Keskiaika kutkuttaa mieltäni. Tässä suhteessa olen miltei nykynuori. Monet nuoret ovat näet koukussa siihen tuhatvuotiseen ajanjaksoon (400–1400 jKr.), jota nimitämme keskiajaksi.
Nuorten kohdalla kyse saattaa olla ritariromantiikasta, ehkä omista oloistamme täysin poikkeavasta elämäntavasta tai kukaties halusta eläytyä itselle outoon uskomusmaailmaan.
Kun katson keskiaikaan, mitä näen. Ihmisten suhde työhön oli erilainen kuin nykyään. Työ oli välttämätön vaiva. Joutenoloa ei pidetty pahana, vaan päinvastoin: aikuisten maailma oli lasten maailma, jossa puuhasteltiin silloin kun huvitti.
Elämä oli täynnä lapsekkaita uskomuksia. Kaikenlaiset pikkuolennot ympäröivät metsiä, verstaita, joenuomia, makuuhuoneita. Enteitä nähtiin linnunlennossa, tuulen suunnassa, aamunkajossa ja illanruskossa. Peikot hiiviskelivät synkissä metsissä ja vesien ahdit vaanivat virtojen syövereissä.
Keskiaika oli läpeensä uskonnollista aikaa. Ihmiset olivat alttiita kaikelle sille, mihin kirkko heitä neuvoi ja kehotti. Se ei sinänsä ollut pahasta, mutta pahasta oli se, kun kirkko poiketen alkuperäisestä apostolisesta uskosta alkoi kivetä ihmisten pelastustietä. Vain aneita maksamalla saattoi olo kiirastulessa helpottua.
Uuden ajan alussa, 1500-luvulla, uskonpuhdistus eli reformaatio muutti monia asioita, kuten työn arvostusta. Joutenoloa ei enää pidetty aikuisten maailmaan kuuluvana. Työ pyhitettiin ja ahkeruudesta tehtiin hyve. Toimettomuuden hetkiä ei katsottu hyvällä. Tästä kulkee pitkä kaari meidän aikaamme asti.
Mitä syvemmälle poraudun keskiaikaan, sitä enemmän löydän sieltä rinnakkaisuuksia nykyaikaan. Keskiajalla ihmisten uskonnollisuutta hallitsi lopunajan odotus. Ajatus siitä, että Jumalan lopullinen vallanotto oli ihan astuman päässä, avasi herkullisia laskelmointeja. Monet uskoivat, että Raamattuun sisältyi sellaisia kätkettyjä merkityksiä, jotka viittasivat uuteen maailmanaikaan.
Mutta eikö myös nykyisin ole näin? Moni lukee Raamattua kuin kristallipalloa. Kuulemme tuon tuostakin julistusta, jonka mukaan lopunajan ennusmerkit ovat juuri nyt nähtävillä. Näin on ajan merkkejä kristittyjen kesken läpi kristikunnan historian tulkittu.
Nykyään elämme individualismin, yksilökeskeisyyden aikaa. Mutta keskiajalla ihmisten elämä oli yhteisöllistä, kollektiivista. Kaikki elivät yhteydessä katoliseen kirkkoon, kaikki jakoivat saman uskon ja maailmankuvan, kuoleman läsnäolon ja vastuun sielun pelastumisesta.
Kun Ihmiset olivat herkkäuskoisia, kirkon oli helppo sitoa heidän omatuntonsa anekauppaan. Tällaisia vääristymiä vastaan nousi Martti Luther (1483–1546), josta tuli reformaation keskushahmo. Hän halusi uudistaa katolisen kirkon sisältä käsin. Hänen julkinen esiintymisensä aloitti uuden aikakauden kirkon historiassa.
Keskiajassa ja nykyajassa on paljon rinnakkaista. Kun taikausko kukoisti keskiajalla, samoin on myös nykyisin. Puun koputtaminen, sylkeminen mustan kissa ylittäessä tien, tikapuiden välttely, tähdistä ennustaminen, selvänäkijät, noidat, horoskoopit, taikavarvut, alkemistit ja numero 13 ovat esimerkkejä oman aikamme taikauskosta.
