Noihan sen ainakin onnen suhteen soisi olevan.
(Nyt en saa korjattua virheitäni, kun jostain syystä punakynää on joka sanan alla.)
Hartaasti, koko talven odotin tätä kesää ja lämpimiä ilmoja. Voisin kävellä paljain jaloin ja nukkua riippumatossa. Sen joulupukki jo toissavuonna toi. Siinä on kivasti hyttysverkkokin. Joten inisiät ei pääse yöllä iholle asti. Kerran viritin sen metsään puiden väliin ja yritin nukkua. Jonkunlaiset torkut sainkin. Sitten läheisestä lammesta nousi kosteutta ilmaan ja oli pakko hipsiä sisätiloihin. Riippumatto on saanut sen jälkeen levätä kaapissa. Koko talven, siis haaveilin uudesta yrityksestä, kunhan ilmat lämpenee. Jospa tänä kedsänä saisin sen haaveen toteuttettua, että nukkuisin metsän keskellä yksin. Karhujen ja susien seurana.
Nyt on tyytyminen näihin säihin, jotka Luoja rakkaudessaan meille on suonut. Joten olenkin muulla tavavoin pyrkinyt nauttimaan tämän kesän erkoisuuksista. Onhan tämä ainoa kesä, tänävuonna. Jollen voi nauttia tästä, niin muuta ei ole tarjolla. Metsissä on ainakin mukava vaeltaa, kun inisiöitä on paljon vähemmän niskassa. Marjasatoakin riittää pitemmälle syksyyn. Onhan marjat pari viikkoa myöhässä. Jotain sinistä, mustikaraakileen pinnassa on näkyvissä jo. Joten kohta niitä pääsee napsimaan.
Etelä-euroopassa kärsivät kauheista helteistä. Siellä olisivat oikein tyytyväisiä, jos Luoja heillekkin soisi välillä näitä, meidän säitä. Me sentään voidaan laittaa täällä lisää päälle. Mut, minkäs teet liialle helteelle? Joten siinäkin kiitollisuuden siementä olisi. Eipä taida monikaan lukija tähän koukkuun tarttua.
Kaunista luontoa katsellessa, silmä lepää. Siitä nautin jokaisella reissulla. Pysähdyn välillä katselemaan jotakin maisemaa ja imen sen sisälle. Niistä kokemuksista ehkäpä, muotoutuu niitä ihania muistoja, joiden varassa seuraava synkkä talvi kestetään.
…………………………………
Ihmettelen tuota, näitä nuoria pareja.Heidän kun pitäisi juuri nyt nauttia elämästään ja puolisoistaan oikein sydämensä kyllyydestä. Eikös mitä, kaikenlaisia kummallisia riitojaja erimielisyyksiä kehittävät. Että tuota, mitenkäs se näin on? Hyvähän se minun on sanoa, kun jo parikymmentävuotta olen saanut oppia asiasta. Monia pareja on saatu ohjailla varovasti kohti parempia aikoja ja tapoja. Siltikin pohdituttaa tuo, elämän mielettömyys. Miksi elämän pitää oman rakkaan kanssa, olla silloin kaikkein hankalinta, kun se muuten olisi parhaimmillaa.
Monen parin on hankala tajuta toisen erilaisuutta. Vaimo ei ehkä kaikessa toimi samoin periaattein, kuin lätkäjenggissä oli tapana.. Eikä sen kummemmin asiat ole toisellakaan. Molemmilla odotukset ovat usein ylimitoitettuja jo alkumetreillä. Ihmekkö tuo, jos kovasti petytään.
Toinen vaikea asia jota on tosi vaikea saada perille, on että, toimimalla toisin saa toisenlaisia tuloksia. Luulisi tuonkin olevan itsestään selvyys, mutta eipä ole. Kummallisesti jo taaperoiässä opittuja vuorovaikutuskeinoja pyritään soveltamaan parisuhteeseen. Eikä niistä haluta luopua kirveelläkään.
