Lisävihkotyöryhmän tammikuinen säveltäjäseminaari on tuottanut ilahduttavan runsaan sadon. Se kertoo omalta osaltaan siitä että kirkollinen musiikki kiinnostaa suomalaista säveltäjäkuntaa yhä laajemmin. Tähän kannattaisi tarttua nykyistä aktiivisemmin sekä kirkon että yksittäisten seurakuntien tasolla. Kulttuuri, myös hengellinen sellainen, on vaikeuksissa jos yhteys oman ajan tekijöihin ei toimi tai peräti katkeaa. Toisaalta itselläni ja muutamalla kollegallani on hyviä ja rohkaisevia kokemuksia yhteistyöstä seurakuntien ja kirkkomuusikoiden kanssa.
Rakas naapurimme tarjoaa meille jälleen kerran seuraamisen arvoisia esimerkkejä. Kirkkomusiikin säveltäjät ry oli kutsunut taannoisen seminaarinsa luennoitsijaksi ruotsalaisen Sven-David Sandströmin, joka on muun tuotantonsa ohessa säveltänyt huomattavan määrän kirkkomusiikkia, myös seurakuntien jokapäiväiseen käyttöön. Sandström esitteli Ruotsin kirkon toimeksiannosta syntynyttä 72(!) liturgisen teoksen kokonaisuutta, ja lisää näytteitä hänen taidokkaasta, silti helposti lähestyttävästä musiikistaan kuultiin Kirkko soikoon –festivaalin konsertissa samana iltana.
Projekti ei edes ole ainoa laatuaan. Palmusunnuntaina kuulin Tukholmassa Rolf Martinssonin Luukas-passion, josta on tuoreudestaan huolimatta ehtinyt jo tulla aikamoinen hitti. Tämä teos on puolestaan 13 seurakunnan yhteistilaus. Kaipaan meillekin tällaista toimintaa, ja ihailen ruotsalaisten kollegoideni käytännöllisyyttä ja hyvää itsetuntoa. Kun osaa, voi toimia vapaasti mitä perinteisimpien muotojen parissa. Maassa maan tavalla, totta kai. Silti uskallan toivoa että mekin olemme matkalla tuohon suuntaan. Ennakkoluulomme vain sitovat meitä vielä, puolin ja toisin.
Kevään merkkejä, joka tapauksessa. Sokerina pohjalla pienen lounaissuomalaisen ”kesäkotiseurakuntani” pääsiäismessu: en muista nähneeni kirkossa niin paljon väkeä aikoihin. Johtuisikohan se siitä, että saarna oli väkevä ja musiikki soi upeasti? Seurakunnassa on nähty paljon vaivaa, ja se kannattaa.
Olli Kortekangas, lisävihkotyöryhmän jäsen
Charlotta, näin voi sanoa, mutta…
Ortodoksiset kirkot pitävät, vielä enemmän kuin protestantit, esivaltaa Jumalan edustajana.
”Esivalta” koostuu ihmisistä. Ei pidä yhdistää mihinkään uskontoon. Eikä pidä totella, kun ”esivalta” käskee.
Esivalta tarkoittk Roomassa yhtä ihmistä. Ja tsaarin Venäjällä ja taas Putinin Venäjällä. Tama on iso kysymys. Itse en kannata sokeaa tottelevaisuutga, mutta moni uskova ja uskomaton kannattaa. Minusta paikkansa on myös kansalaistottelemattomuudella.
Päivi Räsänen aikoinaan pohdiskeli, että mitä jos lainsäätäjä saatää lakeja, jotka on Jumalan säätämystä vastaan… ja siitä seurasi jonkinmoinen poliittinen hulabaloo.
Ottamatta nyt kansaa rva Räsäseen, voi vain ihmetellä, että kaikessa rauhassa pohditaan klansalaistottelemattomuuden oikeutusta toisaalla.
En nyt ota kantaa kansalaistottelemattomuuteen tai siihen millä perusteilla se voisi olla oikeutettua. Huomaan vain, että jotkus aisat saavat erilaista poliittisia ”hulabalopisteitä” riippuen sanojasta, ei ainoastaan itse asiasta.
