Onko kristitylle tilaa ”majatalossa”?

Moni miettii, tarjoaako seurakunta oikean hengellisen kodin ja antaako se tilaa sellaiselle raamatunopetukselle, johon itse kokee olevansa omassatunnossaan sidottu. Jotkut puolestaan arkailevat sitä, etteivät he koe edustavansa seurakunnan opettamia ihanteita. Joidenkin mieltä vaivaa nämä molemmat asiat.

Oikea seurakunnan on hengellinen koti, joka kutsuu ihmisiä Vapahtajan ja seurakunnan yhteyteen sekä tukee ja rohkaisee heitä kaikissa elämän vaiheissa.
Seurakunta on siis ”majatalo” joka tarjoaa hengellisen leposijan aivan jokaiselle Kristuksen puoleen kääntyneelle. Siinä on tilaa kaikenlaisille ihmisille, mutta ei kaikenlaiselle opetukselle. Opillinen kaitsenta luo seurakuntaan turvallisuutta. Oikeassa seurakunnassa synti on syntiä ja armo peittää sen kokonaan. Tilaa siis on.

—-

Yllä oleva kirjoitus julkaistaan Esse – lehden vaaliareenalla to 6.11.2014. Tekstin kirjoitin jo lokakuun puolivälissä. Kirjoitus ei siis ole aivan suoraa jatkoa tuoreimpiin kirjoituksiini.

Olennaista on huomata, että kuvaamani kokemus tilanpuutteesta koskee sekä niitä klassisien kristinuskoon pitäytyviä seurakuntalaisia, joiden omatunto ei salli kaikenlaisia uusia virtauksia, että toisaalta monia, jotka kokevat itsensä muihin verrattuna jotenkin erilaisiksi. Erilaisuudella viittaan sekä ihmisen taustaan ja identiteettiin, että ihmisen tapaan elää.

Olennaista on niin ikään huomata, että seurakunta voi olla turvallinen lepopaikka vain jos se pitäytyy kristillisessä opissaan. Siksi on hyvä nähdä ero siinä miten seurakunta opettaa, verrattuna siihen miten  suhtaudutaan asiaan, ettei kaikki aina mene kuten hyväksi opetetaan.

Herran veli Jaakob kirjoitti kirjeensä 2. luvussa:

Jos te noudatatte lain kuningaskäskyä niin kuin se Raamatussa on: ”Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi”, te teette oikein. Mutta jos te erottelette ihmisiä, te teette syntiä, ja laki osoittaa teidät rikkojiksi. Sillä se, joka muuten kaikessa noudattaa lakia mutta rikkoo sitä yhdessä kohdassa, on syypää kaikilta kohdin. Hän, joka sanoi: ”Älä tee aviorikosta”, sanoi myös: ”Älä tapa.” Vaikka siis et teekään aviorikosta, olet lainrikkoja, jos tapat. Vapauden lain mukaan teidät tuomitaan; pitäkää se mielessänne, mitä puhutte tai teettekin. Joka ei toista armahda, saa itse armottoman tuomion, mutta joka armahtaa, saa tuomiosta riemuvoiton.

ja saman kirjeen 4. luvussa:

Älkää panetelko toisianne, veljet. Joka panettelee veljeään tai tuomitsee hänet, puhuu lakia vastaan ja tuomitsee lain. Mutta jos tuomitset lain, et ole lain noudattaja, vaan sen tuomari. 12 Yksi ainoa on lainsäätäjä ja tuomari, hän, jolla on valta pelastaa ja valta tuomita kadotukseen. Mutta mikä sinä olet tuomitsemaan lähimmäisesi?

Toisaalta hän kirjoittaa  5. luvussa:

Veljeni, jos joku teistä eksyy totuudesta ja toinen ohjaa hänet takaisin, niin tietäkää tämä: joka palauttaa syntisen harhatieltä, pelastaa hänet kuolemasta ja peittää paljotkin synnit.

Kehotus olla erotelematta ihmisiä koskee myös sitä, miten suhtaudumme seurakunnassa vallitsevaan erilaiseen syntiin ja syntisiin ihmisiin. Kaikki synti on pahasta ja torjuttavaa, mutta kakki syntiset ovat terve tulleita. Sen minkä Herra on anteeksi antanut, sen hän on pois pyyhkinyt.

Seurakunta joka pysyy Kristuksessa, hyväksyy syntiset, mutta torjuu synnin. Silloin Kristukselle ja kristitylle on tilaa ”majatalossa”. Silloin se on turvallinen lepopaikka. Silloin kristityn ei tarvitse siirtyä ”talliin”.