappamalla hanhen voisit kerralla ottaa talteen kaikki kultamunat. En kehtaa edes kertoa sitä, miten sitten kävikään…
Tuntuisi aivan liian järkevältä, jos voitot olisivat vaikkapa puolen miljoonan luokkaa. Sellaisen summan voisi just ja just jotenkin käsittää. Sillä saisi ihan kivankokoisen kämpän Helsingistäkin hyvästä osoitteesta. Toisaalta palkinto tuntuu liian pieneltä tavoiteltavaksi. Tosiasia on, että mitä suurempi potti, sitä enemmän tavoittelijoita.
Onnen kätkemistä on tälle kateelliselle kansalle opetettu maailman sivu. Naapureittemme takaiskut me vielä kestämme, mutta emme heidän onneaan. Muistan omasta lapsuudestani sen, miten Aku Ankka-lehdessä oli aina palkintokilpailu kerran kuussa. Voittajien nimet ja kotiosoitteet julkaistiin aina Akkarin takakannessa. Kilpailut loppuivat siihen, kun kateelliset ei-voittajat alkoivat lähetellä vihapostia voittajien osoitteisiin tyyliin: Jos et anna sitä palkintoa mulle, niin tuun antamaan sulle turpiin!
Myönnän, että tällä iällä ja tällä järjellä varustettuna olen yrittänyt opetella iloitsemaan muiden onnistumisista ja myötäkäymisistä, jotta ei tarvitsisi koko ajan olla harmittelemassa omia takaiskujaan. Siinä on jotakin kumman lohdullista. Iloitsevien kanssa iloitsemisessa, nääs nimittäin. En ole sitä itse keksinyt, vaan Isosta Kirjasta lukenut. Ja kyllä se toimii.
Mutta nyt tämä 87 miljoonan euron keissi meinaa lyödä ihan lättäjalaksi koko hienon periaatteeni. En ole ollenkaan varma, että ns. suuret johtajatkaan ansaitsisivat megalomaanisen kokoiset palkkansa ja optionsa. Ovat ne kuitenkin edes tekevinään jotakin palkkansa eteen: Istuvat kokouksissa, pitkillä lounailla ja patsastelevat golf-kentillä. Mutta kun tämä yksi tyyppi ei ole tehnyt edes mitään tällaista! Sille ovat lentäneet kultaomenat hopeamaljassa suoraan suuhun!
Ken ei tahdo työtä tehdä, sen ei syömänkään pidä, todisti Paavali. Tyhjästä on paha nyhjästä, tietää kansan viisaus. Otsasi hiessä pitää sinun leipäsi tienaaman, sanoi Jumala. Onko tämä yksi tyyppi sitten se poikkeus, joka vahvistaa nuo kyseiset säännöt? Miksi ohitustie on valmistettu vain yhdelle ihmiselle, miksi ei useammille? Oikeustaju kärsii…
Tuo monimiljonääri – jonka henkilöllisyyttä ei kukaan vielä tiedä, ei edes Veikkaus – joutuu lunastamaan voittonsa Veikkauksen konttorista Vantaalta. Voitte olla aivan halleluja siitä, että tiedotusvälineet ovat kytiksellä paikan päällä. Yksityisyys ei tule säilymään. Ja sitten iskevät kiinni kaiken maailman kerjäläisarmeijat.
Toivoisinko, että olisin itse voittanut tuollaisen summan ikään kuin eläkkeellesiirtymisrahakseni? Pois se minusta! Omistamiseen liittyy aina niin paljon ongelmia, etten sellaisia kaipaa alkuunkaan. Loppujen lopuksi ihminen tarvitsee hynää vain jokapäiväisiin tarpeisiinsa sekä vähän ekstraa, että saapi itsensä aikanaan säällisesti hautaan.
En alkuunkaan ymmärrä noin isoa rahasummaa kuin on 87 miljoonaa euroa. En alkuunkaan ymmärrä, miksi niin kovasti pelkään tuon tuntemattoman voittajan puolesta. Eihän sen pitäisi kuulua minulle lainkaan. En alkuunkaan ymmärrä, miten minulle kristittynä tästä kaikesta tulee mieleen vanha islamilainen tarina, jossa kerrotaan niin hurskaasta miehestä, että itse Allah tahtoi hänet hyvästä ja uskollisesta vaelluksesta palkita.
