Vanhoillislestadiolainen herätysliikkeemme on ajautunut jälleen tilanteeseen, joka heijastuu voimakkaasti mediassa ja hyvin paljon keskinäisissä keskusteluissa monin tavoin nykytekniikan suomilla mahdollisuuksilla. Kirkkomme julkaisuna Kotimaa on vain yksi areena, mutta toimii hyvin keskustelun edistäjänä.
On selvää, että herätysliikkeemme on historiallisen murroksen keskellä.
Otsikon aihe kokonaisuudessaan on suuri ja vakava, kun sen oikein ymmärtää.
Mieleeni on jäänyt soimaan erään kommentoijan parahdus: Herätysliike – herätkää!
Itse olen sotien loppupuolella syntynyt, tässä herätysliikkeessä uskovaisten sukujen keskellä elänyt ja kaikki vaiheet kokenut.
Uskoisin, että Kotimaa-julkaisua seuraavat tietävät, mitä tarkoitetaan, kun puhutaan vl-liikkeeseen tunkeutuneesta harhaopista 1960 – 1980 -luvuilla. Tästä ilmiöstä on nytkin kyse.
Toisin kuin luulisi, harhaoppi vaikuttaa liikkeemme keskellä yhä nuoremmankin polven talostelussa viimeistään suhtautumisessa lasten syntyvyyteen – mutta heillä on kyllä aivan omakohtaisia kokemuksiakin hoitokokouksista ja niiden jatkeeksi muodostuneista seurakuntapäivistä.
Yksi sysäys tähän kirjoitukseen oli, kun luin uutissivustolta, että Olavi Voittonen lausui vielä äskettäin median edustajalle, että pääosin hoitokokoukset koettiin siunauksellisiksi.
Luitte oikein: ”Pääosin hoitokokoukset koettiin siunauksellisiksi”.
Toinen sysäys oli Joona Korteniemen blogi ”Hulluinhuonelainen”, joka käsitteli valheen ja totuuden merkitykseen sekä yksilön, että yhteisön kannalta. Erityisen puhutteleva on toteamus, että valhe on mädättävää myrkkyä kaikille ihmisyhteisöille. Hän kuvaa hyvin, kuinka valhe tuhoaa luottamuksen ilmapiiriä, jonka varassa jokainen yhteisö on. Epäluottamus taas synnyttää pelkoa, vihaa ja viha katkeruutta. Siitä seuraa ahdistusta ja sulkeutumista.
Kun valhe pyritään peittelemään uusilla valheilla voi ihminen tai ihmisyhteisö joutua valheiden verkkoon, josta on vaikea vapautua. Verkon selvitteleminen vaatii paljon aikaa ja henkisiä resursseja. Silti verkon selvitteleminen on aina kannattavampaa ja kestävämpää kuin selvittämättä jättäminen jne.
Totuus on näet kaikessa alastomuudessaan hyvin karua ja julmaa harhaopin ensimmäisinä vuosikymmeninä. Se kosketti liikkeen kaikkia jäseniä. Siten ilmiö on ollut täydellä syyllä kollektiivinen. Massahoitokokoukset kulkivat aaltoina ympäri Suomen kaikilla rauhanyhdistyksillä ja silloinen SRK oli edustajineen niissä 488 kertaa. SRK käytännössä organisoi harhaopin ”sisäänajon”, koska harhaopin johtohahmot olivat ottaneet siellä vallan.
Tämän kollektiivisen ilmiön uhreja olivat niinä vuosikymmeninä kaikki, koska lapsetkin olivat mukana hoitokokouksissa, joihin velvoitettiin tulemaan.
Kun myöhemmin SRK:n sisällä havahduttiin harhaopin mielettömyyteen, keskityttiin kritiikissä sen henkiopin tuomitsemiseen. Tiedämme, kuinka monennimisistä vääristä hengistä KAIKKIA jäseniä vaadittiin tekemään yksitellen seurakunnan edessä julkista parannusta.
