Muistelen kuulleeni, että yleisradiossa oli joskus ohjelma: Kevyesti keskellä päivää. Silloin soitettiin jotain kevyttä musiikkia. Toinen oli lepopäivän ratoksi. Onko nyt niin, että vanha roomalainen ajatus pätee edelleen: Kansalle leipää ja sirkushuveja! Tosin ne sirkushuvit taisivat olla astetta rankempia mitä nykyisin. Jääkiekko ammattilaistasolla taitaa lähennellä sitä: Ave ceessar kuolemaan menevät tervehtivät sinua! Samoin ammattilaisyrkkeily. Molemmissa tulee korjaamattomia asioita, mutta ilmeisesti se on sen arvoista, saada jotakin ja loppuelämä pyörätuolissa.
Minä tässä ryhdyin havukkaiseksi ja aloin pähkäillä onko myös hengellisessä kentässä tällaista kevytharjoitusta, joka on kuin iskelmien soittoa vai onko myös vaurioittavaa huvia, jossa oikeasti tulee verta kentälle. Valitettavasti tulin siihen tulokseen, että kyllä tätä on. Lähdetään liikkeelle hevimmästä päästä. Herätysliiketaustaisena sain herätyksen ryhtyä tutustumaan Lutheriin, kun hänestä kuitenkin aina jotain mainittiin jopa oppi-isänä. Ryhdyin hankkimaan kirjallisuutta ja mielellään vanhaa ja fraktuuralla kirjoitettua. Sehän on pyhä kirjasin, kun sitä ei osaa kaikki lukea. Sain siis jostain omistukseeni: Tunnustuskirjat-nimisen kirjan. Aloin lukea sitä järjestelmällisesti ja tuntui tosi hyvältä kunnes tulin kohtaan: Perisynti. Siinä oli mielestäni outo asia, jonka koitin työntää ensin syrjään, mutta se tuli aina uudelleen esille. Siis ilman kastetta ei voi pelastua. Olisiko tämä nyt se kohta, jossa puhutaan kevyesti helvetistä?
Mikä lihasta syntyy on liha! Tähän vedotaan! Kahdesta syntisestä ihmisestä ei voi syntyä muuta kuin lihaa! Näihin vedotaan. Onko nyt niin, että luterilaisittain lapsi syntyy ilman sielua eli on niinkuin hirven vasa? Hänet pitää uudestisynnyttää, että hän saa sielun? Mutta Jeesus sanoi: Sallikaa lasten tulla, ja edelleen joka viettelee yhden näistä pienistä, jotka uskovat Minuun…
Jeesuksen mukaan lapsella on usko. Jos nyt siis maanpäällä on jotain toimia, jotka ovat välttämättömiä pelastukseen, niin mihin valoon joutuu Ristintyö? Eikö usko ole ainoa ja tunnustus toinen välttämätön? Tunnustus: Jeesus Kristus on Herra! Minun Herrani, olen Hänen ja Hän minun!
Sitten on erikseen olemassa Sana ja pyhät toimitukset, jotka herättävät ja vahvistavat uskoa ja pitävät sitä uskon liekkiä yllä. Eräs julistaja esitteli taivas-ekin. Hän on mies, jonka oikea puoli on valkoinen ja vasen musta. Se kuvaa ihmisen kahta luontoa, mutta sitä kuvaa voidaan käyttää toiseenkin tarkoitukseen. Kun kristikunnassa on kaksi käsitystä kasteesta ja molempien ääripäät pitävät omaan sa pelastavana, niin olisiko siinäkin kevyttä puhetta helvetistä. Nimittäin se musta puoli sitten joutuu helvettiin erilaisen kasteen takia? Kuka tietää kumpi käsitys on musta ja kumpi valkoinen, sitä sopii miettiä.
