Kristinusko määrittelee ihmisen perin juurin kelvottomaksi olennoksi vaikka hänet onkin luotu Jumalan kuvaksi. Tulkinnan mukaan ihmisen hyvät ominaisuudet – jos niitä nyt yleensä on – heijastavat vain osallisuutta Jumalan hyvyydestä, Jumalan, jota ihmisen tulee peljätä, palvoa, rukoilla jatkuvasti ja rakastaa yli kaiken.
Tällainen tulkinta on minusta syvästi vastenmielinen. Kaiken vääryyden keskelläkin Jumalan toimet yritetään tulkita sulaksi rakkaudeksi lapsiaan kohtaan – pelkäksi pohjattomaksi laupeudeksi. Ihmisen tehtävä on vain huolestuneena miettiä: ”Oi Herra kuinka sulle, kaikk’ armos maksanen.” Onko tällainen matelva nöyristely ja armon kerjääminen todella perusteltua?
Muistan varhaisesta nuoruudestani isoisäni hautajaiset, joissa veisattiin jotain vanhaa virttä tunnetta tihkuvalla tavalla, omassa surkeassa itsesäälissä kieriskellen. En muista enää sanoja, mutta virsi huipentuu loppunousussaan lähes masokistiseen hekumaan, jossa syntinen ihmisparka, Jeesuksen tuomittua ja hyljättyä hänet, katsoo vielä hänen helliin silmiinsä samalla kun vaipuu helvetin lieskoihin. Veisuu painui vaikuttavuudessaan lapsenmieleeni, mutta herätti samalla oudon ristiriitaisia ja negatiivisia tunteita. Muistan kummastelleeni jo silloin ajatusta, että Jeesus hylkäisi kurjan, syntisen ja katsoisi vain hellillä silmillään hänen vaipumistaan helvetin lieskoihin.
Iän myötä minulle on tullut yhä vaikeammaksi ymmärtää koko Jeesuksen ”sovitustyön” ideaa. Miksi koko ihmiskunta on muka niin paha ja perisynnin turmelema, että se on jonkin sorttisen sovitustyön tarpeessa? Aatamin ja Eevan mitättömän vähäisestä rikkomuksestako kaikki paha alkoi?
Sen nyt jotenkin vielä ymmärtäisin, että Jumala lähetti poikansa maan päälle katsomaan vähän ihmisten perään, ”pitämään jöötä” ja opettamaan käytöstapoja, mutta ”sovituksen” ajatus on minulle täysin käsittämätön ja vieras. Kuinka se, että ihmiset tappoivat Jumalan syyttömän pojan, voi sovittaa ihmiskunnan syntisyyden ja tasoittaa ihmisen ja Jumalan välisen kuilun?
Kuinka suuri Jumala saattoi olla niin pikkumainen ja herkkä kunniastaan, että poltti hihansa pienen ihmisen – Aatamin ja Eevan – teoista ja joutui harkitsemaan koko luomansa kelvottoman ihmiskunnan tuhoamista? Oman pojan uhraaminenko oli todella Jumalan ainoa keino ristiriidan ratkaisemiseksi? Eikö kaikkivoiva kaikkivaltias pystynyt hoitamaan hommaa vähemmän verisellä ja siistimmällä tavalla? Minusta tuntuu, että Jeesuksen ”sovitustyön” idea on ihan ihmisten oma keksintö ja liittyy uhraamisen ikivanhoihin perinteisiin. Uhreilla on lepytelty, hyvitelty ja kiitelty henkiä ja jumalia ammoisista ajoista asti.
Jotain perin alkeellista liittyy mielestäni myös Pyhään Ehtoolliseen. Jeesuksen ruumiin syöminen ja veren juominen herättävät minussa pelkästään vastenmielisiä mielikuvia. Olisiko jo aika nostaa ehtoollinenkin symbolisemmalle tasolle. Siinähän lienee kuitenkin pohjimmiltaan kysymys vain rituaalista, jolla on tarkoitus poistaa ihmisten syyllisyys ja suoda kelvottomille syntisille aneeksianto.
