Kesäjuhlakausi alkaa

Tavakseni on tullut arvioida jossain julkisessa muodossa herätysliikkeiden kesäjuhlia. Nyt päätin tehdä sen jo etukäteen. Koetan etsiä kaikista jotain myönteistä sanottavaa. Tai ainakin melkein.

Eräässä seurakunnassa aluekappalainen halusi muuttaa kappelinsa jumalanpalvelusaikaa. Kirkossa kun kävi sunnuntaisin vain kolmisenkymmentä sanankuulijaa. Kappalainen ajatteli, ettei se nyt ainakaan huonommaksi voi mennä ja otti puheeksi kirkonmenojen siirtämisen iltapäiväksi. Siitä nousi hirmuinen haloo. Siwan kassalla, Seon baarissa ja Rauhantuvan palvelutalolla kerättiin nimilistoja, joissa vaadittiin jumalanpalvelusajan säilyttämistä entisellään. Partiolaiset ja metsästysseuralaiset kiersivät ovelta ovelle ja kappalaisen sähköpostiin lähetettiin kitkeriä uhkauksia. Vapaa-ajattelijatkin uhkasivat erota kirkosta toistamiseen ja taas uudelleen.

Niin messuaika säilytettiin aamukymmenessä ja kirkossa kävivät edelleen sunnuntaiaamuisen ne kolmisenkymmentä sanankuulijaa. Vaikka kirkossa ei käyty, oli turvallista tietää, että siellä niitä kirkonmenoja messutaan niin kuin ennenkin. Mikään ei ollut muuttunut. Eikä ainakaan nyt muutu.

Herätysliikkeiden kesäjuhliin suhtaudutaan samalla tavalla. Vaikka niihin ei ole tullut vuosikymmeniin lähdettyä, elävät mielikuvat voimakkaasti vanhaa aikaa ja omaa elämäänsä. Juhlat ovat kuitenkin kokeneet monia kasvojenkohotuksia ja sisällöllisiäkin uudistuksia.

Havahduin tähän vuosi sitten vanhoillislestadiolaisten Suviseuroissa. Lauantaina parhaaseen iltapäiväaikaan oli suurteltassa ja sitä ympäröivällä penkkialueella viikkomessu. Vaikka kyseessä oli pohjoismaiden suurin uskonnonharjoittamisen muoto ja itseriittoinen omalakinen maallikkoliike, toimitettiin kiltin kirkollisesti nykymuotoinen viikkomessu kaavasta piiruakaan tinkimättä. Tekstit luettiin uusimmasta käännöksestä ja rukoukset oli poimittu suoraan käsikirjakomitean vatulointikorin pohjalta.

Suviseuroissa minutkin rutistettiin iloisesti joukkoon mukaan, vaikka olin ponnaripäinen risuparta. (En enää). Ei nyt ihan jumalantervettä vielä paiskattu, mutta piti ihan kysyä, että miksi täällä on niin mukavaa. Ovatko ne rauhanyhdistysväen päivät jossain toisessa Yppärissä? Tämä oli jonkinlainen hoitokokous. Ainakin minä tulin hoidetuksi.

Tulevistahan minun piti puhua. Seuraavat Suviseurat ovat Vaasassa. Nettisivuilla kerrotaan, että seura-alue on yksi maailman parhaiten säilyneistä meteorikraatereista ja muuttolintujen merkittävä pysähdyspaikka. Molemmat pätevät myös lestadiolaisliikkeeseen. Seurojen nettisivuilta löytyy ohjeet navigaattoriin ja kännykkäkolehtiin, salaatti- ja pizza-annosten ravintoarvot, master cardin ja dollarien käypäisyys, mutta ohjelmaa en löydä. Ehkä se ei ole oleellista.

Kesäjuhlilla siis syödään salaattiannoksia, spagettia ja pizzaa. Ei hernekeittoa. Körttiläisten Herättäjäjuhlat ovat monilta muodoiltaan perinteisimmästä päästä, muttei sielläkään mitään hernesoppaa vieraille tuputeta. Tulevien Sotkamon juhlien nettisivujen ravintolaosan excel-taulukosta voi tarkistaa, onko härkäruukku maidotonta, munatonta, laktoositonta ja gluteiinitonta. Joinakin vuosina myös seurapuheisiin olisi voinut laatia saman taulukon.

