Journalismin ja juridiikan keskeinen ero on syyllisyysolettama. Juridiikassa ihminen on syytön kunnes toisin todistetaan. Journalismissa ihminen on syyllinen, kunnes toisin todistetaan (vaikka Journalistin Ohjeissa edellytetään ihan muuta). Kerran ilmaan vapaasti leijumaan heitetty epäilys jää elämään omaa elämäänsä ikuisena epäilyksenä syyllisyydestä. Siihen ihmisen perusluonteeseen perustuu juorulehtienkin levikki.
Vanha viisaus sanoo, että oikea tieto ei koskaan tavoita liikkeelle päässyttä väärää tietoa. On äärettömän helppoa heittää julkisuuteen väite ja jättää se sinne ja sanoa, että ainoa tahto on, että totuus tulee ilmi. Vaikka totuus tulee ilmi, väärä tieto jää elämään.
Jokainen tuo luottamustehtäviinsä, mitä ne sitten ikinä ovatkaan, oman osaamisensa ja – niin kuin kirkossa on tapana sanoa – armolahjansa. Silti juristi ei ole luottamustehtävässään tuomari, poliisi ei luottamustehtävässään pamputa eikä lehtimies ole uutishaukka. Ensisijaisesti.
Yleinen harhaluulo on, että se, joka paljastaa pahan, on itse hyvä ja hyvän puolella. Yhtä yleinen harhaluulo on, että se, joka paljastaa pahan, on itse paha. Ja yhtä yleinen harhaluulo on se, että se, joka puolustaa pahaksi mainittua, puolustaa pahaa ja se, joka puolustaa pahaksi sanovaa on hyvä ja hyvän puolella.
Meissä kaikissa näyttää elävän vahvana se jo koulupihalta tuttu ilmiö: kun jonkun kimppuun käydään välitunnilla, juostaan laumalla paikalle ja jäädään katsomaan kuinka kiusatun käy. Ja jälkikäteen useimmat uskovat, että selkäänsä saanut oli itse sen joka tapauksessa ainakin hiukan ansainnut. Vaikka kukaan ei voittajastakaan tosiasiassakaan ollut kovin innostunut.
Kunnioitetulla entisellä esimiehelläni Reino Havunnalla oli muutama hyvä vakiokommentti: ”Se on jotenkin niin arvotonta”, minkä hän tuhahti kohdatessaan ikäviä ilmiöitä. Ja kun hän tarkoitti omia kömmähdyksiään, hän sanoi: ”Ihminen on muun muassa pöllö”.
Kiitos kivasta pohdinnasta.
Tässä jounalistien ohjeet: https://www.jsn.fi/journalistin_ohjeet/
Niissä on monia kohtia, joiden valossa kannattaa punnita lukemiaan viimeaikaisia kirkollisia uutisia, joita on julkaistu esim. iltapäivälehdissä.
Lainaus, ”Yleinen harhaluulo on, että se, joka paljastaa pahan, on itse hyvä ja hyvän puolella. Yhtä yleinen harhaluulo on, että se, joka paljastaa pahan, on itse paha. Ja yhtä yleinen harhaluulo on se, että se, joka puolustaa pahaksi mainittua, puolustaa pahaa ja se, joka puolustaa pahaksi sanovaa on hyvä ja hyvän puolella.”
Moraalisesti ymmärrettyä arvorelativismiä saa huomata usealla tavalla. Kuitenkin on hyvä henkilökohtaisen ja yleisen aiheen kuten syyn ero asiassa. Näin henkilökohtaisen epäoikeudenmukaisuuden kuin sitten yleiseen tulevan asian välillä on ero. Tämä ero syntyy sitten ymmärryksestä samanarvoisesta kohtelusta substassien asiassa. Haluaako sitä katsoa ja minkä instassin asemassa on sitten oma asiansa kun kysymys on asian perustelemisesta aina omassa kehyksessään ja ko. viranomaisen harkinnassa kirjaimen sanaan ja sanan harkintaan.
Mainiota tekstiä. Tämä seuraavaksi Päivän blogiksi ylennettäköön, Ylläpito!
Viittaus ajankohtaisiin tapahtumiin jää hieman ”kryptiseksi” – jos sellaista edes on. Ja jos on, niin kyseessä ei liene jääkiekko vaan jokin muu ”urheilulaji”, vai sanoisinko jopa kilvoittelulaji!
Kyllä, ei kyse varmaankaan ole avioteologian uudelleen huomaamisesta missä siinä kryptinen sanan huomaaminen olisi sekin haasteellista. Tosin kokeemusta omaavat saattavat olla eri mieltä.
Toki sana kryptinen ei itsessään paljoa sano. Sehän tarkottaa moniulotteista, usein heikosti kosketeltavaa, asian uskottua todellisuuden moniulotteisuutta kuvaavaa asiantilaa.
Pekka, Voisihan tässä yhteydessä käyttää myös sanaa mystinen. 🙂
Mystinen helposti tarkoittaisi asian mahdollista ulottumista käden ja ajatuksen ulkpuolelle jolloin relevanssin kohtaaminen alkuperäisen ja sitten ajatellun välillä olisi haasteellista. Toki se voisi sattuakin.
Kun kryptinen ilmaisu arkikieleen hyväksyttäisiin tarkoittaisi se hyväksyttäväksi puolisoiden toisilleen lausuttujen sanojen tarpeen tullen määrittämistä salaperää tarkoittaviksi. Esim. puhut nyt kovin kryptisesti.
Kiitos kirjoituksesta! Se herätti muistoja.
Blogisti: ”Kerran ilmaan vapaasti leijumaan heitetty epäilys jää elämään omaa elämäänsä ikuisena epäilyksenä syyllisyydestä.”
Arjessa tunnetaan sanonta: ”Joka kerran keksitään, sitä aina epäillään.” Olen ollut todistamassa oikeusmurhaa, joka perustui juuri tuohon lähtökohtaan. Vasta kun väärä henkilö oli kärsinyt rangaistuksen, oikea syyllinen tunnusti.
”Tuomari” oli opettaja ja ”syyttömänä kärsinyt” sekä ”oikea syyllinen” hänen 9-vuotiaita oppilaitaan.