Tänä vuonna pääsiäistä vietetään poikkeuksellisen varhain. Kevättalvi on parhaimmillaan ja hiihtokelit ovat erinomaiset etelärannikoita myöten.
Kevään ensimmäiset kukat antavat meidän vielä odottaa tovin. Auringon kirkkaus tosin kuuluttaa jo luomakunnan heräämisestä. Kevät ja kesä tulevat. Luonto herää ja puhkeaa vielä kukkaansa.
Poikkeuksellisen talvinen pääsiäinen haastaa meidät etsimään pääsiäisen ydinsanomaa omakohtaisesti ja olan takaa.
Kenen tulisi nousta tänä pääsiäisenä kuolleista? Kysymys esitettiin minulle puhelimessa kaiken kiireen keskellä.
Minun on noustava kuolleista! Sinun! Ja meidän kaikkien on noustava kuolleista!
Meidän on noustava ylös siitä kuolemasta, jonka elämä salaisesti itseensä kätkee.
Meidän on noustava ylös toivottomuuden alhosta, noustava ylös epäilysten syövereistä, noustava ylös rakkaudettomuudesta, vihasta, ahneudesta ja kateudesta.
Syvähenkiset kristilliset ajattelijat kertovat, kuinka he kokevat omakohtaisesti nousevansa kuolleista jok’ikinen aamu. Toimittaessaan salaisesti -maailmalta piilossa – oman jokapäiväisen messunsa he kokevat kuolevansa, hautaavansa itsensä ja osallistuttuaan uskon pidoista he nousevat ylös kuolleista ja löytävät jälleen uudestaan todellisen elämän.
Minun pääsiäinen on pääsemistä pois itsekkyydestä, omahyväisyydestä ja itse rakentamistani peloista, rajoista ja aidoista.
Minun pääsiäiseni on pääsemistä sisälle uuteen elämään.
Pääsiäinen on vapaaksi pääsemistä omasta vankilasta.
Kenen on noustava ylös tänä pääsiäisenä?
Ihmiskunnan ja ihmisyyden. Rakkauden ja lämmön. Uskon ja luottamuksen.
Sinun ja minun. Meidän kaikkien yhdessä.
Toivotan riemullista ja siunauksellista pääsiäistä kaikille ystävilleni ja tykkääjilleni.
Kristus nousi kuolleista! Totisesti nousi!
