Aamulehden yleisönosastossa 20.2.19 Maija Eerola kirjoitti näkemyksensä, jolle lehden mielipidesivun toimittaja laati otsikon monikkomuodossa Antakaa meille vanhuksille mahdollisuus eutanasiaan. Maija tosin puhui tekstissään vain itsestään, omasta elämän ja kuoleman pelostaan.
Ruttopuiston rovasti tahtoo vastata Maijalle.
Olen 78-vuotias reuman ruhjoma mummo, jonka suurena pelkona ja syyllisyyden aiheena on joutua yhteiskunnan vaivaishuollon piiriin mahdollisesti jo lähivuosina. Toistaiseksi selviän mieheni hyväntahtoisen avun ja kansanterveyshuollon varassa.
RR: Hei, Maija. Turhaan kannat syyllisyyttä omasta vanhenemisestasi. Vanheneminen ja kuolema ovat asioita, joita emme voi välttää, ne kuuluvat olennaisina osina ihmiselämään.
Ei meillä Suomessa enää puhuta vaivaistaloista, vaan meillä on vanhainkoteja ja hoivakoteja. Sairaudet tulevat osaksemme viimeistään vanhuuden myötä, mutta ei senkään pitäisi mikään yllätys olla.
Tunnut kovasti pelkäävän tulevaisuutta, mutta miksi? Sinulla on tänään vierelläsi aviopuolisosi, joka auttaa sinua. Eikö olisi syytä elää tässä ja nyt, päivä kerrallaan? Kukaan meistä ei tiedä, mitä huominen tuo tullessaan. Emme tiedä, milloin ja missä tilanteessa aikamme on lähteä. Eikö tuon asian voisi jättää sananmukaisesti Herran haltuun?
Muistikin on jo heikentynyt, vaikka dementiadiagnoosia ei ole vielä tehty, mutta sen varalle haluaisin varautua hyvissä ajoin ennen lopullista järjen valon sammumista. Haluaisin mahdollisuuden päättää itse päiväni siinä vaiheessa, kun elämässä ei ole enää mitään mieltä, ainoastaan kipua ja kärsimystä.
RR: Et käytä kaunistelevaa sanaa eutanasia (kreikan eu-thanatos tarkoittaa hyvää kuolemaa. Kyse on kuolinavusta tai armokuolemasta, joskus on puhuttu myös armomurhasta), vaan viittaat itsemurhaan.
Eutanasia ei Suomessa ole laillinen keino päättää päiviään, mutta silti tilastot kertovat, että joka toinen päivä yksi suomalaisvanhus tappaa itsensä. Nämä ihmiset ovat varmaankin ajatelleet jotensakin samansuuntaisesti kuin sinä, Maija: Kun lääkärit eivät auttaneet heitä kuolemaan, he tekivät sen ihan itse.
Mitä taas muistamattomuuteen tulee, niin eikö ole vain hyvä, että siinä sivussa katoavat myös monet ikävät asiat, jotka aikaisemmin ovat painaneet mieltä?
Uskon, että moni vanhus on kanssani samaa mieltä: mieluummin haudassa kuin Esperi Caren tai vastaavan tehostettujen palvelujen piirissä.
RR: Totta, näin on. Olen jo kauan sitten huomannut, miten te vanhukset luette ahmien iltapäivälehtien lööppejä ja kauheita yksityiskohtaisia kuvauksia, joilla keltainen lehdistö mässäilee. Ja te uskotte joka sanan ja pelkäätte sen jälkeen aivan tolkuttomasti. Lehdistä olette saaneet vahvistusta sille, että entisaikainen huutolaiskulttuuri on palannut: Kilpaillaan siitä, kuka hoitaa vanhukset halvimmalla.
Väitän, että ilman viimeaikaista, viikosta toiseen jatkunutta valtakunnallista rummutusta tuskin edes tietäisit Esperi Caresta mitään.
Pelkään kivuliasta ja vastenmielistä kuolemaa. Haluaisin nukahtaa rauhallisesti ja siististi, ja sen mahdollisuuden toivoisin yhteiskunnan minulle suovan. Minä puolestani, omalta pieneltä osaltani, keventäisin valtion kestävyysvajetta ja yhteiskunnan huoltosuhdetta.
