Mitä merkitsee kääntää selkänsä maailman houkutuksille?
Jättää hyväpalkkainen työ ja hypätä pois oravanpyörästä.
Hylätä kalenterit, kännykät, tietokoneet ja kellot.
Vaihtaa melu ja kuumeinen kiire hiljaisuuteen ja rauhaan.
Luopua turhista tavaroistaan, antaa rahat köyhille.
Valita mieluummin naimattomuus kuin seksi.
Paastota ruuasta mieluummin kuin istua lihapatojen ääressä.
Jotkut sanovat EI vallalle, julkisuudelle, rikkauksille.
Miten ihmeessä jotkut ihmiset päättävät kieltäytyä asioista, joista valtaosa
ei kuuna kullan valkeana tahtoisi luopua?
Millä tavalla vähemmän on enemmän?
Enemmistöön kuuluminen ei taida olla valinta lainkaan,
vainko kieltäytyminen siis on?
Kuolleet kalat eivät vastavirtaan ui…
Kovin on turhan tuntuista minusta tällainen kollektiivinen anteeksipyyntö, vaikka kai se joillekin tärkeää on. Jos minun mummuni olisi polttanut sinun vaarisi navetan, en käsitä mitä anteeksipyydettävää minulla siitä olisi.
Ihan pieni toive olisi. Ei pitäisi viitata puheissa siihen, että punaisten puolellakin oltiin kirkon jäseniä. Eihän kirkosta silloin erotakaan voinut.
Miksi ei olisi hyötyä? Sitähän vaaditaan nyttenkin erilaisilta uskonyhteisöiltä anteeksipyyntöä. Olisihan silloin helpompi rakentaa jotain, eikä taas synny Räsäs-pakoa, jos pöytä on puhdas. Jos joku pyytää anteeksi tekoansa ilman pakkoa, on silloin pallo laitettu kiertämään. Vai onko tämä perisuomalaista? jos tuo ei pyydä, niin en minäkään. Jos Jeesus olisi ristillä sanonut, ettei anna anteeksi tekoamme, emme tuntisi suurta velvollisuutta seurata Kristusta ja hyvitettyä virheitä jatkaa eteenpäin. Vääryys voi olla esteenä sille, ettei seurakunta saa luottoa asioille. Eikö pidä ensin mennä selvittämään asiat veljen kanssa ennen kuin tulee Jumalan eteen uhramaan?
Ajattelen, että väärin ja oikein tekevät ihmiset, eivät organisaatiot. En minä voi ottaa kiitosta isäni teoista tai pyytää anteeksi äitini puolesta.
Opiksi voi ottaa, mutta se on eri asia.
Et niin, mutta voit hyväksyä anteeksipyynnön. Sukupolvilla on tapana pitää esi-isiensä kokemat vääryydet sisällä ja vaikka sadan vuoden kuluttua joku päättää synnyttää siitä kitkan. Jos se ei ole hoidettu kunnolla sitä ennen, saa kitka ketjureaktion. Kuten Jugoslaviassa sisällissodassa saatiin osaksi joitakin satoja vuosia vanhasta asiasta ponttaa tappaa lisää ihmisiä. Afrikassa käydään vieläkin sotia meidän länsimaalaisten synnyttämien erimielisyyksien kitkoja heimojen välillä. Muslimimaat yhä tuntevat katkeruutta ja vihaa. Jos haluaa korjata asian, pyytää anteeksi vaikka ei tiedä mistä.
Nykyinen sisällissotatutkimus on aiempaa enemmän ottanut huomioon kansainvälisen sotanäyttämön. Suomen sisällissota oli osa ensimmäistä maailmansotaa ja maan läpii tavallaan kulki sama rintamajako Venäjän ja saksan välillä, joka jakoi Baltian ja Keski-Euroopan.
Sama mielipidekirjoitus kiinnitti minunkin huomioni. ajattelin jopa blogata siitä, mutta kenttäpiispa ehti ensin. Hyvä niin. Mielipidekirjoittaja viittasi muutamiin piispojen Johansson ja Colliander lausumiin, ei tosin täyttä oikeutta tehden kummallekaan. Johanssonin lausumiin viittamisesta on tullut jo oma traditionsa.
