Kevät tulee ja eläimet saapuvat tontillemme. Pupuperhe saapui jo jokunen viikko sitten ja vähitellen linnutkin saapuvat pihapiiriämme ilahduttamaan. Läheisen Alijoen rantamilla on näkynyt joutsenia, hanhia ja kurkia.
Vappuna vietämme Hyvän paimenen sunnuntaita. Mieleeni muistuvat lapsuuteni aikojen eläinten vienti kesälaitumille. Isä teki aitauksia karjaa varten ja sitten lehmät laskettiin metsään ja heinäniityille. Ilo oli katsella lehmien hyppelyä ja onnesta tanssimista vapaaksi päästyään. Isot eläimet kirmasivat kuin pienet vasikat. Ilo ja onni näkyi niiden liikehdinnän riemussa. Hevosten loikat olivat vieläkin suurempia liikkeitä, potkuja ilmaan ja milloin etu- ja milloin takajalkojen varassa kahdella jalalla hyppysuorituksia kuin permantoliikkeet lattiavoimistelijoitten kilpailuissa, mutta vain isompina ratoina ja rajumpina liikkeinä.
Muistanpa erään läheltä piti tilanteen, kun päästin hevosta laitumelle. Se riemuitsi suunnattomasti. Ilosta paikallaan hypellen se kääntyi minusta poispäin ja potki vapautuneen onnea täynnä. Kavio tuli minua kohti, onneksi pysähtyi puoli metriä ennen kuin ulottui vatsaani saakka. Jos potku olisi ollut vähän pidempi, niin enpä enää tässä kirjoittelisi.
Nuoruuteni aikana ei ollut tapana käydä erillisiä ratsastuskouluja. Kun hevosten kanssa oli häärinyt koko ikänsä, niin ei myöskään niiden selässä pysyminen ja niiden ohjaaminen tuottanut mitään ongelmaa. Pikkuveljenikin kävi jo kolmivuotiaana kylän raitilla yksinään hevosen selässä ratsastaen. Satulaa emme käyttäneet. Tilanne oli täysin erilainen, kuin nykyaikana, kun hevoset eivät enää ole arkipäivää. Esimerkiksi teoksessa Ett himla tjat om hästar, jonka on kirjoittanuut Peppe Öhman, kerrotaan hevosia kohtaan tunnettavasta pelosta ja ilman satulaa ratsastamisen vaikeudesta.
Muinaisessa Orientissa lammasten seurassa liikkuminen oli ihmisten arkipäivää. Lampaita ohjattiin ruokapaikoille. Paimen muisti missä niille löytyi hyvät laitumet. Paimenet myös tiesivät, mistä eläimet saisivat juotavaa, kuivanakin aikana, kun monet joet kuivuivat vedettömiksi.
Tämä paimenten taito ja maaston tunteminen siirtyi ylisukupolvisena perinteenä sukujen parissa. Niinpä jo patriarkka Jaabok paimensi lampaitaan samoilla seuduilla kuin Daavid vuosisatoja myöhemmin. Noilla seuduilla ollut vartiotornin tienoo oli samassa käytössä myös Jeesuksen syntyessä Beetlehemissä runsas puolitoista vuosituhatta vuotta patriarkka Jaakobin jälkeen.
Viheriät niityt ja runsas juomavesi ovat laajentuneet kuvaamaan yleistä onnea ja hyvinvointia. Voidaanpa sanoa, että paratiisinkin suurena siunauksena oli ravinnon ja juotavan runsaus. Näin psalmissa 23 kuvattu onni on ulottuvuuksiltaan suorastaan taivaan onnen kuvaus. Taivaassakin on keskellä Jumalan lasten onnea elämän virta, joka lähtee Karitsan valtaistuimelta.
Veden kuvaaminen elämää antavana voimana toistuu myös kasteen sakramentissa. Kolmiyhteinen Jumala käyttää vettä elämän siunauksen, jopa ikuisen elämän lahjan kuvauksena. Kasteen voimana on Ilmetyskirjan mukaan ristiinnaulitun Jeesuksen, siis Karitsan, valtaistuimelta virtaava elämän vesi. Näin kaste yhdistää meidät Jumalan tulevaisuuteen, taivaan onneen, uudistuneeseen paratiisiin Jumalan valtaistuimen eteen. Psalmin 23 sanonta on tästä esikuvana, eräänlaisena profeetallisena suunnan osoituksena.
SUNNUNTAI 1.5.2022
2. sunnuntai pääsiäisestä, latinaksi Misericordia Domini
Hyvä paimen
Sunnuntain psalmina on Psalmi 23
Jos lampaiden hoito on ikivanha elinkeino muinaisessa Orientissa, niin oli myös hallitsijan nimittäminen paimeneksi peräisin jo muinaisuudesta. Otanpa tähän esimerkiksi erään hallitsijan yli kolmen vuosituhannen takaa.
ei minulta mitään puutu.