Kun luin Korhosen adventtitervehdyksen, tuli mieleen, että teksti on kuin oppikirjaesimerkki siitä, millaista on ongelmakierteeseen ajautuneessa organisaatiossa, sopisi sellaisenaan vaikka henkilöstökonsultin esitykseen. Kun talon sisältä päin horjutetaan omaa organisaatiota, ollaan jo aika pahoilla raiteilla. Korhoselle tärkeitä asioita voitaisiin ajaa myös sivistyneesti, mutta sellaiset yritykset Korhonen näyttää systemaattisesti torjuvan, kuten hän on aikaisemminkin tehnyt.
Näen ainakin seuraavanlaisia ongelmia Korhosen toiminnassa.
Hän ei ole koskaan tarjonnut ainuttakaan rakentavaa ehdotusta siihen, miten hänenkin ylläpitämänsä kirkon kriisi tulisi ratkaista. Ei yhtään mitään. Tästä on vastuullisuus kaukana.
Tarkalleen ottaen näyttäisi jopa siltä, että Korhonen ei aja seksuaalivähemmistöjen asiaa. Tietääkseni hän ei ole toiminnallaan tuonut parannusta yhdenkään seksuaalivähemmistön kuuluvan asemaan. Hänellä ei ole myöskään mitään analyysia tai ohjelmaa siitä, mitä kirkossa tulisi tehdä.
Sen sijaan hän näyttää vainoavan kaikkia, jotka eivät kysymyksittä asetu hänen kannalleen. Mitään dialogia tai kohtaamista hän ei ole harrastanut. Korhosen viha on ajoittain kohdistunut mm. uskoviin, piispoihin, kirkkohallitukseen ja koko kirkkoon yleisesti.
Nyt hän näyttäisi asettuneen sille kannalle, että hänen missionsa on aiheuttaa kirkossa niin paljon hämmennystä ja ongelmia kuin mahdollista, hajottaa sisältä, koska hän ei ole saanut tahtoaan läpi. Hänessä itsessään ei tietenkään ole mitään vikaa.
Jään odottamaan, miten hän nyt kostaa tämän kirjoittajalle. Sehän on hänen tavaramerkkinsä. Mielenkiintoista on, tekeekö hän sen itse, vai paneeko kaverinsa asialle.
Eiköhän Johannalla kuten muillakin ole oikeus kertoa omia näkemyksiään kirkon asioista.
Jos hän tekee sen hiukan polemisoiden, se vain herättää keskustelua kuten huomaamme.
Huomaamme myös, että Jumalamme on sekä Jeesuksen että apostolien kautta antanut meille aika
monimuotoisen ja monitulkintaisen (uskon)elämän. Mielipiteitä riittää joka suuntaan vielä 2000 vuotta asioiden tapahtumisen jälkeenkin. Ei ihan yksinkertainen juttu.
Kari Roos, Johanna Korhonen saa toki kirjoittaa kuten haluaa. Onhan meillä sananvapaus. Mutta näin poikkeava kirjoitus joutuu kritiikin kohteeksi.
Jos olet uusi täällä, niin voit etsiä nimelläni aikaisempia postauksiani. Lyhyesti taustaa kritiikilleni. Kun olen ollut kirkkoon liittymättömissä tehtävissä lobbaamassa eduskuntaa ja EU-elimiä, on meillä itsestäänselvyytenä jotkut yksinkertaiset vastuullisen vaikuttamisen periaatteet. Korhosen kirjoitukset hämmästyttävät tässä suhteessa minua kovasti, koska en löydä tätä normaalisti yhteiskunnallisessa toiminnassa hyvänä pidettyä vastuullisuutta lainkaan Korhosen kirjoituksista. Jos tätä yrittäisi jotenkin sympaattisesti ymmärtää, niin Korhosen voi ajatella kirjottavan toimittajana, mutta kirkon vastuunkantajan rooliaan hän ei näytä ymmärtäneen. Vaikuttamismielessä Korhosen kirjoittaa hyvin vahvasti populistisesti. Ehkä olisi hyvä, että päättäjät selvittäisivät itselleen, kuinka vastuullisesti he haluavat ratkoa asioita.