Myös nuorilta, jopa 12-vuotiailta vaadittiin tällaista – eikä vain yhtä kertaa, vaan useita kertoja. Julmuus, joka on edelleen tämän harhaopin leimallisin piirre, näkyy erityisen selvästi ilmauksessa, joka luettiin hänelle, joka ei osannut tai voinut tehdä vaaditusta väärästä hengestä parannusta. Hänet jätettiin kirjaimellisesti saatanan haltuun.
Luit aivan oikein – niitä sanoja käytettiin – jopa lapsille.
Koska kaikkia kiellettiin puhumasta jälkeenpäin näistä asioista ja alkoi opetus kuin mantrana hoitokokousten siunauksellisuudesta – on tilanne tämä: vieläkään eivät uskovaiset uskalla puhua yhteisistä kokemuksista = kollektiivisesta vääryydestä, joka astui liikkeeseemme karmivalla tavalla.
He, jotka olivat lapsina näissä massahoitokokouksissa mukana ja muistavat, ovat vasta lähestymässä keski-ikää.
Harhaoppi ja sen julmuus tulevat erityisen selvänä ilmi sen ajan kannanotoissa ja julkilausumissa. TV:n osalta tiedämme, miten se meni ja on muuttunut ilman virallista irtisanoutumista harhaopin aikaiseen kannanottoon ja koulu-tv:n kieltämiseen. Näistä uskovaisten lasten kokemuksista voisi keskustella, koska ne eivät varmasti olleet heille helppoja. Itse en esimerkiksi ymmärtänyt silloin lasteni todellisia tunteita – vasta jälkeenpäin
Harhaopin vaikutus suurperheiden syntyyn
Monelle voi olla yllätys, että juuri silloinen julkilausuma syntyvyyden säännöstelystä julmine sanakäänteineen tuli aiheuttamaan seuraukset, joita maassamme ei ennen sitä oltu nähty.
Kun muistelen lapsuuteni kaupungin lestadiolaisyhteisöä, ei siellä kellään ollut kovin suuria perheitä. Silloin uskovaisilla oli samanlaisia perheitä kuin muillakin. Normikoko oli 4-6 ja niillä main. Ehkäisyvälineet eivät olleet käytössä, mutta vain jossain maalla saattoi olla suuri perhe.
Seuraavien vuosikymmenten mittaan liikkeemme sisällä on syntynyt harhaopin ohjeistuksen/pakkosynnytysopin myötä todelliset suuret perheet ja se näkyy leimallisena piirteenä ulkopuolisille.
Jotta ei syntyisi väärää käsitystä, en missään tapauksessa pidä suuria perheitä huonona asiana ja kaikkia lapsia – aivan kaikkia – Jumalan lahjoina. Kysymys on siitä, miten tämä Jumalan lahjojen vastaanottaminen velvoitettiin toteuttamaan – vaikka henki menisi – Jumalalla on varaa antaa perheelle uusi äiti.
Olisiko tällaista syntynyt ilman pakkosynnytysoppia?
Miksi puhutaan pakkosynnytysopista?
Siksi, että harhaopin ohjeistus oli niin julma, että sen seurauksena heikoimmat ja tavalliset äidit ovat joutuneet kantamaan aivan kohtuuttomia taakkoja ja sellaista kipuilua, joka on tarpeetonta. Isoäitejäkin saatettiin kieltää säälimästä tyttäriään jatkuvien synnytysten ja yli voimien käyvän kuormituksen keskellä.
Samalla on syntynyt vahvojen ja selviytyvien äitien ”rotu”, joka on venynyt aivan uskomattomiin suorituksiin suurten perheiden ja jatkuvien synnytysten myötä.
Viestintuojan syyllistäminen
Kolmas pääkohta, johon haluan kiinnittää huomiota on se kehärakennelma, jonka harhaoppi loi. Siitäkään ei puutu julmuutta:
Vaikenemisen ja ehdottoman kuuliaisuuden vaatimus lukkiutettiin menetelmällä, joka tehosi ja tehoaa edelleen. Siksi minäkin kirjoitan toistaiseksi nimimerkillä:
Jos kenelläkään uskovaisella oli kysyttävää tai kriittistä sanottavaa harhaopin opetuksiin, häneen kohdistettiin samantien epäily, joka pian johti puhutteluun – hoitokokoukseen ja pahimmillaan seurakunnan eteen hoidettavaksi ja jopa sitä tietä ulos.
