Vaalikevät on nostanut keskusteluun kehitysyhteistyömäärärahat ja sen, miten niitä tulisi kohdentaa, jotta hyöty osuisi kaikkein köyhimmille ihmisille maailmassa. Lähetysseuralle läheiset kirkolliset kattojärjestöt, Luterilainen Maailmanliitto ja ACT Alliance -verkosto, ovat aloittaneet työvuottaan uusien, monivuotisesti työtä ohjaavien strategioiden osoittamaan suuntaan. Näissä strategioissa toistuu sama ajatus: työ kohdistuu heihin, jotka ovat kaikkein haavoittuvimmassa asemassa.
Puhe kaikkein köyhimmistä, kaikkein hauraimmista, kaikkein vaikeimmassa asemassa olevista on kuitenkin suhteellista. Koko maapallon väestöä tarkastellessa kehitysyhteistyötä tehdään jo niissä yhteiskunnissa, joiden ihmiset ovat köyhimpiä ja joiden arki musertuu hirmumyrskyjen tai poliittisten mullistusten keskellä. Mutta tarkoitetaanko ”kaikkein köyhimmillä” kuitenkaan tätä?
Kun tarkastelun tasoksi otetaan yksittäinen valtio tai ison valtion osavaltio tai provinssi, löytyy ihmisistä niin hyvin toimeentulevia kuin niitä ”kaikkein heikoimpiakin”. Tyypillisesti kaupungeissa ollaan vauraampia kuin maaseudulla, miehillä menee naisia paremmin, keski-ikäisten elämä on vakaampaa kuin nuorten. Etnisten vähemmistöjen asema on heikompi kuin niillä, jotka ovat historiallisesti olleet vallan kahvassa. Vammaiset ihmiset jäävät vaille mitään osaa, jos nyt edes pääsevät liikkumaan kotiensa ulkopuolella.
Kun näitä identiteettejä sitten puetaan yksittäisten ihmisten päälle, tulee toisista hyvin toimeentulevia kaupunkilaismiehiä, joilla on työ ja statusta ja toisista vammaisia tyttöjä maaseudun kyliin vailla pääsyä kouluun tai terveydenhuoltoon. Tätä ilmiötä kutsutaan intersektionaalisuudeksi ja kun puhutaan ”kaikkein köyhimmistä” tai ”haavoittuvimmassa asemassa olevista”, pitäisi löytää keinot kohdistaa tukea ja työtä juuri näiden ihmisten pariin.
Kirkon kansainvälisen työn ja kehitysyhteistyön haasteena onkin kehittää uusia työvälineitä, joilla varmistaa tarkkasilmäinen analyysi ja se, että työstä todella hyötyvät ne, joiden asialla kerromme olevamme. Jokaisen seurakunnan lähetyspiiri tai kehitysyhteistyöstä kiinnostunut vapaaehtoinen voi myös kysyä, ketä oikein katsomme silmiin, kun puhumme ”kaikkein hauraimmista”.
Teksti: Tytti Matsinen, vammaisten henkilöiden oikeuksien asiantuntija, Suomen Lähetysseura
Vammaiset ihmiset kohtaavat monenlaista syrjintää. Lähetysseura tukee Kambdozhassa työtä, jolla murretaan vammaisiin kohdistuvia ennakkoluuloja ja parannetaan vammaisten pääsyä koulutukseen. Kuva: Hannes Honkanen.