Minun on vaikea käsittää, enkä voi hyväksyä näkemystä, että ihminen on läpeensä paha, perisynnin saastuttama ja kelvoton. Ihminen on mikä on. Näinhän Jumalakin määritteli itsensä Moosekselle. Ihminen on biologinen olento, jolla on geenien ja kulttuuriperimän tuloksena erilaisia ominaisuuksia joilla kaikilla on ollut pitkän evoluution aikana omat, mielekkäät tehtävänsä. On vaikeaa erotella mikä ominaisuus on nyky-yhteiskunnassa hyvä ja mikä huono. Lopulta kysymys on pienistä aste-eroista ja erilaisten ominaisuuksien keskinäisestä tasapainosta.
Kun olet näin kiinnostunut kristinuskosta, niin ehkäpä on toivoa siitä, että Jumala sinua vielä puhuttelee sillä tavalla, että opit häntä rakastamaan.
Yrjö
Joopati joo, olen kyllä ikäisekseni vielä varsin utelias ja perin kiinnostunut kaikesta kummallisesta, mutta on erittäin epätodennäköistä, että minusta enää minkäänsorttisiin jumaliin uskovaa ihmistä tulee. Vaikka kukapa tuon tietää, jos elää saa.
Kunhan vain ihmettelen ja pohdiskelen maailman menoa aikani kuluksi.
Näen asiat paljolti samoin kuin Kimmo. Olen kuitenkin äärimmäisen kiinnostunut kristinuskon juurista ja etenkin sen niitä piirteistä. jotka liittyvät antiikin mysteeriuskontoihin, ja joista jo tutkitustikin löytyy vahvoja piirteitä myös koko Raamatusta, siis myös Ut: sta.
Ehtoollisen idean mystifioituminen on kirkon oma aikaansaannos, Jeesus itse jo aavisti tämän ja selittääkin Johanneksen evankeliumin luvussa 16 ’lihansa syömisen’ olevan vain hänen opetustensa vertauskuvaa: ”Ei liha mitään hyödytä, ne sanat jotka minä teille sanont, niissä on henki ja elämä” . Kohdan tekstuaalinen konteksti osoittaa selvästi, että Jeesus viittaa täsä omaan lihaansa.
Kimmolla on osin elämän historiansa kautta muotoutunut käsitys kristinuskosta. Se käsitys on tosin minulle aivan vieras.
Tämä kommentointitila ei riitä siihen, että alkaisin juurta jaksaen selvittää kristinuskon periaatteita. Joten kehotankin Kimmoa ja muita epäilijöitä itse lukemaan Raamattua niin uskon, että vilpittömällä sydämellä, ilman ennakkoasenteita, kysymykset alkavat saada vastauksia.
Salme: ”Joten kehotankin Kimmoa ja muita epäilijöitä itse lukemaan Raamattua niin uskon, että vilpittömällä sydämellä, ilman ennakkoasenteita, kysymykset alkavat saada vastauksia.”
Olen tätä joskus nuorenpana yrittänyt oikein tosissani ja urakallakin, mutta eipä ole selkeitä vastauksia löytynyt siihen miksi pitäisi ruveta Jeesuksen seuraajaksi. Jos Raamattu on tarkoitettu luettavaksi ja jopa ymmärrettäväksi samalla tavalla kaikille ihmisille – vähemmän kouluja käyneestä mökin mummosta ja tavallisista telluksentallaajista korkeasti oppineisiin teologeihin asti – niin miksi ihmeessä siitä on tehty niin puuduttavan pitkäveteinen, ristiriitainen, vaikeaselkoinen ja tullkinnanvarainen opus?
