Joulun alla kolme vuotta siten sydämeni oli vähällä pysähtyä. En ole eläissäni nähnyt niin nopeaa toimintaa kuin oli elvytykseni. Sairaalan ovelta minut istutettiin kiireen vilkkaa pyörätuoliin ja sitten mentiin äkkipikakiireellä polin osastolle. Tuossa tuokiossa vuoteeni ympärillä hääräili alun toistakymmentä ihmistä.
Pidin silmiäni kiinni siihen asti kunnes tunsin irtautuvani ruumiistani. Silloin avasin uteliaisuuttani silmäni. Katselin outoa näytelmää parin metrin korkeudelta. Ihmettelin, mahdoinko minä olla tuo lihaklöntti, joka tuossa sängyssä sähköiskujen voimasta retkahtelee.
Tilanne oli peräti hämmentävä, kun en tiennyt, mihin seuraavaksi menisin. Erkanenko kokonaan ruumiistani ja lähdenkö tässä ja nyt jonkinlaiselle taivasmatkalle. Vai onnistuvatko nuo ihmiset palauttamaan minut takaisin maalliseen tomumajaani.
Kun siellä yläilmoissa suljin silmäni, avasin ne seuraavan kerran taas sairaalasängyssäni. Auttajani kaikkosivat ympäriltäni melkein yhtä nopeasti kuin olivat luokseni tulleetkin. Osaston omat hoitajat jäivät tarkkailemaan tilannettani.
Tämä episodi tuli mieleeni, kun luin lehdestä, että tutkijat ovat löytäneet todisteita ”kuolemanjälkeisestä elämästä”. Monikansallisessa suurtutkimuksessa todettiin usean sydämenpysähdyksestä elvytetyn tehneen todenmukaisia havaintoja ympäristöstään myös silloin, kun aivojen olisi jo pitänyt lakata toimimasta.
Tutkimuksessa todettiin, että sydämenpysähdyksen kokeneista ja onnistuneesti elvytetyistä potilaista jopa 40 prosenttia kuvaili kokeneensa jonkinlaista tietoisuutta aikana, jolloin he olivat kliinisesti kuolleita. Kliininen kuolema on tila, jossa verenkierto on lakannut sydämen pysähtymisen seurauksena ja hengitys loppunut.
Tutkijoiden mukaan potilaiden kokemukset eivät vaikuta olleen hallusinaatioita, sillä heidän kertomuksiensa perusteella potilaat kykenivät tekemään todenmukaisia havaintoja ympäristöstään myös kuolleena ollessaan.
En minä riemusta hypi tällaisten ”todistusten” takia. Kuoleman jälkeinen elämä on aivan yhtä vaikea todistaa kuin Jumalan olemassaolo. Järki ei ole näissä asioissa alkuunkaan oikea työkalu. Kuolemanjälkeistä elämää ei voi todistelemalla saada ratkaistuksi niin kuin jotakin matemaatista lauseketta.
Todistaminen tässä ei-matemaattisesssa tarkoituksessa merkitsee sitä, että kerron, mitä Jumala on elämässäni tehnyt ja miten toiminut. Minä itse tulkitsin tuon vuosien takaisen Come backin niin, että vielä ei ollut minun aikani lähteä. Minulla on täällä vielä jotakin tehtävää. Jumalalla on vielä minua varten jonkinlainen suunnitelma, tulevaisuuden tae. Tulkintani on siis ihan ikiomani, toisin sanoen mitä henkilökohtaisin juttu. Kaikki eivät suinkaan ajattele asiasta samoin.
En siis pysty vastaamaan kysymykseen, millaista taivaassa on. Voin kyllä yrittää tarjota jonkinlaista osviittaa itseäni kovasti viehättävän vanhan tarinan muodossa: Kaksi munkkia sopi keskenään, että se, kumpi heistä kuolee ensimmäisenä, palaa unessa kertomaan taivaasta toiselle. He olivat yhteisen kilvoittelunsa aikana usein pohtineet keskenään taivaan olemusta. Toinen pääsisi kokemaan ennen toista, se toinen taas saisi hyvän kuvauksen edessä olevasta.
Kun toinen munkki sitten kuoli, toinen jäi odottamaan vastausta. Aika kului, mutta sitten eräänä yönä kumppani ilmestyi nukkuvalle munkille unessa. ”No, kerro nyt ihmeessä, millaista taivaassa on…!”, tahtoi nukkuja tietää. Univieras katsoi ystäväänsä levollisesti ja onnellisesti hymyillen. Pitkän esitelmän sijaan hän kuiskasi vain lyhyesti: ”Aivan toisenlaista!”
* * * * * * * *
Mitä mahtaa kerran takaisin maan päälle tuleva Jeesus löytää keskuudestamme? Etsiikö hänkin todisteita jostakin?
Kyllä vain!
”… kun Ihmisen Poika tulee, löytäneekö hän uskoa maan päältä?” (Luuk. 18:8).
Kuvateksti: Kun tilanne on päällä, auttajien tukka menee putkelle!
