”Kentällä ei koskaan vain hengailla.” Tämä oli professori Jukka Siikalan keskeinen ohje meille sosiaali- ja kulttuuriantropologian pääaineopiskelijoille Helsingin yliopistossa. Kaksi vuotta myöhemmin valmistelin kandidaatin tutkintoon vaadittavaa tutkimusta maapallon toisella puolella. Olin lähtenyt Malesiaan tekemään antropologisen kenttätyön lisäksi vapaaehtoistyötä paikallisessa kansalaisjärjestössä. Ensimmäisenä aamuna istuin malesialaisen lasten turvakodin sohvalla ja vapaaehtoistyön ohjaajani toivotti minut lämpimästi tervetulleeksi: ”Tehtäväsi on yksinkertaisesti olla läsnä.”
Malesiasta iso harppaus 16 vuotta eteenpäin ja toimin itse nyt vapaaehtoistyöntekijöiden ja harjoittelijoiden ohjaajana. Eräänä torstaiaamuna join kirjastossa teetä ja juttelin yhden ohjattavani kanssa. Hän kertoi, että hänen työnsä paikallisessa seurakunnassa on mennyt muuten hyvin, mutta hän ihmettelee, miksi hänen paikallinen ohjaajansa lähettää hänet kahdesti kuussa seuraamaan paikallisen kristillisen koulun poikapartion marssiharjoituksia.
”En oikein tiedä mitä tekisin siellä, kun minua ei siellä tarvita. Sekä ohjaajat että lapset tietävät mitä tekevät. Minä lähinnä seuraan vierestä ja juttelen lasten vanhempien kanssa.”
Lupasin selvittää asian ja pian olin paikallisen ohjaajan kanssa puhelimessa. Langan toisesta päästä kuului lämminhenkinen hersyvä nauru: ”Voi, tilanne taitaa olla sinullekin tuttu! Tätä tämä seurakuntatyö välillä on!”
Hän selitti vakavammalla äänensävyllä, että vapaaehtoistyöntekijämme on toivottu lisäapu myös poikapartiossa, mutta osa partion ohjelmasta on valmiiksi suunniteltua ja silloin kaikille tosiaan riittää, että hän on vain läsnä.
Viime keskiviikkona hongkongilaiseen kokoustilaan kerääntyi ryhmä Lähetysseuran Kiinan- ja Hongkongin-työn kumppaneita. Kiinalaisen työalueen kirkollisen työn koordinaattori Ulla Tuovinen ja minä olimme pyytäneet etukäteen kumppaneiltamme toiveita hankekoulutuksessa käsiteltävistä aiheista. Eräs kumppaneista pyysi meiltä ohjeistusta siihen, miten vapaaehtoistyöntekijöitä tulisi rekrytoida ja motivoida. Hän kertoi, että heidän työyhteisönsä löytää vuosittain vain muutamia vapaaehtoisia. Miten saada heidät innostumaan yksinkertaisista avustavista tehtävistä – ilman palkkiota?
Pyysin tähän palautetta nykyiseltä Felm Volunteer -ohjattavaltani Anni Luomalta, joka työskentelee kuusi kuukautta Itä-Kiinan Lishuissa englanninkielenopettajana.
Anni, mikä motivoi sinua lähtemään niin kauas?
”Halu nähdä ja kokea uutta. Uusi kieli ja kulttuuri. Matka tuo enemmän intoa opiskeluihin Suomessa. Lähetyskäsky.”
Entä mikä motivoi sinua nyt työssäsi?
”Oppilaat ja heidän innokkuus. Haluan vaikuttaa heidän opiskeluunsa ja mielenkiintoonsa englantia kohtaan.”
Lopuksi, miten motivoisit muita lähtemään vapaaehtoistyöhön, vaikkapa juuri Lishuihin?
”Kiina on värikäs maa ja täällä on valtavan ystävällisiä ja lämpimiä ihmisiä. Täällä on paljon vapaa-aikaa, mutta myös mahdollisuuksia tehdä paljon. Matkasta pystyy tekemään omannäköisen. Jos haluaa koettaa, miltä tuntuu elää julkisuuden hahmona, niin Kiina on hyvä simulaattori sille.”
Yhteenvetona voisin todeta, että vapaaehtoistyöhön voi lähteä monista eri syistä – on lähetysnäkyä, seikkailunhalua ja kaikkea siltä väliltä. Annin mainostama ”julkisuussimulaattori” kuvastaa kuinka unohtumaton ja hullun hauska kokemus vapaaehtoistyö voi olla! Kaksi suomalaista Felm Volunteeriamme ovat Lishuin tuhansien kiinalaisoppilaiden koulussa kuin kuuluisuuksia konsanaan.
Vapaaehtoistyössä – kuten elämässä yleensä – on tärkeä kokea olevansa tärkeä ja tarpeellinen. Joskus pelkkä läsnäolo voi riittää, kun teemme työtä ihmisten kanssa. Malesialaislasten kanssa leikkiminen, hongkongilaisvanhempien kanssa jutteleminen ja kiinalaisnuorten kohtaaminen on arvokasta läsnäoloa, joka rikastuttaa molemminpuolisesti. Toisen aito ja läsnä oleva kohtaaminen palkitsee.
Upu Leppänen
Suomen Lähetysseuran aluetiedottaja kiinankielisillä työalueilla
Manner-Kiinan ja Hongkongin Felm Volunteerien yhteisen orientaatioviikon aikana vierailimme Hongkongin luterilaisessa teologisessa seminaarissa ja muiden Lähetysseuran kumppaneiden luona. Anni Luoma kuvassa vasemmalla.
