Ystävät illallisella. Viimeisellä yhteisellä. Jo muutaman tunnin kuluttua kaikki on toisin eikä maailma ole koskaan enää ennallaan.
Itselleni rakkain kirkkovuoden pyhä on kiirastorstai. Jeesuksen viimeinen ateria ihmisenä ja maailmanhistorian ensimmäinen ehtoollinen samassa kertomuksessa. Jeesuksen maanpäällinen elämä lähestyy loppuaan ja hän haluaa viettää viimeiset hetket ystäviensä kanssa yhdessä syöden ja juoden. Tässä on jotain käsittämättömän koskettavaa – ja samaistuttavaa. Niin nimittäin itsekin tekisin, viettäisin viimeiset hetkeni maan päällä hyvän ruoan ja juoman kera yhdessä läheisteni kanssa. Erona tietenkin se, että leivässä ja viinissä Jeesus antoi läheisilleen itsensä.
Ehtoollinen on minulle kristinuskon tärkein ja rakkain rituaali. Ehtoollisen asetussanat nostavat usein kyyneleet silmiin. Ehtoolliselle mennessäni istun samaan pöytään koko kristikunnan kanssa. Täällä olevien ja jo edeltä menneiden. Olemme kaikki samassa pöydässä ja jaamme yhteisen aterian. Tämä on pysäyttävä kokemus. Siksi kiirastorstain ehtoollinen on itselleni erityisen tärkeä. Silloin pääsen samaan pöytään Jeesuksen kanssa.
Vuosi sitten en päässyt kiirastorstaina ehtoolliselle mutta luin ääneen ehtoolliskertomuksen Raamatusta sekä nautin samalla siemauksen viiniä ja palan leipää. Itku pääsi, pyhä kosketti. Tänä vuonna ehtoolliselle pääsee, vaikka koronapandemia hallitsee elämäämme edelleen. Yhteistä ateriaamme se ei kuitenkaan onneksi estä, ehtoollispöydät on kaettu ja meidät kaikki on kutsuttu. Jokainen sellaisena kuin olemme.
Kannatta katsoa linkistä aukeava uunituore ja upea video Syntisten pöytä on katettu. Ehtoollisesta ja kirkosta osuvasti kertova musiikkivideo koskettaa syvältä. Ehtoollispöytään astuessamme olemme kaikki jollain tavalla syntisiä, olemmehan ihmisiä. Syntisyyden tiedostaessamme ja tunnustaessamme, saamme armon. Tässä on itselleni kristinuskon kauneus. Syntisenäkin kelpaan. Ja saan tulla yhteiseen pöytään.
Ps, Kiitos videosta kirkkomme upeille papeille, musiikin tekijöille sekä muille videon tekemiseen osallistuneille! Väkevintä kuulemaani evankeliumia pitkiin aikoihin.
Eikös vastaavia löydetty ennen muinoin luostarikaivoista?
Oli hieno juhlahetki kun pääsin tänään osallistumaan hartauteen, joka sisälsi kakki jumalanpalveluksen elementit ja ehtoollisen. Nyt se mikä ennen oli jokaviikkoista ja itsestään selvää, tapahtuu nyt ehkä vain kerran vuodessa.
Katselin videon. Musiikin ja kuvien duurissa menevä sävy säikäytti aluksi mutta oli hyvä kuunnella biisi kokonaisuudessaan. Tämä oli biisi eikä ”henksu”. Oli hyvä nielaista ilmiselvä sukupolvien ero ja uskoa esittäjiin. Tekojöiden tarkoitusperä oli varmasti aito videon näennäisestä keveydestä huolimatta.
Musiikki oli sellaista suomalaista josta jossain taustalla on jotain surumielistä. Sen löytäminen oli biisin anti ja sopi mainiosti pinnalla soivaan duuriin.
En usko että tämä houkuttelee ehtoolliselle lisää kävijöitä, mutta se toimii tuon sukupolven todistuksen sanomana. Minun sukupolveni vakavuuden kaipuu ei häiriinnyt tästä. Toivottavasti tapaamme jossain ja löydämme toisemme.
Ehtoollinen on pyhiä varten ei se ole syntisten juhlapöytä. Videota en jaksanut loppuun katsoa. Videolla ei ollut minulle mitään hengellistä , eikä muutakaan annettavaa. Hauskaa varmaan tekijöillä on ollut. Rippikoululaiset saattaisivat luoda vastaavan esityksen, jolta se vähän vaikuttikin.
Olen kanssasi samoilla linjoilla. Naispappien jammailevassa esityksessä arvokkaasta ja vakavasta asiasta on tehty säälittävän irvokas ja halvan oloinen, maailmaa hivelevä esitys. Ei valitettavasti vetoa minuun. En tykkää.