Taivas on todellinen, sillä Jeesus puhui siitä Häneen uskovien päämääränä (Joh.14:1-3). Raamattu kertoo: ”Mitä silmä ei ole nähnyt eikä korva kuullut, mikä ei ole ihmisen sydämeen noussut, minkä Jumala on valmistanut niille, jotka Häntä rakastavat, sen Jumala on meille ilmoittanut Henkensä kautta, sillä Henki tutkii kaiken, Jumalan syvyydetkin” (1Kr.2:9,10). Ihaninta on se, että Pyhä Henki kirkastaa Jeesuksen Sanassa ja meille tulee enenevä vanhurskauden nälkä ja jano, että luemme päivittäin iloiten Sanaa ja näin uskomme kasvaa ja taivaskaipuu syvenee.
Olipa hienoa, että Ruttopuiston rovasti otti esille aiheen, jota on lähestytty sekä teoreettisesti että myös empiirisesti. Kokeellisessa havainnoinnissa on vain yksi ongelma: täytyy olla kuollut, jotta voi raportoida kuolemanjälkeisestä tilasta.
Ne, jotka ovat lääketieteellisten kriteerien kuolleita, eivät ole sitä suinkaan kaikilta soluiltaan – siis todella peruuttamattomasti. Se ”henkäys”, jonka Jumala puhalsi ensimmäiseen ihmiseen, ei elvytetyistä ole vielä kokonaan ”palannut Jumalan tykö”. (1.Mo2.7;Saa12:7)
On tietysti avartavaa, että näitä rajakokemuksia tutkitaan. Tieteen rajat kuitenkin tulevat niissä mittauksissa melkoisen pian vastaan.
Me Luojaan uskovat olemme varmaankin samaa mieltä siitä, että Tekijämme on kaikenlaisten ”rajakokemusten” todellinen expertti. Mutta kertooko Hän meille vastausta siinä kirjassaan, joka meille on tarjolla, Raamatussa? Miksi ei kertoisi?
Jotkut sanovat, että Raamatussa kerrotaan kuolemanjälkeisestä tilasta ristiriitaisesti. Esimerkkejäkin tarjotaan: Jeesus sanoi Lasaruksen ”nukkuvan” mutta toisen Lasaruksen Jeesus antaa ymmärtää olevan keskusteluyhteydessä rikkaaseen mieheen. (Joh11:11;16:19-). Vanhalla puolella Saul näyttää saaneen edesmenneestä Samuelista neuvonantajan, vaikka Saarnaaja toteaa, ”etteivät kuolleet tiedä mitään”. (1.Sam27;Saar9:5)
Ja nyt sitten rovastille kolme kysymystä, ja miksei myös muille asiasta kiinnostuneille:
1) Kuinka korkealle noteeraat sen, mitä Raamatussa kuolemantilasta kerrotaan?
2) Oletko koskaan tullut ajatelleeksi, että sen opetus voi olla johdonmukaista, kun vain konteksti otetaan huomioon?
3) Kummastako lähteestä uskot oikean vastauksen tulevan, ”rajakokemuksista” vai Isosta Kirjasta?
Avauksesi oli hyvä, toivottavasti seurauksena on asiallinen keskustelu..
Raulille:
Ohjenuorani näissä taivasasioissa on se, mitä Jeesus niistä Raamatussa kertoo. Samaan hengenvetoon on todettava, että Jeesus on puheissaan sangen pidättyväinen kuolemanjälkeisen elämän kuvauksissa. Esimerkiksi rikkaasta miehestä ja Lasaruksesta kertoessaan hän käyttää juutalaisten hyvin tuntemaa kuvaa erottavasta syvästä kuilusta, ei lähde tätä käsitystä oikomaan, vaan liittää sanottavansa tähän asetelmaan.
Uskon näkymättömään todellisuuteen, sillä näkyvään todellisuuteenhan ei tarvita uskoa. Riittää, kun katsoo silmillään. Aina ei tosin voi uskoa edes omia silmiäänkään, sen verran kummallista meno täällä maan päällä on…
Silmieni näön heikentymisen myötä muistan Jeesuksen autuuttavaa sanaa niille, jotka uskovat näkemättä. 🙂
Monissa lauluissa puhutaan siitä, että taivas on matkamme määrä, olemme taivastiellä, matkalla Isän kotiin. Minua itseäni viehättää ajatus taivaan ilosta, iloisesta jälleennäkemisestä poisnukkuneitten rakkaitten kanssa, kuoleman ja kärsimyksen puuttuminen sekä tietysti Jeesuksen näkeminen kasvoista kasvoihin.
Vaikka Jeesus ei meille etukäteen raotakaan esirippua, niin minulla on täysi syy uskoa, että kun uskoni kerran saa muuttua näkemiseksi, kaikki on ”aivan toisenlaista!”
Kiitos Hannu vastauksestasi, jonka perusteella olemme samassa veneessä esimerkiksi siinä, että näkymättömään todellisuuteen voidaan katsoa vain uskon silmin. Ja siinä ei taida meillä olla paljon muita kiikareita kuin tuo vanha kunnon Raamattumme.
Oletko koskaan pohtinut sitä, miksi Raamattu puhuu niin vähän kuolemanjälkeisestä tilasta?