Jotain ihanaa muutosta odotetaan tipahtavan jostain, mutta omaa käytöstä; sitäkö pitäisi muuttaa? Ei mene kaaliin. On se elämä kummallista.
Jos pariskunnat vain jaksavat sinnitellä yhdessä, niin aika tekee hyvää työtänsä ja lopulta siunaus tulee myös lujan sitoutumisen kautta. Harmi, että monet eivät pääse sitä koskaan kokemaan…
Aikanaan otin nokoset riippumatossa usein töistä tullessa ja se on kyllä hieno laite.
Suosittelen aitoa Brasilialaista riippumattoa, joka on monia erillaisia kokeilleen ehdoton suosikki…
Monen parin koetinkivenä on vihaiset ja yllättävät raivonpurkaukset. Toinen, tai molemmat pitää oikeutenaan huutaa ja raivota mielinmäärin. Aina silloin kun, sille löytyy sopiva tilanne. Raivoaja oikeastaan laittaa häijyn käyttäytymisensä syyksi, muiden perheen jäsenten käytöksen ja näin ikäänkuin
eliminoi oman vastuunsa. Eli antaa raivolleen luvan purkautua, koska ne toiset… . Tuo käytös on tehokas tapa estää onnellisuuden pesiytymistä parin elämään. Hyvä lääke raivonpurkauksille, on sen oivaltaminen että, hyvää suhdetta ei voi luoda raivoamalla. Vihan tunteille on löydyttävä jokin muu käsittelytapa.
Niinpä, on tavallaan erikoista, että kukaan ei (ainakaan kovin moni) kohtele esim. Työkaveriaan yhtä huonosti kuin puolisoaan. On myös kysyttävä mielessään, käytänkö aviopuolison luottamusta väärin, kun puran häneen kaiken pahan ja oksennan hänen päälleen kaiken kärsimättömyyteni ja raivon? Lapset ovat myös monesti likaämpäreitä ja vanhempien ärtymyksen kohteita.
Yksi hyvä neuvo on sopia, että perheessä ei saa haukkua ketään millään tavalla ja vanha viisaus on ymmärtää, että asiat riitelevät , eivät ihmiset. Vaikeista asioita tulee puhua ja juuri silloin hyvistä ja sivistyneistä käytöstavoista on apua.
Oman elämäni seinätauluna olen lausunut: Aikuinen joka ei pysty hallitsemaan negatiivisia tunteitaan on vielä lapsen tasolla ja kasvu aikuiseksi on pahasti kesken. Kun taas aikuinen, joka pystyy ilmaisemaan vapaasti positiivisia tunteitaan, on kasvanut vapaaksi ihmiseksi.
Ei raivoamisesta, yllättävää kyllä, ole mitään haittaa. Mikäli se tehdään pelisääntöjen rajoissa. Silloin se voi jopa parantaa huomattavasti parin välistä luottamusta ja tunnesuhdetta. Varmaan kuulostaa ihan uskomattomalta. Mehän kaipaamme juuri sitä kokemusta,että saamme luvan puolisoltamme purkaa kaikki vihan tunteet. Toisen vain rakkaudellisesti kuunnellessa. Jos tilanne sovitaan etukäteen ja määritellään sille aika,niin kuuntelija voi toimia ikäänkuin säiliönä. Eikä sanallinen raivoaminen vahingoita kuuntelijaa lainkaan. Tälläisen kokemuksen ensimmäisen kerran muistan elävästi varmaan lopun ikäni.oli valtavan hieno hetki, kun kaikki viha oli purettu ja se kaikki oli väliltämme kadonnut..
Tuo on kyllä totta, mutta se vaatii täydellistä luottamusta ja rakkautta.
