Lukijani.
Luin Heikki Patrosen kirjan Elämän synty. Filosofinen analyysi. Ja törmäsin kaikkivaltiuden ongelmaan. Törmäys sivuilla 42 ja 90 palautti mieleeni erään ensimmäisistä teologisista keskusteluista, joita olen käynyt. Tarkkaan ottaen kyseessä oli haaste kristilliselle vakaumukselleni.
Keskustelukumppani oletti, että minun mielestäni Jumala on kaikkivaltias. Hän jatkoi kysymällä, voiko Jumala siis luoda niin suuren kiven, että ei pysty sitä nostamaan.
Aika äkkiä oivalsin, että kysymys ei ole aidosta uteliaisuudesta vaan ansasta. Jos vastaan kieltävästi, kiellän Jumalan kaikkivaltiuden. Jos vastaan myöntävästi, sallin Jumalan menettävän kaikkivaltiutensa ylisuuren luomistekonsa seurauksena. Olinpa siis vaiti.
Ongelma jää yhä vaille aukotonta ratkaisua, koska äärellinen ymmärryksemme ei käsitä ääretöntä.
Mutta on mahdollista päätellä, että Jumala todella voisi luoda ylisuuren kiven. Sen hän tekisi, jos näkisi sen tarpeelliseksi meidän pelastuksemme tähden.
Ja itse asiassa Jumala on jo toiminut niin. Hän ei toki luonut ylisuurta kiveä, mutta syntyi rajalliseksi ihmiseksi. Profeettojen kielellä hänestä, joka tuolloin syntyi lihaksi, on käytetty nimitystä ’kulmakivi’ (esim. Ps. 118:22; Jes. 28:16)
Ja varmaa on myös se, että Jumala itse ei voinut nostaa profeetallista kulmakiveä. Sen tehtävän toteuttivat siksi ne, jotka naulasivat Jeesuksen ristille.
Mutta kolmantena päivänä paljastui, että äärellinen, luotu, ei sittenkään kyennyt rajoittamaan ääretöntä, joka oli rajoittanut itseään. Haudan suulle pantu kivi ei estänyt Jumalan pelastussuunnitelman toteutumista. Niinpä Kristus nousi kuolleista. Ja samalla ymmärryksemme Jumalan kaikkivaltiudesta hiukan avartui. Kaiketi.
Sinun
Harmaa rovasti
Jouni P,
”Keskustelukumppani oletti, että minun mielestäni Jumala on kaikkivaltias. Hän jatkoi kysymällä, voiko Jumala siis luoda niin suuren kiven, että ei pysty sitä nostamaan.”
Tässä on kyse kielipelistä, jolla ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa. Sofismeja on ehkä turha pohtia.
Hyvin kuitenkin johdatit ajatukset olennaiseen.
Jari H: ”Sofismeja on ehkä turha pohtia.”
Kiitos kommentista.
Neuvo olan kohauttamisesta viisastelulle sopii hyvin sellaiselle, joka on ehtinyt kypsyä itsenäisessä ajattelussa. Mutta minusta tuntuu, että pelkkä puhdasoppinen viisastelu voi aidosti hämmentää sellaista henkilöä, joka vasta hapuilee ymmärtääkseen Jumalan olemusta ja hänen sanomaansa.
Toisaalta: Myös Jeesus käytti kaksiteräisiä kysymyksiä hiljentääkseen toisen osapuolen. Kysymys Johanneksen kasteen alkuperästä lienee siinä suhteessa klassikko (Matt. 21:25-27).
Aito ja epäaito elävät maailmassamme rinnakkain. Sitä meidän pitänee sietää.
Toisaalta teologian keskeiset dokmit mysteereinä ovat yhtä totta kuin ovat olemassa, ja edellinen uskomme kohteena.
Kivi asia huomaa sitten aineen rakennetta kuin Jeesuksen asiaa tulla kirkastamaan elämämme tarkoitusta sukupolvien ketjussa. Mutta edellinenhän sitten hukattiin syntiinlankeemuskertomuksen ymmärtämisessä.
Kuulin tuon kivi-kysymyksen jo suunnilleen 50v. sitten. Nyt kysymykseen on helpompi vastata. Eihän Jumala voi hyljätä kadotukseen ketään, joka uskoo Jeesuksen Golgatan ristillä sovittaneen maailman synnin. Jumala ei kykene myöskään perumaan lupauksiaan. Joen Jumalan kaikkivaltiudessa ei ole kyse siitä, että Hän voisi vaikka valehdella, petkuttaa, taikka huijata.
Kun näin Golgatan asiaa katsoo ei kirkon jäsenyyttäkään tarvita. Riittää kun uskoo.
Ei katolisilla, eikä luterilaisilla kaste perisynnin vaikutuksia poista kokonaan.
Se mihin uskotaan ja se mitä tämä usko vaikuttaa on eri asia. Usko ei tyydy yksin uskomaan, vaan haluaa kuulua seurakuntaan. Kasvaa uskossa ja Kristuksen tuntemisessa. Usko etsii kaikessa Jumalan tahtoa ja johdatusta. Usko ei ole jotain meistä lähtevää ja omaa. Usko on Jumalan Pyhän Hengen vaikutusta uskovassa. Kristus meissä kirkkauden toivo. Muuta toivoa meille ei ole annettu.