Joulun alla kolme vuotta siten sydämeni oli vähällä pysähtyä. En ole eläissäni nähnyt niin nopeaa toimintaa kuin oli elvytykseni. Sairaalan ovelta minut istutettiin kiireen vilkkaa pyörätuoliin ja sitten mentiin äkkipikakiireellä polin osastolle. Tuossa tuokiossa vuoteeni ympärillä hääräili alun toistakymmentä ihmistä.
Pidin silmiäni kiinni siihen asti kunnes tunsin irtautuvani ruumiistani. Silloin avasin uteliaisuuttani silmäni. Katselin outoa näytelmää parin metrin korkeudelta. Ihmettelin, mahdoinko minä olla tuo lihaklöntti, joka tuossa sängyssä sähköiskujen voimasta retkahtelee.
Tilanne oli peräti hämmentävä, kun en tiennyt, mihin seuraavaksi menisin. Erkanenko kokonaan ruumiistani ja lähdenkö tässä ja nyt jonkinlaiselle taivasmatkalle. Vai onnistuvatko nuo ihmiset palauttamaan minut takaisin maalliseen tomumajaani.
Kun siellä yläilmoissa suljin silmäni, avasin ne seuraavan kerran taas sairaalasängyssäni. Auttajani kaikkosivat ympäriltäni melkein yhtä nopeasti kuin olivat luokseni tulleetkin. Osaston omat hoitajat jäivät tarkkailemaan tilannettani.
Tämä episodi tuli mieleeni, kun luin lehdestä, että tutkijat ovat löytäneet todisteita ”kuolemanjälkeisestä elämästä”. Monikansallisessa suurtutkimuksessa todettiin usean sydämenpysähdyksestä elvytetyn tehneen todenmukaisia havaintoja ympäristöstään myös silloin, kun aivojen olisi jo pitänyt lakata toimimasta.
Tutkimuksessa todettiin, että sydämenpysähdyksen kokeneista ja onnistuneesti elvytetyistä potilaista jopa 40 prosenttia kuvaili kokeneensa jonkinlaista tietoisuutta aikana, jolloin he olivat kliinisesti kuolleita. Kliininen kuolema on tila, jossa verenkierto on lakannut sydämen pysähtymisen seurauksena ja hengitys loppunut.
Tutkijoiden mukaan potilaiden kokemukset eivät vaikuta olleen hallusinaatioita, sillä heidän kertomuksiensa perusteella potilaat kykenivät tekemään todenmukaisia havaintoja ympäristöstään myös kuolleena ollessaan.
En minä riemusta hypi tällaisten ”todistusten” takia. Kuoleman jälkeinen elämä on aivan yhtä vaikea todistaa kuin Jumalan olemassaolo. Järki ei ole näissä asioissa alkuunkaan oikea työkalu. Kuolemanjälkeistä elämää ei voi todistelemalla saada ratkaistuksi niin kuin jotakin matemaatista lauseketta.
Todistaminen tässä ei-matemaattisesssa tarkoituksessa merkitsee sitä, että kerron, mitä Jumala on elämässäni tehnyt ja miten toiminut. Minä itse tulkitsin tuon vuosien takaisen Come backin niin, että vielä ei ollut minun aikani lähteä. Minulla on täällä vielä jotakin tehtävää. Jumalalla on vielä minua varten jonkinlainen suunnitelma, tulevaisuuden tae. Tulkintani on siis ihan ikiomani, toisin sanoen mitä henkilökohtaisin juttu. Kaikki eivät suinkaan ajattele asiasta samoin.
En siis pysty vastaamaan kysymykseen, millaista taivaassa on. Voin kyllä yrittää tarjota jonkinlaista osviittaa itseäni kovasti viehättävän vanhan tarinan muodossa: Kaksi munkkia sopi keskenään, että se, kumpi heistä kuolee ensimmäisenä, palaa unessa kertomaan taivaasta toiselle. He olivat yhteisen kilvoittelunsa aikana usein pohtineet keskenään taivaan olemusta. Toinen pääsisi kokemaan ennen toista, se toinen taas saisi hyvän kuvauksen edessä olevasta.
