Vanhoillislestadiolainen herätysliikkeemme on ajautunut jälleen tilanteeseen, joka heijastuu voimakkaasti mediassa ja hyvin paljon keskinäisissä keskusteluissa monin tavoin nykytekniikan suomilla mahdollisuuksilla. Kirkkomme julkaisuna Kotimaa on vain yksi areena, mutta toimii hyvin keskustelun edistäjänä.
On selvää, että herätysliikkeemme on historiallisen murroksen keskellä.
Otsikon aihe kokonaisuudessaan on suuri ja vakava, kun sen oikein ymmärtää.
Mieleeni on jäänyt soimaan erään kommentoijan parahdus: Herätysliike – herätkää!
Itse olen sotien loppupuolella syntynyt, tässä herätysliikkeessä uskovaisten sukujen keskellä elänyt ja kaikki vaiheet kokenut.
Uskoisin, että Kotimaa-julkaisua seuraavat tietävät, mitä tarkoitetaan, kun puhutaan vl-liikkeeseen tunkeutuneesta harhaopista 1960 – 1980 -luvuilla. Tästä ilmiöstä on nytkin kyse.
Toisin kuin luulisi, harhaoppi vaikuttaa liikkeemme keskellä yhä nuoremmankin polven talostelussa viimeistään suhtautumisessa lasten syntyvyyteen – mutta heillä on kyllä aivan omakohtaisia kokemuksiakin hoitokokouksista ja niiden jatkeeksi muodostuneista seurakuntapäivistä.
Yksi sysäys tähän kirjoitukseen oli, kun luin uutissivustolta, että Olavi Voittonen lausui vielä äskettäin median edustajalle, että pääosin hoitokokoukset koettiin siunauksellisiksi.
Luitte oikein: ”Pääosin hoitokokoukset koettiin siunauksellisiksi”.
Toinen sysäys oli Joona Korteniemen blogi ”Hulluinhuonelainen”, joka käsitteli valheen ja totuuden merkitykseen sekä yksilön, että yhteisön kannalta. Erityisen puhutteleva on toteamus, että valhe on mädättävää myrkkyä kaikille ihmisyhteisöille. Hän kuvaa hyvin, kuinka valhe tuhoaa luottamuksen ilmapiiriä, jonka varassa jokainen yhteisö on. Epäluottamus taas synnyttää pelkoa, vihaa ja viha katkeruutta. Siitä seuraa ahdistusta ja sulkeutumista.
Kun valhe pyritään peittelemään uusilla valheilla voi ihminen tai ihmisyhteisö joutua valheiden verkkoon, josta on vaikea vapautua. Verkon selvitteleminen vaatii paljon aikaa ja henkisiä resursseja. Silti verkon selvitteleminen on aina kannattavampaa ja kestävämpää kuin selvittämättä jättäminen jne.
Totuus on näet kaikessa alastomuudessaan hyvin karua ja julmaa harhaopin ensimmäisinä vuosikymmeninä. Se kosketti liikkeen kaikkia jäseniä. Siten ilmiö on ollut täydellä syyllä kollektiivinen. Massahoitokokoukset kulkivat aaltoina ympäri Suomen kaikilla rauhanyhdistyksillä ja silloinen SRK oli edustajineen niissä 488 kertaa. SRK käytännössä organisoi harhaopin ”sisäänajon”, koska harhaopin johtohahmot olivat ottaneet siellä vallan.
Tämän kollektiivisen ilmiön uhreja olivat niinä vuosikymmeninä kaikki, koska lapsetkin olivat mukana hoitokokouksissa, joihin velvoitettiin tulemaan.
Kun myöhemmin SRK:n sisällä havahduttiin harhaopin mielettömyyteen, keskityttiin kritiikissä sen henkiopin tuomitsemiseen. Tiedämme, kuinka monennimisistä vääristä hengistä KAIKKIA jäseniä vaadittiin tekemään yksitellen seurakunnan edessä julkista parannusta.
