Vanhoillislestadiolainen herätysliikkeemme on ajautunut jälleen tilanteeseen, joka heijastuu voimakkaasti mediassa ja hyvin paljon keskinäisissä keskusteluissa monin tavoin nykytekniikan suomilla mahdollisuuksilla. Kirkkomme julkaisuna Kotimaa on vain yksi areena, mutta toimii hyvin keskustelun edistäjänä.
On selvää, että herätysliikkeemme on historiallisen murroksen keskellä.
Otsikon aihe kokonaisuudessaan on suuri ja vakava, kun sen oikein ymmärtää.
Mieleeni on jäänyt soimaan erään kommentoijan parahdus: Herätysliike – herätkää!
Itse olen sotien loppupuolella syntynyt, tässä herätysliikkeessä uskovaisten sukujen keskellä elänyt ja kaikki vaiheet kokenut.
Uskoisin, että Kotimaa-julkaisua seuraavat tietävät, mitä tarkoitetaan, kun puhutaan vl-liikkeeseen tunkeutuneesta harhaopista 1960 – 1980 -luvuilla. Tästä ilmiöstä on nytkin kyse.
Toisin kuin luulisi, harhaoppi vaikuttaa liikkeemme keskellä yhä nuoremmankin polven talostelussa viimeistään suhtautumisessa lasten syntyvyyteen – mutta heillä on kyllä aivan omakohtaisia kokemuksiakin hoitokokouksista ja niiden jatkeeksi muodostuneista seurakuntapäivistä.
Yksi sysäys tähän kirjoitukseen oli, kun luin uutissivustolta, että Olavi Voittonen lausui vielä äskettäin median edustajalle, että pääosin hoitokokoukset koettiin siunauksellisiksi.
Luitte oikein: ”Pääosin hoitokokoukset koettiin siunauksellisiksi”.
Toinen sysäys oli Joona Korteniemen blogi ”Hulluinhuonelainen”, joka käsitteli valheen ja totuuden merkitykseen sekä yksilön, että yhteisön kannalta. Erityisen puhutteleva on toteamus, että valhe on mädättävää myrkkyä kaikille ihmisyhteisöille. Hän kuvaa hyvin, kuinka valhe tuhoaa luottamuksen ilmapiiriä, jonka varassa jokainen yhteisö on. Epäluottamus taas synnyttää pelkoa, vihaa ja viha katkeruutta. Siitä seuraa ahdistusta ja sulkeutumista.
Kun valhe pyritään peittelemään uusilla valheilla voi ihminen tai ihmisyhteisö joutua valheiden verkkoon, josta on vaikea vapautua. Verkon selvitteleminen vaatii paljon aikaa ja henkisiä resursseja. Silti verkon selvitteleminen on aina kannattavampaa ja kestävämpää kuin selvittämättä jättäminen jne.
Totuus on näet kaikessa alastomuudessaan hyvin karua ja julmaa harhaopin ensimmäisinä vuosikymmeninä. Se kosketti liikkeen kaikkia jäseniä. Siten ilmiö on ollut täydellä syyllä kollektiivinen. Massahoitokokoukset kulkivat aaltoina ympäri Suomen kaikilla rauhanyhdistyksillä ja silloinen SRK oli edustajineen niissä 488 kertaa. SRK käytännössä organisoi harhaopin ”sisäänajon”, koska harhaopin johtohahmot olivat ottaneet siellä vallan.
Tämän kollektiivisen ilmiön uhreja olivat niinä vuosikymmeninä kaikki, koska lapsetkin olivat mukana hoitokokouksissa, joihin velvoitettiin tulemaan.
Kun myöhemmin SRK:n sisällä havahduttiin harhaopin mielettömyyteen, keskityttiin kritiikissä sen henkiopin tuomitsemiseen. Tiedämme, kuinka monennimisistä vääristä hengistä KAIKKIA jäseniä vaadittiin tekemään yksitellen seurakunnan edessä julkista parannusta.
Myös nuorilta, jopa 12-vuotiailta vaadittiin tällaista – eikä vain yhtä kertaa, vaan useita kertoja. Julmuus, joka on edelleen tämän harhaopin leimallisin piirre, näkyy erityisen selvästi ilmauksessa, joka luettiin hänelle, joka ei osannut tai voinut tehdä vaaditusta väärästä hengestä parannusta. Hänet jätettiin kirjaimellisesti saatanan haltuun.
