Kristinusko määrittelee ihmisen perin juurin kelvottomaksi olennoksi vaikka hänet onkin luotu Jumalan kuvaksi. Tulkinnan mukaan ihmisen hyvät ominaisuudet – jos niitä nyt yleensä on – heijastavat vain osallisuutta Jumalan hyvyydestä, Jumalan, jota ihmisen tulee peljätä, palvoa, rukoilla jatkuvasti ja rakastaa yli kaiken.
Tällainen tulkinta on minusta syvästi vastenmielinen. Kaiken vääryyden keskelläkin Jumalan toimet yritetään tulkita sulaksi rakkaudeksi lapsiaan kohtaan – pelkäksi pohjattomaksi laupeudeksi. Ihmisen tehtävä on vain huolestuneena miettiä: ”Oi Herra kuinka sulle, kaikk’ armos maksanen.” Onko tällainen matelva nöyristely ja armon kerjääminen todella perusteltua?
Muistan varhaisesta nuoruudestani isoisäni hautajaiset, joissa veisattiin jotain vanhaa virttä tunnetta tihkuvalla tavalla, omassa surkeassa itsesäälissä kieriskellen. En muista enää sanoja, mutta virsi huipentuu loppunousussaan lähes masokistiseen hekumaan, jossa syntinen ihmisparka, Jeesuksen tuomittua ja hyljättyä hänet, katsoo vielä hänen helliin silmiinsä samalla kun vaipuu helvetin lieskoihin. Veisuu painui vaikuttavuudessaan lapsenmieleeni, mutta herätti samalla oudon ristiriitaisia ja negatiivisia tunteita. Muistan kummastelleeni jo silloin ajatusta, että Jeesus hylkäisi kurjan, syntisen ja katsoisi vain hellillä silmillään hänen vaipumistaan helvetin lieskoihin.
Iän myötä minulle on tullut yhä vaikeammaksi ymmärtää koko Jeesuksen ”sovitustyön” ideaa. Miksi koko ihmiskunta on muka niin paha ja perisynnin turmelema, että se on jonkin sorttisen sovitustyön tarpeessa? Aatamin ja Eevan mitättömän vähäisestä rikkomuksestako kaikki paha alkoi?
Sen nyt jotenkin vielä ymmärtäisin, että Jumala lähetti poikansa maan päälle katsomaan vähän ihmisten perään, ”pitämään jöötä” ja opettamaan käytöstapoja, mutta ”sovituksen” ajatus on minulle täysin käsittämätön ja vieras. Kuinka se, että ihmiset tappoivat Jumalan syyttömän pojan, voi sovittaa ihmiskunnan syntisyyden ja tasoittaa ihmisen ja Jumalan välisen kuilun?
Kuinka suuri Jumala saattoi olla niin pikkumainen ja herkkä kunniastaan, että poltti hihansa pienen ihmisen – Aatamin ja Eevan – teoista ja joutui harkitsemaan koko luomansa kelvottoman ihmiskunnan tuhoamista? Oman pojan uhraaminenko oli todella Jumalan ainoa keino ristiriidan ratkaisemiseksi? Eikö kaikkivoiva kaikkivaltias pystynyt hoitamaan hommaa vähemmän verisellä ja siistimmällä tavalla? Minusta tuntuu, että Jeesuksen ”sovitustyön” idea on ihan ihmisten oma keksintö ja liittyy uhraamisen ikivanhoihin perinteisiin. Uhreilla on lepytelty, hyvitelty ja kiitelty henkiä ja jumalia ammoisista ajoista asti.
Jotain perin alkeellista liittyy mielestäni myös Pyhään Ehtoolliseen. Jeesuksen ruumiin syöminen ja veren juominen herättävät minussa pelkästään vastenmielisiä mielikuvia. Olisiko jo aika nostaa ehtoollinenkin symbolisemmalle tasolle. Siinähän lienee kuitenkin pohjimmiltaan kysymys vain rituaalista, jolla on tarkoitus poistaa ihmisten syyllisyys ja suoda kelvottomille syntisille aneeksianto.