Sananvapaudesta vielä sen verran, että Korhonen on useissa kirjoituksissaan ajanut myös sananvapauden rajoituksia niille, jotka poikkeavat hänen kannastaan. Tässä selkein juttu, mutta samat ajatukset toistuvat hänellä muuallakin. https://www.kotimaa.fi/artikkeli/johanna-korhonen-toimittaja-ala-hyysaa-fundamentalistia/ Viesti on lienee varsin selvä, ja se on hyvin myös mennyt perille ainakin yleiskirkollisessa mediassa.
Hei Mika Laiho,
Sanot, että Johanna Korhonen on ”useissa kirjoituksissaan ajanut myös sananvapauden rajoituksia niille jotka eivät ole hänen kanssaan samaa mieltä”.
Missä ja miten?
Sari, ehkä helpointa olisi aloittaa tuosta ylläolevasta linkistä. Osaisitko avata sitä, miten arvioisit sitä sananvapauden näkökulmasta?
Mika Laiho,
Antamassasi linkissä Korhonen sanoo, että toimittajien tulisi haastaa vanhoillisia asiakysymyksissä aivan kuten kaikkia muitakin. Kysyä perusteluita, osoittaa ristiriitaisuuksia jne. Korhonen sanoo myös, että mielipiteenvapaus ei oikeuta mihin tahansa käyttäytymiseen, vaikka olisikin kyse uskonnollisesta vakaumuksesta. Tämä pitää paikkansa.
Vertailun vuoksi voi googlata esim. seuraavan uutisen: ”Professori: Luther-pamfletin julkaisu koettelee pykälien rajoja” (K24-uutinen 11.2. 2014).
Sari R-L:
”Antamassasi linkissä Korhonen sanoo, että toimittajien tulisi haastaa vanhoillisia asiakysymyksissä aivan kuten kaikkia muitakin. Kysyä perusteluita, osoittaa ristiriitaisuuksia jne.”
Ja samaisessa linkissä Korhonen sanoo, että journalistin tehtävä on puuttua epäloogisen tai virheellisen tiedon levittämiseen. Siksi onkin käsittämätöntä, että hän itse sortuu tuohon adventtitervehdyksessään.
Sari, kiitos taustahuomioistasi Johanna Korhosen juttuun. On hyvä, jos voimme selventää näkökantojamme.
Jos olet vielä linjoilla, niin kysyisin vielä ihan konkreetisti, miten itse näet sananvapauskysymyksen. Kenelle mielestäsi kuuluu sananvapaus kirkossamme, ja missä määrin olisit valmis sitä edistämään? Kysyn tätä lähinnä siksi, että lopulta meidän kaikkien käytännön ratkaisut muodostavat sen kokonaisuuden, joka toimintaympäristöömme, kuten esimerkiksi kirkkoon muodostuu. Selvennykseksi vielä sanon, etten ole huomannut, että olisit pyrkinyt rajoittamaan sanavapautta, ajattelen tätä kysymys yleisellä tasolla.
Nostetaanpa Korhosen adventtitervehdyksestä muutama kohta vielä lähempään tarkasteluun.
”Pyhä Henki ei nuoku kokouksissa, ei väsää tulkintoja […]”
Puheenjohtaja Korhonen koettaa ottaa kantaa siihen, mitä Pyhä Henki ei hänen mielestään tee. Tällainen tulkintatapa johtaa kuitenkin raamatullisesti kestämättömään tilanteeseen. Kun kaksi tai kolme on Jeesuksen Kristuksen nimessä kokoontunut rukoilemaan ja ehkä pitämään kokousta, eikö Pyhä Henki olekaan silloin läsnä – Jeesuksen antaman lupauksen mukaan? Eikö Pyhä Henki opetakaan meitä kaikessa, esim. siinä, miten Raamatun tekstit tulkitaan Jumalan tahdon mukaisesti?
”Jouluna syntyy Jeesus, Jumalan käyttöliittymä, Jumala ihmisenä ja
ihmisessä, jokaisessa.”