RR: Ei, Maija, ehdottamasi diili ei mielestäni täyttäisi eutanasian edellytyksiä, vaikka Suomessa sellainen kuolinapu olisikin hyväksytty. Jokainen meistä pelkää tavalla tai toisella kuolemaa, tuota suurta tuntematonta. Sairaalassa kenenkään ei kuitenkaan tarvitse kuolla kivulla, kyllä morfiinia riittää.
Ja reumaan löytyy lääkitys, ei se ole kuolemaksi.
Arvelen suurimman osan meistä unelmoivan kuolemasta, joka tapahtuisi rauhallisesti tuosta vain pois nukkuen. Oma näppituntumani – varmaankin juuri espereitten ja attendojen säikäyttämänä – on se, että toive suorilta jaloilta lähtemisestä on myös lisääntynyt.
Hoivakotien pelkoa voisi hyvin pitää viisauden alkuna, mutta niitten boikotoimiseksi on tehtävä kovasti töitä: Nukuttava hyvin, liikuttava paljon, syötävä terveellisesti, oltava sosiaalinen ja asenteeltaan myönteinen. Myös yhteyden ylöspäin on oltava kunnossa. Pysytkö perässä, Maija?
Kyllä silläkin on tarkoituksensa, että sinä, Maija, vielä täällä maan päällä olet. Joku tarvitsee sinua, apuasi, ystävyyttäsi. Jos et vielä tiedä syytä, niin aina voit laittaa kädet ristiin ja rukouksessa kysellä paikkaasi, rooliasi ja tehtävääsi täällä. Ja muista: Nauru on kipua lievittävä lääke, toinen samanmoinen on mielenkiinnon siirtäminen omista kivuista siihen, että haluat tietää, mitä toisille ihan oikeasti kuuluu. Vertaistuki on myös kaikissa elämänvaiheissa tärkeä asia, ei vähiten vanhuudessa.
Voimia ja siunausta sinulle, Maija. Vapahtajan kohtaaminen ajallaan on antoisampaa kuin taivaan portille pyrkiminen liian aikaisin. Aamen.
Terv. Ruttopuiston rovasti
Suomessa on tällä hetkellä outo tilanne, kun syntyviä lapsia on liian vähän ja kuolevia vanhuksia liian paljon. Laitan tähän pienen provon:
SYNTYMÄ: Sallikaa lasten syntyä, älkää estäkö heitä!
VANHUUS: Sallikaa vanhusten kuolla, älkää estäkö heitä?
Hannu hyvä, suhtaudut mielestäni hieman liian optimistisesti vanhuuden ongelmiin. Myös kivun lieventämiseen hoitopaikoissa. Yms. Ei kaikki tosiaan suju paremmin kuin kerrotaan. Itsemurhaan hakeutuu moni. Pitäisikö heidän kysyä lupaa keneltäkään! Olet liian nuori tässä asiassa. Olen aika lähellä Maijaa. Ymmärrän hänen lohduttomuuttaan ja pelkoaan. Siinä olet oikeassa, että Jumalan kanssa ei ole syytä epätoivoon. Kaikilla ei ole samaa uskallusta Jumalaan.
Päivi: Auts, taasko mä oon liian nuori? Kun aloitin työni, muut teologit olivat mua 20 vuotta vanhempia. Nyt, kun olen alkanut käydä eläketeologien kokouksissa, niin olen jälleen nuorin. Vaan kipujen, tuskien, pelkojen ja ahdistusteen kysymyksissä en enää ole mikään keltanokkamärkäkorva. Terveyskeskuslääkäri, jonka vastaanotolla kävin vuosikausia, sanoi viimeisen kerran tavatessamme, että sori vaan, Hannu, mutta mun on sanottava, että sä oot vaan niin totaalisen kulunut. Olisi voinut sanoa, että kaikin tavoin oppuun asti kulunut, eikä hän olisi valehdellut tippaakaan. Viva finito!
Tartuin tekstissä vain niihin asioihin, jotka Maija mainitsi. Koin pelon ja syyllisyyden suurempina uhkina hänen terveydelleen kuin reuman. Mitähän terapeuttimme Markku Hirn tästä mahtaisi tuumia?