Luit aivan oikein – niitä sanoja käytettiin – jopa lapsille.
Koska kaikkia kiellettiin puhumasta jälkeenpäin näistä asioista ja alkoi opetus kuin mantrana hoitokokousten siunauksellisuudesta – on tilanne tämä: vieläkään eivät uskovaiset uskalla puhua yhteisistä kokemuksista = kollektiivisesta vääryydestä, joka astui liikkeeseemme karmivalla tavalla.
He, jotka olivat lapsina näissä massahoitokokouksissa mukana ja muistavat, ovat vasta lähestymässä keski-ikää.
Harhaoppi ja sen julmuus tulevat erityisen selvänä ilmi sen ajan kannanotoissa ja julkilausumissa. TV:n osalta tiedämme, miten se meni ja on muuttunut ilman virallista irtisanoutumista harhaopin aikaiseen kannanottoon ja koulu-tv:n kieltämiseen. Näistä uskovaisten lasten kokemuksista voisi keskustella, koska ne eivät varmasti olleet heille helppoja. Itse en esimerkiksi ymmärtänyt silloin lasteni todellisia tunteita – vasta jälkeenpäin
Harhaopin vaikutus suurperheiden syntyyn
Monelle voi olla yllätys, että juuri silloinen julkilausuma syntyvyyden säännöstelystä julmine sanakäänteineen tuli aiheuttamaan seuraukset, joita maassamme ei ennen sitä oltu nähty.
Kun muistelen lapsuuteni kaupungin lestadiolaisyhteisöä, ei siellä kellään ollut kovin suuria perheitä. Silloin uskovaisilla oli samanlaisia perheitä kuin muillakin. Normikoko oli 4-6 ja niillä main. Ehkäisyvälineet eivät olleet käytössä, mutta vain jossain maalla saattoi olla suuri perhe.
Seuraavien vuosikymmenten mittaan liikkeemme sisällä on syntynyt harhaopin ohjeistuksen/pakkosynnytysopin myötä todelliset suuret perheet ja se näkyy leimallisena piirteenä ulkopuolisille.
Jotta ei syntyisi väärää käsitystä, en missään tapauksessa pidä suuria perheitä huonona asiana ja kaikkia lapsia – aivan kaikkia – Jumalan lahjoina. Kysymys on siitä, miten tämä Jumalan lahjojen vastaanottaminen velvoitettiin toteuttamaan – vaikka henki menisi – Jumalalla on varaa antaa perheelle uusi äiti.
Olisiko tällaista syntynyt ilman pakkosynnytysoppia?
Miksi puhutaan pakkosynnytysopista?
Siksi, että harhaopin ohjeistus oli niin julma, että sen seurauksena heikoimmat ja tavalliset äidit ovat joutuneet kantamaan aivan kohtuuttomia taakkoja ja sellaista kipuilua, joka on tarpeetonta. Isoäitejäkin saatettiin kieltää säälimästä tyttäriään jatkuvien synnytysten ja yli voimien käyvän kuormituksen keskellä.
Samalla on syntynyt vahvojen ja selviytyvien äitien ”rotu”, joka on venynyt aivan uskomattomiin suorituksiin suurten perheiden ja jatkuvien synnytysten myötä.
Viestintuojan syyllistäminen
Kolmas pääkohta, johon haluan kiinnittää huomiota on se kehärakennelma, jonka harhaoppi loi. Siitäkään ei puutu julmuutta:
Vaikenemisen ja ehdottoman kuuliaisuuden vaatimus lukkiutettiin menetelmällä, joka tehosi ja tehoaa edelleen. Siksi minäkin kirjoitan toistaiseksi nimimerkillä:
Jos kenelläkään uskovaisella oli kysyttävää tai kriittistä sanottavaa harhaopin opetuksiin, häneen kohdistettiin samantien epäily, joka pian johti puhutteluun – hoitokokoukseen ja pahimmillaan seurakunnan eteen hoidettavaksi ja jopa sitä tietä ulos.
Massahoitokokoukset jatkuivat seurakuntapäivinä ja yksityisinä hoitokokouksina.
Näin harhaopin julmuus on pystynyt säilyttämään otteensa tänne asti – pelon voimalla.
Harhaopin ja sen seurausten viestintuojien oman sieluntilan kyseenalaistaminen on ollut SRK:n julma käytäntö.