Ajatuksena tämä vaikuttaa oikein hienolta, mutta se ei ole Jumalan sanan mukainen. Jeesus Kristus, Jumalan ”käyttöliittymä” ihmisille, syntyi 2000 vuotta sitten. Hän on joka ainoa päivä – ei ainoastaan jouluna – kaikkien niiden käytettävissä, jotka ottavat Hänet vastaan henkilökohtaisena Vapahtajana. Jumala on jo löytänyt meidät, mutta kuinka moni on hoksannut tämän?
”Jumala ei ole kirkon jäsen, […]”
Raamattuhan kertoo meille, että Jumala ei asu rakennuksissa. Mutta se kertoo myös, että Jeesus Kristus on seurakunnan pää, ja Jeesukseen Kristukseen uskovat ovat Kristuksen ruumiin jäseniä. Jokaisen Kristukseen uskovan ruumis on Pyhän Hengen temppeli. Jos yksikin heistä on kirkon jäsen, tällöin Jumala on Pyhän Henkensä kautta myös kirkon/seurakunnan jäsen. Se, joka koettaa puhdistaa Jumalan pois kirkosta ja sen jäsenyydestä, ei ole vielä ymmärtänyt, mistä uskossa de facto on kyse.
Osallistuessaan kokouksiin Pyhä Henki tuskin nuokkuu. Hän toimii ja vaikuttaa.
Jeesus on maailman vapahtaja, ei mikään henkilökohtainen yksityisvapahtaja. Suhde Jeesukseen on henkilökohtainen, mutta hän on vapahtanut meidät kaikki.
Ei Jumala voi olla minkään osa. Jäsenet ovat osia. Jumala on kirkon Herra ja me olemme kirkon jäseniä.
Martti Pentti:
”Osallistuessaan kokouksiin Pyhä Henki tuskin nuokkuu. Hän toimii ja vaikuttaa.”
Täsmälleen näin.
”Jeesus on maailman vapahtaja, ei mikään henkilökohtainen yksityisvapahtaja.”
Jeesus on maailman vapahtaja – aivan oikein, mutta Hän on myös henkilökohtainen vapahtaja. ”Ja Herra on vapahtava minut kaikesta ilkivallasta ja pelastava minut taivaalliseen valtakuntaansa; hänelle kunnia aina ja iankaikkisesti! Amen.” [2.Tim.4:18]
”Ei Jumala voi olla minkään osa.”
Kerropa siis raamatulliset perustelut väitteellesi. Miksi Jumala ei voi Henkensä kautta olla osa kirkkoa/seurakuntaa? Kirkko, jossa Jumalan Henki ei vaikuta on nimittäin hengetön.
”Tavoitatko sinä Jumalan syvyydet? Ymmärrätkö ääriään myöten Kaikkivaltiaan suuruuden? Se on taivasta korkeampi — miten sen tavoitat? Se on tuonelaa syvempi — mitä siitä tiedät? Jumalan suuruus on suurempi kuin maa, se on merta avarampi.” Osa on pienempi kuin kokonaisuus. Minkä kokonaisuuden osa Jumala voisi olla?
Jeesus kutsuu meitä henkilökohtaisesti nimeltä. Tarkoittaako se, että hän olisi erikseen kunkin meistä vapahtaja? Voimmeko päättää siitä, onko hän vai ei?
Olisiko Juha Lehtinen sinulla mahdollista antaa henkilö kohtaista ohjausta ja
ns. tukiopetusta tälle johannalle joka ilm. kuuluu näihin ”myöhäisheränneisiin”
jotka ovat havahtuneet toimimaan omien tarkoitusperiensä mukaan,
hygienisoidessaan ja myrkyttäessään kirkkoa, jotta sieltä saataisiin raittis ja
vielä puhdaskin uskonelämä kokonaan hävitettyä, koska he eivät voi sitä oppia sietää.
ja he pääsisivät juhlistamaan omaa oppiaan olemassaolevan tilalle.