Lakiliiton aikaan oli ankarasti rangaistavaa jopa yhteydenottoyritys kuolleisiin: ”Keskuudessanne ei saa olla ketään,… joka kysyy neuvoa kuolleilta”(5.Mo18:11). Mitä pahaa sellaisessa saattoi olla?
Kun Jeesus meni herättämään Lasarusta(Joh11), Vapahtajamme kuvaili ystävänsä olotilaa uneksi. Tästä voi päätellä hänen olleen oman aikansa Raamatun kanssa – jälleen kerran – täydelleen integroituna: Lasarushan oli tuonelassa, jossa ”ei ole tekoja, ei ajatuksia, ei tietoa, ei viisautta”.(Saar9:10) Mitäpä kerrottavaa kuolleista herätetyllä olisi voinut olla!
Raamattu on kuolemanjälkeisestä elämästä puhuessaan sopusoinnussa myös näkyväisen tietämyksemme kanssa: kaikki meidän tietoisuutemme on talletettu meidän fyysiseen tomumajaamme. Tietoisuutemme lakkaa, kun olemme jättäneet hyvästit viimeisellekin aivosolullemme. Rajakokemuksissahan näin ei ole ollut asian laita.
Uskotko Hannu, että me olemme saaneet luontojaan ikuisen elämän jo syntymälahjana? Onko meissä jokin kuolemaa uhmaava osanen – sielu tai henki –nimityksellä ei väliä? Vai tarvitsemmeko todellakin ylösnousemusta, henkiin herättämistä.
Anteeksi kyselyni, mutta kun niin usein tällainen kuoleman majesteetin takana olevan maiseman tarkastelu kuitataan usein vain jollakin heitolla ala ”kukaan ei sieltä ole tullut kertomaan”. Onhan meillä kristityillä Raamattumme! Ja siitä on kiva keskustella. Vai mitä Hannu ?
Rauli Toivonen: ”Kuinka korkealle noteeraat sen, mitä Raamatussa kuolemantilasta kerrotaan?”
Toivottavasti omalta osaltani asiaan antaa edes jonkinlaisen vastauksen se, jonka valitsimme tuonilmaisiin siirtyneen punaorvoksi 1918 jääneen vanhimmalle pojalle, joka oli meidän isämme:
”Kohotkoon tie kohtaamaan sinua,
puhaltakoon sinulle myötätuuli,
paistakoon aurinko lämpimänä
kasvojasi vasten,
sade virratkoon pehmeänä pelloillesi;
ja pitäköön Jumala sinua kämmenellään
kunnes jälleen tapaamme toisemme.”
(Kelttiläinen siunaus)
Kiitos vastauksestasi, joka sisälsi kaunista kelttiläistä toivontaa. Itse asiassa kyllä jotakin Raamattuunkin liittyvää: ”kunnes jälleen tapaamme toisemme”. Viitannee äärimmäisen lohduttavaan ylösnousemustoivoon.
Kunnes viittaa johonkin edessä olevaan, mutta mitä on sitä ennen? Mitä Raamattu kertoo siellä ”tuonilmaisissa” tapahtuvan juuri nyt? Oletko löytänyt siihen vastauksia Jumalan meille antamasta kirjasta?.
Rauli Toivonen :”Mitä Raamattu kertoo siellä “tuonilmaisissa” tapahtuvan juuri nyt?”
Henk.koht. uskoni mukaan ”tuonilmainen” on sama asia kuin ”tämänilmainenkin”, vaikka fyysiset aistimme eivät havaitse ”tuonilmaista”, eikä meillä maallisia olosuhteita varten luotuina uskoakseni ole edes käsitteitä, joilla kuvata ”tuonilmaista”.
Joku pappi pyysi joskus miettimään, missä maapallo mielestämme on, jos katsomme sitä esimerkiksi kuusta. Vastaus oli, että maapallo on taivaassa – ja taivasta kohti tietoisuutemme uskoni mukaan kulkee, jos annamme Kristuksen johtaa kulkuamme.
Joka yö mennessäsi nukkumaan aivosi alkavat keksiä tarinoita, jotka voivat olla erittäin todentuntuisia. Huumeilla tämän saman efektin voi saavuttaa valvetilassa. Todellisuuden kanssa näillä tosin ole mitään tekemistä.
Aivojen hapenpuute tai trauma voi aiheuttaa minkälaisia hallusinaatioita tahansa. Tämä valotunneli efekti on itseasiassa tutkittu juttu ja lentäjät kokevat saman isoissa G-voimissa.
Tietoisuus on fyysisesti sidottu aivoihin. Vamma, kemikaalit, taudit kuten alzheimer muuttavat aivojemme rakennetta ja samalla persoonaamme. Jos olisi olemassa sielu tai tietoisuutemme ei olisi sidottu aivoihin, ei aivojen muutenlu muuttaisi meitä.
Syy omaan ”rajakokemukseeni” oli varmasti kokemani traumatisoivat tapahtumat. Mikään ”valotunneli” tuo kokemus ei kylläkään ollut, mutta hyvin todentuntuinen se oli ja vahvisti uskoni siihen, että Jumala on.