Kun toinen munkki sitten kuoli, toinen jäi odottamaan vastausta. Aika kului, mutta sitten eräänä yönä kumppani ilmestyi nukkuvalle munkille unessa. ”No, kerro nyt ihmeessä, millaista taivaassa on…!”, tahtoi nukkuja tietää. Univieras katsoi ystäväänsä levollisesti ja onnellisesti hymyillen. Pitkän esitelmän sijaan hän kuiskasi vain lyhyesti: ”Aivan toisenlaista!”
* * * * * * * *
Mitä mahtaa kerran takaisin maan päälle tuleva Jeesus löytää keskuudestamme? Etsiikö hänkin todisteita jostakin?
Kyllä vain!
”… kun Ihmisen Poika tulee, löytäneekö hän uskoa maan päältä?” (Luuk. 18:8).
Kuvateksti: Kun tilanne on päällä, auttajien tukka menee putkelle!
Olisikohan kirkolle hyväksi keskittyä välillä Sanaan ja tunnustukseen (ja ihmisiin) ja jättää strategiat vähän vähemmälle?
Ihan nuo ihmiset ja Sana piisaa. Tunnustukset on ihmisten tekemiä ja tunnettu tosiasiahan on, että Jumala ei asu ihmisten tekemissä rakennelmissa.
Martti, kun huomioi mikä kirkon todennäköinen kehityssuunta on, niin eikö siihen todellakaan tarvita varautumista?
Onko tuollainen ’päivä kerralla’ johtaminen vastuullista toimintaa?
Onpa jälleen Martilta tyypillinen luthersäätiö-lähetyshiippakuntalaisen puhtaasti farisealainen ja rikille haiseva kommentti.
Martti Vaahtoranta: ”Olisikohan kirkolle hyväksi keskittyä välillä Sanaan ja tunnustukseen (ja ihmisiin) ja jättää strategiat vähän vähemmälle?”
Kannattaa aina muistaa, että tämän kommentin kirjoittaja Martti Vaahtoranta on oman uskonyhteisönsä julistaja ja joka ei millään tavalla ole ev.lut.kirkon julistaja saati työntekijä. Kuulunee siis Luther-säätiön porukoihin sekä perustamaansa uskonnolliseen lahkoon Raumalla. Kovasti näyttää kummiskin tänäpämä näillä K24n sivuilla esiintyvän.
Juuri tästä syystä tuntuu kummalliselta, että tämä Martti jatkuvasti arvostelee ivallisesti kirkkoa. Eikös maallisessakin elämässä avioeron jälkeen keskitytä uuden parisuhteen hoitoon, eikä huudella vanhalle kumppanille enää ohjeita.
Henki loppuu, niin keinot alkaa?
Sadan strategian paineessa saattaa unohtua, mitä varten kirkko on olemassa. Kaikki se on hyvä ja oikein, mikä helpottaa ihmisiä löytämään yhteyden Kristukseen. Pelastava usko on lahja Jumalalta, mutta kirkon tehtävänä on yhä uudestaan toistaa evankeliumin ydinsanomaa syntien antaaksisaamisesta ja iankaikkisesta elämästä.
Amen.
”Pelastava usko on lahja Jumalalta, mutta kirkon tehtävänä on yhä uudestaan toistaa evankeliumin ydinsanomaa syntien antaaksisaamisesta ja iankaikkisesta elämästä.”
Mikä ihmeen hinku kaikilla on sinne iankaikkiseen elämään. Minun mielestäni se on ihan ylimainostettu olotila. Kuka sitä nyt ikuisesti jaksaa elellä. Minulle ainakin riittää varsin mainiosti tämä vajaa satavuotinen sirkus täällä maan pinnalla. Enää ei kuulemma joudu helvettiinkään kärventymään. Mukavahan sitä on sitten viikatemiehen vierailun jälkeen tiedottomana multapeiton alla huilailla. Olo lienee samansorttinen kuin ennen syntymää.
Kuolemahan on meille täysin luonnoton asia ja siitä puhutaankin kiertoilmaisuin kuten menehtyminen, nukkuminen pois tai jopa lusikan nurkkaan heittäminen. Sen sijaan me haaveilemme paratiisista, niin että käymmä paratiisi lomilla ja rakennamme paratiisipuutarhoja.