Heillä on ”feminismin, vasemmistoviherryksen ja sukupuolittomuuden agenda”
ovat muuten asioita jotka eivät millää tavalla kuulu kirkon ”toimialaan”
voivat vapaasti olla tätä lajia, mutta se ei kuulu kirkon sisälle.
Seurakunnan tarkoitus on varustaa uskovat tarpeellisilla työkaluilla
synnin voittamiseen ja pysymään puhtaana maailman saastasta.
Tämän se tekee raamatullisen opetuksen ja uskovien yhteyden kautta.
muutoin tuo sana myöhäisherännäinen tässä kontekstissa
ei liity uskonelämään sen perinteisessä merkityksessä mitenkään.
Martti, koko tuo lainaus Jumalasta ja hänen suuruudestaan pitää paikkansa, mutta se ei ole vastaus esitettyyn kysymykseen. Seurakuntakin on osa Jumalan kokonaisuutta.
”Jeesus kutsuu meitä henkilökohtaisesti nimeltä. Tarkoittaako se, että hän olisi erikseen kunkin meistä vapahtaja? Voimmeko päättää siitä, onko hän vai ei?”
Me emme siitä päätä, sen on jo Herra päättänyt.
Koko ongelma voitaisiin purkaa mikäli kolmesta asiasta löytyisi yksimielisyys. Ne ovat: synti, evankeliumi ja se miten nämä kaksi liittyvät toisiinsa.
Mitä tuosta riitelemään? Synti on jumalattomuutta. Evankeliumi on jumalattomankin pelastavasta Jumalasta kertova ilouutinen, joka kukistaa synnin ja kuoleman vallan. Kuka on toista mieltä?
Käsittääkseni joidenkin mielestä homouden vastustaminen on syntiä ja homouden hyväksyminen evankeliumia.
Vastustaminen on syntiä ja hyväksyminen on evankeliumia.
Löytyykö tälle väitteelle perusteluja? Kaiken hyväksymiselle tarjotaan aina vastaukseksi ’ rakkaus’, mutta se ei nyt riitä.
Korhoselta ala-arvoinen kirjoitus, mikä ei tuo kunniaa kirkolle.
Kristinusko on joskus ollut hyvin uudistava ja edistyksellinen tekijä ympäristössään. Alkukristillisyys veti puoleensa mm orjia, koska seurakunnassa he saivat vertaisen aseman muiden kristittyjen kanssa, vaikka ulkopuolella orjuus säilyikin.
Harmittaa kuitenkin se, että kirkko liittoutui nopeasti konservatiivisten arvojen kanssa, ja on ollut valitettavasti useasti jarruttava tekijä kuin edistävä monissa ihmisoikeus- ja tasa-arvokysymyksissä. Joitakin valopilkkuja löytyy historiasta kuten kveekareiden jyrkkä asennoituminen orjuutta vastaan ensimmäisten joukossa.
Kyllä evankeliumi ja Jeesuksen rohkea ja radikaali sanomansa pitäisi rohkaista meitä entistä voimakkaammin ajamaan juuri ihmisoikeuskysymyksiä ja tasa-arvoa. Mutta olemme valitettavasti takertuneet kirjaimeen kun pitäisi keskittyä Kristukseen, joka on todellinen Jumalan Sana. Raamatun tehtävä on viedä meitä tähän Kristukseen, elävään Jumalan sanaan, ei vanhentuneisiin moraalikäsityksiin ja takertumisiin tekstien yksittäisiin savisilla astioilla kirjoitettuihin lauseisiin, jotka heijastelevat enemmän aikansa maailmaa, kuin todellisen ja elävän Kristuksen aivoituksia.
Kiitos, Risto Utriainen! Kirjoituksesi on yksi parhaista täällä lukemistani.