Tämä, mitä olen kertonut, on vain pinnallinen selostus tapahtumakulusta. Varsinaiset kokemuskuvaukset avaavat todellisuuden.
Haluammeko, että nämä kokemukset tulevat julkisuuteen, vai kiirehdimmekö korjaamaan vääryydet?
Jokaisella meillä on vastuu omista synneistä ja vääryyksistä, mutta myös yhteisistä. Siellä pinnan alla muistilokeroissa on julmia ja ahdistavia kokemuksia aikuisilla ja sen ajan lapsilla. Kaikilla meillä.
Harhaoppi on tilitetty liikkeemme keskellä vain osittain. Se työ on auttamatta edessä uudistuvalla SRK:lla. He joutuvat ottamaan vastuun omasta osuudestaan.
Meillä kaikilla on harhaopista yhteinen vastuu, koska olemme joutuneet osaksi tätä ilmiötä ja toimimaan sen ehdoilla. Jokaisella on aihetta kuunnella omaatuntoaan.
Erityisen tärkeää on, kun paneudutaan pohtimaan oikeaa ja raamatullista uskovaisten suhtautumista syntyvyyteen – ottaa mukaan todelliset asiantuntijat – äidit. Eikä vain ne vahvat superäidit – vaan parhaita oppaita ovat heikot ja sairaat – heillä on eväät opastaa Kristuksen mielen sisään, joka oli ja on aina heikoimman ja kärsivän puolella.
Julma harhaoppi opetuksineen on mahdollisimman kaukana Jeesuksen opetuksen, Hyvän Paimenen äänestä. Tämän äänen suuntaan meidän on höristeltävä korvamme.
Pyhä Henki vaikuttaa, missä tahtoo. Se voi jopa puskea median välityksellä esiin. Raamattu kertoo, kuinka uppiniskainen lauma on jo ammoin joutunut nuhteiden kohteeksi – ei se ole uutta.
Harhaoppi Jumalan valtakunnan keskellä ei ole leikin asia. Se mädättää. Jos mätä saa vallata kokonaan, Pyhä Henki jättää ja siirtyy muualle.
Tätäkö haluamme?
Miksi kirjoitan nimimerkillä kirkkomme keskusteluissa?
Siksi, että en ole vieläkään vakuuttunut, etten joutuisi ”hoitokokousrumbaan”, jos avautuisin ajatuksineni avoimesti. Siten harhaopin lukko vaikuttaa yhä. Ainoa keino pyrkiä herättämään yhteisesti omiatuntoja on tällainen nimettömyys.
Miten harhaoppi tilitetään?
Ajattelen, että uskovaisten tulisi keskustella vihdoin näistä asioista luottoystäviensä kanssa ja pyrkiä luomaan omissa rauhanyhdistyksissään sellainen avoimuus, jossa uskaltaa puhua tunnoistaan ja ajatuksistaan ilman hoitokokousuhkaa. Eli pitäisi pystyä purkamaan tämä uhka.
Olavi Voittosen lausahdus hoitokokousten siunauksellisuudesta tarkoittaa perimmältään, että harhaoppi on ollut siunauksellinen.
Tämä toteamus ei ole mikään hyökkäys häntä kohtaan henkilökohtaisesti, vaan osoitus, kuinka vähän SRK:n johto tietää ja tuntee kentän sisällä liikkuvan lauman tuntoja ja eikä ole kirkastunut todellinen vastuu harhaopista. Ei todellakaan ole ollut kyse vain joidenkin yksilöiden ylilyönneistä.
Vastuu on meillä kaikilla – kysytään seurakunnalta – mistä kuuluu Hyvän Paimenen ääni.
vl – seniori
Kun olen ollut uskossani haaksirikkoinen, olisin luisunut luultavimmin epäuskon tilaan ja luisuinkin. Oli joskus ns.hoitokokouksia ja synninpäästön suloinen evankeliuminsaarna sai puhdistaa minut synnistä vapaaksi. Tulee halu taistella syntiä vastaan. Olla valona ja suolana maailmassa mm. ottaa kaikki Taivaanisän siunaamat elämänalut vastaan. Näin uskovaiset ihmiset tuntuvat uskovan. Näistä asioista keskustellaan hyvin paljon ja avoimesti. Täällä samat henkilöt vääntää vuodesta toiseen mahd. muutoksista opissa ja elämässä.