Myös nuorilta, jopa 12-vuotiailta vaadittiin tällaista – eikä vain yhtä kertaa, vaan useita kertoja. Julmuus, joka on edelleen tämän harhaopin leimallisin piirre, näkyy erityisen selvästi ilmauksessa, joka luettiin hänelle, joka ei osannut tai voinut tehdä vaaditusta väärästä hengestä parannusta. Hänet jätettiin kirjaimellisesti saatanan haltuun.
Luit aivan oikein – niitä sanoja käytettiin – jopa lapsille.
Koska kaikkia kiellettiin puhumasta jälkeenpäin näistä asioista ja alkoi opetus kuin mantrana hoitokokousten siunauksellisuudesta – on tilanne tämä: vieläkään eivät uskovaiset uskalla puhua yhteisistä kokemuksista = kollektiivisesta vääryydestä, joka astui liikkeeseemme karmivalla tavalla.
He, jotka olivat lapsina näissä massahoitokokouksissa mukana ja muistavat, ovat vasta lähestymässä keski-ikää.
Harhaoppi ja sen julmuus tulevat erityisen selvänä ilmi sen ajan kannanotoissa ja julkilausumissa. TV:n osalta tiedämme, miten se meni ja on muuttunut ilman virallista irtisanoutumista harhaopin aikaiseen kannanottoon ja koulu-tv:n kieltämiseen. Näistä uskovaisten lasten kokemuksista voisi keskustella, koska ne eivät varmasti olleet heille helppoja. Itse en esimerkiksi ymmärtänyt silloin lasteni todellisia tunteita – vasta jälkeenpäin
Harhaopin vaikutus suurperheiden syntyyn
Monelle voi olla yllätys, että juuri silloinen julkilausuma syntyvyyden säännöstelystä julmine sanakäänteineen tuli aiheuttamaan seuraukset, joita maassamme ei ennen sitä oltu nähty.
Kun muistelen lapsuuteni kaupungin lestadiolaisyhteisöä, ei siellä kellään ollut kovin suuria perheitä. Silloin uskovaisilla oli samanlaisia perheitä kuin muillakin. Normikoko oli 4-6 ja niillä main. Ehkäisyvälineet eivät olleet käytössä, mutta vain jossain maalla saattoi olla suuri perhe.
Seuraavien vuosikymmenten mittaan liikkeemme sisällä on syntynyt harhaopin ohjeistuksen/pakkosynnytysopin myötä todelliset suuret perheet ja se näkyy leimallisena piirteenä ulkopuolisille.
Jotta ei syntyisi väärää käsitystä, en missään tapauksessa pidä suuria perheitä huonona asiana ja kaikkia lapsia – aivan kaikkia – Jumalan lahjoina. Kysymys on siitä, miten tämä Jumalan lahjojen vastaanottaminen velvoitettiin toteuttamaan – vaikka henki menisi – Jumalalla on varaa antaa perheelle uusi äiti.
Olisiko tällaista syntynyt ilman pakkosynnytysoppia?
Miksi puhutaan pakkosynnytysopista?
Siksi, että harhaopin ohjeistus oli niin julma, että sen seurauksena heikoimmat ja tavalliset äidit ovat joutuneet kantamaan aivan kohtuuttomia taakkoja ja sellaista kipuilua, joka on tarpeetonta. Isoäitejäkin saatettiin kieltää säälimästä tyttäriään jatkuvien synnytysten ja yli voimien käyvän kuormituksen keskellä.
Samalla on syntynyt vahvojen ja selviytyvien äitien ”rotu”, joka on venynyt aivan uskomattomiin suorituksiin suurten perheiden ja jatkuvien synnytysten myötä.
Viestintuojan syyllistäminen
Kolmas pääkohta, johon haluan kiinnittää huomiota on se kehärakennelma, jonka harhaoppi loi. Siitäkään ei puutu julmuutta:
Vaikenemisen ja ehdottoman kuuliaisuuden vaatimus lukkiutettiin menetelmällä, joka tehosi ja tehoaa edelleen. Siksi minäkin kirjoitan toistaiseksi nimimerkillä:
Jos kenelläkään uskovaisella oli kysyttävää tai kriittistä sanottavaa harhaopin opetuksiin, häneen kohdistettiin samantien epäily, joka pian johti puhutteluun – hoitokokoukseen ja pahimmillaan seurakunnan eteen hoidettavaksi ja jopa sitä tietä ulos.