Massahoitokokoukset jatkuivat seurakuntapäivinä ja yksityisinä hoitokokouksina.
Näin harhaopin julmuus on pystynyt säilyttämään otteensa tänne asti – pelon voimalla.
Harhaopin ja sen seurausten viestintuojien oman sieluntilan kyseenalaistaminen on ollut SRK:n julma käytäntö.
Tämä, mitä olen kertonut, on vain pinnallinen selostus tapahtumakulusta. Varsinaiset kokemuskuvaukset avaavat todellisuuden.
Haluammeko, että nämä kokemukset tulevat julkisuuteen, vai kiirehdimmekö korjaamaan vääryydet?
Jokaisella meillä on vastuu omista synneistä ja vääryyksistä, mutta myös yhteisistä. Siellä pinnan alla muistilokeroissa on julmia ja ahdistavia kokemuksia aikuisilla ja sen ajan lapsilla. Kaikilla meillä.
Harhaoppi on tilitetty liikkeemme keskellä vain osittain. Se työ on auttamatta edessä uudistuvalla SRK:lla. He joutuvat ottamaan vastuun omasta osuudestaan.
Meillä kaikilla on harhaopista yhteinen vastuu, koska olemme joutuneet osaksi tätä ilmiötä ja toimimaan sen ehdoilla. Jokaisella on aihetta kuunnella omaatuntoaan.
Erityisen tärkeää on, kun paneudutaan pohtimaan oikeaa ja raamatullista uskovaisten suhtautumista syntyvyyteen – ottaa mukaan todelliset asiantuntijat – äidit. Eikä vain ne vahvat superäidit – vaan parhaita oppaita ovat heikot ja sairaat – heillä on eväät opastaa Kristuksen mielen sisään, joka oli ja on aina heikoimman ja kärsivän puolella.
Julma harhaoppi opetuksineen on mahdollisimman kaukana Jeesuksen opetuksen, Hyvän Paimenen äänestä. Tämän äänen suuntaan meidän on höristeltävä korvamme.
Pyhä Henki vaikuttaa, missä tahtoo. Se voi jopa puskea median välityksellä esiin. Raamattu kertoo, kuinka uppiniskainen lauma on jo ammoin joutunut nuhteiden kohteeksi – ei se ole uutta.
Harhaoppi Jumalan valtakunnan keskellä ei ole leikin asia. Se mädättää. Jos mätä saa vallata kokonaan, Pyhä Henki jättää ja siirtyy muualle.
Tätäkö haluamme?
Miksi kirjoitan nimimerkillä kirkkomme keskusteluissa?
Siksi, että en ole vieläkään vakuuttunut, etten joutuisi ”hoitokokousrumbaan”, jos avautuisin ajatuksineni avoimesti. Siten harhaopin lukko vaikuttaa yhä. Ainoa keino pyrkiä herättämään yhteisesti omiatuntoja on tällainen nimettömyys.
Miten harhaoppi tilitetään?
Ajattelen, että uskovaisten tulisi keskustella vihdoin näistä asioista luottoystäviensä kanssa ja pyrkiä luomaan omissa rauhanyhdistyksissään sellainen avoimuus, jossa uskaltaa puhua tunnoistaan ja ajatuksistaan ilman hoitokokousuhkaa. Eli pitäisi pystyä purkamaan tämä uhka.
Olavi Voittosen lausahdus hoitokokousten siunauksellisuudesta tarkoittaa perimmältään, että harhaoppi on ollut siunauksellinen.
Tämä toteamus ei ole mikään hyökkäys häntä kohtaan henkilökohtaisesti, vaan osoitus, kuinka vähän SRK:n johto tietää ja tuntee kentän sisällä liikkuvan lauman tuntoja ja eikä ole kirkastunut todellinen vastuu harhaopista. Ei todellakaan ole ollut kyse vain joidenkin yksilöiden ylilyönneistä.