Suomen kirkossa arkkipiispa ei ole mikään paavi. Johansson ja Colliander olivat tietenkin arvossapidettyjä, mutta kirkko heidän aikanansa oli kaikkea muuta kuin yhtenäinen. Papisto jakautui ajan poliittisten ryhmien mukaan ja esimerkiksi suhtautuminen Venäjän valtaan vaihteli suuresti ja herätti kiivaita kiistoja ja purkauksia. Vuonna 1918 74-vuotias arkkipiispa edusti väistymässä olleita suuntauksia, fennomaaneja ja biblisismiä.
Nykyään puhutaan kirkon moniäänisyydestä. Ymmärrämme, ettei esimerkiksi Kari Mäkisen puheenvuoro ole sama kuin kirkko. Sata vuotta sitten moniäänisyys oli, jos mahdollista, vielä hajanaisempaa.
Minulla on se käsitys, että vanheneva arkkipiispa Johansson maille menemässä olleen biblisismin näkyvimpinä edustajana lähinnä istui arkkipiispan talonsa työhuoneessa ja mietiskeli vanhurskauttamiseen liittyviä kysymyksiä ja pikemminkin parhaansa mukaan vältti kovin aktiivisesti ottamasta kantaa sisällissotaan.
Mielikuvaa kirkon oikeistolaisuudesta ja ”sotaisuudesta” saattaa osaltaan värittää 1930-luvun körttifasismi.
Arvoisa aremeijan piispa Pekka Särkiö.
Poimintoja eri ajoilta, piispoista ja Mannerheimistä ,hänen tervehdyksestä Suomen kansalle vuonna 1943 ,kyseisenä vuonna tuli tuhosi Savonlinnan , piispanlinnan.
Tulessa kuona palaa , ja kulta kirkastuu , koettelemuksiin heikko sortuu , mutta elinkelpoinen nousee, niistä sisäisesti kasvaneena ja entistä suurempiin tehtäviin kypsyneenä.
Suomen kansa osana on ollut keskimäärin kerran miespolvessa käydä kohtalonsotaa itää vastaan , vaakalaudalla on aina ollut kansan olemassaolo.
Meidän on kiitettävä korkeinta siitä , että kansamme on saanut kyvyn voittaa ylivoimaiseltakin näyttävät vaikeudet.
Isäin lailla rukoillen ja uskollisesti työtä tehden läpäisemme nykyisetkin koettelemukset ja todistamme jälleen oikeutta elää.
Kiittäkäämme riveissämme , Ruotsalaisia ja Tanskalaisia vapaaehtoisia , kiitokset kuuluvat myös suojeluskuntien , lotta-svärd-järjestölle ja sotilaskotiliiton työntekijöille , sotilassairaaloiden ja Suomem punaiselle ristille. Ilmailun suojelu , rakennus – ja työjoukoille ja kaikille jotka työskentelevät yhteisen suuren päämäärämme puolesta. Itsenäisyyden ja vapauden puolesta.
Maatalousväestön käydessä nyt neljänne sotakevään touontekoon , lähetän puolustusvoimien ja oman tervehdykseni talonpoikaselle työrintamalle.
Maamme viljelyksen historia on kautta vuosisatojen ollut ankaraa taistelua , pohjan hallaa ja idän valtaa vastaan , toinen käsi kalvassa ja toinen auran kurjessa. Esiisämme ovat raivanneet tämän maan pellot ja samanaikaisesti puolustaneet kansakunnan vapautta omasta rauhantahdostamme, meidänki on tänä päivänä pakko tehdä näin.
Talvisodan raskaiden kuukausien jälkeen , Suomen kansa tuskin ehti tarttua lapioon ja kuokkaan , kun sen jälleen oli jätettävä rauhan toiveet ja tartuttava aseisiin , saman vihollisen hyökkäystä vastaan.
Suomen armeija , josta te maanviljelijät muodostatte niin huomattavan osan , seisoo maamme suojana , järkkymättömänä kaukaisilla vartiopaikoillaan .
Mutta pelto vaatii myös muokkaajansa , maa ei anna antimiaan ilmaiseksi.