Herra on minun paimeneni,
ei minulta mitään puutu.
Hän vie minut vihreille niityille, hän johtaa minut vetten ääreen,
siellä saan levätä.
Hän virvoittaa minun sieluni,
hän ohjaa minua oikeaa tietä nimensä kunnian tähden.
Vaikka minä kulkisin pimeässä laaksossa,
en pelkäisi mitään pahaa,
sillä sinä olet minun kanssani.
Sinä suojelet minua kädelläsi,
johdatat paimensauvallasi.
Sinä katat minulle pöydän
vihollisteni silmien eteen.
Sinä voitelet pääni tuoksuvalla öljyllä,
ja minun maljani on ylitsevuotavainen.
Sinun hyvyytesi ja rakkautesi ympäröi minut
kaikkina elämäni päivinä,
ja minä saan asua Herran huoneessa päivieni loppuun asti.
Psalmi 23
”Minä olen se hyvä paimen.
Hyvä paimen antaa henkensä lampaittensa edestä.”
Joh. 10:11
Aikuisten oikeasti, se on huono paimen, joka menee kuolemaan lampaitten edestä, koska lampaat jäävät susien armoille. Eipä ole tätäkään kirjoitettaessa paljon ajateltu. Tai ehkä se onkin kompa.
Toinen mielenkiintoinen seikka on se, että paimen on myös Karitsa, Karitsa antaa henkensä. Siis kuolee.
Luontofilmejä seurannaeena olen huomannut, että usein susi tai puuma ottaakin karitsan, tai vasan mieluummin, kuin pässin, tai vanhan naaraan. Karitsa tai vasa jää yleensä laumasta hiukan jälkeen, ja pienempänä se on helpompi napata, ei ole vielä niin karvanenkaan. Se siis antaa henkensä ja muut pelastuvat sillä hetkellä.
Jos sitten lammaslauman pitäisi kulkea Karitsan viitoittamalla tiellä, karitsan, joka antaa henkensä muiden puolesta, niin eikö tosiasia ole se, että susi on tyytyväinen vain hetken verran, pian sillä on taas nälkä.
Jeesus karitsan syönnistäkään ei kukaan täyty, aina sitä on saatava lisää, Sachra on taikapiiri, kehä, jonka sisällä ei muuten pysy, putoaa pois.
Minä luulen, että Hyvä paimen raamatussa tarkoittaaJumalaa, mutta Hän ei todellakaan kuole, antaen näin henkensä, vaan jos on pakko puhua Hengen antamisesta, se tarkoittaa elämän henkeä, jonka jokainen saa putkahdettuaan äidin kohdusta, eli vedestä, ulos maailmaan.
Puhalsi Häneen Elämän hengen. Antoi siis henkensä.
Tarja
Jokaisella ilmauksella on vain yksi merkitys. Mikäli toisen yhteyden merkitystä käytetään toisaalla, niin koko juttu tulee mielettömäksi. Sen sijaan yhden yhteyden merkitystä voidaan käyttää uuden kielikuvan rakentamiseen ikään kuin jo vakiintuneena palasena.
1) Blogini pääjuonne oli paimen vertauksen merkitys meille ja Jumalan valtakunnalle. Hän on meidän johtajamme, joka pitää meistä huolta. Tässä on vain yksi perusjuoni.
2) Paimenen tosielämässä muinaisessa Orientissa oli puolustaa lammaslaumaa hyökkääviä petoja vastaan. Lampaiden pelastamiseksi piti uskaltautua taistelemaan susilaumaa tai karhua tai leijonia vastaa. Pelkuri ei pystynyt tähän koska toisinaan nälkäisten petujen hampaat saattoivat olla hyvinkin vaarallisia. Kuolemakaan ei aina ollut pois suljettu vaihtoehto taistelun tuloksesta, vaikka paimen yleensä olikin vahvempi osapuoli.
Tähän mahdollisuuteen Jeesus viittasi, mutta hän vei ajatuksen eteenpäin omaan ristinkuolemaansa viitaten. Hänen kuolemansa oli hänen työnsä täyttymys, jolla hän sovitti koko maailman Jumalan edessä.
Tässä on edellisen perusjuonen varaan rakennettu toinen kerros kielikuvien palikoissa.
Tarja
5) Minulle Sakhra tuo mieleeni vuosien 685 ja 691 AD aikoina rakennetun Kalliomoskeijan, arabiaksi قبة الصخرة, Qubbat As-Sakhrah, hepreaksi כיפת הסלע, Kipat Hasela n.