Se on vähän huono luotta Herraan, jota todennäköisesti ei ainakan monien kuolevien kärsimyksien valossa ole edes olemassa. Vaikka sairaaloissa on morffiinia niin annosten välillä tuskat saattavat nousta hirmuisiksi, jos et usko millaisiksi niin pidäpä vaika kättäsi 10 sekuntia hehkuvalla hellalevyllä ja sano ettei tämä mitään kun kohta saan morffiinia.
Seppo: En voi kuin nostaa hattua teille, jotka olette päättäneet kohdata kuoleman ilman Luojan ja Lunastajan apua. Se on rohkea teko. Se on uhkarohkea teko. Se on suorastaan hullunrohkea teko.
Tahtoisitko kertoa lukijoilleni, minkä varassa sinä jaksat elää ja rohkenet kuolla?
Mitä taas tulee tuohon morfiinijuttuun, niin viitisen vuotta sitten seurasin isäni lähtöä aivan vierestä. Hänellä oli kipupumppu käsivarressaan. Oliko se nyt niin, että puolen tunnin välein tuli uusi satsi huumetta. Kun viimeinen kerta ei enää tuntunut vaikuttavan vaan hän alkoi valittaa, tiesin, että kuolema on nyt lähellä. Silloin oli minun tehtäväni lähettää hänet rauhassa eteenpäin veisaten, rukoillen, ristinmerkillä siunaten ja kädestä kiinni pitäen .
Seppo: En voi kuin nostaa hattua teille, jotka olette päättäneet kohdata kuoleman ilman Luojan ja Lunastajan apua. Se on rohkea teko. Se on uhkarohkea teko. Se on suorastaan hullunrohkea teko.
Keille ’meille’. Minä vastaan omista viesteistäni eli olen minä enkä me enkä ole myöskään maininnut niin mitään omista päätöksistäni, joten äläpäs pane sanoja suuhununi.
Seppo: Anteeksi, jos laitoin sanoja suuhusi. Mitkä mahtoivatkaan sitten olla omat mietteesi kyseisestä asiasta?
Minuuttani ei ole ollut minut siittäneessä siemensolussa eikä siemene vastaanottaneessa äitini munaso-lussa, minuuteni syntyi vasta näiden yhdistyuttyä sitten kun aivojeni neuroverkot olivat tarpeeksi kehittyneet. Kun kuolen nuo neuroverkot hajoavat ja minuuteni haihtuu kuin tuhka tuleen ja olen kadonnut olemattomuuteen eli tilanne palautuu samaksi olemattomuudeksi/tiedottomuudeksi kuin s e kohdaltani oli ennen syntymääni. Ei siis syytä pelätä, se on helpotus ,vain kuolinprosessi hlvetillä pelottelijoineen ja mahdollisine tuskineen voi olla karmea. Toivotavasti vältyn niiltä ja toivottavasti tuossa tilanteessa voi jo saada pyynnöstä eutanasian.
Hannu, tarkoitin nuoruudellasi sitä, ettet vielä koe ja elä vanhuuden toimettomuutta, jossa suurin osa elinvoimaisia on lamaantunut. Voit olla lopen kulunut, mutta jaksat vielä liikkua ja osallistua erilaisiin menoihin. Perspektiivi muuttuu, kun vain riutuu kotona yksin. Maijala on kylläkin hyvä mies. Sen pitäisi estää itsemurhahakuisuutta edes hiukan.
Päivi: Varmasti asia on noinkin. Mutta kyse on myös motivaatiosta. Varmasti kaiken ikäisillä voi tulla aikoja, jolloin tekisi mieli lyödä hanskat naulaan tai heittää pyyhe kehään ja todeta, että tämä oli nyt tässä.
Ihan pöytäkirjan ulkopuolelta otan muistinvaraisen esimerkin logoterapian isältä Viktor E. Franklinilta. Moni fyysisesti vahva ihminen riutui ja kuoli pois natsien keskitysleirillä, kun he päättelivät, että tämä oli nyt tässä, kaiken loppu. He olivat hukanneet elämänhalunsa, eivät löytäneet mitään syytä elää.