Körttiläisillä on tapana esitellä ohjelmassa kaikki seurapuhujat perusteellisesti kaikin mahdollisin tittelein. Tähän tyyliin: Ehtooseurat, maatalous- ja metsätieteiden kandidaatti, gradua vaille valmis odontologian maisteri, aluetoimikunnan varapuheenjohtaja, maatalon emäntä ja emerituspesäpalloilija Silja Selkiö. …

Onneksi mua ei koskaan kutsuta Herättäjäjuhlille. Seurat loppuisi, ennen kuin päästäisiin suoritettuun vesirokkoon, kasvatustieteen approon, uimamaisteriin ja armeijan kolmannen luokan pronssiseen ampumamerkkiin. Puolet seura-ajasta menee puhujien esittelyyn. Toinen puoli siihen, kun kaikki kertovat, kuinka eräs nilsiäläinen maanviljelijä kävi tai ainakin aikoi käydä Sotkamossa puolitoista vuosisataa sitten. Mitä maanviljelijä sanoi pettuleipää järsiessään tai ainakin aikoi sanoa, jos olisi Sotkamossa poikennut. Lopuksi todetaan, että Jumala on suuri.

Herättäjäjuhlien oheisohjelma on laadukasta, mutta siksi kovin korkeakulttuurista. Siinä ei paljon persuja kannateta, kun sellot värisevät, lausuntataiteilijat suhisevat ja Jaakko Löytty kitisee. Pierukaan ei haise. No, on oheisohjelmassa superpesis-ottelukin, Sotkamo-Kitee. Aluksi veisataan Siionin virsi ja avausheiton heittää piispa. Pesäpallolla ja körttiläisyydellä on yhteiset juuret, joista julkikörtti Jusa Huttunen voi blogata pyydettäessä lisää.

Herättäjäjuhlien ohjelmasivujen alalaidassa on facebookin logo ja teksti: ole kavereistasi ensimmäinen, joka tykkää tästä. Mitä se kertoo mun kavereistani?

Jätämme vakavailmeiset ukkopaavot ja rautatiinat pureksimaan piparminttupastillejaan ja kiirehdimme maan toiselle laidalle Turkuun. Kansanlähetyspäivät ovat aivan eri puolella Suomea kuin Herättäjän korpifestivaalit. Näin ei kummaltakaan puolelta joudu kurkkimaan aidan taakse ja luopumaan ennakkoluuloistaan. Eläköön kirkolliset raja-aidat!

Kansanlähetyspäivien ruokailut hoitaa Restel Oy. Toisin kuin talkooväki Restel haluaa tietää ruokailijamäärät ennakolta. Siksi ateriat ostetaan ja maksetaan netissä etukäteen. Sitten saa ”vihreää salaattia ja yrttejä, broilerpaella, jäävesi ja mehu, kahvia / teetä.” Näitä kun lukee ja klikkailee verkkomaksuja, tulee ikävä vanhan ajan meininkiä. Ehkä minäkin kerään kohta nimilistoja klassisen kristinuskoruokailun puolesta. Vaikka en koskaan päivillä kävisikään.

Sleyn Evankeliumijuhlilla taas ei nimilistoja kerätä. Aito avioliitto tjsp kansalaisaloitekeräys ei päässyt juhlille, vaikka se sai olla Kirkkopäivillä esillä. Kuka tässä nyt on konservatiivi ja kuka liberatiivi? Timo Soini on ainakin konservatiivi ja mukana Sleyn juhlilla. Paavi ei päässyt. Samassa iltapäivähetkessä haastatellaan paitsi Soinia myös Heli Karhumäkeä ja minua. Antaisikohan Soini nimmarin? Tai ainakin Heli.

