Joulun alla kolme vuotta siten sydämeni oli vähällä pysähtyä. En ole eläissäni nähnyt niin nopeaa toimintaa kuin oli elvytykseni. Sairaalan ovelta minut istutettiin kiireen vilkkaa pyörätuoliin ja sitten mentiin äkkipikakiireellä polin osastolle. Tuossa tuokiossa vuoteeni ympärillä hääräili alun toistakymmentä ihmistä.
Pidin silmiäni kiinni siihen asti kunnes tunsin irtautuvani ruumiistani. Silloin avasin uteliaisuuttani silmäni. Katselin outoa näytelmää parin metrin korkeudelta. Ihmettelin, mahdoinko minä olla tuo lihaklöntti, joka tuossa sängyssä sähköiskujen voimasta retkahtelee.
Tilanne oli peräti hämmentävä, kun en tiennyt, mihin seuraavaksi menisin. Erkanenko kokonaan ruumiistani ja lähdenkö tässä ja nyt jonkinlaiselle taivasmatkalle. Vai onnistuvatko nuo ihmiset palauttamaan minut takaisin maalliseen tomumajaani.
Kun siellä yläilmoissa suljin silmäni, avasin ne seuraavan kerran taas sairaalasängyssäni. Auttajani kaikkosivat ympäriltäni melkein yhtä nopeasti kuin olivat luokseni tulleetkin. Osaston omat hoitajat jäivät tarkkailemaan tilannettani.
Tämä episodi tuli mieleeni, kun luin lehdestä, että tutkijat ovat löytäneet todisteita ”kuolemanjälkeisestä elämästä”. Monikansallisessa suurtutkimuksessa todettiin usean sydämenpysähdyksestä elvytetyn tehneen todenmukaisia havaintoja ympäristöstään myös silloin, kun aivojen olisi jo pitänyt lakata toimimasta.
Tutkimuksessa todettiin, että sydämenpysähdyksen kokeneista ja onnistuneesti elvytetyistä potilaista jopa 40 prosenttia kuvaili kokeneensa jonkinlaista tietoisuutta aikana, jolloin he olivat kliinisesti kuolleita. Kliininen kuolema on tila, jossa verenkierto on lakannut sydämen pysähtymisen seurauksena ja hengitys loppunut.
Tutkijoiden mukaan potilaiden kokemukset eivät vaikuta olleen hallusinaatioita, sillä heidän kertomuksiensa perusteella potilaat kykenivät tekemään todenmukaisia havaintoja ympäristöstään myös kuolleena ollessaan.
En minä riemusta hypi tällaisten ”todistusten” takia. Kuoleman jälkeinen elämä on aivan yhtä vaikea todistaa kuin Jumalan olemassaolo. Järki ei ole näissä asioissa alkuunkaan oikea työkalu. Kuolemanjälkeistä elämää ei voi todistelemalla saada ratkaistuksi niin kuin jotakin matemaatista lauseketta.
Todistaminen tässä ei-matemaattisesssa tarkoituksessa merkitsee sitä, että kerron, mitä Jumala on elämässäni tehnyt ja miten toiminut. Minä itse tulkitsin tuon vuosien takaisen Come backin niin, että vielä ei ollut minun aikani lähteä. Minulla on täällä vielä jotakin tehtävää. Jumalalla on vielä minua varten jonkinlainen suunnitelma, tulevaisuuden tae. Tulkintani on siis ihan ikiomani, toisin sanoen mitä henkilökohtaisin juttu. Kaikki eivät suinkaan ajattele asiasta samoin.
En siis pysty vastaamaan kysymykseen, millaista taivaassa on. Voin kyllä yrittää tarjota jonkinlaista osviittaa itseäni kovasti viehättävän vanhan tarinan muodossa: Kaksi munkkia sopi keskenään, että se, kumpi heistä kuolee ensimmäisenä, palaa unessa kertomaan taivaasta toiselle. He olivat yhteisen kilvoittelunsa aikana usein pohtineet keskenään taivaan olemusta. Toinen pääsisi kokemaan ennen toista, se toinen taas saisi hyvän kuvauksen edessä olevasta.
Kun toinen munkki sitten kuoli, toinen jäi odottamaan vastausta. Aika kului, mutta sitten eräänä yönä kumppani ilmestyi nukkuvalle munkille unessa. ”No, kerro nyt ihmeessä, millaista taivaassa on…!”, tahtoi nukkuja tietää. Univieras katsoi ystäväänsä levollisesti ja onnellisesti hymyillen. Pitkän esitelmän sijaan hän kuiskasi vain lyhyesti: ”Aivan toisenlaista!”
* * * * * * * *
Mitä mahtaa kerran takaisin maan päälle tuleva Jeesus löytää keskuudestamme? Etsiikö hänkin todisteita jostakin?
