Kiire on olevinaan nykyajan tunnusmerkki. Aina on ikään kuin vielä jotakin tekemättä…
Kiristyneen työtahdin vuoksi päivät muistuttavat saumoistaan ratkeilevaa matkalaukkua: Ne ovat pullollaan kaikenlaista Muka Tärkeää Puuhastelua tyyliin: Kunhan ensin, niin sitten… Ensin teen tämän ja tuon, sitten kenties voin ottaa vähän rennommin. Mutta ylikierroksilla käyvä ihminen ei enää voikaan levätä. Vai lepääkö hän vasta haudassa?
Sitoutuminen näyttää tänä päivänä olevan ihmisille myrkkyä, tietynlainen valintatalo-ajattelu taas herkkua: Tämän otan, tuon jätän, sen vaihdan. Kiireen keskellä elämä näyttäytyy ongelmana, joka pitäisi ratkaista. Ei huomata, että itse asiassa elämä on salaisuus, johon on käytävä sisälle.
Tärkeintä elämässä ei voi olla se, että ihminen osaa tai ehtii, vaan se, että Jumala armahtaa. Uraakin tärkeämpää on se, että Jumala pitää meistä huolta. Siksi on pysyteltävä Jumalan mahdollisuuksien ulottuvilla. Ja Jumalan voi kohdata vain hiljaisuudessa. Tämän tähden kuunteleminen on tuplasti tärkeämpää kuin puhuminen.
Äärimmilleen kärjistettynä neuvo tai pikemminkin käsky pakkotahtisen menon pysäyttämiseksi kuuluu: Jos tahdot elää, sanojen on kuoltava. Jos koet olevasi jotenkin eksyksissä ja hukassa, niin se johtuu pitkälti asuinpaikastasi: Asut sanojen maailmassa. Sanat ovat ravintosi. Tyydyt tyhjiin sanoihin, vaikka oikeasti tarvitset sisältöä. Sanat ovat kuitenkin vain nuotteja, eivät vielä musiikkia. Niin kuin ruokalistakaan ei ole ruokaa. Eikä tienviitta matkan pää.
Sanat ovat likiarvoja. Jumala on paljon suurempi kuin ajatuksesi hänestä. Itse asiassa hän on aivan toisenlainen. Tutustumisen arvoinen. Ainoa, joka ulkoisen ja sisäisen kaaoksen keskellä voi antaa tulevaisuuden ja toivon. Ainoa, joka voi tuoda mielekkyyden maailman mielettömyyteen. Ainoa, joka vastaa lukuisiin MIKSI-kysymyksiimme JUURI SIKSI ja tekee sen niin vakuuttavasti, että me rauhoitumme ja saamme lohdutuksen.
Hiljaisuus auttaa ihmistä kuulemaan, mitä hänelle itselleen kuuluu ja mitä Jumala on hänellä sanottavaa. Hiljaisuus vapauttaa myös lähimmäisten meihin kohdistamista odotuksista. Tämä vapautus on kullan arvoinen etenkin niille, jotka tekevät työtään ihmisten keskellä ja joutuvat ammentamaan voimavaroja omasta persoonallisuudestaan. Hiljaisuus tarjoaa mahdollisuuden laittaa asiat oikeaan tärkeysjärjestykseen.
Kun olet viettänyt aikaasi (vaikkapa retriitissä) kiireettömästi hiljaisuudessa, voit taas uusin eväin palata tähän ristiriitoja täynnä olevaan todellisuuteen, jossa monet väärinymmärrykset ja ihmissuhdeongelmat jo malttamattomina sinua odottavat. Mutta ehkäpä voit nyt tarkastella tuttuja vaikeuksia aivan uudesta näkökulmasta. Muita et voi muuttaa, itseäsi kylläkin. Näitten ihmissuhdeansojen välttämiseen voisit työpaikallasi keskittyä seuraavaksi:
Se, että sinua on joskus kohdeltu väärin, ei merkitsisi kovinkaan paljon, ellet välttämättä tahtoisi muistella sitä. Anteeksiantamisen avulla pääset irti menneestä. Joka kerran, kun tunnet loukkaantuneesi, sinun on selvitettävä itsellesi, millä tavoin tulit auttaneeksi loukkaajaa, antaneeksi hänelle aseet valmiiksi käteen. Viisas laskee aseensa ja korjaa asenteensa!