Massahoitokokoukset jatkuivat seurakuntapäivinä ja yksityisinä hoitokokouksina.
Näin harhaopin julmuus on pystynyt säilyttämään otteensa tänne asti – pelon voimalla.
Harhaopin ja sen seurausten viestintuojien oman sieluntilan kyseenalaistaminen on ollut SRK:n julma käytäntö.
Tämä, mitä olen kertonut, on vain pinnallinen selostus tapahtumakulusta. Varsinaiset kokemuskuvaukset avaavat todellisuuden.
Haluammeko, että nämä kokemukset tulevat julkisuuteen, vai kiirehdimmekö korjaamaan vääryydet?
Jokaisella meillä on vastuu omista synneistä ja vääryyksistä, mutta myös yhteisistä. Siellä pinnan alla muistilokeroissa on julmia ja ahdistavia kokemuksia aikuisilla ja sen ajan lapsilla. Kaikilla meillä.
Harhaoppi on tilitetty liikkeemme keskellä vain osittain. Se työ on auttamatta edessä uudistuvalla SRK:lla. He joutuvat ottamaan vastuun omasta osuudestaan.
Meillä kaikilla on harhaopista yhteinen vastuu, koska olemme joutuneet osaksi tätä ilmiötä ja toimimaan sen ehdoilla. Jokaisella on aihetta kuunnella omaatuntoaan.
Erityisen tärkeää on, kun paneudutaan pohtimaan oikeaa ja raamatullista uskovaisten suhtautumista syntyvyyteen – ottaa mukaan todelliset asiantuntijat – äidit. Eikä vain ne vahvat superäidit – vaan parhaita oppaita ovat heikot ja sairaat – heillä on eväät opastaa Kristuksen mielen sisään, joka oli ja on aina heikoimman ja kärsivän puolella.
Julma harhaoppi opetuksineen on mahdollisimman kaukana Jeesuksen opetuksen, Hyvän Paimenen äänestä. Tämän äänen suuntaan meidän on höristeltävä korvamme.
Pyhä Henki vaikuttaa, missä tahtoo. Se voi jopa puskea median välityksellä esiin. Raamattu kertoo, kuinka uppiniskainen lauma on jo ammoin joutunut nuhteiden kohteeksi – ei se ole uutta.
Harhaoppi Jumalan valtakunnan keskellä ei ole leikin asia. Se mädättää. Jos mätä saa vallata kokonaan, Pyhä Henki jättää ja siirtyy muualle.
Tätäkö haluamme?
Miksi kirjoitan nimimerkillä kirkkomme keskusteluissa?
Siksi, että en ole vieläkään vakuuttunut, etten joutuisi ”hoitokokousrumbaan”, jos avautuisin ajatuksineni avoimesti. Siten harhaopin lukko vaikuttaa yhä. Ainoa keino pyrkiä herättämään yhteisesti omiatuntoja on tällainen nimettömyys.
Miten harhaoppi tilitetään?
Ajattelen, että uskovaisten tulisi keskustella vihdoin näistä asioista luottoystäviensä kanssa ja pyrkiä luomaan omissa rauhanyhdistyksissään sellainen avoimuus, jossa uskaltaa puhua tunnoistaan ja ajatuksistaan ilman hoitokokousuhkaa. Eli pitäisi pystyä purkamaan tämä uhka.
Olavi Voittosen lausahdus hoitokokousten siunauksellisuudesta tarkoittaa perimmältään, että harhaoppi on ollut siunauksellinen.
Tämä toteamus ei ole mikään hyökkäys häntä kohtaan henkilökohtaisesti, vaan osoitus, kuinka vähän SRK:n johto tietää ja tuntee kentän sisällä liikkuvan lauman tuntoja ja eikä ole kirkastunut todellinen vastuu harhaopista. Ei todellakaan ole ollut kyse vain joidenkin yksilöiden ylilyönneistä.