Ei tuossa ole moitittavaa, mitä koet ja uskot ei ainakaan minun mielestäni. Keskustelun kärki on ollut eri asiassa.
Se, että väitetään jonkun seurakuntaopin olevan raamatullinen, pitäisi voida vahvistaa. Joku liikkeen sisäinen kannanotto ei tähän kelpaa.
Tulosten olemattomuus kertoo, että se on mahdotonta.
Selvä kansanjärki kysyy, miksi tämä raamatullisuus on löytynyt
vasta 1911?
Mehän tiedämme, että pietistinen herätyskristillisyys ei ole tällaiseen seurakuntaoppiin päätynyt, ei Brandell, Laestadius, Raattamaa, Zinzendorf jne. – kaikki he, joissa vanhoillinen
kristillisyys näkee juurensa.
Se, että tähän kysymykseen ei tule vastausta, kertoo siitä,
että tänne blogiin kirjoittavilla vl-uskovilla ei ole asiaan eväitä,
Se on totta, että herätyskristityt ovat erottaneet itsensä
niistä, joita eivät ole olleet uskossa. On siis pidetty jakoa
kristittyihin ja suruttomiin, se on luonnollista.
Tämä ei kuitenkaan ole tarkoittanut eksklusiivisuutta, hengen
yhteys ja veljesrakkaus on pidetty ainakin ajatuksen tasolla muihin herätysryhmiin, vaikka niiden historia ja jotkut käsityksetkin joissakin opillisissa asioissa olisivat olleet erilaiset.
Myöskään ei ole vaadittu kuuliaisuutta samalle johdolle, vaan kukin ryhmä on elänyt omaa elämäänsä.
Nyt tilanne on vähän sama kuin 1980-luvulla.
Neuvostoliitto on maailman demokraattisin ja rauhanomaisin valtio. Väite pysyy, mutta todisteet loistavat poissaolollaan.
.
Luther kirjoitti: ”Me olemme varmoja siitä, että oikea seurakunta on siinä, missä on pieni, Kristusta tunteva joukko, yksimielinen opissa, uskossa ja Kristuksen tuntemisessa.” (Kirkkopostilla II s. 585.)
Ef. 4:4-6: ”On vain yksi ruumis ja yksi Henki, niin kuin myös se toivo, johon teidät on kutsuttu, on yksi. Yksi on Herra, yksi usko, yksi kaste. Yksi on Jumala, kaikkien Isä! Hän hallitsee kaikkea, vaikuttaa kaikessa ja on kaikessa.”
Tähän Luther jatkaa: ”Tällä pyhä Paavali vielä osoittaa ja opettaa, mikä on oikea seurakunta ja mistä se tunnetaan. Maailmassa on olemassa ainoastaan yksi seurakunta eli Jumalan kansa. Sillä on yksi usko, yksi kaste, yksi Jumalan, Isän ja Kristuksen tunnustus, jossa se keskuudessaan yksimielisesti riippuu ja pysyy. Tähän jokaisen, joka tahtoo tulla autuaaksi ja tulla Jumalan tykö, täytyy sopeutua ja olla siihen yhdistettynä; sen ulkopuolella ollen ei kukaan tule autuaaksi.”(Kirkkopostilla III s. 500).
Teologisesti ja raamatullisesti on vaikea löytää vakuuttavampaa perustetta seurakuntaopille. Pietistinen ecclesiola toki oli eksklusiivinen: sulkihan se epäuskoiset/kristillismieliset pois. Samoin seurakuntaoppi.
Eklesiola-oppi oli deskriptiivinen. Se kuvasi, kuinka seurakunnan sisällä on todellisten uskovien joukko. Mutta se tarkoitti, että todellisten uskovien joukko muodostaa eklesiolan, ei niin että eklesiolaan kuuluminen määrittää todellisen uskon. Pietismi ei sulkenut eklesiolaan kuulumattomia (välttämättä) pelastuksen lukopuolelle, vaikka se korostikin tosi uskon löytyvän juuri sieltä.
Edelliseen voisi vielä Raattamaalta lisätä vuodelta 1890: ”Tulkoot erimieliset uskollansa autuaaksi jos tulevat, mutta emme löydä Raamatusta kahta Jumalan seurakuntaa.”
Extra ecclesiam nulla salus.