Kauas on tultu niistä ajoista, jolloin Evankeliumijuhlilla pidettiin vain iänikuisia seurapuheita. Edellisviikolla valmistuneeseen lautakoppiin piti kiivetä tikarappusia pitkin ja lukea paperista paperinmakuinen juhla- tai seurapuhe. Etummaiset sata penkkiriviä oli tyhjiä eikä katsekontaktia oikein syntynyt juhlakansaan, joka käveleskeli kentän laidalla sinne tänne, joi kahvia pahvimukeista ja tinki Hannu Halosen kanssa kirjapöydillä. Teki mieli huutaa siihen megafoniin, että tulkaa nyt pr#&%* edes joku kuuntelemaan, kun mä olen väsännyt tätä vapusta asti. Välillä kävi Peltoseipään osaston kuoro kajauttamassa Rikhard Mäkisen sovituksen Siionin kanteleen sekakuorovihosta numero kuusitoista ja juhlaväki puri hammasta ja piti sormia korvissa. Toista se on nykyään kun houseband soittaa fuusiojazzia. Ei puutu kuin siideritarjoilu. Ainakin vielä.

Palataan vielä Kansanlähetyspäiville. Messun toimittavat Pyry Winter ja Tuisku Winter. Kesäjuhlat siis. Perjantain iltatuokiossa on raamattuopetus, stand up –koomikko, kaksi haastateltavaa, groove- ja house band –musiikkia, esirukouspalvelua ja kolehti Bulgariaan. Meno yltyy muina päivinä. Viikonlopun ohjelma on laadittu varmaan Porthanian pyöröovissa. Juhlavieras kysyy lähtiessään, että olenkos minä se sama åijä, joka tänne tuli perjantaina? Teemassa on neljä kirjainta: armo. Ehkä paremmin sopisi: ähky.

Sanan suvipäivät järjestetään Lohjan Vivamossa. Siellä ne olivat kaksi vuotta sitten ja viime vuonna Klaukkalassa. Vivamo on kansanraamattuseuralaisille rakas paikka, mutta logistisesti haasteellinen. Paikkauskollisuus on kummallinen ilmiö. Toisia jokin perinteinen paikka vetää kuin magneetti, mutta ulkopuolisista se tuntuu vaikealta lähestyä. Toisia Vivamot ja Paavon pirtit ahdistavat, kun niissä lujittuvat niin voimakkaasti yhteisöllisyyden siteet. Molemmissa on sisäpiirihenki niin vahva, ettei sekaan voi mennä ilman kaasunaamaria. Kun tutkimusten mukaan juuri KRS:n päiville on ulkopuolisten helpoin tulla, miksi sitä halutaan paikan valinnalla ehdoin tahdoin vaikeuttaa? Vähän kuin Raamattuopiston päivät järjestettäisiin Kauniaisissa opiston Muroma-salin pöydän alla.

No melkein järjestetäänkin. Hengellisillä syventymispäivillä Johanneksen kirkossa pääsee istumaan Urho Muroman uskoontulopenkille. Ruokailu on viereisessä seurakuntasalissa, joka ainakin menneinä vuosina aiheutti klaustrofobiaa. Sitä voi parantaa itämainen broilerkeitto ja hyvän mielen kasvissosekeitto. LMG. Hengellisillä syventymispäivillä puhuu neljä piispaa. Eri aikaan tosin. Yksi on Virosta, toinen Espoosta, kolmas Lapualta ja neljäs eläkkeeltä. Kaupungin oma piispa ei ole ohjelmassa.

Muitakin juhlia on. Lähetysjuhlat (Suomen Lähetysseura), Medialähetyspäivät (Sanansaattajat), Lähetyksen kesäpäivät (Kylväjä), Suvijuhlat (Rauhan sana), Kesäseurat (Uusheräys), Lähetysjuhla (Rukoilevaiset), New wine –kesätapahtuma (Karismaatikot). Onhan noita.

Mökillä on rauhallisempaa eikä mitään ole modernisoitu. House bandiin kuuluvat härkälintu ja tiirat. Oheisohjelmassa on katiskan kokemista ja  huusin tyhjennys. Seminaarin aiheena löylynheitto. Uusia pottuja ja silliä ei tarvitse jonottaa, eikä kahviin tarvita verkkopankkitunnuksia. Kukaan ei pysäytä ja kysy, mitä sulle nykyään kuuluu.