Eksegetiikka on tuonut nykypäivänä yhä selvemmin esiin Raamatun totuuksien suhteellisuuden ja olisikin mielestäni jo aika erottaa toisistaan Jeesuksen antamien, sinänsä hyvien opetusten ydinsanoma ja ajanlaskumme alkuun liittyvä aikasidonnainen aines, joka ei sovellu enää tämän päivän ihmisten elämänohjeeksi.
Olisiko jo vihdoinkin uuden uskonpuhdistuksen ja myös Raamatun päivittämisen aika?
Asiallista kyseenalaistamista taas Kimmolta. Ainakin osa epäluuloista näyttää perustuvan kuitenkin ”isoisänhautajaiset”- tyyppiseen informaatioon Raamatun sanomasta.
Yksi esimerkki otettakoon pureskeltavaksi.
Mistä päin Raamattua olet vetänyt sellaisen johtopäätöksen, että Kaikkivaltias ”joutui harkitsemaan koko luomansa kelvottoman ihmiskunnan tuhoamista?”
Itse näen, että jo Raamatun ensi lehdillä esitetään ratkaisu syntyneeseen ongelmaan. Ja loppuosa Raamatusta antaa sitten asiasta erinomaisen paljon lisätietoa.
Rauli: ”Mistä päin Raamattua olet vetänyt sellaisen johtopäätöksen, että Kaikkivaltias “joutui harkitsemaan koko luomansa kelvottoman ihmiskunnan tuhoamista?”
Eiköhän tuo ollut jo ihan hilkulla ainakin vedenpaisumuksen aikoina, jos Raamattuun on uskominen.
Rauli: ”Itse näen, että jo Raamatun ensi lehdillä esitetään ratkaisu syntyneeseen ongelmaan.”
Ongelmahan oli se, että Aatami pisti poskeensa Eevan tarjoaman omenan ja siitä mitättömästä pikkumokasta Jumala poltti hihansa ja perusti ”perisynnin”- käsitteen, potki porukat pois paratiisista kelvottomana ja kuolemaan tuomittuna sakkina.
Tuosta perisynnistä tuli sittemmin jokaisen ihmisen taakka, joka lankeaa jokaiselle syntymälahjana kuin manulle illallinen vaikkei olisi mitään tehnytkään ja sen päälle jokainen kerää sitten omia syntejään yksilöllisesti, kukin oman makunsa mukaan.
No, tämän koko homman voi sitten kukin sovittaa uskomalla Jeesukseen, jonka Jumala lähetti Tellukselle tapettavaksi, jotta ihmiset saisivat pahat tekonsa anteeksi ja pääsisivät taivaaseen elämään iankaikkista elämää. Ja jos et nyt vaan pysty uskomaan Jeesuksen sovitustyöhön ja raakaan ristinkuolemaan, niin kidu sitten iankaikkisesti helvetin tulessa.
Aika monimutkainen kuvio mielestäni kaikkivaltiaalta luotujensa pelastamiseksi helvetistä. Luulisi, että kaikkivoipa Jumala olisi voinut hoitaa homman yksinkertaisemminkin, ilman poikansa tapattamista, jos ei olisi pikkumaisesti polttanut heti hihojaan, kun Eeva vietteli Aatamin.
Tottahan on, että vain kahdeksan vedenpaisumuksesta selviytyi. Mutta eihän siinä ollut suinkaan kyse ihmiskunnan totaalituhosta vaan suuresta puhdistuksesta. Jumalan vastustajan kipparoima ihmiskunta olisi ajanut liian pahasti asiat maapallolla solmuun jo muinoin ilman Luojan puuttumista asioihin.
Kirjoitat ihan puhtaan tosiasian todetessasi, että ”tuosta perisynnistä tuli sittemmin jokaisen ihmisen taakka, joka lankeaa jokaiselle syntymälahjana kuin manulle illallinen vaikkei olisi mitään tehnytkään.” Taitaa olla niin, että sinä kutsut perisynnin näkyvää osaa vain hiukan eri nimellä ja puhut realiteetit tunnustaen ihan samasta asiasta.