Aivan, se liittyy riitoihin ja epäluottamukseen Lapissa olevia esikoisseurakunnan vanhimpia vastaan Amerikan riitojen aikana.
Mutta se koskee omaa herätysryhmää, mainittakoon nyt vaikka
Samuel Kortetniemi ja hänen porukkansa, jotka
kieltäytyivät tekemästä parannusta hajoittavasta työstään.
Kannattaa muistaa konteksti, kun ollaan tieteellisessä koulutuksessa.
Ihan samaan henkeen sanoi Erik Anders Andersson eli Erkki Antti Juhonpieti: Tulkaa katsomaan puuta juuresta.
Haluttiin, että ollaan hierarkisessa suhteessa sinne, missä herätys on alkanut ja niihin jotka ovat olleet LLL:n aikana Herran työssä.
Voisi kysyä, onko vanhoillisilla tämä yhteys säilynyt?
Vastaus on ei.
Raattamaa sanoi myös, että taikinaa voi olla usemmassa astiassa, mutta se on samasta juuresta.
Hienoa, että Kari-Matti vastaa.
Ollaan tarkkoja määrittelemään.
Eihän pietistinen ecclesiola oppi ollut eksklusiivinen
suhteessa TOISIIN herännäiskristittyihin
Nämä esimerkit ovat hyviä, mutta en näe niissä sanaakaan
eksklusiivisuuden puolesta.
Sitten srk, miten se voi olla poisrajattu seurakunta, kun sillä
ei ole seurakunnan tunnusmerkkiä, tuota kastetta. Senhän se hakee ulkopuoleltaan.
Näin ollen Lutherin määritelmän mukaan se on seurakunnan sisällä oleva yhteisö
Sitten tuo yhdessä uskossa / sama Henki jne.
Millä perusteella esim. muilla lestadiolaisilla, rukoilevaisilla tms.
on eri henki ja eri toivo ja eri Kristus.
Periaatteessa vanhoillisuuden opillinen linja on muuttunut
evankelisesta painotuksesta laillisempaan suuntaan, samaan aikaan kun uudestiheränneet kehittyivät päinvastaiseen suuntaan.
Miten se toisten uudestsisyntymättämyys voidaan määritellä jossain kokouksessa v. 1911 ?
ihmisistä, jotka ovat uskoneet ja kilvoitelleet samalla tavalla
jopa, olleet jopa yhteydessä ja rakkaudessa samoissa kokoushuoneissa ennen riitoja.
Voe tokkiinsa!
Laestadius suhtautuu myönteisesti anglosaksiseen herätyskristillisyyteen, joka hänen mukaansa edustaa elävää kristillisyyttä ilmiönä. (Juntunen, s. 239 alav.)
Kirjeessään Wieselgrenille, jota LLL kutsuu veljekseen, hän mainitsee, että baptsimin oppi kasteesta ei ole vastoin autuuden perustuksia. Pitää näitä siis elävinä kristittyinä, vaikka pitääkin luterilaista oppia parempana..
Die Kirche Jesu Christi geht durch alle Kirchen hindurch.
Zinsendorf.
Kristittyjen yhteys on näkymätön ja kulkee tunnustuskuntien rajojen yli Zinzendorfin mujkaan.
Tämä näkyy olevan myös Laestadiuksen käsitys,
Raattamaa korosti esikoisten seurakuntaa ennen muuta sosiologisena ilmiönä, vastavetona hajaannuksille.
Kristuksen tosi kirkko on näkymätön ja kätketty näkyvään, vaikka tietyt armon kokemisen merkit voivat tehdä sen näkyväksi.(Francke)
Missään ei näy muut herätyskristityt tai lukijat poissulkevaa seurakuntaoppia. Heränneet > suruttomat vastakkaisuus ei merkitse seurakuntaopillista rajausta tässä mielessä.
Onkohan siinä muuta perustetta ´kuin tuo Sepedeuksen poikien synti?
>>> Pietistinen ecclesiola toki oli eksklusiivinen: sulkihan se epäuskoiset/kristillismieliset pois. Samoin seurakuntaoppi.>>>
Aivan! Suhteessa suruttomiin, mutta ei toisiin heränneisiin, jotka kilvoittelivat uskossa ja parannuksessa Herraansa seuraten.