Joona Ojanen:’Tietoisuus on fyysisesti sidottu aivoihin.*
Minä olen päätynyt toiseen tulokseen kuin sinä Joona. Mieheni vakavan sairauden aikana luimme useita (itse asiassa tiedemiesten kirjoittamia) kirjoja NDE- eli kuolemanrajakokemuksista. Keskustelimme paljon ja pohdimme asiaa myös raamatun ja uskon näkökulmasta.
Tällä hetkellä uskon vakaasti, että tietoisuus on fyysiseen olemukseemme kytkeytynyt, mutta ikuinen elementti meissä. Tietoisuus säilyy, vaikka ruumiimme kuolee ja häviää. Aivot ovat tärkeä osa minäämme, mutta toimivat suodattimena tietoisuutemme ja fyysisyytemme välillä.
Toivon, että tiedemiehet, jotka usealla taholla tätä asiaa tutkivat, saisivat valaistusta siitä, miten monimutkainen ja ihmeellinen tämä ihmisen kokonaisuus on. On syytä muistaa, että meidän näkyväinen maailmamme, jota tiede tutkii, on vain 4% kokonaisuudesta.
”luimme useita (itse asiassa tiedemiesten kirjoittamia) kirjoja NDE- eli kuolemanrajakokemuksista”
Tiedemies voi vapaasti kirjoitella ja julkaista mitä satukirjoja haluaa. Ainoastaan kun tiedemies julkaisee tieteellisen artikkelin, joka vertaisarvioidaan, on sillä jotain totuusarvoakin.
”Tietoisuus säilyy, vaikka ruumiimme kuolee ja häviää.”
Voit ja saat uskoa näin. Mitään todisteita tälle uskomukselle ei tosin ole. Itse en näe mitään syytä moista uskoa.
”Totisesti, Sinä olet salattu Jumala, Sinä Israelin Jumala, Sinä Vapahtaja” (Jes.45:15). Kun meillä on Herran pelko elämän viisaudeksi (Snl.9:10; 19:23), niin me kunnioitamme Jumalan Kaikkivaltiaan Pyhyyttä: ”Se, mikä on salassa, se on Herran, meidän Jumalamme, mutta mikä on ilmoitettu, se on meitä ja meidän lapsiamme varten ikuisesti, että me pitäisimme kaikki tämän lain sanat” (5Ms.29:29). Jeesus puhui paljon Taivaasta ja helvetistä. Raamattua rukoillen lukien olemme aina Jeesuksen seurassa. Rajakokemukset arvioidaan Sanalla.
Suhtaudun näihin kokemuksiin … jonkinlaisella varovaisella huvittuneisuudella. Onhan se melkolailla selvää että nämä kokemukset eivät todista kuolemanjälkeisestä elämästä. Tässä tuoreessakin tapauksessa tuntuu unohtuvan, että iltalehdet vetivät asiaa ”hengelliseen”, kun taas lääketieteessä kysymys on enemmän siitä milloin vielä voidaan elvyttää. Tulos ”aivojen sammumisesta” kun voidaan aivan yhtä hyvin nähdä todisteeksi siitä että ihmiset voivat havainnoida ja osittain myös hallusinoida tilanteessa jossa tätä ei aiemmin ole tiedetty. Aivot ovat siis kestävämpiä kuin tähän asti on luultu. (Tosin on melko varmaa että osa kokemuksista syntyy vasta heräämössä, mieli konfabuloi muistiaukkoja piiloon, aivan tiedetysti ja tavallisesti.)
Itseäni kuolemanrajakokemuksissa ihmetyttää se, että kokemukset ovat kulttuurin mukaisia. Hindut näkevät hindujen juttuja ja kristityt kristittyjen. Lasten – ja joidenkin aikuistenkin – kokemuksissa tuonpuoleisessa on myös eläviä ihmisiä.
Näissä tuonpuoleisuusjutuissa ihmetyttääkin se logiikka jolla ne oikeutetaan. Havainnointia voi vielä todistaa jossain paikoissa siten että testataan mitä leikkaussalissa on ollut. (Kuten tässä tilanteessa tutkija on tehnytkin.) Mutta paha tästä on luoda uskottavuutta niille muille osioille ; Ajatustapa on sama mihin törmäsin uusshamaanien kohdalla. Heilläkin oli omituinen naïvi omiin havaintoihin luottaminen (joka ei ole empirismiä jossa on fallibilistisia sävyjä jne. testailua.) Että kun arkihavainnot on luotettavia niin myös unet ja LSD -hallusinaatiot ovat Totta. Kenties, mutta eivät mitenkään kovin ilmiselvästi. Tai uskottavasti.
Kiitosta vaan minultakin Hannulle aihevalinnasta! Taitaa olla nelisen vuotta siitä, kun plogimetsän aikaan edellisen kerran aihetta sivuttiin.