On valitettavaa, että aseisiin joudutaan laittamaan kovin paljon rahaa. Toisaalta, kyse on myös hiukan kuin ”vakuutuksesta”: jos mitään ei tapahdu, tuntuu vakuutusmaksut turhilta. Jos taas vakuutusta ei ole eli ei vakuutusmaksujakaan, se kaduttaa, jos jotain tapahtuu.
Nyt kun olemme NATOssa, on tietty osuus pantava puolustukseen. Kansa on halunnut NATOon. Toisaalta aiemmin jotkut halusivat NATOon mm. sen vuoksi, että ajattelivat sen säästävän meidän puolustusmenoja, kun ”NATO meitin turvaa” – ja omat puolustuvoimat voitaisiin pienentää. Näinhän mm. Saksassa on ajateltu? Niin muuttuu maa… laulettiin muistaakseni vanhassa iskelmässäkin.
Olisi kiva, jos ei sodittaisi eikä olisi sodasta pelkoa. Historia kuitenkin osoittaa, että toiveikkuus ei yksin riitä. Voi olla jopa tuhoksi.
YK tuntuu olevan täysin hampaaton: ”suuret” määrää sielläkin. Missä vallan (keskitetty) mahdollisuus, siellä valtaan pyrkijät ja vallassa pysyttelijät – ja vallankäyttäjät. YK toimii ehkä ns. pikkukonflikteissa, mutta niissäkin on usein ”isot” taustakonfliktien jäljet.
Nyt kun Natoon on liitytty, joutuvat suomalaisetkin ”puolustusvoimat” johonkin sotimaan.
Se on surullista, mutta surullista oli myös, että Suomi Talvisodassa jäi täysin yksin suurta ja mahtavaa Neuvostoliittoa, sen hyökkäystä vastaan.
Muinoin, v. 1969 esitin esikoiskirjassani ”Harmaassa päiväkirjassa”, että kansalliset armeijat korvattaisi YK:n poliisivoimilla, jotka valvoisivat oikeuden toteutumista. Ihmisen, kansojen ja koko ihmiskunnan raadollisuuden tähden ei niin pitkäle ole vielä päästy.
Toivottavasti Suomen vastanaitu NATO ei sitten jätä ja unohda sanaa -tahdon- pahan paikan tullen, kun siihen niin kovasti turvataan. Kannattaisi muistaa myös Hän, joka tätä maailmaa suvereenisti hallitsee, kuten myös Suomen talvisodan aikana
”Näin uudelleensyntyminen ei ole yksi pyhä kerta-tapahtuma, kerran elämässä. Ei, vaan se vanha Aatami on upotettava joka päivä, aina uudelleen. Sitä tarkoittaa pyhä kilvoittelu Jeesuksen seurassa.”
Niin hebrea kuin kreikka on yksiselitteinen pyhä-sanan merkityksestä, eli mistä se kertoo.
On kysymys erottautumisesta, eroamisesta kadotukseen menevästä joukosta. Se ei ole pönötystä eikä moraalia. Kun Raamattu puhuu pyhistä niin kysymyksessä on uskoontulleet, jotka elävät tässä maailmassa, sen keskellä mutta erossa siitä.
Jumala on pyhittänyt, erottanut omansa kun he ovat suostuneet Isän vetoon. Ihminen on tullut Taivaan valtakunnan kansalaiseksi, ja saanut vastaanottaa pelastuksen, Jumalan Pojan uskon.
Ehkä liikaa fraaseja, eli kaanaan kieltä, mutta jota jokainen ymmärtää.
REIJO,
Kaksi erilaista näkemystä:
1) uskova astuu pimeästä valoisaan huoneeseen. Hänestä on tullut pyhä. Ja
2) kristitty seuraa Jeesusta, mutta hän ei ole täydellinen. Tarvitaan jatkuvaa katumusta, parannusta ja pyrkimistä uuteen elämään.