Vakinaisen työvoiman ollessa poissa, ovat nuorukaiset , naiset ja vanhukset , saaneet tarttua miesten töihin , se on sodan rautainen laki.
Sillä urhoollisimmankin armeijan taistelu ilman leipää on kestämätön.
Työ kotiseudun vaiheilla on välttämätöntä taistelua, puolustustaistelua , yhteisin ponnistuksin , oman maan veljiämme turvaten . Tulemme kokemaan korkeimman avulla , pelastaen poikamme ja kokoisäinmaan.
Vapaudenpuolesta me nyt taistelemme ja ponnistelemme , niin tulilinjoilla kuin kotirintamalla , turvataksemme lastemme tulevaisuuden ja isänmaan itsenäisyyden .
Korkeimman kaitselmus olkoon johtava kansaamme valoisaan tulevaisuuteen.
Marsalkka Mannerheim , huhtik,20 p , 1943.
Anteeksi antoa ei tarvitse anella , jokainen tietää sen sisimmässään.
Miksi kirkon pitäisi pyytää anteeksi kirkon ja uskonnon tuhoa ajavilta dialektisen materialismin ”saarnamiehiltä- ja naisilta”?
Kirkolla oli varmasti osuutensa siinäkin, että jo v. ”1918, jolloin maassa oli todellinen nälänhätä eikä vaikeuksista näyttänyt tulevan loppua, sai yli viisitoistatuhatta venäläistä pakolaista Suomessa turvapaikan ja uuden kodin.” (C.O. Frietsch)
Koskahan vuoden 1918 tapahtumissa kieriskelevät ja jatkuvasti vain porvari- ja taantumusvihaa lietsovat pyytävät anteeksi sitä ”kulttuuriperintöä”, jonka ovat vuosikymmeniä jatkuneella vihanlietsonnallaan saaneet aikaan ja jättäneet tuleville sukupolville mm. syyllistämällä ihmiskunnan pahimmista koskaan vanhenemattomista rikoksista kollektiivisesti sota-ajan demokraattisesti valitun valtiojohdon ja Suomen itsenäisyyttä ja laillista demokraattista valtiojohtoa puolustaneet ja tukeneet.
Tämä on ollut ja on ilmeisesti vieläkin tavalla A tai B diktaattorieliitin tavoite ja sen vuoksi meidän on vuodesta toiseen seurattava erilaisia ”riahuvia kiakkojoukkueitakin” :
”Suomalainen Kommunistinen Puolue on proletariaatin, palkkatyöväen puolue, joka ajaa yksinomaan työväenluokan asiaa, koettaen nostaa sitä valtaan, hävittääkseen porvarillisen rosvovaltion ja kapitalistisen talousjärjestelmän.” (Suomen Kommunistisen Puolueen perustamislausunnosta/hyväksytty Moskovassa 29.8.1918)
”Ennen kaikkea SKDL lähtee siitä tämän elinetumääritelmän uuteen aikaan sovellutuksesta, jonka maamme vanha, yhtenäinen työväenliike suoritti todetessaan, että Suomen itsenäisyys on mahdollinen vain uuden vallankumouksellisen Venäjän liitossa ja turvin.” (SKDL:n liiton ohjelmasta/ Hyväksytty II liittokokouksessa 28.6.-1.7.1949)
”SKP pyrkii siihen, että sosialistinen vallankumous toteutetaan maassamme rauhanomaista ja kansanvaltaista tietä ja että Suomen siirtyminen sosialismiin tapahtuu talous- ja yhteiskuntaelämän rakennetta sekä valta- ja omistussuhteita perinpohjaisesti muuttavien uudistusten kautta.
Maamme käytettävissä olevat tuotantovoimat saadaan todella palvelemaan kansamme tarpeita vasta silloin, kun kapitalistinen järjestelmä on kumottu ja sen tilalle saatettu voimaan oikeudenmukainen talous- ja yhteiskuntajärjestelmä, sosialismi. ” (SKP:n ohjelmasta/ Hyväksytty 15. edustajakokouksessa 5.4.1969.)