Täällä moni pohdiskelee onko tietoisuutta ruumiin kuoleman jälkeen? Mitä seuraava tapahtuma lyhyesti kerrottuna asiasta todistaa:
Kolmisen vuotta sitten hyvä ystäväni Timo sairastui vakavasti ja kun puoli vuotta oli kulunut, laskettiin jo päiviä, mitä ehkä on jäljellä täällä. Siinä vaiheessa muistan keskustelleeni Timon kanssa mm. siitä, uskooko hän tietoisuuden säilyvän kuoleman jälkeen? Hän vastasi ettei tiedä, ”mutta sittenhän sen näkee”.
Muutama päivä kuoleman jälkeen tapahtui jotain merkillistä. Olimme emännän kanssa syöneet juuri päivallisen ja hän luki ääneen kiikkustuolissa tanskalaisen papin kirjoittamaa kirjaa juuri näistä rajatilakokemuksista, kun jostain takahuoneista kuului kolahdus, jonka molemmat kuulimme. Menimme katsomaan, mikä kaatui tai putosi. Ensi vilkaisulla ei mitään havaittu, mutta illemmalla huomattiin, että eräältä seinältä, jolla on yhteensä 24 ikonia, oli tipahtanut pienikokoinen Konevitsalaista jumalanäitiä esittävä ikoni alla olevan kaapin päälle valokuvien sekaan. Tarkastuksessa todettiin, että kaikki kiinnikkeet olivat ehjiä, kuinka ihmeessä ikoni oli päässyt putoamaan?
Varsinainen ihme ja informaatio tulee kuitenkin Timon erään harrastuksen kautta. Hän tapasi pitää esitelmiä terveelliseen ruokavalioon sekä elämään ja olemassa oloon liittyvistä aiheista. Jostain syystä hän monet kerrat soitti alkajaisiksi tunnettua Konevitsan kirkonkelot kappaletta… Meille viesti oli selvä: Timo halusi ilmoittaa, että hän elää! Tuli merkillisen hyvä olo.
PS. Tulkoon vielä mainituksi, että ko. ikoni on ainoa Konevitsaan liityvä ikoni niiden 24:n joukossa.
Minullakin on äitini kuoleman jälkeen kokemus hänen viestistään. Muistelin sitä viime viikolla, kun ystävättäreni kertoi vastaavasta viestistä miehensä kuoleman jälkeen.
Tällaiset kokemukset ovat lohduttavia ja lohdullisia. Tieteellisiä todisteita on mahdoton esittää, mutta uskoa voi.
Unto Räsänen kysyy: ”Täällä moni pohdiskelee onko tietoisuutta ruumiin kuoleman jälkeen? Mitä seuraava tapahtuma lyhyesti kerrottuna asiasta todistaa?”
En hetkeäkään epäile, etteivät monet tällaisista yliluonnollisista kokemuksista olisi ihan todellisia, vaikka ”kummitustarinoitakin” joukossa on. Olen läheltä saanut seurata vastaavanlaisia tilanteita, joskaan en nyt aivan omakohtaisesti: Kellot ovat kuolinhetkellä pysähtyneet ja puhelinyhteydet reistailleet, esimerkiksi. En kuitenkaan allekirjoita Tuire Kajasvirran analyysiä: ”tällaiset kokemukset ovat lohduttavia ja lohdullisia”.
Raamattu nimittäin antaa yliluonnollisuudesta myös varoittavaa informaatiota. Lakiliiton aikana israelilaisille opetettiin: ”Älkää kääntykö vainajahenkien puoleen älkääkä kysykö neuvoa tietäjiltä, ettette SAASTUTTAISI itseänne”.(3.Mo19:31) Miksi kuolleista voisi saastua? Juutalaisillehan opetettiin, että kuolleet ovat täysin tiedottomassa tilassa: ”Kuoltuaan ei kukaan sinua ylistä, ei kukaan kiitä sinua tuonelassa.”(Ps 6:5)
Raamatussa kerrotaan ”valheen isän” aloittaneen työuransa kuolemattomuusharhautuksella ”ette suinkaan kuole”. No, me kyllä tiedämme kuinka ensimmäiselle ihmisparille kävi. Mutta kohtalaisen hyvin usko kuolemattomuuteemme on mennyt perille ja valloittanut maailmaa: ihmiset uskovat esi-isien henkiin, kuolemattomaan sieluun, sielun vaeltamiseen ja vaikka mihin saman asian eri johdannaisiin.
Olisiko siis niin, että näissä rajan takaa tulevissa viesteissä kommunikoidaan jonkun huijarin kanssa? Ja siitä se saastuminen? Raamattu kertoo tällaisesta tilanteesta varoittavan reportaasin 1.Samuelin kirjan 28. luvussa.
Jumalalle selkänsä kääntänyt kuningas Saul neuvotteli kuolleen Samuelin kanssa. Olen vahvasti Martti Lutherin kannalla, kun hän totesi: ”Jonkun selvänäkijän tai noidan nostattama Samuel 1. Sam. 28:11, 12:ssa oli varmasti pelkkä paholaisen luoma aave”( (C. F. Keil ja F. Delitzsch Commentary on the Old Testament ,1973, II osa, First Samuel, s. 265 alaviite)
Kristillisyyden erään tukirangan, ylösnousemususkon, kannalta usko meissä olevaan kuolemankestävään elementtiin on myös kovasti ristiriitaista. Aimo T Nikolainen tiivisti aikanaan tämän probleeman seuraavasti: ”Jeesus ei sanonut ’Sinä et kuole koskaan, koska sinulla on kuolematon sielu’. Hän sanoi: ’se, joka uskoo minuun, ei ikinä kuole.’” (Kotimaa24.1.1989)
Rauli: Kannattaa muistaa, että hengenelämän alueella vaikuttaa monia muitakin henkiä kuin Jumalan Pyhä Henki.