”Tasa-arvoisesta avioliitosta ja…” Näin edellä kirjoitetaan, mutta mutta !! Mitä se tasa-arvo oikein on? Tässä ei taida olla tasa-arvosta lainkaan kyse.
Olen kuullut kotikirkossani hyvän esityksen tasa-arvosta. Haastaisin jonkun todellisen asiantuntijan kirjoitaamaan vaikka blogin tasa-arvosta. Risto Voipiokin kirjoitti ns. tasa-arvoinen avioliittolaki…
Tasa-arvo tarkoittaa samanarvoisuutta eli kaikkien ihmisten yhtäläistä arvoa ihmisinä ja yhteiskunnan jäseninä. Yhteiskunnassa tämä toteutuu kansanvaltaisena hallintona sekä kansalaisten yhtäläisenä asemana lain edessä.
Mahdollisuuksien tasa-arvo tarkoittaa sitä, että heikoimpia tuetaan siten, että kaikki saavat tasavertaiset mahdollisuudet koulutukseen ja elämän sosiaalisten perusedellytysten toteutumiseen ja jokainen voi tavoitella itse hyvänä pitämiään päämääriä.
Seksuaalinen tasa-arvo tarkoittaa ihmisten yhtäläisiä oikeuksia seksuaalisesta suuntautumisesta riippumatta eli että yksilön lakiin perustuvat oikeudet ja velvollisuudet eivät riipu hänen seksuaalisesta suuntautumisestaan. Sukupuolten tasa-arvo on pyrkimys taata molemmille sukupuolille samat oikeudet ja velvollisuudet.
Yhdenvertaisuus ei merkitse täydellistä tasa-arvoa, sillä yhdenvertaisuus merkitsee yhtäläisiä mahdollisuuksia, mikä tarkoittaa, että toinen ihminen voi tarvita enemmän tukea kuin toinen, tai että toiselta ihmiseltä voidaan evätä jokin oikeus, joka myönnetään toiselle, kun epäämiselle on olemassa perusteet.
Olisiko tasa-arvon käsitteestä tullut taas yksi tuubi, jonka läpi kaikki puserretaan? Sanan käyttö ainakin antaa viitteitä tähän suuntaan. Se on kuin natsikortti, joka lopettaa heti kaiken keskustelun. Oli kyse sitten mistä hyvänsä niin sanan käyttö jyrää kaiken muun alleen. Käytön jälkeen mitkään perustelut eivät mene lävitse vaan pysähtyvät muuriin niin kuin jääkiekkoilija kovaan taklaukseen. Silti sanaa voi myös käyttää oikein. Näin myös onneksi toisinaan tapahtuu vaikka väärinkäyttö onkin ikävän yleistä.
Itse ajattelen siten, että pyrkimys oikeudenmukaisuuteen on ihmisessä vahva. Tästä syystä ajatus siitä, että kaikkia ihmisiä kohdellaan yhdenvertaisesti tai että kaikki ihmiset ovat tasa-arvoisia, resonoi monen yksilön ajatusmaailman kanssa voimakkaasti. Se saa aikaan vahvan pakkipuolustuksen.
Ajattelen myös, että rationaalisia perusteluita käyttäen tuon puolustuksen läpi on mahdollista mennä. Vaikka kokisimmekin pedofilian ihmisen taipumuksena, jolle yksilö ei itse voi mitään, katsomme silti, että on oikein rajoittaa pedofiilin mahdollisuuksia käyttää lapsia seksuaalisesti hyväkseen.
Yhdenvertaisuuteen sisältyy aina ajatus, että yksilön oikeuksia voidaan myös rajoittaa silloin kun sille on asialliset perustelut. Oma kokemukseni on, että perusteluja ei koeta asiallisena jos pakkipuolustus tuntuu läpitunkemattomalta.
Timo Juntunen on kyllä symppis. Mahtavaa, että hän on tehnyt tämmöisen työn.
Transihmisyys vaatii papilta paljon henkilökohtaista ristin kantamista.
Otettaisko hiljaisuuden rinnalle hitaus?
Pekka Väätäinen :”Otettaisko hiljaisuuden rinnalle hitaus?”