Vastuu on meillä kaikilla – kysytään seurakunnalta – mistä kuuluu Hyvän Paimenen ääni.
vl – seniori
Ajattelin minäkin sanoa jotain, kun olen paljon tavannut ja tehnyt töitä yhdessä vanhoillislestadiolaisten kanssa. Muut poissulkeva seurakuntaoppi on asia, joka minuakin on usein hämmentänyt. Jos ajattelee vaikka, kuinka paljon maailmassa on kristittyjä. Miten esimerkiksi nähdään tämä asia, kun vaikkapa Kiinan kirkko kasvaa vauhdilla. Miljoonia ihmisiä tulee uskoon, ja kastetaan joka vuosi. Eikö heilläkään ole pelastusmahdollisuutta, jos oikea usko saadaan vain yhden herätysliikkeen kautta. Tai vaikkapa meidän kirkon piispat eivät pelastu.
Minusta olisi vaikeaa tehdä kirkossa hengellistä työtä, jos ajattelsin, että näissä muissa srk:n tilaisuuksissa ei ole oikeaa henkeä, ja että vain meidän seuroissa kannattaa käydä muuten kuin työn puolesta. Paljon surua ja murhetta ovat monet uskovat kokeneet tämän poissulkevuuden takia.
Mullekin rippi on tärkeä asia, ja itse asiassa kristinuskon paras asia, kun saa uskoa synnit anteeksi. Mulle ei koskaan ole ollut väliä, kuka sen julistaa.
Tämä ajatus oikeasta kristinuskosta, joka on puhjennut kukkaan historian eri aikakausina, ja joka viimeisinä aikoina on kulkeutunut Lapin Marian kautta tänne Pohjois-Kalotin alueelle, on mielenkiintoinen, mutta minusta ei kovin uskottava, jos ajattelee sitä, kuinka herätyksiä syntyy eri puolilla maailmaa. Minä ainakin uskon, että Jumala pelastaa ihmisen, vaikka hän vasta kuolinvuoteellaan rukoilisi, että ”muista Kristus minua, kun tulet valtakuntaasi.
Eikö Jeesus rukoillut, että me kristityt pitäisimme yhtä opillisista eroista huolimatta, kilvan kunnioittaisimme toistemme tapaa elää tätä elämää. Ekumenia olisi minusta myös tärkeää meidän ihan tavallisten seurakuntalaisten noudattaa, ei vain kirkkojen johtajien.
Me, jotka elämme avioliitossa, tiedämme että toista ei voi muuttaa, mutta saa sanoa, jos jokin hiertää.
”Jumalan terve” ei varmaankaan ole vanhoillislestadiolaisten saarnamiesten keksimä ilmaisu.
Emeritusprof Unto Salo kirjoitti aikoinaan eräässä päivälehdessä jutun vanhoista suomalaisista tervehtimistavoista, ja ”Jumalan terve”
juontuu jo keskiajalta. Se on tullut käyttöön kristillisen kulttuurin myötä ja ollut käytössä varsinkin läntisessä Suomessa.
Katolisen kulttuurin perua on myös Saksan ja Itävallan Grüss Gott!
Laestadiolaisen herätyksen alussa Ruotsissa tervehtivät kristityt toisiaan sanomalla Guds Frid ja suomeksi Jumalan terve. Mahdollisesti tämä tapa on ollut vanhemman herätyksen peruja, näin uskonystävät ovat tervehtineet toisiaan erotukseksi ns.suruttomista.
En tiedä, milloin ”Jumalan terve” on vakiintunut vl-liikkeeseen tervehdyskäytännöksi, mutta sitä eivät käyttäneet sota-aikana vl-liikkeen pappi Kullervo Hulkko ja hänen kihlattunsa keskinäisessä kirjeenvaihdossaan.
Olen myös kuullut, ettei tervehdys ollut alkujaan muut poissulkevaa toimintaa, vaan sitä käytettiin ”rajojen” ylikin.
Tuota, eikö ruotsinkielen ”frid” ole rauha eli se, jota Jeesus käskee toivottamaan, ”mihin taloon menettekin”.
Kerron teille tositilanteesta. Olin menossa katsomaan erästä sukulaistani, joka oli vakavasti sairaana. MInulla taisi olla parisen tuntia linja-autojen kulun välillä viipyä hänen luonaan. Mentyäni sairaalassa hänen vuoteensa viereen nousi siinä ollessni hätä, mitä sanon mahdollisesti piankin poissiirtyvälle melko läheiselle sukulaiselleni. Sydämelleni tuli, että älä hätäile.