Vastuu on meillä kaikilla – kysytään seurakunnalta – mistä kuuluu Hyvän Paimenen ääni.
vl – seniori
Huomasin Antti L n kommenttiin, jossa
perusteltiin Tunnustuskirjoilla:
>>“Kirkossa itsessään on ääretön määrä jumalattomia ihmisiä, jotka sortavat sitä. ”
“Sitä, joka on synnintekijä ja jonkin saastan tahraama, ei siis voi nimittää Kristuksen kirkkoon kuuluvaksi eikä Kristuksen alamaiseksi.”>>>>
Millä perusteella kirkon muita herätyskristittyjä Antti voi luonnehtia sanalla ”jumalalton” ja ”saastainen” ja ”synnintekijä”.
Ihan noin vain tuntematta, sanotaan sitten vaikka rauhansanalaisia ja esikoislestadiolaisia….. tuosta vaan ihan
yhtenä porukkana ja seiniä myöten. Ihan tolkutonta!
.”
Enhän kohdistanut lainaamiasi kohtia kehenkään kontekstin ohi: sen teit aivat itse ja vielä puolestani? Kuin voidaan lukea: “Varsinainen kirkko on se, jolla on Pyhä Henki.” Ja toteat perään ”Ihan tolkutonta”. Olen samaa mieltä, tämänkaltaisissa keskusteluissa ei juuri ole tolkkua. Yhtälailla VL:ksi itseään kutsuva voi olla jumalaton ja Kristuksen kirkkoa sortava.
Yleensä ottaen en lähde vastaamaan kommentteihin, joissa on minun sanoiksi puettu sanomia, tai kantoja, joita en ole sanonut, mutta olkoon tämä poikkeus.
Antti Leinonen, oletkohan ymmärtänyt lukemasi.??
Tarkoitin sitä, että Tunnustuskirjan mmääritelmät eivät sovi
VL seurakuntaopin perusteeksi, sen osalta kenellä on
Pyhä Henki, kuka on jumalaton tai saastainen
vain siistä syystä että ei yhdistyksen jäsen.
Sellainen argumentointi on tolkutonta.
En viitannutkaan VL-seurakuntaoppiin vaan kirkon omiin kirjoihin, ja että mitä niissä sanotaan. Mitään en maininnut yhdistyksen jäsenyydestä, tai että joku olisi jumalaton jos ei ole tietyn yhdistyksen jäsen. Näin teit taas itse, ja lopuksia toteat: ”Sellainen argumentointi on tolkutonta”.
Jos nyt VL-seurakuntaopista puhutaan, niin varmaan kuin teoksessa ”De ecclesia (The Church), kirjoittanut John Huss”, on kirjoitettuna, se voisi olla aika lähellä?
Antti Leinonen.
Huomaan, että tuolla edellä olet hyvin voimakkaasti ottanut kantaa siihen, että tässä blogissa
kritisoidaan SRK:n tiettyjä opinkäsityksiä, etupäässä tuota seurakuntaoppia.
Olet nyt ottanut esiin, Augsburgin Tunnustuksen puolustuksen (?) tietyt kohdat.
Mikä lienee sitten ollut tarkoitus, jos ei persutella tuota
opinkäsitykstä?
Eihän se ole yksin ”kirkon oma kirja” vaan myös lestadiolaisen liikkeen.
Olen kanssa toki samaa mieltä jäsenyyden merkityksestä, mutta rajanveto lienee kai siinä kuka
kuuluu ”Jumlaan perheväkeen”.
Eihän se ole oikein että sanotaan uskossaan kilvoittelevia kristittyjä jumalattomaksi tai saastaiseksi vain siitä syystä, että he eivät kuulu ”meihin”.
Nythän vanhoilliset julistivat v. 1911 seiniä myöten kaikki muut lestadiolaiset ja herätysuskovat vailla Pyhää Henkeä oleviksi. Miksi on väärin sanoa, että se on tolkutonta? Vielä 12 vuotta aikaisemmin kävivät samoissa seuroissa ja omistivat yhdessä rukoushuoneita. Täältä jo lähtee tämä julma perinne, ei Tunnustuskirjoista.