Ajatteleppas Kimmo, että jos et tekisi mitään muuta väärin, kuin kerran päivässä katsoisit himoiten vierasta, kertoisit valkoisen valheen tai kiroisit pilkaten Jumalaa, niin kuitenkin elämäsi aikana tästä yhdestä rikkeestä päivässä kertyisi 25,000 rikettä 70 vuoden elämän aikana. Raskauttava asian haara on tietenkin se, että rikkeet ovat kohdistettu ennen kaikkea koko universumin Luojaa vastaan samalla kun on tienyt kuitenkin rikkeiden vakavuuden.
Kun katsoo ihmiskunnan historiaa ja niitä 1,700 sotaa jotka ihmiset ovat sotineet, niin ei voi päätyä kuitenkin siihen mitä Jumalan sana sanoo, ettei ole yhtään oikeamielistä maan päällä ja että ihminen on todellakin langennut. Muutoinhan emme juurikaan tarvitsisi lakeja tai hyväntekeväisyyttä, ja viimeinen vuosisata olisi ollut paras, sen sijaan että se oli kaikista hirvittävin ja verisin.
Kun ihminen kuolee, niin häntä kohtaa tuomio, jossa kaikki tuodaan esille. Ja aivan kuten rikollinen voi uskoa ettei poliisi saa kiinni, ettei joudu tuomarin eteen tai että hän joutuu vankilaan, niin se ei poista sitä todellisuutta että rikolliselle voi käydä juuri niin. Kuoltuaan ihminen siirtyy aika-avaruusjatkumon ulkopuolelle ja jos ihmisellä ei ole sovittajaa näiden rikkomusten puolesta, niin silloin on edessä vankila, jossa ei ole ehdonalaisuutta.
Toisin kuin kaikki maailman uskonnot, joissa ihmisen täytyy sinnitellä kohti Jumalaa omien teoin, rituaalein ja uhrauksin, niin Jeesus tuli ihmisen tasolle ja tuli meidän puolestamme halveksutuksi, kidutetuksi ja tapetuksi, ettei meidän tarvitse, vaan Hän on tehnyt sen meidän puolesta. Sinun puolestasi ei olekkaan kukaan muu kuollut; ei Muhammed, ei Krishna, ei Zeus eikä edesä ukko ylijumala, vaan ainoastaan Jumalan Poika Jeesus.
Jos ihminen tekee sydämen muutoksen ja katuu rikkomuksiansa, niin Hän saa ikuisen elämän. Sinä voit saada ikuisen elämän tässä ja nyt sekä rauhan sydämeen. Omalla kohdallani voin sanoa, että Jeesuksen vastaanottaminen oli kuin pauhaavan meren tyyntyminen sisällä ja sen muuttuminen aurinkoiseksi kesäpäiväksi.
”Jos sanomme, ettei meillä ole syntiä, niin me eksytämme itsemme, ja totuus ei ole meissä. Jos me tunnustamme syntimme, on hän uskollinen ja vanhurskas, niin että hän antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä.” – 1. Johannes 1:8-9
Mauno Mattila kyllä se nyt on vaan sillä tavalla, että kaikki ihmiset ja elukat täällä Telluksen pinnalla vuorotellen kuolevat tai niinsanotusti päästävät kylmän pierun, eikä heistä tai niistä sen jälkeen enää ole kuin matojen ruoaksi, paitsi minun kaltaisistani, joita eivät madot syö, jotka lämmittävät viime töikseen krematorion tiloja ja päästävät viimeisen henkäyksensä sen savupiipusta.
Kyllä se on sitten siinä ja hyvä niin. Yhtään enempää elämää en kaipaa kuin ne vajaat sata vuotta, jotka tässä tulee Telluksella tallusteltua.
Minun puolestani sinne taivaan riemuihin iankaikkista elämää viettämään voivat ihan vapaasti mennä kaikki, jotka sinne niin hirveästi himoitsevat. Eikös sekin ole aika omahyväinen ja itsekäs ajatus, että odotellaan palkkioksi syntien tunnustamisesta ja siivosta elämästä niitä taivaan iankaikkisia riemuja ja karkeloita.
