Olin äskettäin konfirmaatiomessussa. Oli iso rippikouluryhmä ja kirkko lähes täynnä omaisia ja vähän muutakin kirkkoväkeä.
Kirkkokahveilla tuli puheeksi konfirmaatiomessujen järjestäminen pyhän pääjumalanpalveluksen yhteydessä. Osan mielestä konfirmaatioita ei pitäisi järjestää pääjumalanpalveluksen kanssa samaan aikaan, vaan erikseen.
Joku sanoi, että konfirmaatiomessussa ”tavallinen seurakuntalainen” ei saa sitä, mitä haluaa ja odottaa kirkonmenoilta. ”He jäävät silloin pois. Ne eivät ole oikeita messuja”, oli hänen mielipiteensä.
Puolustin, että konfirmaatiossa kirkossa on paljon väkeä, myös nuoria. Silloin näkee, että seurakuntalaisia on enemmän ja eri-ikäisiä kuin tavallisena pyhänä, jolloin kirkossa on vain muutama kymmenen ihmistä.
Konfirmaatiot ovat minusta seurakunnan yhteisiä juhlia ja hyvin yhteisöllisiä tilaisuuksia. Menen silloin mielelläni kirkkoon, vaikka ripille pääsevien joukossa ei olisi minulle läheisiä nuoria.
Keskustelija vastasi, että ”eivät he ole varsinaisia seurakuntalaisia”. Jälleen puolustin, että ovathan hekin seurakuntalaisia, suurin osa uskoakseni on kastettu.
”Eiväthän he käy kirkossa juuri koskaan”, vastasi keskustelukumppanini. Hän myös epäili, kuinka moni siellä on jäsen.
Hän ilmeisesti ajatteli, että vain säännöllisesti kirkossa käyvät ovat oikeita seurakuntalaisia.
Ajatellaanko seurakuntien sisäpiirissä todella niin, että vain se ydinjoukko on oikeita seurakuntalaisia, joille myös seurakunnan toiminta tulisi pääasiassa suunnata? Kirkossa käymättömillä jäsenillä olisi vain velvollisuus maksaa kirkollisveroa.
Minusta on hienoa, että ihmiset tulevat edes joskus kirkkoon. Silloin, esimerkiksi konfirmaatioissa, heitä tulisi palvella mahdollisimman hyvän. Silloin on otettava huomioon heidän lähtökohtansa, kuten että he eivät välttämättä tunne liturgiaa, sanan kieltä tai tuntevat vain tutuimmat virret jne.
”Seurakuntalaisia on vain nykyisiä, entisiä tai tulevia”, kuten arkkipiispa Tapio Luoma kerran sanoi. Kirkon ovella ei kysytä jäsenkorttia tai arvioida uskon laatua, eikä kirkossa käyminen ole jäsenyyden edellytys.
Laitan kuitenkin tällaisen tekstin:
Jesaja profetoi, että uudessa liitossa Kirkkoon ei liity vain aikuisia, vaan ”niin he tuovat sinun poikasi sylissänsä ja kantavat sinun tyttäresi olkapäillään” (Jes. 49:22). Pietari sanoo sen jälkeen, kun hän oli kastanut aikuisia: ”Sillä teille ja teidän lapsillenne tämä lupaus on annettu… (Ap. t. 2:39) Tällä tavalla apostolit kastoivat kokonaisia huonekuntia (Ap. t. 16:33; 1. Kor. 1:16). Kun koko huonekunta eli perhe mainitaan, on varmaa, ettei lapsia poissuljeta joukosta.
Martin Chemnitz, Enchiridion, Taivaallisten opinkohtien käsikirja, s. 152-153, Concordia ry, 2023.