Mies sai valita ihan mitä vain. Mies ilahtui tarjouksesta suunnattomasti, niin kuin arvata saattaa. Mutta se, mitä seuraavaksi tapahtui, ei enää ollutkaan niin kovasti hurskaan miehen mieleen. Allah näet laittoi sellaisen ehdon, että mitä tahansa mies haluaisikaan, niin hänen naapurinsa saisi sitä samaa tupla-annoksen.
Mies sai miettimisaikaa viikon. Kun tuo harkinta-aika oli kulunut umpeen, Allah tuli kysymään, että mitä laitettaisiin. ”Oi, Herrani, pyydän, että otat pois toisen silmäni!”
Pakollinen kysymys: Mitäs sinä, lukijani, kuvittelisit 87 miljoonalla eurolla tekeväsi?
Kuvateksti: Tampereen Sielujen siilosta voisi tulla hyvä rahasäiliö?
Jokaisella meillä on unelmia. Ne on tosi tärkeitä mielen tasapainon tähden. Osa on niitä joiden tavoittelemiseen uskomme ja osa niitä joita vain haaveilemme. Näiden tasapaino on ilmeisesti hyvin tärkeä. Masennukselle ja uupumukselle tyypillistä on juuri unelmien katoaminen. Sopivan kokoinen lottovoitto voi tehdä saman tempun meille. Kadotamme unelmamme, koska kaikki on nyt mahdollista. Joten unelmia ei voi enää toteuttaa, koska niitä ei enää ole. Joten elämän mielekkyydeltä katoaa pohja pois. Näin jotenkin sen asian täytynee olla.
Pekka: ”Jokaisella meillä on unelmia. Ne on tosi tärkeitä mielen tasapainon tähden. ”
Sinun unelmasi tuntuu olevan se, että kohdallesi ei osuisi rahapelivoittoja. Voin antaa sinulle varman vinkin siitä, miten voit toteuttaa unelmasi – älä pelaa rahapelejä.
Jaa, mutta tarkemmin ajatellen; jollet pelaa rahapelejä, unelmasi siitä, että kohdallesi voittoa ei osuisi toteutuu, jolloin sinulla ei enää ole unelmaa ja saatat vaipua unelmattomana synkkyyteen ja epätoivoon. Joten lienee sittenkin viisainta pelata, toivoa, ettei voittoa tulisi ja kuitenkin koko ajan pelätä, että unelmasi murskautuu lottovoittoon.
Olispa aikamoista Jumalallista huumoria, jos paperiton olisi pelannut ja voittanut ja veisi rahat mukanaan, kielteisen päätöksen saatuaan…
Ystäväni oli Ruotsinlaivalla matkalla Tukholmaan. Rahat oli vai loppuneet. Sattui siinä tönäisemään ohi kulkiessaan jotain pelikonetta. Sepä alkoi siinä samassa sylkeä sisukusistaan kourakaupalla kolikoita. Joten ei kapistukset ihan turhapäiväisiä ole.
Juu, se oli varmaan se jumalallinen pelikäsi, kun puutui asiaan.
Olin armeija-aikanani rahat aivan lopussa ruotsinlaivalla ja nukuin käytävän lattialla. Aamulla piti päästä nopeasti Joensuuhun Ylämyllylle, sillä loma loppui täsmällen tiettyy aikaan. Tiesin rahattomana liftarina myöhästyväni ainaskin päivän ellen kaksi, ainoa keino ehtiä ajoissa olisi lentokone. Luvassa oli ankara putkatuomio,
Avasin ankein aavistuksin silmäni ja katselin nälkäisenä kahviossa kiemurtelevaa aamiasjonoa, jossa joukossa oli – hieraisin silmiäni kahdesti -pelastava enkeli- oma äitini… oli palaamassa joltain Martta retkeltä Tanskasta. Sain rahat lentolippuun ja kiitin onnekasta -sattumaa- vaan oliko sattuma?