Sitten oli niitä, jotka ajattelivat, että tämä heidän kokemansa on jotakin niin mieletöntä, että heidän on pysyteltävä hengissä, jotta edes jotkut heistä pääsisivät kertomaan koko maailmalle tästä. Missio oli siis varsin selvä, vaikkakaan ei yksinkertainen toteuttaa. Mutta hätä keinot keksii.
Itselleni näön menettäminen oli niin suuri asia, että jouduin pitkään pohtimaan, mahtaakohan tällaisilla korteilla enää pystyä elämään. Aikaa myöten olen sopeutunut uuteen tilanteeseen, vaikka en täysin olekaan pystynyt hyväksymään sitä. Valittaminen ei kuitenkaan asiaani edistä millään tavalla. Mutta ajatteluunhan tämä kolaus on totta kai vaikuttanut. Vähemmän näköä, enemmän näkemyksiä! 😉
Franklin logoterapeuttinen ajatus/kokemus koskee henkisesti vahvoja uskossa ja toivossa. Kuoleman läheisyydessä vanhus voi olla niin toivoton ja heikko, ettei tavoita elämän merkitystä tulevassa ajassa. Eikä näe selviytymistarinassa mieltä kerrottavaksi toisille, kun kuulevat koviakin on harvassa jos ollenkaan. Eikä selviytymistä ole odotettavissa.
Korjaus: kuulevia korviakin on harvassa jos ollenkaan.
Päivi: Ihan noin pessimistisen synkkiä sävyjä en tuosta Maijan tekstistä havainnut. En sitäkään, etteikö hän voisi vielä liikkua ja lanttukin leikkaa toistaiseksi ihan mallikkaasti. Eivät kaikki hoksaa tuntojaan lehden keskustelupalstoille riipustaa.
Eutanasian hyväksymisen jälkeen ei vanhuksilla ole enää tuotakaan ongelmaa. Ongelmaksi tilanne voi muuttua, niiden kohdalla, jotka haluaisivat elää. Hoitajia ei nytkään ole riittävästi ja tilanne vain pahenee, kun suuret ikäluokat alkavat tarvita hoitoa. Jossain vaiheessa tilanne alkaa suorastaan pakottamaan vanhusten tappamiseen ryhtymisen. Siitä tulee yhtä luonnollinen osa arkeamme, kuin nyt on syntymättömien lasten surmaamiset.
Pekka: Varsin pelottava visio! ? Kenen kuuluisi tehdä päätös moisesta, maan hallituksenko? Kuka antaisi tappokäskyn? Ketkä toimisivat tappajina, kuoleman enkeleinä, hoitajatko?
”Pekka: Varsin pelottava visio! ”
Jep. yhtä pelottava kuin se, että äärifundamentalistit saisivat maassa poliittisen yksinvallan. Kidutus ja kulemantuomiot palaisivat oikeulaitokseen ja noitaroviot alkaisivat taas roihuta. Kas kun se tuo ns. kalteva pinta voi olla kallellan molempiin suuntiin vai mitä? Siitä ei ole kauan kun se Euroopassa vieräshti erään Aatun toimesta tuohon taantumukselliseen suuntaan.
Seppo Heinola :”Siitä ei ole kauan kun se Euroopassa vieräshti erään Aatun toimesta tuohon taantumukselliseen suuntaan.”
Fasismin perusti Italiassa sosialidemokraatti Benito Mussolini, Saksan kansallissosialistisen työväenpuolueen perusti Saksassa Adolf Hitler ja Neuvostoliiton kommunistisen puolueen V.I. Lenin, jonka työtä Stalin jatkoi. Näiden samaa poliittista uskontoa eri näkökannoilta edustavien ”lahkojen” keskinäinen valtataistelu aiheutti Euroopassa ja maailmassa suunnatonta tuhoa ja kärsimystä viime vuosisadalla. Yksi merkittävimmistä kyseisen ”baalin” palvojista ja vallankäyttäjistä oli suomalainen Kominternissä istunut Otto Wille Kuusinen ”opetuslapsineen”. Heidän kädenjälkensä näkyy mm. Pariisin rauhansopimuksen perusteettomissa sotasyyllisyysartikloissa.