Niin, tai lasten ja miksei aikuistenkin ollessa kysymyksessä ”kasvamisen rauha”. Hiljaisuus ja rauhoittuminen tarjoaa hektisessä maailmassa rimpuileville mahdollisuuden ”tulla sinuiksi” itsensä kanssa ja huomata kirkkoisä Augustinuksen tavoin, että Jumala on lähempänä ihmistä kuin ihminen itse.
Pekka ja Tuula, ihan hyvin sopii, otetaan vaan hitaus ja kasvurauha mukaan hiljaisuuden rinnalle.
Hyvä ja tärkeä kirjoitus Hannulta. Tuula toi esiin rauhassa kasvamisen.
Elämä jää elämättä, jos siitä tehdään suoritus, eikä odoteta kasvamisen kautta tulevaa viisautta. Hiljaisuudessa odottaminen on meille ilmeinen kauhistus ja pelkäämme pysähtymistä. Kuka meidät on siihen opettanut?
Kun pieni lapsi touhuaa omiaan hartaasti ilman kiirettä, niin koska tuosta touhuamisesta alkaa tulemaan suorittamista kiireen kanssa? Mistä tulee vaatimukset lapselle ja mitä varten? Milloin meistä kasvatetaan menestyjiä? Mihin elämä on tarkoitettu? Jonkin tavoitteen saavuttamiseenko?
Jos ihminen ei ehdi ihmettelemään solisevaa puron vettä lapsena, eikä kuuntelemaan linnun laulua puissa, niin kuka sen varastaa ihmisen lapselta? Kuka sanoo, ettei ole aikaa tuhlattavaksi? Mitä varten meillä on aikaa? Kilpailla toistemme kanssa elintilasta ja mammonastako? Kuka meidät on sokaissut?
Onko suorittaminen elämää, jossa saavutetaan jotain itselle tärkeää vai onko siinä kuitenkin taustalla sosiaalisen ja taloudellisen menestymisen tarkoitus ja lopulta ahneus?
”Suorita, täytä, tee hyvätyö ja näytä, ansaitse itsellesi parempaa, voita muut ja ole paras.” siinä tämän päivän ohjeet lapselle. Kuka kysyy enää, mitä sanoo Jumala?
Onko ihmislapsen Elämä niin lyhyt, etteivät he ehdi kuulemaan ja näkemään Jumalan suuri töitä ja ihmeitä? Vai onko niin, että juuri kiire pitää meidät loitolla Jumalasta… Kuka on kiireen takana?
Hiljaisuus on hyvä opettaja, mutta kuka saa siltä oppia, kun on niin mahdoton kiire pienestä pitäen.
Hiljaisuudessa odottaminen on ihmiselle vaikeinta, sillä me tahdomme itse olla elämämme herroja.
”Sillä näin sanoo Herra, Herra, Israelin Pyhä: Kääntymällä ja pysymällä hiljaa te pelastutte, rauhallisuus ja luottamus on teidän väkevyytenne; mutta te ette tahtoneet, vaan sanoitte: ”Ei! Hevosilla me tahdomme kiitää” -niinpä saatte kiitää pakoon. ”Nopean selässä me tahdomme ratsastaa” -niinpä ovat vainoojanne nopeat.
Tuhat pakenee yhden uhkaa; viiden uhkaa te pakenette, kunnes se, mikä teistä jää, on kuin merkkipuu vuoren huipulla, kuin lipputanko kukkulalla.
Sentähden Herra odottaa, että voisi olla teille armollinen, sentähden hän nousee armahtaaksensa teitä; sillä Herra on oikeuden Jumala. Autuaita kaikki, jotka häntä odottavat! Jes. 30:15-18
Ja mitäänhän ihminen ei enää elämänsä loppupeleissä kadu niin paljon kuin elämätöntä elämää, mahdollisuuksia, jotka jätti käyttämättä…
Usein ollaan vain menossa paikasta toiseen, eikä ehditä elämään siinä välissä, koska sillä ei ole merkitystä. Vain lähteminen ja tuleminen on tärkeää. Kiire on ja hetkeäkään ei ole hukattavaksi. Ihminen kulkee kaiken aikaa, eikä moni tahtoisi edes nukkua… Päästäkseen taas liikkeelle.
Nuoren viini täytyy käydä, mutta vanhentuessaan käyminen pysähtyy…