Kuin Fellmanin pellon spektaakkeli:
http://www.youtube.com/watch?v=ccsNr9UJeVY
Harvinaisen viisas kirjoitus kenttäpiispalta. Ihmettelen, miksi esimerkiksi minun pitäisi pyytää anteeksi jotain historian tapahtumaa, jossa en ole ollut mukana. Olen ylpeä isänmaastani, joka minua edeltäneen sukupolven ansiosta säästyi vieraan vallan miehitykseltä 1939-1944. Siihenkään minulla 1946 syntyneellä ei ole osuutta. Kiitos kuuluu isillemme ja äideillemme.
Tulisiko Suomen Sosialidemokraattisen Puolueen pyytää anteeksi sitä, että se lähti mukaan aseelliseen kapinaan vasta perustettua Suomen laillista hallitusta vastaan?
Hyvä kirjoitus, joka muistuttaa historian totuuksista. Yleensä ainoa muistettava asia näyttää olevan sodan jälkiselvittelyissä teloitetut punakaartilaiset. Kannattaa myös muistaa, ketkä 1918 aloittivat väkivaltaisuudet ja murhaamiset, jotka eivät liittyneet taistelutoimiin.
Historian maisterina en ymmärrä, miksi historiaa pitäisi jonkin tahon pyydellä anteeksi.
Osmo Kauppinen :”Historian maisterina en ymmärrä, miksi historiaa pitäisi jonkin tahon pyydellä anteeksi.”
Anteeksi ei tarvitse pyydellä, mutta mielestäni olisi oikeudenmukaista, että sodan jättämät ja valtioita velvoittavat epäoikeudenmukaisuudet selvitetään.
Suomi kumosi Suomea Pariisin rauhansopimuksessa koskeneet aserajoitukset hallituksen yksipuolisella päätöksellä v. 1991, mutta jätti ilmeisesti propagandasyistä voimaan rauhansopimukseen vailla mitään kansainvälisen oikeuden langettamaa tuomiota kirjatut sotasyyllisyysartiklat, jotka mielestäni voisi kumota aiheettomina samalla tavalla kuin aserajoitusta koskeneet artiklatkin.
Lisäksi Suomen valtio on laiminlyönyt epäselväksi jätetyn pakkoluovutetuille alueille jääneiden suomalaisomistajien yksityisomaisuuden omistusoikeuden selvittämisen, ja kun federaation kansalaisilla on annettu oikeus olla Suomessa tasa-arvoisia omistajia suomalaisten kanssa. mutta pakkoluovutetuilta alueilta paenneilla suomalaisilla ei ole entisillä kotiseuduillaan tasa-arvoista omistusoikeutta federaation kansalaisten kanssa, niin myöskään Kumppanuussopimuksessa 1992 sovittu ”täysivaltainen tasa-arvoisuus” ei toteudu.
Kirkko on käynyt lävitse vuoden 1918 tapahtumia mm. tutkimuksen kautta, eikä kai nykyisin kielletä, mitä on silloin tullut tehtyä ja kenen puolelle asetuttiin. A
siassa lienee myös yksi puoli, jonka haluan nostaa esille: Tulisiko kirkon vaatia anteeksipyyntöä punaisilta, että heidän aatteensa olisi voittaessaan johtanut kirkon tuhoamiseen Suomessa? Tällä kysymyksellä en halua provosoida, vaan laittaa miettimään. Itse vastaan kysymykseen, että sellaista ei kirkon tule vaatia eikä punaisten, tai heidän jälkeläistensä tarvitse vastata.
Ville Hassinen :”Tulisiko kirkon vaatia anteeksipyyntöä punaisilta, että heidän aatteensa olisi voittaessaan johtanut kirkon tuhoamiseen Suomessa?”