Tästtä ajatuksesta on sitten aivan lyhyt matka kysymykseen, voidaanko vainajien kanssa olla yhteyksissä. Tunnen joitakin ihmisiä, jotka menetettyään rakkaan ihmisen jättivät seurakuntayhteytensä ja kääntyivät selvänäkijöitten ja meedioitten puoleen. Nämä sitten välittivät lohdullisia viestejä omaisille.
Oma näkemykseni on, että henkiin ei pidä yrittää ottaa yhteyttä. PH on poikkeus. Kristus toimii operaattorinamme: Hänellä on yhteys vainajiin ja meillä yhteys häneen. Tämän tulee riittää.
Rauli Toivoselle:
Näistäkin kommenteista näkyy se tosiasia, että jotkut meistä uskovat näin- toiset noin. Ja hyvä niin…..
Minulle kuoleman rajan takaa tullut viesti äidiltäni vahvisti näkemystäni kuoleman jälkeisestä tietoisuudesta. Samoin NDE-kokemukset, joista on paljon kirjallisuutta, ovat minulle hyvin lohduttavia ja vahvistavat uskoani, että kuolema on vain portti toiseen elämään. Jeesus näytti edeltä tien, jota me jokainen vuorollaan kuljemme.
On syytä huomata, että yhteyden hakeminen kuolleiden kanssa on eri asia kuin se, että kuolleet ottavat meihin tavalla tai toisella yhteyttä.
Tuire K On hienoa, että voimme täällä keskustella erilaisista näkemyksistämme. Ilman, että tahallisesti loukkaamme toista lähimmäistä.
Itse arvostan Raamatun tietolähteenä aivan eri tasolle kuin meidän ihmisten kokemukset – kuinka kiehtovia sellaiset sitten voivatkin olla. Mikä on sinun näkemyksesi Raamatun tekstistä? Jos se on ristiriidassa omien yliluonnollisten kokemuksiesi kanssa, kumpaa uskot?
Anteeksi Rauli, että vastaus viipyi. Mutta olen ollut matkalla.
Minusta Raamattu ja oma kokemukseni sekä monet kuolemanrajakokemukset vahvistavat toisiaan.
Minä ajattelen niin, että Jeesus tunsi taivaan. Mutta sen kuvaaminen on ollut silloin ja on nyt kuoleman porteilla käyneille mahdotonta kuvata niin, että me ymmärtäisimme.
Eikö niin sanota, että näemme kuin kuvastimesta? Jeesus keskusteli vuorella kauan ennen häntä kuolleiden profeettojen kanssa. Eikö se kerro mitä vahvimmin, että kuolemme vain fyysisesti, henkemme ja ’henkiruumiimme’ jää eloon? Mielestäni Jeesus kuvaa taivasta myös sanomalla, että Jumalalla on monta huonetta meitä varten.
Tuire: Jokaisella meistä on omat kiireemme, ja onko näillä iäisyyteen liittyvillä kysymyksillä niin kovin kiire? Itse nyt vain satuin katsahtamaan näitä keskusteluja ja siksi olen poikeuksellisen nopeana nyt.
Raamattu ja elämänkokemuksemme ovat todellakin usein yhtäpitäviä. Mitä tekisimmekään sellaisella Kaikkivaltiaan opaskirjalla, joka ei arkielämässä toimisi?Näissä rajakokemuksissa vaan on huijareita liikkeellä, kuten Raamattu varottaa.
Olen laillasi vakuuttunut, että Jeesus jos kuka varmasti tunsi taivaan. Olihan hän ennen maapallolle tuloaan ollut äärettömän pitkän ajanjakson Isänsä kanssa siellä.
Viittaat Kirkastusvuoren tapahtumiin, jossa kuolleet Mooses ja Elia ilmestyivät Jeesukselle ja hänen lähipiirilleen. Otin juuri tuon asian puitavaksi tuolla alempana. Ehkä sinä ja muut haluatte sitä kommentoida, ja niin keksustelu jatkuu.
Kiitos Rauli Toivoselle kannanotosta käsitykseen tietoisuuden säilymisestä kuolemassa.
Jos ymmärsin oikein, yrität kovasti Raamatulla todistaa, että ihmisen tietoisuus sammuu ruumiin kuollessa. Ilmeisesti uskot, että Raamattu on Jumalan sanaa. Miten sitten on mahdollista, että ihminen Luther menee Jumalan sanan ylitse Samuelin henki tapauksessa? Raamatun mukaan kun kyseessä oli nimenomaan Samuel, joka puhui Saulille. Näin on aina opetettu. Se seikka, että VT varoittaa monessakin kohdassa ottamasta yhteytta vainajahenkiin, nimenomaan todistaa, että kyllä siellä rajan takana on tietoisuutta! Saul rikkoi tätä lakia ja sai rangaistuksen.
