Lapuan piispan virka-asunnosta nousseessa mediakohussa surkeata on, että kirkko on virittänyt itse miinan, johon se sitten itse myös astui.
Jäänteenä menneiltä ajoilta piispan palkkaus muodostuu rahapalkasta ja virka-asunnosta. Piispaa verotetaan rahapalkan ja virka-asunnon verotusarvon yhteissummasta, ja veronsa piispa maksaa rahapalkallaan. Järjestelmää kutsutaan luontoisetupalkkaukseksi.
Piispojen palkkausta on palkkausasiain ammattilaisten voimin useamman kerran koetettu saada samanlaiseksi kokonaispalkkaukseksi, kuin useimmilla muillakin ihmisillä on. Siis sellaiseksi, että palkka on rahaa ja piispa hoitaa asumisensa itse omien tarpeittensa ja varojensa mukaan. Yritykset ovat kaatuneet – useimmiten jo lähtökuoppiinsa – kirkkohallituksen ja piispojen enemmistön vastustukseen siitä huolimatta, että järjestelmä on itse asiassa hyvin epäoikeudenmukainen ja epätasa-arvoinen myös eri piispojen kesken. Vahvat hiippakuntamaallikot kirkon hallinnossa ovat myös olleet vakaita piispojen virka-asumisen kannattajia.
Ei ole olemassa mitään kriittisen tarkastelun kestävää perustetta, miksi piispalla pitäisi olla virka-asunto. Perusteluna usein esitetty ajatus, että piispallinen ja hiippakunnallinen verkostoituminen, yhteydenpito ja edustaminen on luontevampaa ja toimivampaa virka-asunnossa. Jos näin olisi, edustusasuntojen ylläpitäminen olisi valtavirta yhteiskunnan vaikuttajatehtävissä. Mutta ei ole.
Virka-asuntoa paljon toimivampi malli on se, että hiippakunnassa on käytettävissä asianmukaisia ja yhteydenpitoon, edustamiseen ja muuhun verkostoitumiseen soveltuvia tiloja, joita piispa ja muutkin kirkolliset eminenssit voivat käyttää. Näinhän on esim. Oulun ja Mikkelin hiippakunnissa.
On toki onnellista, että nykyisten virka-asunnoissaan asuvien piispojen puolisot ovat suostuneet siihen, että perheen kotia käytetään edustamisessa ja piispatar suostuu osallistumaan kirkollisena rekvisiittana puolisonsa viranhoidossa. Mutta ei sekään ole enää nykyaikaa ja vielä vähemmän tulevaisuutta. Eikä sekään voi olla systeemi, että virka-asunnon ylläpito ja käyttötavat määräytyvät perheen tarpeiden mukaan tai niitä määrittävät perheen arkisen asumisen järjestelyt.
Seinäjoella olisi ollut mahdollista toimia toisin ja tarkoituksenmukaisemmin kuin nyt toimittiin. On ihan oikein, että niin kauan kuin piispan palkkausjärjestelmä on antiikkinen ja piispa haluaa siinä pysyä, piispan käyttöön osoitetaan kelvollinen keskiluokkainen asunto hyvältä paikalta ja hyvien yhteyksien päästä ja hän maksaa siitä veronsa, niin kuin kuulukin. Piispa ja hiippakunta tarvitsee myös tilan, jossa voi verkostoitua, pitää tilaisuuksia ja edustaa ym. Sitä varten on asiallista ja viisasta hankkia tila, joka sellaiseen soveltuu sekä sisustaa se niin hyvin tarkoitukseensa kuin kohtuullista.
Mitään järkevää hyväksyttävää perustetta siihen, että nämä kaksi tilaa yhdistetään yhdeksi asunnoksi, ei ole. Kun Seinäjoella oli kysymys uudisrakennuksesta, johon rakennusvaiheessa tilan ostaja saattoi vaikuttaa, olisi voitu aivan hyvin tehdä hiippakunnallinen edustustila ja piispan asunto erikseen ja välttyä nyt aiheutuneelta kohulta.
Ja kohua tietysti lisäsi taas kerran onneton onnahtelu tiedottamisessa, joka on antanut ns. suurelle yleisölle väärän mielikuvan, että Lapua piispalle henkilökohtaisesti olisi hankittu kirkon varoin ökyhinnalla ökyasunto. Omaan jalkaan ampuminen ei ole kivaa, mutta ei sitä ole mukava vierestäkään seurata.