Risto Utriainen:
”Mutta olemme valitettavasti takertuneet kirjaimeen kun pitäisi keskittyä Kristukseen, joka on todellinen Jumalan Sana. […]”
Jeesuksen rohkea ja radikaali sanoma oli Jumalan evankeliumi. Se oli hulluutta ja se on sitä edelleen. Elävään Jeesukseen Kristukseen keskittyminen, joka on todellinen Jumalan Sana, tarkoittaa Pyhän Jumalan kunnioittamista. Tämä todellinen Jumalan Sana sanoi: ”Kun puhun teille, en puhu omissa nimissäni: Isä on minussa, ja minun tekoni ovat hänen tekojaan.”
Nähtävästi tässä ajassa pyritään välttämään kaikkea kirjaimeen takertumista, mutta ”Kaikki, mitä pyhät kirjoitukset sisältävät, on kirjoitettu meille opiksi, jotta saisimme siitä kestävyyttä, lohtua ja toivoa.” Nämä pyhät kirjoitukset kertovat meille myös siitä, millainen on Pyhän Jumalan tahdon mukainen moraali. Nykyajan avara portti ja lavea tie on todella helppo löytää, mutta ”Miten ahdas onkaan se portti ja kapea se tie, joka vie elämään, ja vain harvat löytävät sen!”
Mitä jos nämä sisaret ovatkin tämän päivän profeettoja, jotka Jumala on lähettänyt keskuuteemme muistuttamaan meitä muita kristittyjä siitä, että Jumalan luomina ihmisinä ja Kristuksen lunastamina olemme kaikki samanarvoisia. Kaikki heterot, homot, kaikki.
Tarkoitatko, että Jumala olisi lähettänyt heidät purkamaan vihaa ja katkeruutta kirkkoa ja toisella tavalla ajattelevia kohtaan?
Tuire Kajasvirta:
”Tarkoitatko, että Jumala olisi lähettänyt heidät purkamaan vihaa ja katkeruutta kirkkoa ja toisella tavalla ajattelevia kohtaan?”
Ei näin, Tuire. Risto Utriaisen vastaus löytyy hänen edellisestä kommentistaan. Tämä vinkkinä. 🙂
Vääriä profeettoja, joille pitäisi ripustaa myllynkivi kaulaan ja heittää paskaisimpaan Itämeren hapettomaan póhjukkaan.
Uskovaisia ei saisi ikinä arvostella, mutta kuulin siitä diakonissalaitoksesta että monien diakonissojen usko meinasi loppua kun pistettiin raatamaan, kun he luulivat että saisi keskittyä rukoilemiseen ja muuhun hengelliseen: päinvastoin kävi, käytettiin vain ilmaisena työvoimana. Se oli sen perustajan rikkaan naisen juonia, joka itse rakasti ylellisyyttä: norsunluista krusifiksia ja rembrandtin tauluja. Köyhien kuuluikin tehdä työtä! Rikkaathan eivät muuta kuin lomailleet.
”Tarkoitatko, että Jumala olisi lähettänyt heidät purkamaan vihaa ja katkeruutta kirkkoa ja toisella tavalla ajattelevia kohtaan?” Eikö profeettojen epäkiitollinen tehtävä ole aina ollut ilmoittaa Jumalan viha vääyyttä kohtaan? Vanhan testamentin profeetat julistivat sen Jumalan omalle kansalle. Miksi ei harhautunut kirkkokin voisi saada siitä osansa? En tosin pidä Johanna Korhosta profeettana, mutta jos hän olisi sellainen, hänen sanomansa voisi hyvinkin olla viha. Katkeruus ei ole jumalallista.
Murheellista on katsella naapurikirkon yhä syvemmälle menevää Jumalan Sanan luopumista: ”Jos joku muuta oppia opettaa eikä pitäydy meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen terveisiin sanoihin eikä siihen oppiin, joka on jumalisuuden mukainen, niin hän on paisunut eikä ymmärrä mitään, vaan on riitakysymyksien ja sanakiistojen kipeä, joista syntyy kateutta, riitaa, herjauksia, pahoja epäluuloja, alituisia kinastuksia niiden ihmisten kesken, jotka ovat turmeltuneet mieleltään ja totuuden menettäneet ja jotka pitävät jumalisuutta keinona voiton saamiseen.”