Olen minäkin pahat tekoni valmis tunnustamaan koska vain, mutten silti haluaisi mistään hinnasta itselleni iankaikkista elämää, kun ei sinne helvettiinkään enää kuulemma tarvitse mennä. (Taitaa olla jo niin täynnä, ettei enempää mahdu.)
Mauno Mattila: ” niin silloin on edessä vankila, jossa ei ole ehdonalaisuutta.”
Jaa, että tämmönen vankilasysteemi on helvetin jälkeen tullut muotiin. Ja oikein aika-avaruusjatkumon ulkopuolella. Hui kamala.
Kyllä kirkon työtä pitää ja kannattaa suunnitella, sitähän strategiatyö on. Kirkon ja seurakuntien strategiat nimenomaan lähtevät siitä, miksi kirkko on olemassa, ja mitä se tarkoitaa tänään.
Ihmisten kertomuksia millaista taivaassa on esiintyy aika ajoin tiedotusvälineissä. Myös siinä samalla kerrotaan keskusteluista Jumalan ja Jeesuksen kanssa. Yhtenäistä näille kaikille kertomuksille on, että käynnit ja keskustelut ovat tapahtuneet yöllä tai mahdollisen vakavan sairauden aikana. Myös useat papit ovat tietoisia taivaan olosuhteista. Ei tämä ole mitenkään erikoista.
Jeesuksen tulosta on ollut päivämääriä jo varmasti satoja. Kirkko on myös keksinyt, että paluu tapahtuu ruumiin muodossa.
Jos nyt oltaisiin hieman realistisia uskossa, niin paluu todennäköisesti tapahtuu parastaikaa hengessä kristinuskon palautumisessa rehelliseen ja mahdollisimman realistiseen Jeesuksen välittämään sanomaan.
Jeesus sanoi ristillä viimeisinä sanoinaan ” henkeni, tänä päivänä ”. ruumiista hän ei sanonut mitään eikä viimeisestä päivästä. En usko hänen valehdelleen poislähtönsä hetkellä.
Minusta Hannu, otit tärkeän (ainakin minulle) tärkeän aiheen esille.
Kerrot, että lääketieteen kehityttyä kuolemanrajakokemuksia on paljon. Aikaisemmin sydämen pysähdyttyä ei juuri tultu kertomaan, mitä heille on tapahtunut. Nyt se on mahdollista. Näitä kertomuksia on paljon, myös tieteellisin menetelmin ja kriittisesti arvioiden koottuja.
Henkilökohtaisista kokemuksista on kirjoitettu myös kirjoja, kuten esimerkiksi Eben Alexanderin: Taivas on totta.
Minua nuo kokemukset ovat lohduttaneet ja vahvistaneet uskoani Jumalan suuruuteen. Koen olevani enemmän minä tietäessäni, että tässä maallisessa ruumiissani asuu minä ja tietoisuus, joka ei häviä kuolemassa. Kuolemassa minua odottaa suuri seikkailu.
”Eben Alexanderin: Taivas on totta.”
Tarkennuksena, että Eben Alexanderin kokemuksista kertovan kirjan suomenkielinen nimi on ”Totuus taivaasta”
”Taivas on totta” kertoo 4-vuotiaan Colton Burpon matkasta taivaaseen ja takaisin. Erona moniin muihin kokemuksiin se, että sairaalassa kovissa tuskissa ollut pikkupoika ei ollut kuollut eikä kuolemaisillaan.
Kiitos Sari oikaisusta!
Olen lukenut molemmat kirjat. Ja nytkin Eben Alexanderin ’Totuus taivaasta’ on yöpöydälläni. Anteeksi sekaantumiseni nimissä.
Minusta sekä Colton Burponin että Eben Alexanderin kokemukset ovat aitoja.
Taivas on totta- kirjassa minua häiritsi se, että siinä oli niin selvästi esillä vanhempien veikutus ja kielenkäyttö. Ebenissä arvostan taas sitä, että hän pyrkii kuvaamaan vain oman kokemuksensa liittämättä sitä mihinkään muuhun. Käytän sanaa -pyrkii- sillä niin hän kuin monet muut kertovat, että tuonpuoleista on vaikea ja mahdoton kuvata, kun sanat eivät riitä.
