Maailmanpolitiikassa ja kansojen hallinnossa yritetään kelloa ja aikaa kääntää taakse päin. Toisen maailmansodan jälkeinen kehityksen, edistyksen ja rauhan aika on uhattuna. Rauhan tavoittelusta ja liennytyksestä ollaan siirtymässä uudelleen kilpavarustelun aikaan.
Lyhytaikaisesti se voi onnistua, mutta toivottavasti tuskin kovin pitkäksi aikaa.
Putinin Venäjä ja Trumpin Yhdysvallat tavoittelevat 1800-luvun poliittisia menetelmiä, osin vieläkin vanhempia.
Siirtomaiden hankintaa harjoittivat Euroopan merivallat löytöretkillä keskiajan ja uuden ajan taitekohdassa. Idea oli sama kuin myöhemmässä kolonialismissa: käyttää siirtomaita hyväksi, kerätä niiden luonnonvarat emämaan hyväksi, ja jättää siirtomaat köyhiksi ”kehitysmaiksi”. Kolonialismin huippuaikaa oli 1800-luku.
Myöhemmin näitä kehitysmaita yritettiin auttaa kehitysavulla, mutta nyt sekin on uhattuna. Oma maa ensin!
Sen sukulaisilmiö on imperialismi, jonka mukaan suurvallat pyrkivät hallitsemaan pienempiä ja köyhempiä valtiota.
Protektionismilla yritetään suojella omaa teollisuutta ja taloutta tuonnilta käyttämällä tulleja ja tuontirajoituksia. Trump käyttää sitä myös kiristyskeinona saavuttaakseen muita poliittisia päämääriä.
Sen teho on kyseenalainen, sillä se hidastaa harjoittajansa maan talouden ja tekniikan kehitystä. Kansainvälinen työnjako veisi kehitystä eteenpäin.
Valistuksen opit yritetään unohtaa. Vallankolmijako oli Valistuksen iso keksintö: lainsäädäntö-, toimeenpano- ja tuomiovalta erotettiin toisistaan riippumattomille toimielimille. Nyt niitä pyritään monissa maissa jälleen yhdistämään. Erityisen pahana pidetään riippumatonta tuomiovaltaa, jonka haluttaisiin olevan hallituksen ohjattavissa. Valistus julisti myös ihmisoikeuksia sekä tiedon ja sivistyksen merkitystä.
Demokratia on jopa antiikin perua, ja parhaaksi hallintomuodoksi todettu. Sen perustelut ovat moraalisestikin päteviä. Nyt demokratia on hätää kärsimässä. Viimeksi jopa Yhdysvalloissa sitä yritetään romuttaa.
Uskontoa, jopa kristinuskoa käytetään perusteluna täysin vastakkaisille teoille ja sen opetusten vastaisille toimille.
Lehdistön ja tiedonvälityksen vapaus on viime vuosikymmenten suuri saavutus. Nyt sitäkin yritetään sitäkin romuttaa, jopa Yhdysvalloissa, vapauden entisessä mallimaassa. Vapaa media ja riippumattomat tuomarit ovat demokratian vastustajien ja totalitarismin kannattajien inhokkilistalla ykkösenä.
Oletteko muuten ottaneet huomioon sen, että Toisen maailmansodan jälkeen Saksalta käytännössä kai estettiin aseteollisuus ja varustelu, ettei uudelleen pääsisi nousemaan Kolmannen valtakunnan tyyppistä tilannetta. Varmaankin jako liittomaihin, jotka ovat pitkälti itsenäisiä, oli myös siksi tarpeen. Sitä en tiedä oliko ehkä Saksan armeija tarkoituksella pidettävä suhteellisen pienenä.
Saksa aloitti molemmat maailmansodat. Versaillesin rauhansopimukset antoivat perustan Toiselle, koska Saksa nöyryytettiin niin perusteellisesti. Näin on ainakin sanottu. Kansanluonteessa myös lienee suuruudenhulluutta ja korostunutta vallanhalua ja -tavoittelua.
Liittotasavallassa oli amerikkalaisia joukkoja ja DDR:ssä venäläisiä joukkoja kasarmeineen ja tukikohtineen. Ja Berliini oli jaettu neljän vallan kesken sektoreihin. Itse yli neljä vuotta Itä-Berliinissä asuneena pääsin tämänkin asian kokemaan. Tämä on otettava huomioon.