Onhan esim. vanhempi myös joskus lapsen kiukun ja kaiken raivoamisen kohteena ja silti se on terveellistä, kun lapsi tajuaa, ettei se vanhempi mihinkään lähtenyt. Näin syntyy luottamus siihen, ette tunteita saa joskus purkaa, eikä talo siihen hajoa…Myös lapset kestää aikuisen pinnan palamisen, eikä tunteiden näyttämistä pidä pelätä, koska niiden kautta juuri kasvaa aikuisuuteen ja oppii hallitsemaan ja tuntemaan myös itseään.
Tuo mitä sanoit sovitusta ajasta ja paikasta, jossa vaikeasta tilanteesta puhutaan on tärkeä ja merkityksellinen. Jos pariskunta pystyy sopimaan ja rakentavasti riitelemään, niin homma on pulkassa. Kuuntelemisen taito on yksi tärkeimmistä, mutta vaikeimmista myös.
Sitä kun voi kaikenlaista opetella. Jolloin ei tarvitse muuttua muuksi. Nimimerkki: Entinen raivoaja. Luulin minäkin, että olen vai sellainen, että aika-ajoin piti päästää höyryjä ulos.
Minulla taasen lapsuuden kokemus oli aivan erilainen eli vaikka en sitä silloin tajunnut ja ymmärtänyt niin nyt kun sen ymmärrän Raamatun valossa niin se on todella antoisa.
Siis nyt vasta ymmärrän ettei maallinen isäni hermostunut minuun kertaakaan lapsena, siis teimpä mitä tahansa. Ei huutanut ja meuhkannut. Tässä tuleekin Jumalan kasvatus opetus eli kuinka kasvattaa lapsia, totuttamalla siihen miten itse elää, tämä toimii niin hyvässä kuin valitettavasti pahassakin.
Se mikä tuossa on nyt aikuisena se evankeliumin mukainen sisältö, niin onko mitään estettä etten voisi rakastaa lähimmäistä, siis mikä asia olisi niin tärkeä että sitä tulee puolustaa lähimmäistä vastaan loukkaamalla häntä, siis tekemällä sitä mitä ei itselle haluaisi tehtävän?
Onko raha, oikeassa oleminen, fyysinen koskemattomuus, henkinen koskemattomuus ym.?
Niinpä, kärsivällisyys on yksi hengen hedelmistä ja saa aikaan koettelemusten kestämistä. Mikä meitä sitten koettelee, ellei oma liha (syntinen luonto) ja myös maailman henki, joka vastustaa Jumalan tahtoa.
”Ja kärsivällisyys tuottakoon täydellisen teon, että te olisitte täydelliset ja eheät ettekä missään puuttuvaiset.” Jaak.1:4
Vaikka osaisi copy-pastata koko Raamatun mutta puheja elämä todistavat muuta niin se on:
1. Kor. 13:1
Vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelien kielillä, mutta minulla ei olisi rakkautta, olisin minä vain helisevä vaski tai kilisevä kulkunen.
Ari: ”Se mikä tuossa on nyt aikuisena se evankeliumin mukainen sisältö, niin onko mitään estettä etten voisi rakastaa lähimmäistä, siis mikä asia olisi niin tärkeä että sitä tulee puolustaa lähimmäistä vastaan loukkaamalla häntä, siis tekemällä sitä mitä ei itselle haluaisi tehtävän?”
Noin yksikertaista oikea elämä ei kuitenkaan ole. Parisuhdeasioissa tunneasiat ajavat mennen, tullen järjen päätelmien yli. Jo puolison valinta ja ihastuminen , rakastuminen ja rakkaus menee yli hilseen. Tai oikeammin aivojemme tunnekeskukset ovat niissä paljon aktiivisempia, kuin muut alueet.
Joskus ne ottavat hallintavallan kokonaan itselleen.
C.S. Lewis sanoi jotenkin näin: ei tarvitse kuin yrittää olla oikein hyvä, niin pian havaitsee kuinka paha oikeasti on.