Seurakuntavaalit on käyty ja seuraavaksi on jälkipyykin vuoro. Äänestysprosentin pienenemisestä on odotettavissa selityksiä, jotka todennäköisesti muistuttavat suomalaisten urheilijoiden ja valmennusjohdon selityksiä suurkilpailujen jälkeen. Kirkko on puun ja kuoren välissä. Yhtäältä kirkon organisaatio vaatii kunnallisvaalien kaltaista vaalisysteemiä, muita toisaalta suuritöinen ja kallis vaali julkisuuskampanjoineen on täysin ylimitoitettu suhteessa vaalin todelliseen merkitykseen. Valituilla luottamushenkilöillä ei lopultakaan kovin suurta vaikutusvaltaa ja todellista päätöksentekoraamia ole. Viidentoista pintaan asettuva äänestysprosentti on todennäköisesti aika kohtuullinen siihen nähden, mihin vaalissa voi vaikuttaa.
Äänestysaktiivisuuden ohella havahduin miettimään ehdokasasettelua. Keitä kirkko kiinnostaa niin paljon, että asettuvat ehdolle? Ja ketkä äänestäjiä kiinnostavat niin paljon, että tulevat valituiksi? Kotiseurakunnassani kaksi neljästä valtuustoon valitusta on teologeja. Seurakuntaneuvoston 14 jäsenestä vähintään kahdeksalla on teologinen tutkinto tai koulutus muuhun kirkolliseen työhön. Kaikki kunnia ehdokkaille ja valituille, mutta kyllähän tämä jotain kertoo siitä, ketä kiinnostaa. Maallikkous ei taida luterilaisessa kirkossa olla kovin kummoisessa hapessa!
Mielenkiintoista. Näkökulma, jota kannattaa tutkia. Olisiko niin, että maallikkous ei taida olla tuossa Helsingin seurakunnassa kovin kummoisessa hapessa? Miten on muissa helsinkiläisissä seurakunnissa?
Omassa seurakunnassamme 13 kirkkovaltuustoon valitusta yksi on teologi ja 14 seurakuntaneuvostoon valitusta yksi on teologi ja yksi kirkon nuorisotyönohjaaja. Maallikot ovat täällä monella tavalla aktiivisia muutenkin.
Pitää paikkansa, että kirkollisten vaalien ratkaiseva vaihe on ehdokasasettelu. On turha kiihkoilla äänestysprosentin kohottamiseksi, jos ehdokkaiden kalastelu on epäonnistunut. Mikäli ehdokasasettelu epäonnistuu, on sama pääsevätkö samat henkilöt valtuustoon pienemmällä tai isommalla äänimäärällä.
Myös valittujen todellinen valta on kyseenalaista, kuten Voipio arvioi. Harvoille edes tarjotaan mahdollisuutta pätevään luottamushenkilökoulutukseen, joka ohjaisi seurakunnallisen ja kirkollisen päätöksenteon kiemuroihin. Ohje- ja johtosäännöt sekä kirkollinen lainsäädäntökin (tulkintoinen) olisi joissakin tapauksissa hyvä tuntea. Samoin normaalit kokous- ja hallintokäytännöt.
Toivottavasti kuitenkin näidenkin vaalien kautta on saatu seurakuntien elimiin ihmisiä, jotka ovat kiinnostuneita osallistumaan, paitsi päätöksentekoon, myös toimintoihin ja niiden järjestelyyn.
Risto Voipio :”Viidentoista pintaan asettuva äänestysprosentti on todennäköisesti aika kohtuullinen siihen nähden, mihin vaalissa voi vaikuttaa.”
Kiitos Risto Voipiolle realistisesta mielipiteestä. Kun tietää mitä valtuustoissa puuhastellaan, on utopistista odottaa, että luottamushenkilöt ”loisivat uuden taivaan ja uuden maan” kuten ainakin jotkut ovat haaveilleet tekevänsä. Todennäköisempi vaihtoehto on, että kaikki eivät ”viihtymisensä” keskellä jaksa edes perehtyä asioihin, joista heidän pitäisi tehdä päätöksiä.
Aamen, aamen!
Nyt kahdessa perättäisessä vaalissa kuvittelen nuorten osalta tulleen osoitettua, ovatko he olleet sitä äänestyslippua seurakunnissa vaille, vai sittenkin jotakin muuta – Muistutus ainakin heille, kirkolliskokouksen kolmelle nuorelle teologille, jotka aikoinaan tempaisivat näkynsä ja aloitteensa kanssa 3/4 kokoussalista Turussa mukaansa, laskemaan äänestysikärajaa. Panostus mediaan ja perään odotusarvo, olivat päätösten jälkeen valtaisat. Haalittujen ’lisä-äänten’ hintaa ei kuitenkaan kukaan perästäpäin kysellyt, mutta se oli kirkollisveroista rahoitettuna tuntuva. Uusimaan nuoret eivät kuitenkaan lähteneet liikkeelle 2010 ja vielä heikommin nyt. No itse Riston mainitsemasta maallikkuudesta ja sille sallitusta todellisesta tilasta kirkossa, ei nyt enempää, koska kaikki saa unohtaa.