”Pakolaiset ja karkotetut ihmiset Euroopassa – Euroopan yhä absurdisti diskriminoidut kansalaiset ja vastakkaisten nationalismien ja kostojen väärät uhrit, jotka kasteltiin verellä toisen vuosituhannen Euroopassa – tietävät, että ilman oikeutta ei ole keskinäistä luottamusta, ilman luottamusta ei ole todellista ja pitkäaikaista rauhaa ja tämän vuoksi ei myöskään mitään yhteiskunnallista edistystä.”
(Massimiliano Lacota 4.11.2010)
Tuula sanoitti hyvin: kakki kolme diktaattoiria olivat totalitaristeja, ja Suomessa vastaavaa pyrkimystä totalitarismiin edustivat esim. ahkerasti virsiä veisanneet Vihtori Kosola ja papit Elias Simojoki jaK.R. Kares: ote fanaatikko Kareksen puheesta
”J a Sinä vanhurskas Jumala , jonk a edess ä m e olemm e kaikk i syntisiä , tomu a j a
tuhkaa . Sinä , jonk a silmien alla meidän paraski n vanhurskautemme on vain kuin
saastainen vaate . Sin ä ainoa turvamme ja apumme , minä tomun joukossa asetan eteesi
tien jota olemme kulkeneet , sen tien kaik in e erehdyksineenkin . Ja siitä , miten olet
asiat johtanut , siitä , että nekin seikat , jotk a tapahtuva t äkkipikaisuudessa j ensinnä
peljättivä t mei ä j a joista vastustajamme ennustiva t liikkeen kuolemaa , ovat olleet
asiamme elämäksi ja voitoksi , näen että Sinä et ole antanut meille muuta tiet ä kuljettavaksi .
Kansalaiset , miehet , täll ä kohdalla me seisomme emmekä voi väistyä .”
Että tuolleen…
Luoja varjelkoon meitä, etteivät vastaavilla persoonallisuusrakenteilla varustetut ihmiset saisi koskaan valtaa Suomessa.
Seppo Heinola :”Suomessa vastaavaa pyrkimystä totalitarismiin edustivat esim. ahkerasti virsiä veisanneet Vihtori Kosola ja papit Elias Simojoki jaK.R. Kares:”
”Kansan syvät rivit” pitivät siis Kosolaa ja kumppaneita suurempana rikollisena kuin Otto-Ville Kuusista, joka ”Suomen demokraattisen tasavallan” nimissä solmi 2.12.1939 Neuvostoliiton kanssa keskinäisen ystävyys- ja avunantosopimuksen, jonka perusteella Molotov saattoi 4.12.1939 torjua Kansainliiton esittämän rauhan välitystarjouksen sillä perusteella, että ”Neuvostoliitto ei ollut sotatilassa Suomen kanssa eikä uhannut Suomen kansaa, vaan oli rauhansuhteissa Suomen demokraattiseen tasavaltaan, jonka hallituksen kanssa oli 2.12.1939 solmittu keskinäinen ystävyys- ja avunantosopimus.”
”Sattuneista syistä” helvetti jäätyy, ennen kuin puolueisiin sitoutumattomana äänestän tai pidän lähimmäisenäni ainoatakaan Marxin materialistista filosofiaa ihailevaa poliittista ”universaalin inhimillisen intressin” edustajaa.
Mutta Kosolaa, Karesta tai Simojokea siisänestäsit vai miten minunpitää Sinut TNuula ymmärtää?
Ja mitä ihmen vertailua teet? Kyllä sinne totalitarismin arvosteluuni mahtui hyvin Otto-Villekin. Mainitsin vain päädiktaattorit.
Seppo Heinola :”Mutta Kosolaa, Karesta tai Simojokea siisänestäsit”
En äänestäisi minkäänlaista materialistia enkä totalitaristia, enkä niiden ”ulkoparlamentaarisia” keinoja suosivaa edustajaa. Oma vertailuni perustuu kansainväliseen oikeuteen, johon perehtynyt ei-suomalainen asianajaja sanoi ennen EIT-valituksemme toimeksiannon tekemistä, että hän ei sulkisi pois sitäkään mahdollisuutta, etteikö valitusta voisi tehdä myös Suomen valtiota vastaan, koska se ei ole huolehtinut omien kansalaistensa oikeuksista. Hän piti Tarton rauhansopimusta ainoana Suomen rauhansopimuksena, joka on kansainvälisen oikeuden mukainen.