Siinä olen samaa mieltä, että puolustin kristillistä seurakuntaoppia viitteilläni. En tiedä 1911 tapahtumista enkä monesta muustakaan, mutta ei liene Raamatun opin vastaista erottaa paha hyvästä:
9 Sanoin kirjeessäni teille, että teidän ei pidä olla tekemisissä siveettömästi elävien kanssa. 10 En tarkoittanut tämän maailman siveettömiä enkä ahneita, riistäjiä tai epäjumalanpalvelijoita, sillä silloinhan teidän pitäisi lähteä kokonaan pois maailmasta. 11 Nyt täsmennän vielä: jos jotakuta sanotaan veljeksi mutta hän on siveetön tai ahne, epäjumalanpalvelija, pilkkaaja, juomari tai riistäjä, älkää olko tekemisissä hänen kanssaan. Älkää edes aterioiko tällaisen kanssa. 12 Ei kai minun asiani ole tuomita ulkopuolisia? Ettehän tekään tuomitse muita kuin omaan piiriinne kuuluvia. 13 Ulkopuoliset tuomitsee Jumala. ”Poistakaa keskuudestanne se, joka on paha.” (1Kor.5.)
Antti Leinonen siteerasi osuvasti ensimmäisen Korinttilaiskirjeen kohtia, mutta valitettavasti aivan väärä kohtia. Vaikka 1.Kor5:ssä puhutaankin huoruudesta, seuraavat kohdat sopivat erittäin hyvin SRK -lestadiolaisille ohjeiksi:
”2. Ja te olette paisuneet pöyhkeiksi! Eikö teidän pikemminkin olisi pitänyt tulla murheellisiksi, että se, joka on tuommoisen teon tehnyt, poistettaisiin teidän keskuudestanne?
3. Sillä minä, joka tosin ruumiillisesti olen poissa, mutta hengessä kuitenkin läsnä, olen jo, niinkuin läsnäollen, puolestani päättänyt, että se, joka tuommoisen teon on tehnyt, on
4. – sittenkuin olemme, te ja minun henkeni ynnä meidän Herramme Jeesuksen voima, tulleet yhteen –
5. Herran Jeesuksen nimessä hyljättävä saatanan haltuun lihan turmioksi, että hänen henkensä pelastuisi Herran päivänä.
6. Ei ole hyvä, että kerskaatte. Ettekö tiedä, että vähäinen hapatus hapattaa koko taikinan?
7. Peratkaa pois vanha hapatus, että teistä tulisi uusi taikina, niinkuin te olettekin happamattomat; sillä onhan meidän pääsiäislampaamme, Kristus, teurastettu.
8. Viettäkäämme siis juhlaa, ei vanhassa hapatuksessa eikä ilkeyden ja pahuuden hapatuksessa, vaan puhtauden ja totuuden happamattomuudessa”
Miksi te ette poista keskuudestanne harhaoppien puolustajia? Miksi te ette poista keskuudestanne teidän johtajianne ja opettajianne, joista hyvin monet ovat osoittautuneet pöyhkeiksi rikosten peittelijöiksi, rikosten salaajiksi ja valehtelijoiksi. On ollut järkyttävää seurata tätä toimintakulttuuria, johon nämä synnit ovat niin syvästi pesiytyneet, että niistä on tullut SRK -lestadiolaisuuden näkyvimpiä tunnuspiirteitä. Ettekö te todella huomaa tätä pahuuden hapatusta keskuudessanne? Vai pelkäättekö vielä liian paljon?
Jos harhaoppia tulee vastaan korvin kuultavasti, niin kyllä yrittäisin asian ottaa kahdenväliseksi keskusteluksi. Juoruihin en perusta – oli lähteenä lähes mikä tahansa. Harhaoppeihin en ole veljiksi kutsutuilta tahoilta törmännyt. Harhaoppisina pidettiin elävää kristillisyyttä jo kohta alkukristillisyyden jälkeen. Sellaisia taakkoja en kantele, että tarttuisin potentiaalisiin juoruihin totuutena – tällöinhän olisin juorujen orja, ja siinä olisi äkkiä totuus kaukana.
