Keskustelu Turun piispasta on vahvasti käynnistynyt Turussa, nimittäin Turun Sanomissa. Se oli lehdessä etusivun juttuna 17.4. ja pääkirjoituksena tänään sunnuntaina. Pääkirjoitus lainaa piispan parin päivän takaista haastattelua:
Taitavana sanankäyttäjänä tunnetun Turun piispan lehtihaastattelu antaa enemmän kryptisiä kuin valaisevia vastauksia: ”Kun katsoo minun ikääni, voi tehdä yhteenlaskuja. Piispan vaali on lisäksi suhteellisen pitkänsitkeä järjestää. Koska kysymysmerkkejä on paljon, asiaa on turha ruveta spekuloimaan.”
TS kritisoi kolumnistinsa Kaarlo Kallialan seuraajan virantäyttöä salamyhkäiseksi. Että hän täyttää 68 marraskuussa, se toki tiedetään ja tähän piispa itse viittsi noin vuosi sitten Sen jälkeen asiasta keskusteltiin ainakin kotimaa24:n palstoilla. Virallista ilmoitusta eläkkeelle jäämisestä ei ole kuitenkaan tullut, vaikka vaalin toimittamiseen ei normaalioloissakaan riitä puoli vuotta.
Niinkuin Helsingin Sanomat, ovat myös maakuntien ykköslehdet todellisia vallankäyttäjiä. Ja samoin tietysti pienemmät paikallislehdet omilla paikkakunnillaan. Vaikka sähköinen viestintä on tullut voimalla, ei tämä perustava asia ole ainakaan vielä miksikään muuttunut. Todennäköisesti jo huomenna alkaa tapahtua.
Turun piispojen ja Suomen arkkipiispojen ketju on pitkä ja komea. Henrikin historiallisuudesta ei ole varmaa tietoa, mutta ketju alkaa viimeistään 1200-luvulta, paljon ennen Gutenbergiä. Kun katsotaan arkkihiippakunnan piispojen loppupäätä, on valtalehden strategia kokolailla vaihdellut.
Itse sain ensimmäisen kerran äänestää Turun vaalissa 1998. Turun Sanomat asettui selvästi ja voimakkaasti turkulaisen Jukka Paarman taakse, Jaakko Eleniusta ja Wille Riekkistä vastaan. Paarma kuului silloin lehden hallintoelimiin, mutta omien puolesta ja vieraita vastaan on kyllä ylipäätään Turussa tavallinen asetelma.
Vanhan sanonnan mukaan ”papinvaalissa piru on ahkera”. Ja pappihan piispakin on. Kirkko ei ole mikään erillinen tai omalakinen alue. Sen toiminta on inhimillistä ja siten myös raadollista. Keskustelu alkaa ja tuloksen tiedämme aikanaan. Oma mielipiteeni on ollut, että Turussa olisi nyt naisen vuoro.
Itse asiassa tulevaakin Piispanvaalia on voitu pohjustaa jo jokunen vuosi sitten ellei vuosikymmeniä sitten.
Pari vuotta sitten Roomaan meni yhteyskirjoitus valtuuskunnan mukana ehtoollisen asiasta, vaikka parempi olisi ollutb lounastaa Turun torilla ja sitten siirtyä ekumenian haasteisiin sisätiloissä hyvällä kaffipainotteisellä eväällä. Lisäksi useamman vuosikymmenen asiana olemme kuulleet lähentyvistä askeleista joista kuitenkaan ei maksaville kirkon jäsenille ole tarkemmin avattu mitä askeleet pitävät sisällään.
Onko siis kysymyksessä ollut petos. Tässä mielessä ja konjunktuurissa on mahdotonta huomata naisehdokkaan saavan merkittävää kannatusta elleivät suomukset äänestäviltä Ihmisiltä putoa pois sijaan että todella olisimme katoliseen yhteyteyteen hakeutumassa.