Hauskoja kysymyksiä nämä. Kun ajattelen omia sukujuuriani, minun pitäisi ensin pyytää anteeksi kirkolta punakaartiin kuuluneen isoäitini ortodoksisen Konstantin-isän puolesta, joka pidätettiin 13.4.1918 Töölön sokeritehtaan pihalta ase kädessä ja passitettiin Suomenlinnan vankileirille, jonka seurauksena hän kuoli nälkään. Sitten pitäisi pyytää anteeksi Bobrikovia vastustaneilta, koska Konstantinin ortodoksiveli sisusti Bobrikovin rahoittaman Soanlahden kirkollisen koulukartanon, joka toimi myös rukoushuoneena ja vihittiin myöhemmin kirkoksi. Seuraavaksi anteeksipyyntö pitäisi kohdistaa arkkipiispa Johanssonin vastustajille, koska savolainen aviottomana syntynyt isoisäni oli huhujen mukaan arkkipiispan poika. Arkkipiispa lahjoitti varat isoisäni koulunkäyntiä varten ja hänen äitinsä rakensi rahoilla Runnille torpan itselleen ja perheelleen. Olettaen, että arkkipiispa Johansson oli isosisäni isä, pitäisi varmaankin pyytää anteeksi myös hänen ”ryssävihaisen” veljenpoikansa ja IKL:n perustajiin kuuluneen Elmo Kailan uhreilta. Ja loppujen lopuksi pitäisi vasemmistolta varmaankin pyytää anteeksi myös fafsistisena lakkautetun Suomen Suojeluskunnan sotilaspoikiin kuuluneen isäni puolesta, kun hän oli talvisodan alkupäivinä 10-vuotiaana kotikylässään lapsijoukossa, jota venäläinen kone oli tulittanut puhumattakaan puolisostani, jonka olen tuntenut 7-vuotiaasta asti ja joka nyt on jo eläkkeelle jäänyt johtaja ja vapaamuurari.
Sopisiko kollektiivisesti ihmisiä syyllistäville kollektiivinen anteeksipyyntö, että ei tarvitsisi mailojen kanssa ruveta humalapäissään riehumaan?
Juuri näin Ville. Tämän päivän työväenliike ei ole vastuussa sadan vuoden takaisesta tilanteesta, joka olisi voinut johtaa kirkon hävittämiseen. Onneksi ei niin käynyt. Suuri osa työläisistä kuitenkin kunnioitti kristinuskoa ja kirkkoa.
Minun käsittääkseni erilaisia sovintojuhlia ja seminaareja on ollut erinäiset kerrat.
Käytännön toimiakon on tehty, vaikkapa nämä: Kautta Suomen on punahautoja siirretty sorakuopista siunattuun maahan – ja siunattu niitä sorakuoppia ja tietymättömiin kadonneita.
Hyvä että niin on tehty.
Eikö olisi aika katkeruuden lietsomisen sijaan mierttiä yhdessä, miten tätä maata autetaan etyeenpäin?
Kiitos Marja-Sisko maltillisesta ja rakentavasta kommentista.
Pekka Särkiö kirjoittaa sinivalkoista saippua oopperaa. Kirjoitus sisältää puolitotuuksia, historian vääristelyä ja mielikuvituksen tuottamaa satuilua. Totean lyhyesti muutaman väitteen paikkansa pitämättömyyden.
Venäläisten aseista riisunta: Siinä venäjän armeijan upseerit ( Venäläiset ja Suomalaiset ) neuvottelivat keskenään aseiden luovutuksen, venäläisiltä valkoiselle sotaväelle. Maassa oli 100000 venäjän armeijan sotilasta kalustoineen, jotka odottivat vain kotimaahan lähtöä.
Sellaista valtiota kuin Neuvosto-Venäjää ei todellisuudessa ollut olemassakaan. Oli vain sekasortoisessa vallankumoustilassa oleva luhistuva Tsaarien venäjä.
Tosi on se, että Pietarista lähetettiin asejuna tuomaan aseita kapinallisille. Totta on sekin, että punaiset teloittivat 10 luterilaista pappia, joka kostettiin kovalla kädellä.
Sisällissota on raakaa sodittiin missä päin maailmaa tahansa. Valkoinen sotaväki teloitti vastustajiansa kaikkien taistelutoimien päätteeksi ja vankileireillä lisää. Vapaus sota on siinä mielessä oikea termi, että siinä vapautettiin 10000 rääsyläistä hengestänsä, tässä mielessä se oli vapautussota.
Särkiö tekee mielikuvitushistoriaa siitä kuinka olisi käynyt jos punaiset olisivat voittanet. Kuten yleensäkin näissä asioissa ihmisen mielikuvitus on rajaton. Vaikka kantaa asepukua niin sekään ei anna oikeutta olla oikeistofasisti ja kirjoittaa puuta-heinää.