”Buhuu” – on ikävä ”jumiksia”, joissa saattoi kunnioittaa sitä Jumalaa, jonka oli oppinut tuntemaan ja ”akatistos”, seisoen. Ja on ikävä Valamon kirjastoa, jossa saattoi jäljentää Valamon logolla varustettuun kirjelehtiöön mm. Anna Ahmatovan runoja, kuten senkin, jonka tunnelman koin sinä päivänä, kun palasin puolisoni vakaumuksen mukaiseen evl.kirkkoon:
”Tänään palaan sinne
missä olin keväällä.
En vihastu, en sure,
astun vain pimeyteen,
samettiseen, syvään…”
Menestystä Valamon kaikille liturgioille ja vigilioille.
Niinpä ja kun vielä muistaa, että hiippakunnan tuomiokapituli lienee yhä Lapualla ja siellähän piispallisen edustustilan kirkkohallituksen ”aiemman” kielteisen muuttopäätöksen perusteella tulisi sijoittua – eikä Seinäjoelle. Asuahan jokainen toki saa, missä haluaa. Ei tässä sopassa voi kuitenkaan voi välttyä myöskään ajatukselta, että kirkkohallitus onkin tullut katumapäälle ja siksi tämä päämajan eli kapitulin muuttoon tähtäävä kirkon reilu panostus sijoittuu juuri Seinäjoelle.
Tässä on sellainenkin tilanne että kun piispa asuu Seinäjoella, hänen kotiseurakuntansa on Seinäjoen srk eikä enää Lapuan srk.
Pisti tuossa iltasella postia Sipilän avustajalle, että Metsähallituksella on Pellossa käytöstä poistettuja rivitalohuoneistoja ja toimistotiloja pakolaisille vaikka hyrymykke. Yksi niistä on aluemetsänhoitajan iso virkatalo, jossa tosin nyt majailee yksi asukas. Kaikki tuo kiinteistömassa on nyt myynnissä. Aluemetsänhoitajahan oli vanhastaan kirkkoherran rinnalla niitä pitäjän pelätyimpiä, vaan toisin on nyt. Vaikka Pellossa mettänhoitajan virkapaikkaa ei ole ollut aikoihin, vaan vielä on ihmisiä, jokka muistava silloin tällöin kysyä, assuuko aluemettänhoitajan talossa kethään. Molemmat ovat kruununmettistä kertovia muistoja, niin virkatalo ko aluemettänhoitajaki.
Hyvä ja selkeä puheenvuoro. Tunnustus tietenkin piispoille ja heidän perheilleen, että ovat jaksaneet vuosia järjestää tilaisuuksia residensseissään. Aika on kuitenkin muuttunut ja kirkon ylätasonkin aika on ryhtyä toimimaan taloudellisen säästön aikaansaamiseksi.
” Molemmat ovat kruununmettistä kertovia muistoja, niin virkatalo ko aluemettänhoitajaki.”
Molemmat taitavat olla kirkon rahvasta kohtaan ylläpitämästä kristillisestä pakkovallasta kertovia muistoja, niin piispalat kuin piispatkin..
Risto Voipio kirjoittaa asiaa.
Risto Voipio kuvaa hyvin sitä, miten vaikeaa kirkossa on muuttaa ylätason rakenteita – ja ylipäätään mitään rakenteita. Kirkkohallituksen päätös piispojen palkasta ja vapaasta asuntoedusta on vuodelta 1997 – siis lähes 20 vuoden takaa.
On helppo leimata Lapuan piispan asuntoasia löyhäksi populismiksi, jolla kirkkoa taas lyödään. Mutta jotta asia saisi oikeat mittasuhteet, on syytä todeta, että piispojen keskipalkka viime vuonna oli 7065 €/kk ja varsinainen palkka keskimäärin 9297 €/kk – siis palkka jossa on huomioitu asuntoedun arvo. Vuositasolla tämä on luokkaa 120 000 euroa. Tällä tulotasolla pääsee Suomessa parhaiten tienaavan viiden prosentin joukkoon – ja tietysti myös parhaimpien veronmaksajien joukkoon. Kyllä sillä myös jo jonkinlaista asuntolainaakin lyhentäisi.