Kyllä vain!
”… kun Ihmisen Poika tulee, löytäneekö hän uskoa maan päältä?” (Luuk. 18:8).
Kuvateksti: Kun tilanne on päällä, auttajien tukka menee putkelle!
Rauli Toivonen :”Menisikö vastaus siis tähän tapaan: “ei mitenkään”?”
Kiitos mielestäni hyvästä vastauksesta! 🙂
Ruttopuiston rovastin paljon asiallista keskustelua generoinut alustus oli otsikoitu ”Kerro, millaista taivaassa on”. Omakohtaisia matkakertomuksia lienee keneltäkään turha kysellä, Raamatun varassa tässä taas mennään.
Unto Räsänen kehotti kaikkia lukemaan Paavalin kokemuksen 2.Korinttolaiskirjeen12. luvusta. Siellä todellakin puhutaan ”eräästä Kristuksen omasta, joka neljätoista vuotta sitten temmattiin kolmanteen taivaaseen.” (jae 2) Mitä ilmeisimmin kokemus oli Paavalin oma.
Paavalin taivasvierailuksi tästä tapauksesta nyt ei kuitenkaan ole. Tekstiyhteys nimittäin osoittaa ihan muuhun suuntaan kuin taivaaseen: Edellisen jakeen mukaan Paavali siirtyi ”näkyihin ja Herran ilmestyksiin”.
Paavali oli siis kokenut näyn, joka oli niin vaikuttava, ettei apostolimme tiennyt ”Oliko hän ruumiissaan vai poissa siitä”.(jae4) Poissa tolaltaan hän ilmeisesti oli voimakkaan kokemuksen jälkeen.
Raamatunlukija voi havaita näkyjen olevan usein varsin realistisia. Esimerkiksi Kirkastusvuoren näyssä Pietari ehdotti majojen tekemistä edesmenneille Moosekselle ja Elialle.(Mat17:4,9) Ilmestyskirjan näkyjen mukaan Johannes bongasi lohikäärmeitä ja Daniel omaa nimeään kantavassa kirjassan kohtasi pantterin, jolla oli linnunsiipi selässään.
Eläintarhamme jäävät edelleen paitsi Raamattu-näkyjen eksoottisia olentoja, eikä Paavalikaan siis missään taivaassa vieraillut kesken Telluksella olonsa.
Minä jään Raulin kommenttien jälkeen miettimään sitä, kuinka paljon haemme Raamatusta tukea omille uskomuksillemme ja omalle uskollemme, jonka voi kai sanoa AINA olevan puutteellista ja vajavaista.
Rauli toteaa aiemmin, että Jeesuksen sielu kuoli ristillä, koska Jeesus sanoi viimeisillä hetkillään:’”Minun sieluni(psychē) on syvästi murheellinen, kuolemaan asti”, Sen voi tulkita myös toisin. Jeesus ei siinä sanonut, missä mielentilassa hänen sielunsa olisi kuoleman jälkeen, vaan kuolemaan saakka.
Kirkastusvuoren tapahtumia voidaan kutsua näyksi, koska sitä ei voi selittää tavallisena arkipäivän havaintona. Voin uskoa, että kokemus oli kuitenkin kaikille läsnäolleille sama ja todellinen.
Kun puhumme arkielämän yli menevistä kokemuksista, nimitämme niitä helposti näyksi, yliaistillisiksi kokemuksiksi tai hallusinaatioiksi. Voisiko kuitenkin olla niin, että nekin tai osa niistä ilmentää todellisuutta, jonne tämä aikaan ja paikkaan sidottu käsityskykymme ei yllä?
Tuiren idea on oivallinen meille kaikille: On oikein hyvä pysähtyä miettimään, ”kuinka paljon haemme Raamatusta tukea omille uskomuksillemme ja omalle uskollemme, jonka voi kai sanoa AINA olevan puutteellista ja vajavaista.”
Olen eri mieltä vain tuosta sanasta kai, kyllä sen voi jättää pois. Tuon ehdottoman vajavuutemme takia meidän tuleekin hakea Raamatusta totuutta, mikä sitten antaa sille uskolle sitten selkärankaa. Jumalan antaman voiman ohella, tietty.
Tarkoitit epäilemättä myös sitä, että meillä on taipumus hakea kainalosauvaa myös ei-raamatullisille ennakkokäsityksillemme Raamatusta. (Pienenä sivuheittona sanoisin, että kristillistä homoseksuaalisuutta puolustavat ovat varsinaisia jonglöörejä tällä alueella. Mutta se siitä.) Tällaisiakin me olemme, geenit olemme ensimmäisiltä ihmisvanhemmiltamme perineet.