Sodan jälkeen Suomen valtiolla ei ollut oikeutta luovuttaa sellaista omaisuutta, jota se ei omistanut ja vastoin kansainvälisiä velvollisuuksiaan Suomen valtio on jättänyt selvittämättä alueelle jääneen suomalaisomaisuuden omistusoikeuden. Omistusoikeus ei muuta valtioiden rajoja eikä palauta Karjalaa. Henk.koht. en hakenut oman sukuni omistusoikeuden selvittämistä ja muutenkin olen sitä mieltä, että sitä Karjalaa, jota evakot kaipaavat, ei ihmisten identiteettiä rakentaneine sosiaalisine järjestelmineen voi palauttaa.
Pesos-Pekka avasi Pandoran lippaan, jonka karmeaa sisältöä Heinolan Seppo ja Höltän Tuula ansiokkaasti kuvaavat. Ei sieltä lippaasta karannutta pahuutta taideta saada aisoihin ennen maailmanloppua, mutta on hyvä muistaa, että lippaan pohjalle jäi jotakin. Sinne jäi TOIVO!
Itsemurhaan riittää oma lupa. Miksi sitä pitäisi muilta kysyä ? Ylimielisiä ohjeita vanhuksille : nukuttava hyvin (krooninen unettomuus, jota kivut lisäävät), liikuttava paljon (liikuntarajoitukset), syötävä terveellisesti (köyhyys), oltava sosiaalinen (ei ystäviä, eikä omaisia), oltava myönteinen (ed. mainituista syistä vaikeaa).
Horrossaarnaaja Helena Konttinen (1871-1916) sata vuotta sitten :” ”Kun saadaan poistetuksi Jumalan perustama oikeusjärjestys, niin ei ruveta esim. vanhuksia enää elättämään, vaan ne tapetaan. Samoin vialliset lapset ja myöskin
heikkomieliset. ”
Ot:na ”uskonto poistetaan kouluista”.
Charlotta: Kyllähän monen kivuliaan vanhuksen ääneen lausuttu toivomus kuuluu:”Antakaa minun kuolla!” tai ”Miksi Jumala ei ota minua jo pois täältä, onko hän unohtanut minut?”
Suisiidikandidaatin kannattaa myös ottaa huomioon omat läheisensä. Asioitten selvittely, jäähyväisten jättäminen on tärkeä osa täältä poistumista, vaikka se tapahtuisikin ns. oman käden kautta.
Vanhuksille mainitut elämäntapaohjeet ovat toki ylimielisiä, mutta ne onkin tarkoitettu kaikille muille kuin vanhuksille. Ne on tarkoitettu kaikenikäisille, joiden tarkoituksena on boikotoida hoivakoteja. Nekin, jotka hoitavat itseään ”oikeaoppisesti” voivat yllättäen kuolla kupsahtaa ennen viiskymppissynttäreitään. Paljon ihmisiä haudannut pappi tietää yhtä, toista ja monenmoista…
Horros-Konttis-siteeraus on tässä osuva. Se ikään kuin nivoo yhteen sen, mitä Tuula ja Seppo edellä kommentoivat.
Eutanasia keskustelu on ihan paikallaan, ottaen huomioon vanhusten kasvavan määrän yhteiskunnassa .Eutanasiaa on aina ollut olemassa . Potilan hoidon lopettaminen on yksi sellainen ja tavallinen elämää lyhentävä toimenpide. Toinen ja todennäköisesti tavallisempi mitä ajatellaan on kärsivien ja jo tiedottomien vanhusten kipu ja unilääkeannostusten suurentaminen elämän loppuvaiheessa. Eli helpotetaan itse kuolemisprosessia, mikä on puhdasta laupeutta. Sodanaikana toivottomissa tilanteissa kaverit auttoivat pahasti haavoittunutta sotilasta mahdottomassa tilanteessa eritavoin kuolemaan nopeammin.