Saksalainen ystäväni on kertonut että koulussa historian opettaja hyppäsi koko Hitlerin ajan ylitse. Siitä ei puhuttu halaistua sanaa. Trauma on niin kovin suuri. Meidän on helppoa huudella että pääskää jo traumastanne. Itäsaksalaiset väittävät että heidän puolelleen ei jäänyt yhtään natsia! Tästähän on tehty elokuvia ja sarjoja. Takin kääntö oli helppoa.
Olin v. 1986 kesällä saksalaisten ystävieni kanssa Suomessa juhannuksen aikaan. He kauhistuivat Suomen lippujen liehumista talojen pihoilla ym. Heistä kauheaa natsismia.
Vain saksalaiset itse voivat käsitellä nuo kollektiiviset traumansa, päästä niiden yli ja eteenpäin.
Kyllähän Suomen ilmavoimien lipuissa edelleenkin oleva hakaristitunnus herättää saksalaisissa vieraissa reaktioita.
Versaillesin rauhansopimus 1919 sälytti Saksalle mielettömät sotakorvaukset, supisti Reichswehrin 100 000 mieheen, kielsi 10 000 tonnin ylittävät sotalaivat, ilmavoimat ja panssarivaunut jne. Saksa selitettiin todellakin yksin syylliseksi ensimmäiseen maailmansotaan. Tätä tuomiota vastaan protestoivat kaikki saksalaiset kirjailijat (myös juutalainen Emil Ludwig). Todellisuudessahan sodan laukaisi liittolaisuusjärjestelmä ja diplomatian epäonnistuminen. Ensimmäisen sodanjulistuksenkin antoi Itävalta-Unkari Serbialle sen jälkeen, kun heitä ei tyydyttänyt Serbian antama diplomaattinen vastaus arkkiherttua Franz Ferdinandin murhan jälkiselvittelyissä.
Bundeswehr taidettiin perustaa 1956 ja vuotta myöhemmin BRD:ssä palautettiin oikeus kantaa Kolmannen valtakunnan kunniamerkkejä, kunhan niistä oli poistettu hakaristi. Bundeswehr pyrki tietoisesti rakentamaan imagoaan ”hyvien sotilaiden” kuten Erwin Rommelin ja Werner Möldersin muiston varaan. Samaan aikaan rakennettiin myös myytti ”moraalisesti puhtaasta” Wehrmachtista vastapainonaan rikollisjärjestöksi jo sodan jälkeen julistettu SS. Jonka veteraanit taas selittivät olleensa vain sotilaita kuten kaikki muutkin… Ilman entisten veteraanien paluuta sotilaiksi Bundeswehrin rakentaminen kun ei olisi onnistunut. Vastaavasti Stalingradin sotavanki, kenraalisotamarsalkka Friedrich Paulus toimi muistaakseni DDR:n NVA:n sotilasneuvonantajana.
Vasta myöhemmin myyttejä on purettu ja ikäviä totuuksia tuotu historiantutkimuksen keinoin. Kylmän sodan vaatimukset saivat aikaan mielenkiintoisia ratkaisuja. Kummallakin puolen rajaa.
”Kyllähän Suomen ilmavoimien lipuissa edelleenkin oleva hakaristitunnus herättää saksalaisissa vieraissa reaktioita.”
Anteeksi nyt, mutta kyse ei ollut mistään Suomen ilmavoimien lipuista. Vaan ihan normaalista Suomen lipusta, joita näkyy juhlapäivinä talojen pihoilla ym.
Riitta S. Olen toki sisälukutaitoinen. Tarkoittamani tapaus sattui jokin vuosi sitten.
Muistan lukeneeni saksalainen artikkelin, jossa kysytiin joltain poliitikolta: ”Rakastatko isänmaatasi”? Hän hämmentyi kysymyksestä ja ihmetellen sanoi, rakastan kyllä vaimoani, mutta rakastanko…..isänmaatani??? Tämä taitaa kertoa osaltaan saksalaisten suhtautumisesta isänmaahan.
Kosti, Dietrich Bonhoeffer sanoi kun oli Amerikass ja kuuli Saksan tilanteesta: Isänmaa tarvitsee minua, ja hän lähti takaisin Saksaan. Kysyinkin punavihreiltä saksalaisilta ystäviltäni, jotka ovat intohimoisia Der Spiegelin lukijoita että oliko Bonhoeffer natsi kun hän käytti sanaa Vaterland. Kuulemma ei. Missähän se raja menee?