Kun omaa kirkkoaan ei voi eikä saa yhteisön painostuksesta arvostaa, mitä on jäljellä. Eipä juuri mitään, muotomenoja rekvisiitalla varustettuna mikä ei eroa uskooko Ihminen sosiaaliseen integraatioon ja sattumaan vaikko kaitselmukseen ja palvontamenoihin aina hyvissä asusteissa.
Laittakaa edes huppu alboihin niin puhujan persoonallisuus vähenee mitä alban pitäisi juuri todistaa.
Ristisaatto pitkät kynttilät edellä hyvin kuvaisivat kulkuetta albat hupulla peitettynä mistä kirkossamme on kysymys kadotettuamme arvokasta Herramme katsomisessa.
JUHANI,
mihin mahtaa perustua vertailusi kirkon (hiippakuntien ja seurakuntien) ja valtion (valtionhallinto ja kunnat) viroista. Kirkon palveluksessa on pyöreästi 20.000 työntekijää, siis paljon, mutta valtion ja kuntien työntekijäömäärä on kuitenkin aivan toisessa kokoluokassa. Ja kun sanot, että kirkko lisää ja valtio supistaa työntekijöitä, se ei ole totta. Kyllä kirkko ja seurakunnat ovat viime vuosina olleet supistamassa, vähentämässä virkoja ja toimia.
Piispoja on siksi vähän, että yksi enemmän tai vähemmän ei koko kirkon taloudessa suurta merkitse. Eikä piispan pitäisi olla ensisijaisesti hallintohenkilö, vaan hengellinen johtaja. Arkkipiispalla on ennen ja nyt ollut muita piispoja enemmän koko kirkon tehtäviä.
On toisessa luokassa, mutta niin on tehtävämääräkin. Varmaan on vähennetty virkoja, mutta onko vähennetty tarpeettomia virkoja?
Esimerkiksi Kirkkohallitus toimii edelleen eikä sieltä ole ketään koronan aikana edes lomautettu. Myöskään sieltä ei ole siirretty ketään oikeisiin töihn kentälle. Seurakunnat tekevät töitä niska limassa ihmisiä auttaakseen ja Kirkkohallitus pitää kokouksia.
Henkilöön käyvät loukkaavat puheet pitäisi oikeastaan poistaa, mutta en ole periaatteesta omia blogejani, siis niiden keskusteluja käynyt siivoamaan. Jos herjanheittoon mennään, on vika sanojassa eikä kohteessa ja sen ulkopuolinenkin oivaltaa.
Jeesus tuli perustamaan Jumalan kuningaskuntaa, mutta siitä tulikin lähinnä ns.eskatologisen aukon eli lähiodotuksen sammumisen vuoksi pömpöösi usein nepotistinen kirkko korkeastipalkattuine ’lausuntoautomaatti’ virkamiehineen ja erilaisine satelliittiryhmineen, jotka ovat usein kovasti keksittynet rahankeruusen.
SEPPO;
käytät kovaa kieltä ja sinulla on siihen tietenkin syysi. Väitteesi on siksi kova, että lainaan itseäni, viimeisimmän kirkko-kirjani lopun (Suomen kirkon tulevaisuus? Sammakko 2010):
”Entä se Pyhä? Missä Pyhä luuraa? Totta! Kirkon historia on täynnä epäkohtia. Vallan pöyhkeyttä, vastenmielistä tekopyhyyttä, opportunismia ja väkivaltaa. Eikä se sitten kuitenkaan ole pystynyt vaientamaan yksinkertaista ja rehellistä puhetta. Jos ja kun sanojen ja tekojen ristiriita on paisunut sietämättömäksi, on pyhä levottomuus, kiivaus ja viha kaatanut rahanvaihtajien pöydät.
Yhdelläkään ihmisellä tai ihmisryhmällä ei ole totuutta hallussaan, omana monopolinaan. Juutalaisuus, kristinusko, islam ja uskosta luopunut ajattelu, kaikki me lähestymme totuutta omalta taholtamme ja omalta pohjaltamme.
Pyhyyden kokemiseen liittyy sen myöntäminen, että emme elä omassa varassamme, vain itsemme varassa. Pyhä levottomuus ja rehellisyys. Tuli, joka polttaa pois itsevarmuuden ja omahyväisyyden kuonaa.