Särkiön viittaus viime sodan siihen mahdollisuuteen, että Stalinin armeija olisi valloittanut Suomen. Ei valloittanut sen takia, että sosiaalidemokraattiset työläiset puolustivat tätä maata ”viimeiseen hengenvetoon” saakka yhdessä muun armeijan kanssa. Siinä on myös vastaus siihen millainen punainen Suomi olisi ollut.
Kun sota uhkasi 1939 ja sen syttyminen oli sodanjohdon näkemyksien mukaan hyvin todennäköinen. Niin Mannerheim otti yhteyden Väinö Tanneriin ja kysyi mitä tekee Suomen työläiset jos Neuvostoliitto hyökkää maahan. Tanner vastaus oli sellainen, ettei se yhteiskuntajärjestelmä, joka Neuvostoliitossa oli ei sovi missään muodossa Suomeen. Sen jälkeen Mannerheim tiesi sen, jotta työläinen taistelee Suomen puolesta.
Punainen sisällissodan osapuoli antoi anteeksi voittajilleen ja lähti talvisotaan puolustamaan maataan. Valkoinen osapuoli ei ole koskaan anteeksi antanut eihän voittajan tarvitse anteeksi antaa. Tämä bolgisti sotilaspukuinen pappi kulkee edelleen valkoinen käsivarsinauha asepuvun hihan ympärillä ja vitsailee menneestä historiasta.
Kalevi Tikka :”Punainen sisällissodan osapuoli antoi anteeksi voittajilleen ja lähti talvisotaan puolustamaan maataan. Valkoinen osapuoli ei ole koskaan anteeksi antanut eihän voittajan tarvitse anteeksi antaa.”
Yleisestä amnesiasta [armahduksesta] sovittiin Tarton rauhansopimuksessa koskien kaikkia vuoden 1918 tapahtumiin osallistuneita, mutta ”Maanpaossaan Neuvostoliitossa suomalaisten kommunistien johto piti yhteyttä Suomen vasemmistovoimiin sekä kehitteli selkeää taktiikkaa niiden toimille poliittisessa taistelussa. Päätavoitteena oli entiseen tapaan kansan vastaisen – niin kuin siihen aikaan sanottiin – lahtarihallituksen kukistaminen proletariaatin vallankumouksella.
Eräässä viestissään Suomen työtätekeville kuusi vuotta ennen talvisodan alkamista kommunistinen puolue esitti varsin selkeän kehotuksen: Suomesta on luotava työväen ja talonpoikain tasavalta! Näin tulee vuoden 1918 vallankumouksen tappiosta se voiton porras, jolta Suomen työväenluokka SKP:n johdolla nousee valtaan.”(Barysnikov & Barysnikov: Terijoen hallitus, Helsinki-Pietari 2001
Otto Wille Kuusisen Terijoen hallitus mahdollisti sen, että Molotov saattoi torjua 4.12.1939 Kansainliiton esittämän rauhan välitystarjouksen ilmoittamalla, että Neuvostoliitto ei ollut sotatilassa Suomen kanssa eikä uhannut Suomen kansaa, vaan oli rauhansuhteissa Suomen demokraattiseen tasavaltaan, jonka hallituksen kanssa oli 2.12.1939 solmittu keskinäinen ystävyys- ja avunantosopimus.
Ihmiskunnan suurimpiin koskaan vanhemattomiin rikoksiin syyllisiksi kirjattiin Pariisin rauhansopimuksessa Suomen demokraattisesti valittu valtiojohto ja maata puolustaneet ja maanpuolustusta avustaneet ja tukeneet järjestöt [ml. Aseveliliitto] ottamatta huomioon sitä, että kansainvälinen sotarikosoikeus oli ulottanut nuo rikokset koskemaan vuoden 1939 alun jälkeen tapahtuneita rikoksia.