Pekka Pesonen :”Joten ei kapistukset ihan turhapäiväisiä ole.”
Ei sen turhanpäiväisempiä kuin ”trump’s chumpskaan” tai korppikotkarahastot yms. ”sijoittajat” tienaamssa konsulttifraaseineen ”sijoitetun oman pääoman” tuottoa kaikilla lain mahdollistamilla kirjanpitokikkailuilla ja kaikille välttämättömillä hyödykkeillä maalla. merellä ja ilmassa rikkoen ”vallankumouksensa” tieltä poliittisten strategisten konfliktien avulla kristillistä arvomaailmaa kaikin käytettävissä olevain keinoin. Sehän on jo menneiden vuosikymmentenkin aikana tutuksi tullutta poliittista jargonia: ”Valtaa ei anneta, vaan se otetaan.” ja kirkon lakisääteisestä autonomiasta viis’.
PS. edelliseen kommenttiin: en ole henk.koht. koskaan pelannut enkä tule pelaamaan minkäänlaista rahapeliä ja erilaisten talouden reaaliprosessista irrotettujen finanssi-instrumenttien ”tuottojen” kohdalla muistelen taannoista tasavallan presidentin lausuntoa, jonka mukaan vuoteen 2007 päättynyt maailmantalouden huikea vetovaihe oli bluffia. Se perustui teknorahaan, hienoihin finanssi-instrumentteihin, jotka veivät luvut nousuun, mutta todellisuus sen takaa puuttui ja ”“Olimme myös pitkältä itse aiheuttaneet ongelmamme, jotka alkoivat valuutan vapauttamisesta ja päättyivät kuplan puhkeamiseen. Toki Neuvostoliiton kaupan romahduksella oli oma vaikutuksensa.”
– Hinta oli kova. Devalvaatio katkaisi kaulan monilta. Yksityisiltä ja yrityksiltä. 1990-luvun kansalliseen häpeään kuuluu, että hiljaa vaiettiin aika runsaslukuisesta väestä, joka menetti kaiken, monet elämänsäkin.”
Sehän tässä uskovan elämässä on mielenkiintoista, kun koskaan ei voi tietää millä tavalla Jumalan pelikäsi on missäkin hankalassa tilanteessa mukana. Sattuman mahdollisuuteenkaan ei enää jaksa uskoa, kun on nähnyt liian monta kertaa Jumalan pelikäden laittavan, mitä ihmeellisimmillä tavoilla asioita järjestykseen.
Joskus nuorena kerroin jollekin ”veteraaneille”, siitä miten kerran kadotin sormikkaat lumisessa metsässä. Etsin niitä jäljiltäni. Potkin lunta löytääkseni ne. Ilta alkoi hämärtää ja väsytti. Rukoilin sitten siinä hiljaa mielessäni. Takaa kuului kova räsähdys. Jonkun mutkan päässä puu kaatui lumen painosta. Koin sen vastauksena ja juoksin puun luo. Puu latvan suunnasta löysin etsimäni. Kerrottuani tämän tapauksen, ni siinä yksi mummo tuhahti ja sanoi: ” mitäs ihmeellistä tuossa on. vastaavaahan tapahtuu jokaisen uskovan elämässä joka päivä”
Silloin en vielä ollu oivaltanut sitä, että Jumalan pelikäsi vaikuttaa kaikkien uskovien elämässä. Juuri tuon pelikäden mukanaolo kaikissa elämän vaiheissa luo luottamuksen ja toivon näköalan myös kuoleman rajan yli.
Pekka: ”Silloin en vielä ollu oivaltanut sitä, että Jumalan pelikäsi vaikuttaa kaikkien uskovien elämässä.”
Tuo 87 miljoonaa voittanut taisi olla sitten oikein superuskovainen tai sitten hänestä tuli pöhkö vasta voitosta kuultuaan.
Nyt tiedetään, että voitto meni kolmeen osaan. Eli alle 30 miljoonaa euroa per nuppi.
Pitipäs nyt sattua…!