Kun Taivaallinen viinitarhuri on hyvän työnsä aloittanut, hän vie sen pitkämielisesti päätökseen: ”Jokaisen oksan minussa, joka ei kanna hedelmää, hän karsii pois; ja jokaisen, joka kantaa hedelmää, hän puhdistaa, että se kantaisi runsaamman hedelmän.” (Joh 15:2) Näin myös vl-kristillisyyden suhteen.
Mutta aivan kuten Jorma Ojala muistuttaa, tilanne lienee paljon pahempi vaikkpa körttiläisyyden suhteen. Liike kun näivettynyt kylttyyrifiilistelyksi. Puhumattakaan luterilaisesta kansankirkostamme, jota ei ennää luterilaiseksi voi kutsua, eikä kohta kai ennää kristilliseksikään. Oisiko parempi nimitys ”Suomen liberaalidemokraattinen kansankirkko”? – Siis kuka vastaa harhaopeista, kuten blogikirjoituksen otsikko kysyy?
Vl-seniorin kirjoitus oli pääosin painavaa asiaa, joitakin huomautuksia teen kuitenkin: Historioitsijana sanoisin, että kyllä isot kymmenlapsiset perheet ovat olleet yleisiä ja enemmänkin sääntö vuosisatoja maaseudulla, mutta yleisiä entisaikaan myös säätyläisväestön; esim. aateliston ja papiston keskuudessa. Siis kysymys ei ole ollut vain vl-kristilisyyteen liittyvästä ilmiöstä vaan yleisestä suhtautumisesta (vrt. myös globaalisti katoliset, ortodoksit, juutalaiset, islaminuskoiset, budhalaiset jne.)
Ja mitä tulee 1960-luvun televisiokielteisyyteen, on vl-kristillisyyden kriittinen linja ollut hyvä ja elämää suojeleva. Överiksi menneet ylilyönnit kuten tuossa synnytysasiassakin eivät tietysti ole puolusteltavissa. Kuinka monta murhaa, tappoa, raiskausta jne keskiverto nuori on täysi-ikäisyyteen mennessä television kautta nähnytkään. Tuollainen maailmankielteisyys kai on vielä melko laimeaakin, jos muistamme vaikkapa keskiajan kristittyjä erakkokiilvoittelijoita tai luostareiden nunnia ja munkkeja alkukirkon vainotuista puhumattakaan!
Olisi hyvä, jos Kakkurin ohella muutkin innostuisivat kirjoittamaan
asiaa. Tämä tahtoo nyt luisua eipäs-juupas-tasolle.
Markku Korteniemen tekstin pohjalta tuli mieleeni, että oksat leikkaa viinitarhan isäntä, Bibliassa ”peltomies”. Meille ihmisille ei ole annettu muuta työkalua kuin tuo kylvövakka.
Kyllä ihminen on kummallinen, kekseliäs, hän on taitava luomaan itselleen uskonnon, jolla kykenee hallitsemaan heikkoja ihmisiä. Ihminen ei ollenkaan toimi epäitsekkäästi, eli siten kuin Paavali neuvoo: ”Kehotamme teitä, veljet: ojentakaa kurittomia, rohkaiskaa arkoja, tukekaa heikkoja ja olkaa kaikkia kohtaan kärsivällisiä.”
Pari viikkoa sitten kuuntelin radiota, ohjelmaa jossa ravintolakokki vastaili ihmisten kysymyksiin. Ohjelmaan soitti mies ja kertoi, että hän ei kykene syömään ravintolassa pihviä, koska pihvi paistetaan puoliraa’aksi. Toiselle puolen pihviä jää verta, kun pihvi on sonnin lihaa, niin veressä on sonnin sielu ja jos hän syö tuon pihvin, sonnin sielu tulee hänen vereensä.
Tiedän, että Jehovan todistajat uskovat myös näin. Hän oli aivan tavallinen ”kirkkouskova”, mutta hän oli lukenut raamatusta ja uskonystävä oli hänen kanssaan todennut; noin tämä asia on, kyllä raamatussa on näin kirjoitettu:
1 Moos:4 ”Mutta lihaa, jossa vielä on jäljellä sen elämänvoima, veri, te ette saa syödä.”
Biblia: 3 Moos: 17: ”Sillä lihan sielu on veressä, ja minä olen sen teille antanut alttarille,”
Tämmöinen saattaa meitä hymyilyttää, mutta ei ole oikein, jos otamme uskonasian kevyesti. Ajattelin, että en kirjoita tähän ketjuun, mutta sitten luin Antti Järvisen viestin ja totesin, että jopa on selkeä ja rehellinen kirjoitus. Sillä monet ry:n uskovista uskovat aivan samoin. Älä vain Antti nyt luule, että pilkkaan sinua, kun totean, että uskosi – oppisi on aivan yhtä metässä. Kuin tuolla miehellä, joka pelkäsi, että sonnin sielu yhtyy hänen sieluun, jos hän syö sonnin verta.