Kun sitten tuli aika lähteä ja valmistauduin hyvästelemään häntä, tulivat sydämelleni sanat ”mihin taloon tulettekin, sanokaa rauha tälle talolle ja jos siellä on rauhan lapsi, rauha jää sinne ja jos siellä ei ole, niin se palaa teille takaisin” (lainaus muistinvaraisesti Jeesuksen omista sanoista).
Kumarruin sitten kädestä pitäen hyvästelemään ja sanoin ”Jumalan rauhaa”. Tuo kuvainnollisesti ovet paukkuen kirkosta eronnut mies purskahti itkuun ja sanoi: sitä minä tarvitsenkin.
Tuossa tilanteessa toteutui myös tämän päivän, loppiaisesta 5. sunnuntain evankeliumitekstin mukaisesti. En kuulu vanhoillisllestadiolaiseen herätysliikkeeseen, mutta käytin tuota sydämelleni saatua Sanaa ja padot murtuivat. Sana ei ole sidottu. Sen voima on kaikkien käytettävissä, jos sitä sen itsensä mukaisesti käytetään. Se ei tunne meitä herätysliikkeittemme mukaan, vaan Sanan oman sisällön mukaan.
Siksi tarvitsemme siihen yhä uudelleen ja uudelleen viisautta ja voimaa, missä tilanteissa tulisi mitenkin toimia. Taivaan Isä meille siihen armoaan antakoon!
Vielä tuossa, että saksankielen ilmaisu ”Guss Gott” (umlautit jäivät pois, kun en osaa koneellani niitä panna!) on tuossa yllä toki oikein käännetty.
Vielä, vanhoillislestadiolainen liike on itselleni tullut tutuksi työn kautta ja arvostan suuresti liikkeen ydinsanomaan. Suorastaan rakastan, vaikka näen osin eri lailla Jumalan toiminnan rajat. Niin, ja ihmissilmä kun ei niitä näe aina ollenkaan. Siihenkin meidän täytyy suostua.
Kannattaa lukea kyseinen blogi
http://pilikahuksia.blogspot.fi/2014/01/lapsista-yhden-lestadiolaisaidin-silmin.html
Erityisesti kommentointi on mielenkiintoista, kirjoittaja itse ei osaa perustella ehkäisykieltoa millään raamatunkohdalla koska omien sanojensa mukaan ei lue eikä tunne raamattua. Mielenkiintoista, silti ehkäisemättömyys tuntuu olevan uskon keskeinen kysymys.
Luin noita keskusteluja ja tulin itseasiassa siihen tulokseen, että vl-liikkeen ei pitäisi muuttaa mitään opetuksestaan. Ei siksi, etteivätkö ne olisi harhaisia, vaan siksi, se ei olisi reilua niitä kohtaan jotka ovat eronneet / erotettu noiden opetusten takia. Yleensä vielä kärsineet sitä ennen (ja sen jälkeen) raskasta taakkaa ja ahdistusta. Tarkoitan sitä, että jos vl-liike sallisi esim. tv:n, se olisi epäreilua niitä kohtaan jotka on jätetty aikanaan ”saatanan haltuun” tv:n takia. Heiltä tuskin kuitenkaan pyydettäisiin anteeksi. Ja vaikka pyydettäisiinkin ei menetettyä elämää saa enää takaisin. Sama koskee ehkäisyä, hoitokokouksia ja monia muita asioita. Sitäpaitsi kun on sanottu opin olevan pysyvää kaikkina aikoina niin olkoon sitten niin! Entisten pyhien jäljissä, totuudesta välittämättä! Nythän vl-liike muuttuu sen verran hissukseen, että se pystyy ehkä juuri ja juuri väittämään jäsenilleen olevansa muka muuttumaton. Fiksuimpia tämä jatkuva k*setus ei narraa, mutta pitäisi ajatella muitakin kuin niitä fiksuimpia. Fiksuthan selviävät aina.