Minun on vaikea käsittää, enkä voi hyväksyä näkemystä, että ihminen on läpeensä paha, perisynnin saastuttama ja kelvoton. Ihminen on mikä on. Näinhän Jumalakin määritteli itsensä Moosekselle. Ihminen on biologinen olento, jolla on geenien ja kulttuuriperimän tuloksena erilaisia ominaisuuksia joilla kaikilla on ollut pitkän evoluution aikana omat, mielekkäät tehtävänsä. On vaikeaa erotella mikä ominaisuus on nyky-yhteiskunnassa hyvä ja mikä huono. Lopulta kysymys on pienistä aste-eroista ja erilaisten ominaisuuksien keskinäisestä tasapainosta.
En usko että joudut helvetin lieskoihin. Uskotko, että tällä kaikella olevaisella on joku tekijä? Tai, että se mielestäsi voisi olla edes mahdollista? Kun ensimmäinen lapseni syntyi, koin vahvasti ajatuksen, että hänen täytyy olla olemassa, koska minä olen olemassa, ja Hänen on täytynyt olla olemassa jo isäni perimässä, jne… aina alkuun asti.
Koska ihmisestä tuli ihminen, ellei juuri silloin kun, Jumala loi ihmisen?
Koska en usko evoluution kautta tapahtuneeseen kehitykseen, minulle ei jää muita vaihtoehtoja, kuin tarttua Jumalan ilmoitukseen, jonka on jättänyt ihmiselle todistukseksi Itsestään. Se, että tutkimme avaruuden ja kaikki, sulkee pois sen mahdollisuuden, että olisimme samaa olemusta eläinten kanssa, vaikka fyysisesti olemmekin, niin meissä on kuitenkin Jumalan kuva, joka on mielestäni hämmentävää. Uskon, että Jumala on kaiken aikaa läsnä meidän elämässä.
Ismo: ”Uskotko, että tällä kaikella olevaisella on joku tekijä?”
Olen joskus leikitellyt ajatuksella, että jossain vieraissa galakseissa tuhansien, miljoonien tai miljardien valovuosien päässä Tellukselta on sivilisaatio tai useampia, jotka ovat miljardeja maan vuosia vanhempia ja yhtä paljon telluksentallaajia edellä kehityksessään ja tietämyksessään.
Tällainen vieras sivilisaatio saattaisi pitää luomaansa maata jonkinlaisena tutkimuslaboratorionaan, terraariona jossa tutkitaan elämän edellytyksiä maankaltaisella planeetalla, erilaisten maan olosuhteisiin kehitettyjen olioiden keskinäistä kanssakäymistä, yhteistyökykyä ja älyllistä kehittymistä.
Jospa Jeesus olikin joku maan päälle tutkimuksia tekemään ja ihmisiä opettamaan lähetetty Jedi-ritari-insinööri? Ei se mielestäni ole yhtään sen pöhkömpi ajatus kuin, että Hän olisi jonkun sorttisen henkiolennon henkiolentopoika jonka ihmiset tappoivat, jotta eivät joutuisi paistumaan helvetin lieskoissa.
Miksei elämissä voisi olla Jumalan kuvaa? Kehittynyt delffiini voi olla tyhmää ihmistä älykkäämpi.
Seppo: ”Kehittynyt delffiini voi olla tyhmää ihmistä älykkäämpi.”
Niinpä. Ne eivät ainakaan tiettävästi usko minkäänsorttisiin Jumaliin.
Ismo Malinen yritän selkeästi kertoa mitä ei uskovat voivat ajatella todistuksestasi.
Siis kun pidät uskoa (ja kastetta) TÄYSIN Jumalan tekoina niin kuinka on mahdollista edes ihmisen ”alkaa” uskomaan ja kuinka tämän ”uskosi” sisälle on otettu ns ”uskovia” jotka ovat levittäneet ja puolustaneet tätä ”uskoa” väkivalloin ja kuinka sen”uskon” edustajat elävät kaiken synnin tehden turvautuen kaiken kattavaan armoon, tähänkö jumalasi antaa”uskosi”?