Onko sillä, että ”kertomuksia on koottu tieteellisin menetelmin ja kriittisesti arvioiden”, jotain erityistä merkitystä? Mitä tuollainen kokoamistapa käytännössä tarkoittaa?
Myös minusta on aivan ihanaa lukea ja kuulla näistä kokemuksista siitä että tietoisuus jatkuu vielä kuoleman jälkeen. Koska en ole uskonnollinen luonteeltani, en osaa antaa samaa arvoa uskonnollisuudelle kuin blogin kirjoittaja. Sitä vastoin olen erittäin kiinnostunut tieteestä, varsinkin fysiikasta. Kvanttifysiikan lait pystyvät selittämään monia niistä asioista joita aiemmin on pidetty ”henkimaailman” asioina.
Minusta olisi ihan koko maailman rauhan kannalta mahtava asia, jos tieteellisin keinoin pystyttäisiin toteamaan olemassaolon kaikki eri puolet, myös ne mitkä ovat meidän aistiemme ulottumattomissa. Jos meillä olisi todellista tietoa siitä, mitä kuoleman jälkeen on, kaikki uskontojen ja uskonlahkojen väliset riidat olisivat (toivottavasti!) historiaa.
Komppaan univierasmunkkia kybällä. Sillä onhan myös kaikki kuvamme Jumalasta itse asiassa epäjumalankuvia – eikö vain?
Esko Makkonen :”…onhan myös kaikki kuvamme Jumalasta itse asiassa epäjumalankuvia – eikö vain?”
Mielestäni näin on, ja on hirvittävä virhe, että jokaikinen sukupolvi uskoo omistavansa sen ainoan ja oikean ”totuuden” näin valistuksen aikana varsinkin vain aistihavaintoihin ”tieteensä” perustaneena. Me ihmiset olemme vajavaisia ja ””Vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelien kielillä, mutta minulla ei olisi rakkautta, olisin minä vain helisevä vaski tai kilisevä kulkunen.
Ja vaikka minulla olisi profetoimisen lahja ja minä tietäisin kaikki salaisuudet ja kaiken tiedon, ja vaikka minulla olisi kaikki usko, niin että voisin vuoria siirtää, mutta minulla ei olisi rakkautta, en minä mitään olisi.
Ja vaikka minä jakelisin kaiken omaisuuteni köyhäin ravinnoksi, ja vaikka antaisin ruumiini poltettavaksi, mutta minulla ei olisi rakkautta, ei se minua mitään hyödyttäisi.” (1Kor 13:1-3)
Useat kuolemanrajakokemuksen kuvanneet puhuvat juuri samaa, minkä Tuula otti esiin.(1Kor 13:1-3)
Rakkaus näyttäisi olevan koko universumin kantava voima. Siitä huolimatta, että joudumme tänä päivänä katsomaan maailmassa suunnatonta pahuutta.
Jumalaan uskovalle tämä kaiken läpäisevä rakkaus on Jumalan rakkautta. Mutta Rakkaus voi lohduttaa ja kantaa myös heitä, jotka eivät usko Jumalaan ja hänen kaikkivaltiuteensa.
Tuire Kajasvirta :”Jumalaan uskovalle tämä kaiken läpäisevä rakkaus on Jumalan rakkautta.”
Näin on ainakin omalla kohdallani tapahtunut koulukiusattuna tapahtuneen ”ruumiista irtautumisen” rajakokemukseksi sanotun jälkeen. Tuo tapahtuma on saanut aikaan jopa sen, että irtisanouduin 90-luvulla pankkijärjelmästä, joka mielestäni oli muuttunut epäinhimilliseksi, ja vaikka tiedossani oli vakinainen työ Helsingissä, sanouduin siitäkin irti ja ryhdyin mikroyrittjäksi, kun jotkut entiset pankln asiakkaat tulivat sanomaan, että vaikka en enää ole pankissa, he haluavat, että hoidan heidän asiansa.
Uudenmaan Uusyrityskeskus arvioi liikeideani, jonka tavoitteisiin ei kuulunut taloudellisen voiton saaminen, vaan se, että me kaikki pärjäisimme. Idea arvioitiin hyväksi, vaikkakin eettisyytensä vuoksi erittäin harvinaiseksi.