Tänään olin Konfirmaatiossa ja peilasin blogia ja kommentteja siihen. Nuorille riparin paras anti on leirifiilis, joka hyvin hyödynnettynä saa nuoret toimintaan mukaan. Tunnistin kirkossa aivan erilaisen kirkkofiiliksen, kuin tavanomaisessa jumalanpalveluksessa. Siksikö Blogissa mainittu henkilö väitti, ettei Konfirmaatiomessu olisi oikea messu. Fiilis on aivan toinen ja messu on pitempi, muuten aivan sama messu.
Olisiko niin että meille voi olla tärkeämpää tuttu tunneilmasto, kuin messun sisältö.
Se, mikä oli vanhassa liitossa ympärileikkaus, on uudessa liitossa kaste (Kol. 2:11-12).
Martin Chemnitz, Enchiridion, Taivaallisten opinkohtien käsikirja, s. 154, Concordia ry, 2023.
Hyvin hän on kaikki tehnyt. Mark. 7:37.
Tässä on kaikki vapaasti saatavana: jos Isä vapaasta tahdostaan antaa Pojan, ja jos Poika vapaasta tahdostaan maksaa velan; jos Jumala vapaasta tahdostaan hyväksyy tämän maksutavan, sen sijaan että hän olisi voinut vaatia maksun velallisilta; jos Isä ja Poika vapaasti tarjoavat meille takaisin ostetun elämän, meidän kiitollisuudella vastaanotettavaksemme, ja jos he vapaasti lähettävät Hengen tehdäkseen meidät soveliaiksi vastaanottamaan sitä – mitä sellaista tässä sitten olisi, joka ei olisi vapaasti saatavana?
Richard Baxter (1615-1691), englantilainen puritaanikirkon johtaja, virsirunoilija, teologi, Armoa armosta, s. 186-187, SLEY, 1966.
Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Matt. 28:19. Alkukielessä sana ”kaikki” voidaan kääntää myös sanalla ”kokonaiset” kansat. Ja lapset ovat tietysti osa kansaa.
Jo Luther joutui aikanaan toteamaan: ”Niin kuin nähdään, kansa on nykyään käynyt ahneemmaksi, tylymmäksi, haureellisemmaksi, julkeammaksi ja häijymmäksi kuin ennen, paavikunnan aikana. Mistä tämä johtuu? Ei muuta kuin siitä, ettei tätä sanomaa oteta ilolla vastaan, vaan pidetään se turhana, kootaan vain enemmän kultaa ja tavaraa kuin tuota autuaallista lahjaa, jota Herramme Kristus meille tarjoaa. Sen tähden Herra Jumala nuhtelee meitä sanoen: kuinka saatatkaan olla minua kiittämättä siitä, että minä ainokaisen Poikani kärsimyksen ja kuoleman kautta otan pois synnin ja kuoleman?” (Huonepostilla, s. 21, Turku 1945, SLEY) Eikö tämä kuvaus sovi liiankin hyvin myös meidän aikaamme?
Olisi äärettömän ihanaa, että puhdas Jumalan sanan julistus saisi kaikua ihmisten korvissa ja valloittaa paljon sydämiä, jotta monelle vielä kirkastuisi se suuri jouluevankeliumin totuus, että Jumalan Poika tuli meidän Veljeksemme ja avasi meille verellänsä taivaan.
Heino Pätiälä, Saarnaa sanaa.
Markku, Kirjoitat käytännön esimerkin myötä asiaa, jota olen vuosien aikana nostanut esille blogikirjoituksissani kun olen kirjoittanut mm. kirkon jäsenen minimikriteereistä ja kirkkokäsityksestämme. Kirjoitusta lukiessani tuli mieleeni, että tuon (aktiivi-)seurakuntalaisen kommentit olivat hyvin ajattelemattomia ja jopa tahattomasti röyhkeitä. Niissä on ajatus, että vain me säännöllisesti kirkossa käyvät olemme oikeita seurakuntalaisia. Valitettavasti hieman samanlaista ajattelua hiipii muuten monella tavalla hyvään ideaan messuyhteisöistä.