Jos keskiaika oli pimeä, eikö 1900-luku ollut sitä? En keksi yhtäkään historian ajanjaksoa, joka olisi niin musta kuin oli viime vuosisata maailmansotineen, kaasukammioineen ja vankileirien saaristoineen. Ja kun aikuiset ihmiset käyttäytyivät keskiajalla kuten lapset, samoin on myös nykyisin. Illat pääksytysten katselemme television viihdeohjelmia, joissa aikuiset leikkivät eivätkä suinkaan lapset.
Yksilöllisiä irtiottoja ei keskiajalla katsottu hyvällä. Mutta olemmeko individualismissamme sen vapaampia? Esimerkiksi moderni virtuaalimaailma on yhtenäistänyt käyttäytymistämme enemmän kuin mikään muu.
Kännykkäriippuvuus on pinnalta katsoen uutta, mutta kulttuurisesti vanhaa. Ennen kirkko antoi ihmisille hyvän elämän reseptit, mutta nykyään sen tekevät mainostoimistot. Postiluukusta tipahtelevat mainoslehtiset ovat eräänlaisia nykyajan aneita, kun niissä luvataan maailmansisäisiä taivaita.
Jos tahdomme päästä selvyyteen nykyajasta, kannattaa tutustua keskiaikaan ja huomata, miten paljon sieltä löytyy omalle ajallemme tuttua.
Kaimalleni kiitoksia
Itse olen useasti ottanut kantaa sanontaan ”pimeä keskiaika”. Sen sijaan on tuonut esiin päinvastaisen näkökulman ”kultainen keskiaika”.
– Silloin evankeliumille voitettiin käytännöllisesti katsoen koko Eurooppa.
– Silloin luotiin pohja koko läntisen Euroopan aatteelliselle yhdistymiselle. Meillä tuskin olisi EU:ta jos tätä aatteellista kaikupohjaa ei olisi luotu.
– Silloin kehitetyt teoreettiset työkalut kantoivat hedelmää eurooppalaisen aineellisen ja teknisen taidon mahdollisuuksille kehittyä eteenpäi. Nämä puolestaan loivat pohjan uuden ajan alussa alkaneelle eurooppalaisen kultuurin leviämiselle eri puolille maailmaa
Jne
Tai otetaanpa pienempi yksityiskohta
Hegelin kuuluisa malli ”teesi, antiteesi ja synteesi” ei mielestäni ole muuta kuin uudelleen muotoiltu ilmaisutapa keskiaikaisten akateemisten teesien käsittelyssä käytetty aineiston kasittely- järjestelytapa..
Joten paljon meillä on opittavaa blogissasi esiin nostamasi keskiajan ajatusmaailmasta.
Kiitos Matias täydentävistä näkökohdista etenkin eurooppalaisuutta ajatellen. Keskiajalla henkinen elämä oli keskittynyt luostareihin, joiden ansiosta myös yliopistot näkivät päivänvalon. Kaikkiaan keskiaika avarsi ihmisten elämännäkemystä, kirjapaino keksittiin ja löytöretket loivat pohjan uudenlaiselle maailmankuvalle.
Keskiaika tuntee myös monia ajattelijoita, joiden mekitys on yhä suuri, ei vähiten kirkossa. Keskiajalla syntyneen teologisen ajattelun merkitystä ei voi pitää vähäisenä. Ne monet teologiset linjaukset, joita keskiajan oppineet tekivät, ovat yhä varteenotettavia kirkon elämässä. Kirkon päätöksenteolle teologia on välttämätön apu. Myös yksilöhurskaudelle ja maallikkotoiminnalle antoi keskiaika paljon enemmän, kuin yleensä ajatellaan. Eikä meidän tule unohtaa Martti Lutheria, joka oli monella tavoin keskiaikainen ihminen, mutta joka saattoi voimaan sen, mikä kirkossa oli alkuperäistä ja apostolista.
Olipa mielenkintoista vertailua! Ei mitään uutta auringon alla?
Mielenkiintoinen perspektiivi. Kiitokset kollega.