Usko sielun – tai jonkin muun meissä olevan – luontaiseen kuolemattomuuteen on syvällä kansojen käsityksissä. Ja siksi voi tuntua siltä, että Raamatun näkyjen kuolleetkin todistavat asian puolesta.
Nyt kuitenkin on niin, että sielu kuolee Raamatussa todella monta kertaa, vaikka sellainen saattaa kirpaista. Ihmisen kuolemattomuudesta ei ole edes yhtä todistuskelpoista esimerkkiä. Vai oletko sinä tai joku muu sellaisen todistusjakeen löytänyt? Siis Raamatusta?
Olen joskus keskusteluissa saanut todisteeksi raamatunkohdan, joka puolittain esitettynä kieltämättä viittaa sielun kuolemattomuuteen. Matteuksen 10. luvun jakeen 28 alkuosa sanoo: ”Älkää pelätkö niitä, jotka tappavat ruumiin mutta eivät kykene tappamaan sielua.”
Onko sielu Jeesuksen mukaan siis tappamaton? Jakeen loppuosa selittää: ”Pelätkää sen sijaan häntä, joka voi sekä sielun että ruumiin hukuttaa helvettiin.”
Alkuteksti kertoo, että tässä kohteelle sielu(psychē) toimitetaan apollymi. Kyseisen verbin (kaikki?) englanninkieliset raamatut kääntävät tässä kohden destroy(=tuhota). Kurja juttu kuolemattomana pidetylle sielulle, eikö totta?
Strongin sanakirjasta voi lukea tarkemmin, miten Vapahtajamme kuvaili sielun kohtaloa:
http://www.blueletterbible.org/lang/lexicon/lexicon.cfm?Strongs=G622&t=KJV
Tuire Kajasvirta :”kuinka paljon haemme Raamatusta tukea omille uskomuksillemme ja omalle uskollemme, jonka voi kai sanoa AINA olevan puutteellista ja vajavaista.”
Suurvallan hyökkäyssotaa Karjalasta paenneen yrittäjäsuvun vasenkätisenä koulukiusatuksi ”opettajan suosiollisella avustuksella” lapsen voimiensa äärirajoille joutuneena jälkeläisenä voi sanoa, että 10-vuotiaasta asti olen ”hakenut Raamatusta tukea” omalle uskomukselleni, jonka mukaan myös itselläni ja perheellani oli oikeus elämään.
Oman arkielämäni yli menevä käytännössä toteutunut ”näky” on ollut sitten se, että olin täysin väärässä. Vallankäyttö yhteiskunnassa ei ole ihmisoikeuksien tai kansainvälisen oikeuden mukaista, vaan Management by Perkele ja Saatana.
Tuula: Kommentoin, vaikka tiedät sen itsekin, että niin sinulla, perheelläsi kuin minullakin on oikeus elämään.
Karjalasta minäkin olen paennut, niinkuin 400 000 muuta evakkoa. Alusta on perheemme aloittanut, jopa kaksi kertaa kummankin sodan jälkeen. Useat meistä lapsena lähteneistä evakoista ovat joutuneet koulukiusatuiksi. Tulimmehan erilaisesta kulttuurista kuin kouluympäristö ja puhuimme kummallista murretta. Ja vanhempien sodan traumat ovat vaikuttaneet meihin niin lapsena kuin aikuisena.
Poikkesin tässä varsinaisesta aiheesta, kuten sinäkin kommentissasi. Halusin vastata kuitenkin sinulle, koska luulen tavoittavani jotain tunteistasi.
Muuten pidin kovasti aikaisemmasta kommentistasi, jossa sanoit:
’Henk.koht. uskoni mukaan “tuonilmainen” on sama asia kuin “tämänilmainenkin”, vaikka fyysiset aistimme eivät havaitse “tuonilmaista”, eikä meillä maallisia olosuhteita varten luotuina uskoakseni ole edes käsitteitä, joilla kuvata “tuonilmaista”.
Tuire Kajasvirta :”Karjalasta minäkin olen paennut, niinkuin 400 000 muuta evakkoa. Alusta on perheemme aloittanut, jopa kaksi kertaa kummankin sodan jälkeen. Useat meistä lapsena lähteneistä evakoista ovat joutuneet koulukiusatuiksi.”
Sydänlämpöiset kiitokset kommentistasi. On hyvä huomata, että ei ole ainoa ”vasenkätinen ryssä”, jota on kiusattu siksi, että ei osaa tehdä muuta kuin sotkea asioita. Alusta joutui oma perheenikin aloittamaan kummankin sodan jälkeen ja kun he olivat yrittäjinä maanhankintalain korvausten ulkopuolelle jätettyjä, heidän (ja meidän) kannettavakseen tuli myös yrittäjiin kohdistettu ”riistoporvari-status”.