Tikkaselle: Venäläisten aseidenriisunta ei onnistunut neuvottelemalla. Laihialla Hulmin kasarmille majoittuneet venäläiset sotilaat eivät suostuneet luovuttamaan aseita 28.1.1918 Syttyneessä kahakassa he surmasivat 5 suomalaista. Sama toistui muuallakin. Tämä oli alkuna Vapaussodalle. Yleinen arvio suomen mahdollisesta kohtalosta, jos punaisten vallankumous olisi onnistunut, perustuu Baltian maiden ja inkeriläisten kohtaloon. Näistä kansoista huomattava osa kyydittiin Siperiaan.
Suomen tilanne ei vuonna ollut identtinen Baltian maiden tilanteen 1945 kassa, eikä suoraa analogia siksi voida vetää.
Suomea todennäköisesti ei olisi liitetty Neuvosto-Venäjään vaikka punainen puoli olisi voittanut. Myöhempi liittäminen 1920 luvun alussa neuvostoliitoon sitä vastoin olisi ollut mahdollinen.
Siitäkään emme voi olla varma olisiko Stalin tuhonnut Mantereen ja Gyllingin Suomen samoin kuin tuhosi Gylingin Neuvosto-Karjalan. Toteutumatonta historiaa emme voi tuntea.
En ole lain asiantuntija enkä siksi tiedä onko jonkinlainen kollektiivinen syyllisyys tai kollektiivinen anteelsi pyyntö ja anto mahdollista.
Jos 1918 tapahtumia on pakko vielä käsitellä, niin ajattelisin uuden näkökulman olevan hyödyllinen. Tähän asti on ollut esillä toisen osapuolen synnit mitä ne tekivät meille. Jos nyt olisi aika jonkin arvovaltaisen tahon kutsua koolle konferenssi, johon tulisi edustetuksi kaikki tahot joita asia koskee. Siinä olisi jokaisen tahon mahdollisuus tunnustaa oman porujan syntejä ja pyytää niitä anteeksi. Siinä voisi olla jotain todellista silloin, kun sanotaan: Me teimme sitä ja tätä. Toiseksi voisi valottaa motiivia, miksi niin paljon puolustuskyvyttömiä ihmisiä joutui katsomaan kiväärin piippuun.
Lauri Lahtinen :” miksi niin paljon puolustuskyvyttömiä ihmisiä joutui katsomaan kiväärin piippuun.”
Yksi syy on mielestäni noiden allaolevien määräysten rikkominen ja toinen syy se, että vallankumoushallitus oli määrännyt valtaamillaan alueilla siviileille työ- ja muonitusvelvollisuuden, jonka täyttämistä valkoiset pitivät kapinallisten tukemisena.
Punaisten aloittamaa aseellista vallankumousta Vaasaan paennut senaatti 1.2.1918:
”Kaikki aseistetut järjestöt , jotka eivät alistu Ylipäällikön käskyihin, kielletään. Jokainen yritys asein vastustaa järjestyksen palauttamista varten hallituksen alaisina toimivia suojeluskuntia ja puolustuslaitokseen kuuluvia henkilöitä, katsotaan maanpetokseksi ja kukistetaan maan puolustuslaitosta vastaan sota-aikana tehtynä rikoksena.”
Ylipäällikkö Mannerheim piiri- ja toimivien joukkojen päälliköille 25.2.1918:
”Määrään täten, ettei minkään varjolla saada asettaa sota-oikeuksia eivätkä ne toimia. Ei myöskään sota-oikeuksien jo ehkä antamia kuolemantuomioita saada panna täytäntöön, vaan ovat vangit säilytettävät, kunnes asianomaiset tuomioistuimet ovat tutkineet heidän rikoksensa ja tuominneet ne.”
Ylipäällikkö Mannerheim, julkisesta kuulutuksesta 25.2.1918:
”Henkilöt, jotka armeijan selän takana häiritsevät sotatoimia sekä suorittavat tai yrittävät suorittaa tihutöitä , on heti ammuttava, samoin kuin nekin, jotka tavataan aseistettuina kahdeksan päivää tämän kuulutuksen julkipanon jälkeen. Kuulutuksessa määrätyt toimenpiteet eivät ole katsottava tuomion täytäntöönpanoksi vaan hätä puolustukseksi. Persoonallinen viha ja hetkellinen kiihtymys tai muu ajattelemattomuus ei saa aiheuttaa väärinkäytöksiä.”