Aina matkalla. Ei koskaan valmis. Ei koskaan perillä. Nöyryys Jumalan edessä. Kunnioitus toista ihmistä ja luomakuntaa kohtaan.”
Semmoinen siis oli ”Suomen kirkon tulevaisuuden?” viimeiset rivit. Olen kirjoittanut 13 kirjaa, useamman teologiasta ja kirkosta. Lisäksi toimittanut ”Ulkosuomalaisen rukouskirjan”. Viime vuonna anoin Pyhän Henrikin säätiöltä tukea uuden kirjan kirjoittamiseen, en ole sitä vielä koskaan kirkolta saanut. Turun kapituliin liittryvä Pyhän Henrikin säätiö, pj Kaarlo Kalliala ei nähnyt mitään tukea aiheelliseksi, vaikka säätiö on monet kerrat rahallisesti, jääviyttä hipoen tai ylittäen tukenut omiaan.
Tunnuit Heikki ottavan kovinhenkilökohtaisesti, se ei ollut tarkoitukseni,
pömpöösiys näkyy kirkon raameissa, kerskarakenetuisa tiloissa, kalleissa juhla tamineissa ja dekoraatioissa. (Katolisen kirkon liikevaihto lienee yli monien jättibisnefirmojen) Eihän Jeesus tämmöiseen ollut kehottamassa.
Rahanker(j)uuryhmillä viittaan lähinnä perin aktivisin eetterikerjäläisiin, joilta lähtee kymmeniä erimuotoisia rahapyyntöjä per päivä/365.
Muuten olen usein pitänyt blogiesi raikkaista tuulista tässä
usein tunkkaisen fundamentalismin maastossa.
”Tunnut ottavan kovin henkilökohtaisesti.” Miten lie, onko se henkilökohtaista, vai tosissaan ottamist? Tosikkomaisuus on kyllä heikkouksiani ja sen tiedän ja tiedostan.
Ja senkin myönnän, että usko ja kirkko ei ole minulle pelkän järjen asioita, tunne on kyllä vahvasti mukana.
No, mielenkiintoista joka tapauksessa on, että kirkossa ne jotka rikkovat oikeutta tai joskus myös lakia, he eivät lähde keskustelemaan. He saattavat juhlapuheissaan puhua avoimuudesta, mutta jos vahingossa pääsee suusta joku sammakko, tai jos on jotakin hämärää, säännönmukaisesti asia pyritään vaikenemaan kuoliaaksi. Kirkossa vallitsee ei dialogisuuden vaan keskustelemattomuuden kulttuuri.
Siis: keskustelemaan (esimerkiksi) Pyhän Henrikin säätiön rahankäytöstä kukaan säätiöläinen ei julkisuuteen lähde. Mihin siis pitäisi vedota, jos haluaisin selvittää jääviyskysymyksiä säätiön rahanjaossa? Kai Tuomiokapituliin?! Vai ”maalliseen” oikeuslaitokseen? Kuten olen kotimaa24:ssä kertonut, valitin Taiken ikäsyrjinnästä Turun Hallinto-oikeuteen, ja se oli kanssani samaa mieltä. Mikään ei kuitenkaan muuttunut, Taike vain teki uudestaan ikäsyrjivän päätöksensä.
Mitä nyt sitten tästä opimme, mikä on johtopäätös? Itse olen koettanut varjeltua kyynisyydeltä ja katkeroitumiselta, koska katkeruus on syövyttävä myrkky, joka syö kantajaansa.
Niin,kun olin nuori urheilin paljon,heitin keihästä ja hyppäsin seivästä. Rahasta ei koskaan puhuttu ja niinpä olinyllättynyt kun kerran sain hieman runsaat matkakorvaukset saavutetuani pronssia jossain kyläkisoissa. Rahata puhuminen jalossa amatööriurheilussa oli tabu. Nykyään urheilijoiden saamat palkkiot ja korvaukset ovat luonnollinen asia.