Pidätkö siis J.T. SRK:n henkilöstöä uskon veljinäsi’? Äkkiseltään kuulostaisi, että et pidä. Eikö tällöin ”13 Ulkopuoliset tuomitsee Jumala.” ole ihan hyvä neuvo?
Antti, en minä nimennyt enkä halua nimetä yksittäisiä harhaveljiä, koska kyseessä on kollektiivinen, yhteisöllinen harha. Kyse ei ole myöskään juoruista, tätä tukevat ne tutkimukset, joita harhaopeista ja niiden vaikutuksista on tehty. Oletko lukenut esim. Johanna Hurtigin, Johannes Alarannan ja Eini Linjakummun tutkimuksia?
Kuule, Antti Leinonen
Minusta tuntuu selvemmin, että nyt et Antti Leinonen puolustanut kristillistä seurakuntaoppia, vaan puoluehenkeä.
Kristillinen seurakunta ei määräydy näiden inhimillisten puoluerajoien mukaan, joita painotat
Mainitsin vain opinkäsistyksen perusteet, kun kerroin, että VL on v. 1911 todennut, että osalla lestadiolaisista ei ole Pyhää Henkeä. Hengen työ on kuitenkin näkynyt näiden ihmisten elämässä ja kilvoittelussa ja kantanut hedelmää, joten väite on rumaa puhetta. Onhan se järjetönkin väite ihmisistä, jotka pyrkivät uskossaan elämään myös kuuliaisina sanalle. Miten parannuksessa Kristukseen turvaava on saastainen tai Jumalaton, kuten edellä oli puhe?
Blogin kirjoittajien tunteenomaisen paheksumisen sijasta olisi syytä etsiä raamatullisia perusteita seurakuntaopille ja ehtoollisopille. Miksi on lähdetty uusille tulkinnoille?
Jos opinkäsitykset eivät kestä ihmisten edessä, miten ne kestävät…..?
1 Kor 5, josta Antti L. antoi minulle esimerkin. Tuli mieleeni, että
Tässä on kysymys Korintin seurakunnan sisäisestä ongelmasta, ei siitä,
että VL tapaan olisi ruvettu summissa erottamaan esim. Antiokian, Karthagon kristittyjä aivan pelkistä järjestpoliittistista syistä.
Kun Paavali aikanaan puolusti (Jumalan ) lain tarkkaa noudattamista, toimi hän tässä mielestään oikein. Ja kuitenkin. Herra Jeesus itse kysyi tuolta ”laissa laittamattomalta” mieheltä: ”Saul, Saul, miksi vainoat minua?”, mikä tarkoitti samalla, että tuossa hetkessä Jeesus asetti vastakkain lain ja evankeliumin. – Kumpi pelastaa?
Roomalaiskirjeen alussa Paavali, entinen Saul, esittäytyy kääntyneenä miehenä (Jeesuksen Kristuksen palvelijana ja JUMALAN evankeliumiin eroitettuna apostolina ). Voiman täyskännökseensä Paavali uskoi saaneensa EVANKELIUMISTA, mutta EI lain noudattamisesta: ”Sillä en minä häpee KRISTUKSEN evankeliumia; sillä SE on JUMALAN VOIMA itsekullekin uskovaiselle autuudeksi.”
Vl- ”hoitokokousten” toimintamalli on ollut sama kuin entisen Saulin, joten ”hoitokokoukset” eivät ole olleet Jeesuksen tahdon mukaisia. Siksi Saulit pelastanut Vapahtaja kysyy yhä kaikilta lain sokaisemilta ”hoitomiehiltä” : ”Miksi vainoatte minua?”
Tosi hyvä kommentti Ritva Nurkkalalta!