Kun astumme valoon, tulee vajavaisuutemme ilmeiseksi. Emme enää pääse kätkeytymään pimeyden suojaan.
Heikki, kuulostaa hyvältä. Silti lisään:
Uskova on astuNUT pimeästä valoon, eli pyhäksi hän on tullut uskoontullessaan.
Uskoontulleet Hän Itse asettaa eteensä täydellisinä, vanhurskautettuina, vt:
Kol.1:21 ”.. hän on nyt sovittanut”
ja siksi:
1:22, ”.. asettaakseen teidät pyhinä ja nuhteettomina ja moitteettomina eteensä,”
1:28 ”.. asettaaksemme esiin jokaisen ihmisen täydellisenä Kristuksessa.”
Tämä on vain yksi monesta UT:n kohdasta, mikä kertoo pyhä-asemasta, tilasta. Se on Jumalan työ niille, jotka ovat suostuneet ottamaan vastaan lahjavanhurskautuksen.
Olemme pyhiä Kristuksen tähden pysymällä Hänessä ja seuraamalla Jeesusta joka päivä.
Niin hebrea kuin kreikka on yksiselitteinen pyhä-sanan merkityksestä,
No kun ei ole. Heprean pyhä eli kadosh merkitsee alunperin ’puhdas’ ja kun esim alttari pyhitetiin se todelilsiuudesa pudistettiin vanhosita mätänevistä uhrielkäinsaasteista ja muusat liasta.
Suomen ph-sanueessa ajavat kaikki seuraavat sanat samaa kettua: pih a, pyh ä, pah a, puh e, puh das.
Pyhä-sanan etymologia on kiinnostava, mutta koko asia mielestäni paljon isompi ja perustavampi.
Toki, enkä ko. etymologialla ottanut kantaa hyvään blogiisi vaan RM:n töksähtävään
varmuuteen.
Otsikko ”Pyhä rauha” on paljon käytetty ja harvoin sisäistetty.
Se on se, minkä Jeesus lupasi uskoontulossa: ”Rauhan minä jätän teille: minun rauhani-sen minä annan teille. En minä anna teille, niinkuin maailma antaa. ” Joh.14:27
Se ero tästä maailmasta, lihan ja näkyvän, usein hidas kuoleminen.
Pyhä rauha on teemana Sinapinsiemenen tuoreessa numerossa. Lehti on pieni, mutta merkittävä. Sinapinsiemen r.y. perustettiin vuonna 1979, yhtenä keskeisenä tekijänä Anna-Maija Raittila ja Taize-liike.
Lehden slogan on:
”Aina siellä, missä jokin yhteisö elää sovituksen käyteaineena tässä suuressa yhteisössä, kirkossa muuttuu mahdoton mahdolliseksi.”
Heikki, yksi parhaimmista kirjoista jotka puhuvat kristityn sisäisestä rauhasta on Arkkimandriitta Sofroni Saharov – Pyhittäjä Siluan Athosvuorelainen. Kirjaa on vaikea tosin saada. https://www.ortodoksi.net/index.php/Siluan_Athosvuorelainen.
Siluan puhuu mm. luomattomasta valosta, himottomuudesta, Jumalan energioista, katumuksesta, kyyneleistä, Jumalalta saatavasta välittömästä tiedosta, jumalallistumisen prosessista. Kirja seuraa kirkon isien perintöä, selittää ja purkaa auki näitä edellä olevia teemoja.
Toinen kirja suositus on tämä https://www.ortodoksi.net/index.php/Pyh%C3%A4_Iisak_Ninivel%C3%A4inen_-_Kootut_teokset
SAMI,
kiitos kirjavihjeistä. Olen oppinut ortodokseilts paljon.
REIJO (11.7.23. klo 23.41)
Reijo,
Olen samaa mieltä kanssasi siinä miten lopetat kirjoituksesi. Kirjoitat myös:
”Uskoontulleet Hän itse asettaa eteensä täydellisinä, vanhurskautettuina.”