Kirkossa raha ei juuri koskan mene puheissa ihmisille van ”Jumalalle” eikä monien uskontojen pohjimaista elinkeinoluonnetta haluttaisi millään myöntää. Tässäkin tullaan jälkijunassa. No tietenkin työmiehet ovat palkkansa ansaineet. Mutta puheet Jumalalle/jumalille menevistä rahoista olisi syytä rehellisesti lopettaa.
Kyllä ne rahat ihan täällä maan pinnalla pyörivät.
Késkustelun seuraava vaihe on tarþtua nimiin, henkilöihin. Olen jäänyt miettimään Laurin neuvoa ehdokasasetteĺusta.
Aavistelen, että sinulla on joitakin nimiä mielessäsi, Heikki Palmu. Tässä vaiheessa saa toki miettiä sukupuoltakin. Ketkä olisivat mielestäsi mahdollisia naisehdokkaita Turun piispaksi?
Turun piispaksi sopisi laajan kannatuksen ja tuen Arkkkipiispanvaalissa saanut monilahjakas turkulainen tohtori VILLE AUVINEN.
Ei 13% sentään mikään laaja kannatus ja tuki ole. Sitäkin voi kysyä, onko monilahjakkuudella merkitystä piispanvirassa.
Monilahjakas? Siis puhutko nyt Villestä? Lahjakas toki, sitä en kiellä, mutta että ihan monilahjakas. Kerropa nyt joitakin esimerkkejä hänen ’monilahjakkuudestaan’ verrattuna muihin mahdollisiin kandidaatteihin.
Ville Auvinen on valittu Turun kaupinginvaltuustoon ja Turun edustajaksi kirkolliskokoukseen. Samat äänestäjät voisivat valita Villen Turun piispaksi.
”Samat äänestäjät voisivat valita Villen Turun piispaksi.” Yksinkertaisesti laskien voisivat, mutta mahtavatko kaikki kunnallisvaaleissa äänestäneet olla piispanvaalissa äänioikeutettuja?
Ville Auvinen lienee nyt arvioitu. Kuka on seuraava, Kaisa Huhtalako?
Luulin keskustelun jo päättyneen, mutta ei ja nimistähän on aina hauska keskustella. Minulla oli mielessäni kaksi erittäin pätevää ja sopivaa henkilöä Turun piispaksi. Olen kummaltakin henkilökohtaisesti kysynyt ja ikävä kyllä, kumpikaan ei halua lähteä ehdolle. Kun molemmat on mainittu myös Kotimaan tuoreessa analyysissa mahdollisista ehdokkaista, en ehkä tee vahinkoa kenellekään, vaikka heidät mainitsen: arkkihiippakunnasta kotoisin olevan ja monipuolisen kirkollisen uran tehneen teologian tohtorin Aulikki Mäkisen, ja huippuluokan teologisen tiedekunnan professorin Jaana Hallamaan.
Olen syvästi huolissani siitä, millaiseksi kirkollinen keskustelu ja kirkollisten virkojen täyttö meillä näyttää menneen, Samanaikaisesti kun kirkosta on lähtenyt pois parikymmentä prosenttia sen jäsenistöstä, valtava määrä ihmisiä, näyttää itsenäinen ajattelu, rohkeus ja into kirkon johtopaikoilla laimenevan ja vaimenevan.
Kuka sanoisi Laodikean seurakunnalle nyt: ”Voi kun olisit kuuma tai kylmä, mutta kun olet penseä, hajuton ja mauton. Mitä siitä seuraa? Mikä on nyt edessämme?
Ajatteletko, että kirkostamme lähtevät pääasiassa kaikkein ’kuumimmat’ ja kaikkein ’kylmimmät’? En ryhdy määrittelemään mitä ryhmiä nuo voisivat tarkoittaa, viittaan vain äärimmäisiin kannanottoihin. Pelkäätkö, että molempia tahoja lepytelläkseen kirkko pyrkii olemaan lausunnoissaan ’penseä’, että jäsenkato saataisiin pysähtymään. Ei taida olla toimiva keino.