Jeesuksen kertomus rikkaasta miehestä ja Lasaruksesta tuonelassa onkin sitten jo selvää puhetta tietoisuudesta, joka ei enää ole ruumiin vanki. Kysymyksessä kun ei ole vertaus, vaan suora kuvaus tuonpuoleisesta.
Mielenkiintoisia ovat Raamatussa kerrotut ruumiista poistumiset. Kun Hannu Kiuru pyytää kertomaan millaista taivaassa on, niin kehoitan kaikkia lukemaan Paavalin kokemuksesta 2.kor. 12. Paavali saattoi ehkä useinkin olla ”poissa majastaan”, siihen mm. viittaa kol. 2:5! VT:sta löytyy hyvin kiintoisa profeetta Elisan tapaus, kuinka hän paljastaa palvelijansa Geehasin vilpillisyyden. 2.kun.5, erit. jae 26! Vastaavasta kerrotaan paljon esim. suomalais-ugrilaisessa kansanperinteessä shamanismin yhteydessä. (Atso Eerikäinen muistaakseni kirjoitteli näistä takavuosina)
Lopuksi huomauttaisin Rauli T:lle, että ”ikoni mysteeriossani” ei ollut kyse vainajahengen kutsumisesta tai häirinnästä, koska ilmiö oli sponttaani lähestyminen sieltäpäin. Näin olen itse kokenut.
Kiitos Unto R kannanotoistasi.
Jotta tämä keskustelu ei ihan hirveästi rönsyilisi, tsuumaan tuohon 1. Samuelin kirjan 28. lukuun, jossa kerrotaan meedioistunnosta En-Dorissa. Muut Raamatun jakeet selittäkööt tässä vain tuota istuntoa.
Saul oli joutunut Jumalansa pahaan epäsuosioon. Kerrotaan, että ”Herra ei vastannut hänelle, ei unien, ei urimin eikä profeettojenkaan välityksellä.” ( jae6) Eikö sinusta olisi outoa, jos meedio olisi avannut profeetta Samuelin sanaisen arkun? Kuolemaansa asti uskollinen mies olisi tuonelasta käsin ryhtynyt meediolähetyksessä Saulin neuvontajaksi? Ei kovin uskottavaa, vai mitä?
Toinen syy siihen, että ”Samuel” ansaitsee lainausmerkit kertomuksessa, liittyy tunnistamisongelmaan. Tapahtumista ilmenee, että ”nainen näki Samuelin” ei suinkaan Saul itse.(Jae 12) Luopiokuningas vain meedion antamien ylimalkaisten tuntomerkkien ja ”jumalolento”-kuvauksen perusteella ”tiesi, että se oli Samuel”. Tai oikeastaan halusi tietää. Huijauksen makua, eikö vain?
Kolmas perustelu sille, että ”Samuel” ansaitsee lainausmerkit liittyy Jumalan profeettoihin: he eivät narraa. Ja tämä ”Samuel” ei puhunut aivan totta.
”Samuel” ennusti: ”Herra antaa sinut ja Israelin filistealaisten käsiin, ja huomenna sekä sinä että poikasi olette minun luonani.” (jae 19)
Tarkasti ottaen Saul ei joutunut filistealaisten käsiin, vaikkakin haavoittui taistelussa. Luvun 31 jakeen 4 mukaan Saulin onneton loppuelämä päättyi oman käden kautta. Pojatkaan eivät kuolleet filistealaisten käsissä, kolme heistä kylläkin. 2.Sam2:10 kertoo myöhemmin: Saulin poika Isboset oli nelikymmenvuotias tullessaan Israelin kuninkaaksi”.
Ei ole mikään ihme, että esimerkiksi Calvin, Luther ja monet muut Raamattuun lujasti uskoneet ovat oivaltaneet ”Samuel”-hahmon ”paholaisen luomaksi aaveeksi”. Olitko sinä ymmärtänyt niin, että kyseessä kirjaimellinen Samuel, vain siksi kun Raamatussa lukee Samuel. Lienemme samaa mieltä siitä, ettei perustelu ”näin on aina opetettu” ole niitä kaikkein vankimpia argumentteja.
Tässä kohdin olisi kiinnostavaa osata alkukieltä, mutta suomalaisten kirkkokäännösten mukaan aika lailla niin tapahtui kuin noita oli sanonut. Eivät nuo Macbethin noidatkaan suuremmin valehdelleet, vaikka tajuamme heidät pimeyden voimiksi viitoittamassa Macbethin tuhoon johtavaa tietä.
1 Sam 31:3: ”Ja sota oli angara Saulia wastan, ja jousimiehet kävit hänen päällensä joutsilla: ja hän haawoitettin pahoin jousimiehildä”. Vaariltani perityssä vanhan maailman Bibliassa.