Lukiessani tuon pilikahuksia -blogin keskusteluja tajusin, että ehkäisyopetus on käytännössä muuttunut vain _kymmenessä_ vuodessa. Oltiinpa siitä virallisesti mitä mieltä tahansa. Todella väitän näin. Olen myös saanut tietää, että ehkäisyopetuksessa on eroavaisuuksia eri ikäryhmien, paikkakuntien ja jopa perheiden välillä. Jännää miten Pyhä Henki kirkastaa asioita eri tavoin eri puolella Suomea. Hyvin jännää. Näinkin tärkeässä asiassa.
Vl-liikkeen sekä tavallisen vanhoillisen kannalta on (olisi) tietenkin helpottavaa, että näistä asioista ei juuri puhuta yhteisössä. Olisi ahdistavaa kohdata se totuus miten eri tavoin ajattelevia ihmisiä liikkeen sisällä on. Rakas veli/sisar ajatteleekin aivan eri laillai kuin minä! Miten tämä on mahdollista?! Mieluummin illuusio! Ei siis ihme, että keskustelu on siirtynyt nettiin. Eikä ihme, että pääosin nimettömänä. Uskon, että nämä vuodet tullaan vielä muistamaan vl-liikkeen reformaation vuosina.
Mitä tulee tämä blogin otsikkoon, niin vastuu harhaopeista on tietenkin niiden alullepanijoilla ja levittäjillä mutta yhtälailla myös niillä jotka niitä ylläpitävät. Suurin osa harhaoppien ”harjoittajista” on syyttömiä, uhreja. Heidän syyksi voidaan ehkä katsoa tietty kritiikittömyys ja yksinkertaisuus. Silti uhreja.
Taas Alinin Pentti kirjoittaa viisaasti. Vaikka virallisesti opin sanotaan pysyvän ja pysyneen muuttumattomana, käsitykset siitä, sekä opin sovellutukset ihmisten ja perheiden sisällä muuttuvat ja vaihtelevat suuresti. SRK:n oppia kun ei ole kirjoitettu dogmiksi, on vain tietyt toimintatavat, joilla hallitaan ja yritetään saada porukka pysymään kasassa. Uskonnollisuus ja evankeliumi (typistettynäkin) tässä ovat sivuseikkoja ”vain me” -kasvatuksen ohessa.
Syntikäsite on myös minulle outo. Ehkäisy on syntiä mutta ei ole sitten jos on väsynyt. Miten joku voi olla syntiä joskus mutta toisinaan taas ei. No voihan se, näköjään.
Jorma Ojala: ”Mahdollisesti tämä tapa on ollut vanhemman herätyksen peruja, näin uskonystävät ovat tervehtineet toisiaan erotukseksi ns. suruttomista.”
Tämä Jormalta tullut tieto, lienee oikea. Mutta edelleen väitän, että tervehdystavalla on ollut ja on erityinen tehtävä; se vahvistaa yhteisöllisyyttä.
Ei ole väärin tervehtiä näin. Mutta jos tervehdys asetetaan Jumalan valtakunnan raja-aidaksi ja jos tehdään niin kuin vl – uskossa tehdään. Sillä jos he tervehtivät, yhdistyksen ulkopuolista ihmistä he tulevat tuon ulkopuolisen ihmisen synneistä osalliseksi.
Tätä käytäntöä perusteltiin tällä raamatun kohdalla:
2 Joh.1:9 ”Jokainen, joka ei pysy Kristuksen opetuksessa vaan tuo siihen jotakin lisää, on vailla Jumalaa. Jokaisella, joka tässä opetuksessa pysyy, on sekä Isä että Poika.
10 Jos joku tulee teidän luoksenne eikä opeta tällä tavoin, älkää ottako häntä kotiinne älkääkä edes tervehtikö häntä.
11 Se, joka lausuu hänet tervetulleeksi, osallistuu hänen pahoihin tekoihinsa.”
Biblia: ”Jos joku tulee teidän tykönne ja ei tuo tätä opetusta kanssansa, niin älkäät häntä huoneeseen ottako, älkäät myös häntä tervehtikö.
11. Sillä joka häntä tervehtii, hän on osallinen hänen pahoista töistänsä.”
Tätäkin raamatun kohtaa kun tutkimme, huomaamme pian, että ei ole kysymys tervehtimismuodosta. Vaan siitä, että ei pidä hyväksyä uskonoppiin sellaisia opin kappaleita, joita raamattu ei tunne.