Raamattu kertoo syyn tähän ”manun illalliseen”: ”Yhden ainoan ihmisen teko toi maailmaan synnin ja synnin mukana kuoleman. Näin on kuolema saavuttanut kaikki ihmiset, koska kaikki ovat tehneet syntiä.”(Ro5:12)
Asiantuntijat vakuuttavat meille , että geneettisen rakenteemme takaa meille jostakin tuntemattomasta syystä varman vanhenemisen ja kuoleman. Me Raamattuun luottavat tiedämme sitten sen syyn. Siinä missä yksikään expertti ei edes haaveile korjaussarjasta genomiimme Luoja sellaisen lupaa.
Kritisoit Raamatun sovitusopetusta, johon en nyt tässä halua puuttua. Mutta jos ja kun Raamattu lupaa ikuista elämää fyysisesti ja henkisesti täydellisen terveenä, lienee ihan fiksua ottaa asiasta selvää.
Olen toki kuullut sinun kertovan, että nykyinen elämä riittää. En vain millään usko, että noin paljon asioita pohdiskeleva olisi jättänyt niin tärkeän kiven kääntämättä.
Rauli: ”Mutta jos ja kun Raamattu lupaa ikuista elämää fyysisesti ja henkisesti täydellisen terveenä, lienee ihan fiksua ottaa asiasta selvää.”
Niinpä. Sitähän tässä on yritetty tehdä jo jonkin aikaa – ainakin jo reilusti yli puoli vuosisataa. Eipä vaan ole vielä asiaan selvyyttä tullut.
Rauli: ”Olen toki kuullut sinun kertovan, että nykyinen elämä riittää.
Tuskin olet kuullut, mutta lukea olet voinut. Olet ymmärtänyt lukemasi oikein.
Rauli: ”En vain millään usko, että noin paljon asioita pohdiskeleva olisi jättänyt niin tärkeän kiven kääntämättä.”
Minä taas en usko minkään sorttisiin jumaliin, sovituksiin tai iankaikkiseen elämään, koska olen elämäni aikana kääntänyt niin monta tärkeää kiveä.
Kimmo käsittelee omalla persoonallisella tavallaan kristinuskon keskeisiä kysymyksiä: perisyntiä, sovitusta ja ehtoollista. Kun katsoo ihmisiä, maailmaa ja erityisesti peiliin, mihin muuhun lopputulemaan voi päätyä kuin, että ihminen on – loppujen lopuksi – ”läpeensä paha, perisynnin saastuttama ja kelvoton” eikä uskova ihminen, kirkon työntekijä, pappi tms. tee tässä suhteessa poikkeusta, monasti pikemmin päinvastoin.
Kari-Matti: ” ihminen on – loppujen lopuksi – “läpeensä paha, perisynnin saastuttama ja kelvoton”
Voi olla, mutta erästä tunnettua ”valtiomiestä” lainatakseni: ”Eihän tässä näin pitänyt käydä.”
Miten siinä noin sitten pääsi käymaan? Tuliko Jumalalle moka ihmistä luodessaan? Tuota perisyntihommaa en kyllä ymmärrä vaikka kuinka yrittäisin, enkä tunnusta mitään, mitä en ole tehnyt. Aika epäreilu syntymälahja Jumalalta.
(kirkkoisä) Augustinukselta lienee luterilaisuuteen/yleensä protestanttisiin kirkkoihin napattu napattu tämä perisyntioppi. Minusta Augustinus oli inhorealisti (vaikka tässä tietysti on kysymys enemmän teologiasta kuin empiirisistä psykologis-sosiologisista havainnosta). Ihmisiltä puuttu (perisynnin seurauksena) paitsi kyky, myös tahto hyvään – ja se puuttuu syntymästä saakka. Sosiaalipsykologi sanoisi: ihmiseltä puuttuu sekä voiminen että haluaminen hyvään: omin voimin ihminen ei pysty eikä kykene.