Oikeutetusti voi Voipion tavoin kysyä, onko köyhtyvän kirkon syytä pitää tällaista palkka- ja kiinteistörakennetta yllä, kaikkine siihen liittyvinä piispaloineen. Kuinka sattuikaan, että Kotimaa juuri tänään kirjoittaa pääkirjoituksessaan eläkeläisten asumistuen leikkauksesta ja arkkipiispan köyhyystyöryhmästä. Lainaan Mari Teinilää:
”Keskituloisten ja hyvätuloisten päättäjien on vaikea asettua kaikkein heikoimmassa asemassa olevien asemaan. Ihmisten on vaikea ymmärtää muuta kuin kaltaistensa tilannetta…..”
”…..Äänen kansakunnan köyhimpien puolesta pitäisi kuulua selkeästi ja jatkuvasti myös kirkon johdosta sekä diakoniatyönrekijöiltä.”
Populismin uhallakin lisäisin tähän äänen lisäksi myös teot. Ja esimerkin. Keskellä Vatikaanin loistoa vaatimattomasti elävä paavi Franciscus alkaa olla uskottavampi esikuva kirkolleen kuin residensseistään köyhyystyöryhmiä johtavat luterilaisen kirkon piispat. Asiat vain ovat juuri niin, miltä ne näyttävät.
Myös Hannu Kuosmanen kirjoittaa asiaa.
Kun tuossa tuli aikaisemmin viitattua paavin imagoon, niin jatketaan. Paavi Francis nimittäin on oivaltanut, miten pienetkin asiat – ja juuri ne – vaikuttavat. Taitavaa brändinrakentamista tämä pikkufiatilla ajaminen, vaikka kuinka auto on lennätetty varta vasten Italiasta Yhdysvaltoihin.
http://www.mtv.fi/uutiset/ulkomaat/artikkeli/nain-paavin-vierailu-yhdysvalloissa-alkoi-vaatimattomasti-pikkuautossa/5325110
Asiahan on vakava, mutta ei taaskaan voi välttää kiusausta leikkiä ajatuksella. Wikipedian mukaan ”hippaleikki on saanut nimensä leikissä käytetystä hiippalakista. Hippa-nimisellä suomalaisella metsänhaltijalla, kuten joillakin muillakin haltijoilla, on ilmeisesti ollut hiippalakki”. Täältä se varmaan juontaa sana hiippakuntakin.
(Wikipedia) Ainakin joskus hiippalakkipäisiksi kuvitellaan seuraavia olentoja:
tonttu
erilaiset haltijat
kääpiö
gnoomi
leprechaun
taikuri
velho
brownie
joulupukki
maahinen
menninkäinen
Hiippalakin suosio lisääntyi Paarman aikana selkeästi myös kirkossa – ekumeenishakuiset syyt, luullakseni, rohkaisivat.
”Täältä se varmaan juontaa sana hiippakuntakin.”
Taitaa olla samaa sanajuurta ”hiipparikin”.
Hyvä kirjoitus Risto Voipio.
Puran nyt tässä ärtymystäni. Jotenkin ällistyttää ev.lut. kirkkomme outo suhmurointi. Elävätköhän päättäjät sielläkin jossain kuplassa? Täällä samalla sivustolla on juttu ”Talousvaikeudet haastavat seurakuntien diakoniaa”. Kannattaa lukea, erityisesti ev.lut. kirkkomme eliitin piispat mukaan lukien, jotka hurskaasti kehottivat kansalaisia avaamaan kukkaronnyörin vaikeassa pakolaistilanteessa. Yhdestäkään virka-asunnosta ei tiloja löytynyt pakolaisten käyttöön tämän sivuston mukaan, muutens.
Jos on kirkollamme varaa sijoittaa Seinäjoella, siis Seinäjoella, ei Helsingissä, jolloin hinnan jotenkin käsittäisi, sellainen määrä johonkin kämppään, niin voisi olettaa, että rahaa rittää myös diakoniaan.
Tuli myös mieleen taannoinen Kallion kirkon papin lausuma, että kolehti on aikansa elänyt. Ajatteliko hän , että kyse on kuitenkin joidenkin seurakuntalaisten olemattomista killingeistä? Sittemmin saimme lukea, että kyse on varsin suurista summista. Eikö hän todella tiennyt sitä?
Missä ihmeen maailmassa nämä kirkkomme kirkollisverovaroin maksetut johtoasemmassa olevat toimijat oikein elävät? Ynnä tönkkö, nyttemmin pystyyn kuollut kirkolliskokous myös? Eikö heillä ole sitä kuuluisaa tulosvastuuta, jonka keskellä muut duunarit elävät? Kannattaisi katsoa kirkon hissukseen laskevaa jäsenmäärää sitä miettiessä.