Teologien ja varsinkin pappien asettumista ehdolle pitäisi todellakin pohtia pariin otteeseen. Pappi ei voi olla tietenkään ehdolla omassa työseurakunnassaan, mutta usein ollaan toimessa muualla kuin missä asutaan, virka on ehtinyt eläköityä tai on muu kuin seurakuntavirka. Luottamushenkilön tehtävä on kuitenkin kirkollisessa vallanjaossa maallikkotehtävä ja pappien pitäisi pysytellä siitä poissa. Olen joskus rehtorivuosinani itsekin ollut ehdolla, mutta tehnyt siitä parannusta.
Raahessa oli nuorten prosentti 12,8. Siihen vaikutti ennakkoäänestyksen järjestäminen koulussa ja opettajien aktiivisuus sen järjestämiseksi.
Mihin kategoriaan teologi-uskonnonopettaja lasketaan? Hän ei välttämättä ole ”koulutettu kirkolliseen työhön” etenkään nykyaikaan eivätkä kaikki uskonnonopettajat ole välttämättä kiinnostuineita seurakunnan toiminnasta…
Minäkin huomasin mm. Kemijärvellä eläkerovastin palanneen valtuustoon, nyt äänioikeudella.
Jos Teemu vaaliuurnaa kuljetetaan työpaikoilla, kuten koulu lasten työpaikkana tulee voida ymmärtää, on toimessa oltava muutoksenhaun huumassakin kaikkien työpaikkojen suhteen tasapuolinen – niin ja saiko koulun henkilöstö äänestää työpaikalla? Nuoret ovat usein hyvin valveutuneita tunnistamaan, ollaanko heistä ja heidän mielipiteestään aidosti kiinnostuneita, vai jäävätkö motiivit hämäräksi. Nämä 16-17 vuotiaat nuorethan eivät voi olla kirkossa itse ehdokkaana, eivät he voi myöskään äänestää kirkkoherran vaalissa, eli ovat tosiasiassa monessa mielessä seurakuntalaisina vajaavaltaisia – Perusteet kuulin aikoinaan paikan päällä päätöksiä tehtäessä ja en usko monenkaan juuri nyt haluavan niitä toistettavan – ainakaan kirkkoherran vaalin osalta.
Voihan sitä koulua tietenkin pitää työpaikkanakin, mutta onhan se kuitenkin luonteeltaan erilainen. Ennakkoäänestys on kaikille avoin. Koululle sai tulla kuka tahansa äänestämään oppilaiden ja opettajien lisäksi. Mutta parhaita paikkoja olivat marketit. Minäkin istuin yhden päivän vaalitoimitsijana enkä monta kertaa ehtinyt nousta jaloittelemaan koko aikana. Tasainen äänestäjien virta. Ja hyvä niin.
Risto Voipio nostaa hieman inhottavia mutta aiheellisia kysymyksiä esille. Oma havaintoni täällä ”itäisessä provinsissa” on, että joitakin ihmisiä seurakunnan päättäjyys kiinnostaa. Monet heistä ovat tolkun ihmisiä, eivät ns. ”kirkkoneuvostotasoa”. Samalla olen sitä mieltä, että vaalien merkitys korostuu vain kirkon muutoksen ja uudistumisen myötä, Ja sen myötä saadaan laajempi erilaisten ehdokkaiden kaarti ehdolle erilaisissa valtsijaporukoissa – ja sitä kautta äänestysvilkkaus nousee! Toivon, ettei tämä ole pelkästään ”pia desideria” (savoksi hurskaita aatoksia tai toiveita).
Ja mitä ne papit änkäytyy sinne maallikoiden/seurakuntalaisten posteille?
Toivo Loikkanen :”Ja mitä ne papit änkäytyy sinne maallikoiden/seurakuntalaisten posteille?”
Mielestäni on hyvä, jos ”änkäytyvät”. He ainakin päätöksenteossaan tukevat kirkkoa ainakin henk.koht. havaintojeni mukaan.
Pidän aina vaalisalaisuudestani kiinni, mutta seurakuntavaalit ovat eri maailmaa. vaalit menivät samalla lailla nyt kuten aina ennenkin – en äänestänyt.
Miksikö en äänestänyt – siksi, että ehdokkaana oli tasan yksi henkilö, jonka tunsin edes nimeltä (ja ehkä ammatillisista, en seurakunnallisista yhteyksistä). Vaalilistoilla oli umpiympäripyöreät nimet, listojen esittelymateriaalista sai vielä vähemmän selvää, minkä laatuista kristillisyyttä/kirkollisuutta kukin lista edusti, no onneksi Töölössä ei ollut ainakaan julki puoluepoliittisia listoja. Vaalikoneesta ei todellakaan ollut asiassa mitään hyötyä, enemmän sotkevaa ja vähemmän asiaan keskittyvää vaalikonetta en voi edes kuvitella. Ehdokasvalinnassa siis tikanheitto olisi ollut huomattava älyllinen menettely!
Onneksi sillä, keitä seurakuntahallinnossa istuu ei taida olla suurtakaan merkitystä.
Ihmekös sitten, jos osallistuminen ei kiinnosta, ainakin tällainen farssi karkottaa muut kuin tiukimmat kannanottajat, oli kyse mikä suuntaisista kannanottajista tahansa. Karkottaminen on toki aloitettu jo silloin kun jokaisen kaupunginosan muuton yhteydessä pakkoerotetaan sellaisesta seurakunnasta, johon saattaisi olla edes jotain yhteyksiä.