Ns. pelagiolaisuus sopisi Augustinuksen käsityksiä paremmin tämän päivän populaarifilosofiseen käsitykseen ihmisestä.
Kimmolle ei taida teologiset selitykset kovin helposti upota, eikä niistä juuri taida olla apua, jos ei Jumalaan usko. Luther sanoi jossain, ettei Paavalin uskon kautta vanhurskauttamisen oppia kannata selittää ihmiselle, joka ei vielä tiedä edes sitä uskooko hän Jumalaan.
Itse katsoin kerran pientä vastasyntynyttä vauvaa, joka jokelteli äidilleen ja mieleen nousi ajatus kuinka Jumala voisi katsoa meitä ja sanoa: ”Katsokaa mitä olen tehnyt, minä olen luonut ihmisen ja kaikki, pitäkää huolta minun luomakunnastani, ihmisestä, jonka loin kuvakseni.”
Se että olemme syntisiä ja vääriä, ei poista meistä sitä hyvää, minkä Jumala on meihin luonut. Kysymys on siitä, että me emme voi olla täydellisiä kuten Jumala on. Se että olemme langennut sukukunta ensimmäisen ihmisen toilailujen takia, on meistä riippumatonta, mutta väistämätöntä.
On kuin Jumala sanoisi meille: ”Olette vääriä vaikka tein teidät alunperin suoriksi.” Jos emme tuota usko niin muuttaako se asian jotenkin?
Jos joku nyt kertoo meille, että ihminen syntyy vääräksi ja elää ilman Jumalan Valoa. Kertooko hän meille totuuden vai valheen?
Kun Pyhä Henki tulee ihmiseen, niin hän paljastaa ensimmäiseksi ihmisen synnin, joka on epäuskoa. Toiseksi Hän paljastaa Jumalan täydellisen vanhurskauden, sillä on Lähettänyt meille Poikansa kertomaan meille Totuuden. Hän tuli ja Hän lähti takaisin Isä tykö, että me uskoisimme Häneen, joka on Hänet lähettänyt. On kuin kaiken Isä huutaisi meille menneisyydestä, uskookaa Häneen, jonka minä Lähetin teidän luoksenne. Minä olen teidän Luojanne sanoo Jumala.
”Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: me puhumme, mitä tiedämme, ja todistamme, mitä olemme nähneet, ettekä te ota vastaan meidän todistustamme.
Jos ette usko, kun minä puhun teille maallisista, kuinka te uskoisitte, jos minä puhun teille taivaallisista?
Ei kukaan ole noussut ylös taivaaseen, paitsi hän, joka taivaasta tuli alas, Ihmisen Poika, joka on taivaassa.
Ja niinkuin Mooses ylensi käärmeen erämaassa, niin pitää Ihmisen Poika ylennettämän, että jokaisella, joka häneen uskoo, olisi iankaikkinen elämä.
Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.
Sillä ei Jumala lähettänyt Poikaansa maailmaan tuomitsemaan maailmaa, vaan sitä varten, että maailma hänen kauttansa pelastuisi.
Joh.3:11-17
.
.
Ismo: ”Kimmolle ei taida teologiset selitykset kovin helposti upota, eikä niistä juuri taida olla apua, jos ei Jumalaan usko.”
Ei minulla Jumalaan uskomista vastaan sinänsä mitään ole, mutta ei se taida olla kiinni omasta tahdosta tai tahtomattomuudesta. Sitä joko uskoo tai ei usko. En pysty pettämään itseäni uskottelemalla uskovani ja ainakin itselleen pitäisi pyrkiä olemaan rehellinen.
Usko ei ole tahdon asia.
Kiitos kirjoittajalle avoimuudesta ja ajattelun aiheista tähän saakka keskusteluun osallistuneille.