Rauli, rönsyilemättä sanon: Jos Samuelinkirjan kirjoittaja olisi uskonut, että Een Doorin henki oli joku muu kuin Samuel, ei hän olisi kirjoittanut ”Samuel sanoi”, vaan: henki jota Saul LUULI Samueliksi, sanoi…
Mitä taas tulee hengen ennustuksen toteutumiseen, niin asiallisesti ottaen osuvuus oli 100%: Saul joukkoineen kärsi tappion ja hän itse taistelussa mukana olleine poikineen sai surmansa ja siten oli Samuelin luona siellä jossain.
Mutta miten olisi jos keskustelua käännettäisiin ”Een Doorista” tietoisuuden pohdintaan? Onko kyseessä sama substanssi sielu/henki käsitteen kanssa ja saadaanko henki-ilmiöiden kautta asiaan valaistusta? Ruttopuiston rovastilta toivoisin vastausta miksi kirkossa vaietaan (näin olen kokenut) esim. mainitsemastani Paavalin taivasmatkasta ja muista hänen nykyihmisille mystisistä lausumistaan?
Tuire: ”On syytä huomata, että yhteyden hakeminen kuolleiden kanssa on eri asia kuin se, että kuolleet ottavat meihin tavalla tai toisella yhteyttä.2
Juuri näin!
Ehdotit, että ”keskustelua käännettäisiin ’Een Doorista’ tietoisuuden pohdintaan?” Tehkäämme näin.
Käsitteet ”sielu”(hepr nephesh/kreik. psychē) ja ”henki” ovat varmasti avainasemassa, kun pohdimme tietoisuutemme jatkumista tämän elämisen tauottua. Sanan sielu”(hepr nephesh/kreik. psychē)esiintymisestä voidaan pienellä googlaamisella saada selville esimerkiksi seuraavaa:
Alkutekstissä nephesh esiintyy 753 kertaa, joista esimerkiksi King James kääntää sen sieluksi 475 kertaa. Muita käännösvaihtoehtoja on peräti 15 kpl tuossa varsin arvostetussa käännöksessä.
http://www.blueletterbible.org/lang/lexicon/lexicon.cfm?Strongs=H5315&t=KJV
Sanan psychē vastaavat luvut ovat 105, 58 ja 5
http://www.blueletterbible.org/lang/lexicon/lexicon.cfm?Strongs=G5590&t=KJV
Sanaa sielu alkutekstissä käytetään paitsi ihmisistä myös eläimistä. Luomiskertomuksen vesissä vilistäjät olivat ihan samoja sieluja kuin Adam.
Suomalaisesta KR92-käännöksestä sielu-sana on juurittu lähes tykkänään pois. Tämä käännöskomitean puheenjohtajan Aimo T Nikolaisen mukaan siksi, ”että sielu on pääsääntöisesti sama asia kuin ihminen itse”.(Muistinvarainen sitaatti käännöksen esipuheesta)
Raamattu romuttaa totaalisesti tietoisuuden jatkumisen sen varassa, että sielu olisi immuuni kuolemalle. Sielu (nephesh/psychē) kuolee Raamatun sivuilla kerran jos toisenkin. Teoria kuolemattomasta sielusta ei kestäisi edes yhtä tällaista iskua.
Jos joku uskoo itsellään olevan kuolemattoman sielun, silloin yksilö rohkenee olla lujempaa tekoa kuin Jeesus. ”Minun sieluni(psychē) on syvästi murheellinen, kuolemaan asti”, kertoi Lunastajamme ihmiselämänsä viimeisistä hetkistä.(Mat 26:38KR38)
Toisaalta: On aivan upeaa, että Jeesuksen sielun kuolemisesta Golgatalla seuraa se, että meillä on mahdollisuus elää ikuisesti.
Unto Räsänen :”Ruttopuiston rovastilta toivoisin vastausta miksi kirkossa vaietaan (näin olen kokenut) esim. mainitsemastani Paavalin taivasmatkasta ja muista hänen nykyihmisille mystisistä lausumistaan?”
Henk.koht. toivoisin vastausta mieltäni askarruttamaan jääneeseen kysymykseen ”Tämäkö teki syntiä vai hänen vanhemansa, että hänen piti sokeana syntymän?”. Kuinka kukaan voi tehdä syntiä siten, että syntyy sokeana?
Ruttopuiston rovastin vastausta odotellessamme kaivelin esiin tuon sokeana syntymisen problematiikan omasta Raamatustani.
Jeesuksen opetuslapset kysyivät todellakin Vapahtajalta: ”Rabbi, kuka on tehnyt sen synnin, jonka vuoksi hän on syntynyt sokeana? Hän itsekö vai hänen vanhempansa?”(Joh9:2).
Opetuslapset olivat ilmeisesti havainneet fariseusten ja kirjanoppineiden masinoimasta opetuksesta tällaisenkin piirteen ja halusivat nyt oikeaa vastausta.
Jeesuksen vastaus oli lyhyt ja ytimekäs: ”Ei hän eivätkä hänen vanhempansa”.(jae3).
Kysyit, että ”Kuinka kukaan voi tehdä syntiä siten, että syntyy sokeana?” Menisikö vastaus siis tähän tapaan: ”ei mitenkään”?