Avustettuja itsemurhia tapahtuu Euroopassa lähinnä Sveitsissä ja Hollannissa. Sveitsiläisellä itsemurhaklinikalla on ollut n 2000 potilasta runsaan kymmenen vuoden aikana. Se on suhteellisen pieni määrä vanhusten ja vaikeasti sairaiden lukumäärään nähden.
Valtaosa kuolemaa toivovista on paitsi rahinaisia myöskin syvästi depresiivisä. Helpottamalla masennusta vähennetään kuoleman kaipausta.
Mutta toisaalta. Monet vanhukset tulevat pisteeseen ,jossa he tuntevat että nyt riittää ja toivottavat kuoleman tervetulleeksi ilman mitään ylimääräisiä toimenpiteitä. Valtaosa meistä kuolee hyvin rauhallisesti nukahtamalla pois.
Omaiset on otettava huomioon . Karkeasti ottaen tässä on kaksi äärinmäisyyttä. Toisaalta he jotka vaativat potilaan elämän pidentämistä kaikin keinoin ja toisaalta he jotka toivovat että potilas saa kuolla pois kärsimyksestään.
Vanhusten kohdalla on tavallista epäsuora ”itsemurha” kieltäytymällä syömästä ja juomasta kuihtuen pois. Tässä tilanteessa on tehtävä eettinen päätös siitä että sallitaanko tämä, vai pakkosyötetäänkö potilasta. Nykyinen ajattelu tahtoo jättää viimeisen sanan potilaalle itselleen mutta omaiset voivat puuttua peliin.
Siis , omalta kohdaltani pelkään sitä kehitystä joka lähtisi käyntiin jos aktiivinen eutanasia tulisi käytännöksi. Ylläolevassa keskustelussa on tätä jo kosketeltu. Kannatan tietenkin kaikkea tuskan ja kipujen lieventämistä lääkkeiden avulla ,vaikka ne jouduttaisivat kuolemista. Samoin sitä, että jos potilas itse kieltäytyy ravinnosta niin hänet jätetään rauhaan.
Mutta monen vähemmän sairaan kohdalla on hyvä ensin katsoa ja tutkia sitä missä määrin potilas on masennuksen vallassa ja hoitaa sitä , ennen kuin tartutaan potilaan kuolemantoiveisiin.
Kiitos, Markku, jälleen kerran viisaista sanoistasi. Ainakin minä sain tästä uusia ideoita, joista voisi vaikka blogatakin, mutta nyt lienen melskannut kuoleman kanssa niin monessa kirjoituksessa, että seuraavaksi tulee varmasti jotakin ihan muuta.
Tämä muuten on juuri sitä, mitä blogikommenteilta odotan: Keskustelua, ei pelkkää mielipiteitten vaihtoa yleisellä tasolla, vaan jotakin omakohtaistakin tulee aina välillä jaetuksi.
Nälkään ja janoon kuoleminen on hirvittävä kuolema.
Joskus muistan kuulleeni kirkossa ilmoitusten yhteydessä sanottavan: Elämän ja kuoleman Herra on pois kutsunut tästä ajasta seuraavat seurakuntamme jäsenet…
Tuo sanamuoto on ilmentänyt jotakin vanhanaikaista jumalan kunnioitusta. Hän siis antaa elämän ja ottaa sen pois. Kun Jumalan pyhyys haalistuu haalistuu myös elämän kunnioitus. On tullut ihmisen käsiin kuka saa tulla ja kenen pitää mennä. Valitettavasti tuonpuoleista ihminen ei hallitse.
Lauri: Tuttu tuo sanonta on minullekin. Ja toden totta: Lainaahan kaikki on vain, tämä elämäkin.
Aika monet ihmiset aiheuttavat elintavoillaan ihan itse ennenaikaisen kuolemansa, ei siihen Jumalaa tarvita. Terveyden/sairaudenhoidossa taistellaan koko ajan elintapasairauksia vastaan. Tietoa on tarpeeksi, mutta tyhmyys kukoistaa. Esimerkkinä nämä rokotusten vastustajat, jotka vaarantavat lastensa hengen. Joillakin jopa uskonnolliset syyt.