Minä jäin saman tien sivuraiteelle pohtimaan, mikä mahtoi olla tuo väkevä kirjoittajan elämää muokannut virsi.
Virsi on ehkä ollut jokin edeltäjä nykyisen v 1986 virsikirjan virrelle 615. Se oli edellisessä virsikirjassa vielä neljä säkeistöä nykyistä pitempänä numerolla 610. Se oli osastossa Onneton iankaikkisuus ja sisältää pois leikatuissa säkeistössä helvetin liekkien kuvausta.
Vielä vanhemmassa virsikirjassa, jota länsi-Suomen rukoilevaisseuduilla käytetään yhä, oli mukana peräti 16 säkeistöä. Ja vielä voimakkaampaa tuskan paikan kuvausta. Numero oli silloin 408. Siinä on mukana 14. säkeistössä myös katsominen, tosin toisessa merkityksessä: ”Kats’ ett’ei lamppus sammu synnin sumuss’ Ja huku kadotuksen kauhiass’ humuss’. Jos lankeet, nouse koht’ ja rukoill’ jäll’, ett’ Jumal’ olis sinull’ laupias viel’.”
Seuraavassa säkeistössä on synnintunnustus ja viimeisessä todetaan luottavasti, että Jeesus maksoi kaikki synnit verellänsä.
Jos virttä laulettiin hautaa umpeen luotaessa, niin se on voitu katkaista kesken kaiken, jolloin ahdistus ja lieskat on jäänyt soimaan mieleen päällimmäisenä.
Kerran tapahtunutta tuolloin lauletun virren arvailu ei tietenkään muuksi muuta. Mutta ainakin minä voisin tässä blogissa esitetyn muistikuvan pysähdyttämänä opetella vastaisuudessa siihen, että en kiirehdi katkaisemaan mitään virttä kesken ajatuksen, vaikka hautakumpu olisi jo valmis.
Kimmo, uskon saat, kun anot sitä Jumalalta.
Ismo
Tuskinpa. Uskallan epäillä.
Kaiken kummallisinta kristittyjen ”tiskirättisyndroomassa”, omassa kurjuudessa ja kelvottomuudessa kieriskelyssä ja masokistisessa maanrakoon manaamisessa on se, että ei sellaisella asenteella ja omakuvalla ainakaan kansakunnan, enempää kuin yksilöidenkäään tervettä itsetuntoa kohoteta.
Kummalliselta tuntuu myös jatkuva rukoileminen ja ruinaaminen Jumalalta armoa ja parannusta milloin mihinkin asiaan. Eikös se pelastuminen helvetistä ole sillä selvä, että uskoo Jeesukseen, jos sellaiseen kykenee? Ilman sen kummempia rukouksia, palveluksia ja rituaaleja.
Ja jos minun niskaani on sälytetty joku perisynti, niin minkäs minä sille mahdan, syytön minä siihen olen. En katso olevani näin ollen myöskään velvollinen toisilta perittyjä syntejä katumaan, enkä niistä mitään parannusta tekemään. Omat mokani ja tekemiseni olen valmis selvittämään ja sovittamaan Suomen lain edessä, jos sellaiseen ilmenee aihetta.
Synnit on sovitettu Kristuksessa kertakaikkiaan. (Työ on loppuunsaatettu) Joka ei tuota usko, pysyy vääryydessä ja tekee Jumalan valehtelijaksi. Synnit on jo sovitettu.
Kristittynä ihmettelen monesti samaa, kuin sinä Kimmo. Taivasten valtakunta on Iloa ja Rauhaa Pyhässä Hengessä, ei Rakkaudessa ole pelkoa rangaistuksesta.
Katso: ”Jumalan Karitsa, joka pois ottaa maailman synnin” Joh.1:29
”Rakastakaa vanhurskautta, te, jotka maata hallitsette, ajatelkaa Herraa vilpittömällä mielellä ja etsikää häntä sydämen yksinkertaisuudessa.