R. Nurkkala varmaan on paljolti oikeassa kritisoidessaan SRK-laestadiolais-väen hoitokokouksia. Hoitokokouksten puitteissa varmaan onkin ollut moitittavaa. Ja erittäinkin, jos on nuhdeltu asioista, jotka eivät ole olleet relevantteja. Esim. pukeutumis-mallit sieluntilan tulkkeina jne. Ja itselleni on epäselvää onko todella lapsia ollut paikalla rankimmissa ”hoippareissa”.
Silti varmasti on tehty oikeitakin nuhteluita ihan oikeista synneistä. Ja kenties (parhaimmillaan) syntiä tehnyt on katunut ja uskonut syntinsä anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä. Ja armahdettuna syntisenä on saanut taas vaeltaa valon lapsena. Monet raskaat taakat ovat kirvonneet. On saatu synnit anteeksi ja rauha tunnolle.
Ihan kaikkea lukemaansa on vaikea uskoa. Esim. väitettä siitä, että kepun vaalityöstä kieltäytynyt olisi jätetty ”saatanan haltuun”. Kuulostaa jo ihan uskomattomalta. Mutta totta on, että paljon väärääkin on tapahtunut hoitokokousten puitteissa. Arvostan M. Korteniemen avointa asennetta tehtyihin vääryyksiin. Enää tänä päivänä (2014) hänen kirjoituksensa eivät johda ”hoippareihin”. Siihen SRK-tahoilla ei ole varaa.
Janne Silvola:
”Hoitokokouksten puitteissa varmaan onkin ollut moitittavaa. Ja erittäinkin, jos on nuhdeltu asioista, jotka eivät ole olleet relevantteja. Esim. pukeutumis-mallit sieluntilan tulkkeina jne. Ja itselleni on epäselvää onko todella lapsia ollut paikalla rankimmissa “hoippareissa”.
Silti varmasti on tehty oikeitakin nuhteluita ihan oikeista synneistä. Ja kenties (parhaimmillaan) syntiä tehnyt on katunut ja uskonut syntinsä anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä. Ja armahdettuna syntisenä on saanut taas vaeltaa valon lapsena. Monet raskaat taakat ovat kirvonneet. On saatu synnit anteeksi ja rauha tunnolle.”
Vanhan kristillisen käsityken mukaisista Raamatussa ja Kymmenessä käskyssä mainituista synneistä ei ollut hoitokokouksissa kysymys ensinkään. En kiellä etteikö muutama ihan aiheellinenkin nuhtelu olisi ollut joukossa, mutta yhtäkään sellaista ei ainakaan minut tiedossani olevissa tapauksissa ollut. Ainakin 99% hoitokokouksista johtui ns. jumalanvaltakuntaa vastaan nousemisesta ts. armoneuvojen noudattamattomuus tai sivuuttaminen tavallisessa arkielämässä. Hoidon kohteeksi jouduttiin yleensä juorujen ja ilmiantojen perusteella.
Tässä linkissä on listaa niistä yleisimmistä ”synneistä”, joista hoitoja ja hoitokokouksia SRK:n johdolla ja valvonnassa järjestettiin.
http://scratchpad.wikia.com/wiki/Synnit
Hiukka vielä hajanaisia mietteitä blogin otsikkoon ainakin löyhästi liittyen.
Olympilaisia vietettiin Zeus-jumalan kunniaksi yli tuhat vuotta, kunnes ne lakkautettiin kristinuskon noustua valta-asemaan Rooman valtakunnassa. Uudestaan ne päätettiin aloittaa 1500 vuoden päästä 1893. Zeus-jumala on meille muokkautunut harmittomaksi kulttuurihistorialliseksi hahmoksi, mutta juutalaiset suhtautuivat häneen toisin. Nimittäin 6. joulukuuta 167 eKr kreikkalainen Antiokhos Epifanes (jumalan ilmentymä) määräsi Jerusalemin temppelin pyhitettäväksi Olympian Zeulle ja määräsi, että temppeli on saastutettava sikauhreilla,temppeliportoilla jne. – Niin ja se teatteri oli alkuaan viinin ja hedelmällisyyden jumalan Dionysoksen palvontaa…
No sitten loikkaan televisioon. Tämän viikon kainuulaisessa paikallislehdessä pappi ja opettaja emeritus Kalle Seppänen kirjoittaa hartauskirjoituksenaan Kaarlo Syvännön psalmimukaelmaa (Jumalan täysihoidossa 2013) siteeraten:
”TV on minun paimeneni, minulta puuttuu kaikki hengellinen. Mukavassa nojatuolissa tv saattaa minut lepäämään illat pitkät. En voi tehdä mitään sieluni autuuden hyväksi, koska se vie kaiken vapaa-aikani.