Tarja
Kiitos kommentistasi. Tässä vielä yksi kohta johon otan kantaa. Näin huomaan, että yhteen tekstiisi sisältyi niin monta kohtaa, joihin katsoin aiheelliseksi sanoa sanani. Selvyyden vuoksi olen jakanut nämä eri asioista puhuvat puheenvuorot eri kommenteiksi, jotta ne olisi helpompi hahmottaa eri kysymyksenasetteluiksi.
6) Jumalan puhaltamasta hengestä ja Hengestä.
Luomisen yhteydessä puhutaan siitä, että Jumala muovasi ihmisen maan tomusta. Nykykielelle ilmaisten siis käytti maailmassamme olevaa aineellista todellisuutta, molekyylejä, atomeja ja niiden osia elektroneja, atomiytimiä ja näiden rakenneosina olevai kvarkkeja materiaalisena rakenteena ja sitten puhalsi henkensä jolloin ihmisestä tuli elävä olento eli raamatullisessa mielessä elävä ”sielu”, siis elävä persoona.
Kun Jeesus sitten ylösnoustuaan ilmestyi opetuslapsilleen niin hänen sanotaan puhaltaneen apostolien ylle ja tämän avulla luovuttaneen heille Pyhän Hengen. Jumaluuden kolmas persoona saapui siis apostolien voimaksi evankeliumin julistamiseen ja sakramenttien jakoon.
Pyhä Henki oli jo alkuaan ollut elämää luomassa luomiskertomuksen yhteydessä. Hänen toimintansa vesipilven vihmoman sateen välityksellä loi elämän ensi kerran. Nyt Jeesus liittyi tähän luomiskertomuksen sanomaan ja välitti kansalleen Pyhän Hengen aktiivisen toiminnan oman työnsä toteuttamiseksi, niin että ihmisistä tulee niitä, joiksi heidät on alkuaan luotukin: Jumalan kuvina kirkastamaan Jumalan kunniaa, elämän voittoa kuolemasta ja uuden ja uudistuneen elämän voimallista esiinmarssia nyt jo täällä ajassa ja kerran taivaan ihanuudessa.
korjaus
Vaihdetaan sanan Sachra tilalle Sakhra.
Tarja
4) Jeesus on Jumala ja ihminen yhdessä persoonassa. Siksi hänen kuolemansa yhtenä persoonana sisälsi sekä ihmisen että Jumalan luontoa hänen persoonassaan. Siinä merkityksessä Jumala itse kuoli hänen kuolemansa, vapauttaakseen meidät kuolevaiset ihmiset kuoleman vallasta. Sillä niin kuin on mahdotonta, että kuolema henkivaltana voittaisi Jumalaa, samoin oli ylösnousemuksen valtaisa voitto täydellinen voitto kuoleman vallasta. Voidaan siis riemuiten laulaa:
Kristus nousi kuolleista
Kuolemalla kuoleman voitti
Ja haudoissa oleville elämän antoi.
Tarja
NImitykset ”paimen” ja ”karitsa” eivät ole kielikuvallisesti yhteismitallisia. Niiden ilmaisema sanoma on otettava erikseen kummassakin tapauksessa.
3) Sana karitsa viittaa Vanhan testamentin uhreihin, missä nuorta lammasta käytettiin uhrieläimenä. Näiden eläinten kuolema katsottiin syntien ja rikkomusten sovitukseksi. Tähän esikuvaan liittyi Jeesuksen kuolema ristillä. Hänen kuolemansa oli sovitusuhri kuten nuoren lampaan uhraamisessakin, mutta erotuksena vain se, että hänen uhrinsa oli kertakaikkinen, yhdellä kertaa kaikkien ihmisten kaikki synnit, jopa koko ihmiskunnan yhteinen synti, tuli sovitetuksi tuolla yhdellä uhritoimituksella. Sitä ei enää tarvitse toistaa, vaan siitä riittää kaikille ihmisille kaikkina aikoina kaikkialla maailmassa.
Tästä osoitteesta voi lukea tänä vuonna 2022 vapuksi osuvan toisen sunnuntain pääsiäisestä aihetta tarkemmin ja löydät myös Misericodia Domini sunnuntain tekstit:
https://www.kirkkovuosikalenteri.fi/kalenteripaiva/sunnuntai-1-5-2022/
Psalmissa tulee Kristuksen voitto synnin, kuoleman ja perkeleen vallasta selkeästi esille, kun puhutaan pyhän aterian viettämisestä vihollisten silmien edessä. Herran pyhä ehtoollinen julistaa Kristuksen kuoleman ja ylösnousemuksen kiitosta niin mahtipontisesti, että juuri tuossa alttarin sakramentissa synnit annetaan anteeksi ja kuoleman valta murretaan iankaikkisen elämän lääkkeen nauttimisessa ja tällä pahan alkuperälle ja ruhtinaalle näytetään, ettei se mitenkään voi estää Jumalan valtakunnan täydellistä voittoa kaikesta pahasta.