Sillä hänet löytävät ne, jotka eivät häntä kiusaa, ja hän ilmestyy niille, jotka eivät häntä epäile.
Sillä nurjat ajatukset erottavat Jumalasta, ja hänen valtansa epäileminen tulee kuritukseksi ymmärtämättömille.
Sillä viisaus ei astu sisälle pahanilkiseen sieluun eikä ota asuntoansa ruumiiseen, joka on synnin vallassa.
Sillä kurituksen pyhä henki pakenee vilppiä ja pysyy erillänsä tyhmistä ajatuksista; se väistyy pois, kun vääryys lähestyy.
Sillä viisaus on ihmisiä rakastava henki, eikä se jätä rankaisematta pilkkaajaa hänen huultensa sanoista, sillä Jumala on hänen sisimpänsä todistaja ja hänen sydämensä totinen vartija ja hänen kielensä puheitten kuulija.
Sillä Herran Henki täyttää maanpiirin, ja hän, joka pitää kaiken koossa, tietää, mitä puhutaan.
Sentähden ei pysy salassa kukaan, joka vääryyttä puhuu, eikä rankaiseva oikeus mene hänen ohitsensa.
Sillä jumalattoman hankkeet joutuvat tutkittaviksi; tieto hänen sanoistansa tulee Herran tykö, että hänen rikkomuksensa rangaistaisiin.
Sillä kiivauden korva kuulee kaiken, eikä napisevaisten nurina pysy salassa.
Varokaa siis hyödytöntä napinaa; ja pidättäkää kielenne panettelemasta. Sillä salainen kuiskauskaan ei raukea tyhjään, ja valheellinen suu murhaa sielun.
Älkää elämänne eksytyksissä niin kiihkeästi tavoitelko kuolemaa, älkääkä vetäkö päällenne turmiota kättenne teoilla.
Sillä ei Jumala ole tehnyt kuolemaa, eikä hän iloitse elävien perikadosta.
Sillä hän on luonut kaiken, että se olisi, ja mitä maailmaan on luotu, se palvelee elämää; ei ole siinä turmion myrkkyä, eikä tuonelalla ole valtaa maan päällä. Sillä vanhurskaus on kuolematon.
Mutta jumalattomat kutsuvat kuoleman tykönsä teoillaan ja sanoillaan, pitävät sitä ystävänänsä ja ikävöitsevät sitä. He ovat tehneet liiton sen kanssa, koska ansaitsevat joutua sen omiksi.” Viisauden kirj.1: 1-15
Ismo: ”Synnit on sovitettu Kristuksessa kertakaikkiaan. (Työ on loppuunsaatettu) Joka ei tuota usko, pysyy vääryydessä ja tekee Jumalan valehtelijaksi. ”
Eihän tässä kukaan ketään valehtelijaksi syytä, eikä mitään pilkkaa. En ainakaan minä, mutta minkäs teet, kun et usko, niin et usko. Ei usko ole tahdon asia, siis omasta tahdosta kiinni. Voisinhan minäkin väittää uskovani Jeesukseen, Jumalaan tai mihinkä tahansa henkiolentoihin, mutta silloin en olisi rehellinen – en itselleni, enkä muille.
Ismo: ”Mutta jumalattomat kutsuvat kuoleman tykönsä teoillaan ja sanoillaan, pitävät sitä ystävänänsä ja ikävöitsevät sitä. He ovat tehneet liiton sen kanssa, koska ansaitsevat joutua sen omiksi.”
Minkäs teet. Kuollaanhan me kaikki kuitenkin. Niin uskovaiset kuin jumalattomatkin. Ihan hyvä niin. Voisi olla Telluksella jo aikamoinen tungos, ellei niin tapahtuisi. Ja kuka sitä nyt jaksaisi iankaikkisesti elääkään. Vajaat sata vuotta piisaa ainakin minulle ihan hyvin. Mutta niistä helvetin lieskoista ei olisi niin väliä.