TV estää minua tekemästä velvollisuuttani kristittynä, koska se tuo niin paljon kiehtovaa ohjelmaa, jota en voi olla katselematta. Se suuntaa mieleni ja ajatukseni tämän maailman asioihin ja estää minua rukoilemasta ja tutkimasta Jumalan sanaa.
Se pitää minut kaukana Jumalan huoneesta ja pyhien seurakunnasta. Vaikka eläisin satavuotiaaksi, tahtoisin aina viipyä katselemassa tv:tä. Niin kauan kuin elän, katson sitä, sillä se on lähellä sydäntäni. Sen ääni ja kuvat viihdyttävät minua jatkuvasti aina vanhuuteen asti.
Se ruokkii runsaasti minun lihallista mieltäni ja kattaa viettelysten pöydän minun eteeni. Se täyttää minun sieluni ja mieleni ajatuksilla ja kuvilla, jotka ovat kaukana Jumalan valtakunnasta ja täyttää sydämeni tämän maailman saastalla.
Mikään hyvä ei voi seurata minua elämäni päivinä, koska tv ei anna minulle aikaa kysyä Jumalan tahtoa. Niin saan asua paholaisen saastuttamassa kodissa elämäni loppuun asti, ellen saa silmiäni auki ja tee tosi parannusta.”
Että silleen. En kiistä sitä, että tv:ssä on paljon hyvää ja hyödyllistä ohjelmaa, jota itsekkin hyödynnän myös ammatissani, mutta kuitenkin – valvoa pitää kristityn ja kasvattajan! – Niin ja loppukaneettina: muistan kerran olleeni silloisessa kotikirkossani Kalle Seppäsen toimittamassa jumalanpalveluksessa, jossa hän johdatti kirkkoväen rukoukseen myös silloisen piispan puolesta, koska tämän kannotot eivät olleet kaikilta osin raamatullisia! – Aika suoraselkäistä luterilaisuutta, sanoisin!
Minä en ymmärrä alkuunkaan tätä television demonisointia. Mikä ihme siinä nyt voi olla niin vaarallista tai synnillistä? Eikö nyt 2010-luvulla viimeinkin olisi aika suhtautua siihen samalla tavalla kuin muihinkin viestimiin. Sehän on sitäpaitsi nykyisin jo jokaisen, myös uskovaisenkin taskussa. Katsokoon itsekukin sieltä ne jutut, jotkä kiinnostavat. Niinhän me luemme lehdistä, kuuntelemme radiosta ja katsomme netistäkin ne jutut jotka meitä kiinnostavat. Ei se hyvät ihmiset ole elämää kummempi asia. Uskokaa pois 🙂
Eikä urheilukaan ole yhtään kummempi elämän alue kuin muukaan kulttuuri, päinvastoin. Nuorisolle ja myös meille vanhemmille liikunta ja liikunnalliset harrastukset ovat erittäin terveellistä toimintaa. Suosittelen kaikille muillekin. 🙂
Ei Markku Korteniemi hassummin tuota asiaa esitellyt.
Maamme johtava ulkopolitiikan asiantuntija sanoi aikoinaan:
”Urheilu on rahvaan uskonto, ja sen saarna on tyhjää täynnä”.
Hmm… ilmastonmuutos on niin pyhä asia, että sitä ei saa kritisoida. Olenkohan nyt ilmastofobinen?
Mikä on maailman ohuin kirja? Ehdotan ’Kirkon ekoteot’.