Johannan blogi kuvaa upeasti lasten tuomaa siunausta ja onnea! – Tällaiset blogit kai haluttasiin kieltää – mutta kyllä kai se vaivannäön puoli on tullut vastapainona korostetusti esille ainakin viime aikoina… Ovat totuuden eri puolia.
Ja se raamatullisuus – osaavatko kirkkomme jäsenenä olevat ehkäisyn ja abortin kannattajat kantansa raamatulla perustella, jos menet kysymään?
Ei olekaan kyse siitä onko suurperhe onni ja siunaus, on se monesti. Itsekin olen suurperheessä kasvanut. Kyse on nimenomaan raamatullisista perusteista asialle. Kun niitä ei ole. Blogin kirjoittajalla ei ole, eikä hän liiemmin ole kai kiinnostunutkaan, niinhän hän itse mainitsee. Ei lue eikä tunne raamattua.
Minusta blogi on ihan normaali perheenäidin blogi iloineen, mutta myös huolineen ja väsymyksineen. Sellaistahan lastenhoito on, oli lapsia sitten yksi tai kaksikymmentä, asiat vaan kertaantuvat sitä mukaa kuin lapsia syntyy lisää. Sekä myönteiset että kielteiset asiat kertaantuvat. Sitten on vielä vähentävänä ta lisäävänä tekijänä sellaiset asiat kuin sairastelut, taloudellinen tilanne, vanhempien henkinen ja fyysinen vahvuus, ovatko lapset temperamentiltaan helppoja vai vaikeita jnejne. Ei voi määritellä onnellista tai hyvää perhemallia perhekoon perusteella; kaikista perhekoista löytyy kaikkea.
Vl-liikkeen kohdalla on vain se ero, että mitään ei voi tarvitttaessa tehdä oman perheonnensa eteen jos elämä alkaa käymään selviämättömäksi. Tai siinä vaiheessa nykyään kai saa jo tehdä jo jotain, jos/kun äiti alkaa ravata joka synnytyksen välissä psykiatrisella osastolla. Tiedä sitten, onko miehen romahtaminen sallittu syy aloittaa ehkäisy. Ai niin ja selibaatti on nykyisin sallittua, mutta se taas tietty ei suju pitkään toteutettuna ilman ongelmia.
Katekismuksesta, varsinkin isommasta, löytää mielenkiintoisia ajatuksia siitä, mitä merkitsee: ”Minä uskon Isään Jumalaan, kaikkivaltiaaseen jne..”. On helpompi ymmärtää asioita.
Menee ehkä hieman sivuun aiheesta, mutta kyllä tuo tervehtimiskäytäntö – vaikka sen voi nähdä myös kauniina tapana – johtaa vl-liikkeen tavoin äärimmilleen viritettynä ongelmiin. Tervehtijähän ilmaisee terve- tai Jumalan terve -sanoillaan käsityksensä toisen sieluntilasta. Näin ihminen asettaa itsensä Jumalan asemaan sydämen tuntijana.
Tämä on tietenkin seurakuntaopin seurausta ja voidaan selittää, että Jumalan terve lausutaan sillä tavalla ehdollisena, että jos asianomainen oikeaan laumaan kuulumisestaan ja ulkoisten merkkien (korvakoruttomuutta myöten) täyttämisestä huolimatta ei usko, niin sitten ei pelastu.
Kun pahimmillaan pitää kysellä edellisillan hoitokokouksen päätöstä tietääkseen oikean tervehtimistavan, niin kyse ei mielestäni ole enää kauniista tavasta vaan hengellisen vallan käytöstä ja väkivallasta. Harhainen seurakuntaoppi poikii harhaiset kuvitelmat omasta ja yhteisön jumalallisesta asemasta.
Milloin sinä, Panu Saarela, olet tehnyt parannuksen?
Onkohan Jorma jo tehnyt?
Millähän tavalla mahdollinen parannuksen tekemiseni tai tekemättömyyteni liittyy vl-liikkeen tervehtimiskäytäntöön tai seurakuntaoppiin?