Tutkipa Antti raamatussa esiintyvää tervehtimismuotoa. Jeesus kehottaa opetuslapsiaan toivottamaan Jumalan rauhaa kaikille: ”Jos talo on sen arvoinen, saakoon se toivottamanne rauhan, mutta jos se ei ansaitse sitä, palatkoon toivotus teille takaisin.”
Tämä tervehtimismuodot ovat keksineet saarnamiehet, sillä tämä tervehdysmuoto auttaa vahvistamaan yhteisöllisyyttä, mutta raamatullinen se ei ole. Kerrot, että tämä on olennainen osa uskoasi, eli uskot ihmisoppiin: Antti Järvinen: ”Samoin tervehtimiskäytäntö. Jos en koe jotain uskovaiseksi, jätän sanan “Jumala” pois ja sanon vain terve. Tämä on olennainen osa uskoani, miksi minun pitäisi tehdä toisin?”
Tämä se vasta hyvin tuo esille vl – uskon! kirjoitat:
”Erimielisiä saa olla, mutta Jumalan valtakunnalla on rajansa. Rajan ylittäjät ovat rikkoneet rakkauden. Tämä rakkaus on vahva osa uskoani. Miksi näin ei saisi uskoa? Jos naisella on korvakorut, itse koen että hän on rajan ylittänyt. On paljon yleisesti tiedossa olevia asioita, mikä rikkoo tämän rakkauden.”
Jumalan valtakunnalla ovat kyllä rajat, mutta sellaiset rajat, joita ilmisilmä ei kykene näkemään. Sinä tervehdit sellaista ihmistä Jumalan terveellä, jonka oletat olevan Jumalan valtakunnan rajojen sisäpuolella. Tässä sinä toimit väärin raamatun sanan vastaisesti. Paavali kertoo meille, minkälainen raja on:
Room. 1:17 ”Siinä Jumalan vanhurskaus ilmestyy uskosta uskoon. Onhan kirjoitettu: ”Uskosta vanhurskas saa elää.”
Me tiedämme, että tulemme autuaaksi sydämen uskolla. Mutta sitten eteemme tuleekin suuri pulma, sillä emme, emme millään kykene tutkimaan toisen uskovan sydäntä, onko siellä oikea usko Jumalaan. Jeremian kautta Jumala ilmoittaa, että vain Jumala kykenee näkemään ihmisen sydämeen: Jer. 11: 20 ”Mutta sinä, Herra Sebaot, tutkit ihmisten sydämen ja ajatukset ja tuomitset oikein. Anna minun nähdä, että sinä kostat heille. Sinulle minä olen uskonut asiani.”
Tuohon aloituksen kysymykseen, kuka on vastuussa harhaopeista? Nyt minä sanon pahan asian, sillä ei vain ne ole vastuussa ihmisopeista, jotka ovat ne keksineet, Mutta myös he, jotka hiljaa, tai äänekkäästi kannattavat harhaoppeja.
Keskustelin kahden johtokunnan jäsenen kanssa pannastani. Toinen totesi, että hän ei ole osallinen, koska hän oli hiljaa, kun SRK:n hoitajat asettivat pannatuomion. Toinen johtokunnan jäsen sanoi, että kyllä SRK pitäisi tehdä parannus. Kumpainenkin totesi itsensä syyttömiksi, vaikka pitivät pannaa voimassa, eli he eivät pitäneet häntä uskovana, jolle hoitajat olivat pannan, vaikka väärän, tuomion antaneet. Joh. 12:42 ”Kaikesta huolimatta monet hallitusmiehistäkin uskoivat Jeesukseen. Fariseusten pelossa he eivät kuitenkaan tunnustaneet sitä, jottei heitä erotettaisi synagogasta.”
Kuten huomaamme, ei pelkoon perustuva ”aita” ole mitenkään uutta. Shalom