Mielestäni uskoontulo voi olla tien alku, mutta se ei voi olla kertaratkaisu tai automaatti. Uskön valinta koetellaan elämässä.
Jumalan armo on todellinen, mutta se ei ole kerralla saatu kaikenvaravakuutus loppuelämää varten.
Armo ja haaste seurata Vapahtajaa ja Jumalan tahtoa ovat molemmat voimassa reaaliajassa. Mitä tapahtuu, se on isommassa kädessä, mutta armo ei kumoa Jumalan tahdon noudattamista.
Heikki,
Kiitos vastineestasi. Kun sitä lukenut, niin tulen siihen käsitykseen, ettet ole paneutunut noihin Kolossalaiskirjeen kohtiin, niiden kokonaisuuteen niinkuin kommentissani ne laitoin, 11/7, 23:41. Laitoin vain oleelliset lauseet ja lauseenkohdat, ettei ydin hämärtyisi liikaan tekstiin. Hämärtyi kuitenkin!
Uskoontulo on kertaratkaisu, niinkuin Paavalikin toteaa, perustuen Kristuksen, eteensälaittajan kertakaikkiseen sovitukseen, mikä on työkumppanuutta Uskon Alkajan kanssa. (Toivon, ettet koe tätä konstailuna, koska nämä ilmaisut on Raamatun ilmaisuja.)
On totta, että KAIKKI alkaa uskoontulossa/ metanoia. Uskoontulo voida sanoa, että ”voi olla alku”, vaikka se on kaikki, tila, missä jokainen matkaa kuolemaansa tai Jeesuksen kohtaamiseen pilvissä, asti.
Kun ihminen tulee uskoon, mitä ilmaistaan, uudestisyntyy, vastaa Isän vetoon, jonka Isä palkitsee uskoontuloon Jeesuksessa. Siirrymme silloin pimeydestä valkeuteen, siirrymme Taivaan Valtakunnan kansalaisiksi. Halutessaan tästä kansalaisuudesta voi luopua koska tahansa, eli uskoontulo on Jumalan teko ihmisen suostumuksella, mutta Jumala ei sido ihmisen ratkaisuvaltaa, jos ihminen päättää luopua kansalaisuudesta, uskosta.
Uskon valinta??, eli uudestisyntymässä saatu Jumalan Pojan uskosta ei voi sanoa noin kummallisesti. Ihminen valitsee, haluaa, päättää tulee uskoon vapaaehtoisesti ja luopuu siitä vapaaehtoisesti, omasta halustaan.
Koettelemukset vahvistaa uskoa ja ne eivät ole lihallemme miellyttäviä. Kiusaukset, lihalle miellyttävät uskonvastaiset asiat vievät pois uskosta. Siksi Isämeidän rukouksessa Jeesus neuvoo rukoilemaan etukäteen, ettemme ajautuisi pois Jeesuksen läheisyydestä, ”äläkä salli meidän langeta kiusaukseen ..”. Me voimme langeta juuri silloin kun haluamme, päätämme niin, mutta se ei ole koettelemus.
Kaikki on Armoa ja sen alla on toimintaa, kuten halua olla Armon alla. ”.. mutta armo ei kumoa..”- lausumasi ei linjaudu kaiken kattavaan Armoon. Ei Armo kumoa mitään taivaallista, koska armahdettu, eli uskoontullut, elää siinä niin kauan kuin haluaa.
Jumala on todellisuus, ainoa totuus, se näkymätön, johon kehotetaan uskovan katse kiinnittämään. Vain uskoontullut voi nähdä näkymättömiä.
Kommenttini 11/7, johon viittaat, vahvistaa johdonmukaisesti sen, että Jumala vetää pelastukseen ja pelastetut, vanhurskautetut Hän oitis asettaa eteensä täydellisinä. Jos uskova lankeaa hän voi palata täydelliseen tilaansa.
Heikki
Kiitos mielenkiintoisesta blogistasi
Matias, kiitos. Taize, Sinapansiemen liike, Anna-Maija Raittila ja Taisto Nieminen ovat olleet minulle tärkeitä 70-luvulta asti.