Casa Hogarin pojat leivän ääressä marraskuussa
”Ilman Iisalmen apua meillä ei olisi enää leipää”. Näin sanoo kerta toisensa jälkeen Venezuelan luterilaisen kirkon presidentti, Valencian seurakunnan pastori Gerardo Hands. Vasta viidennen vuoden lähetysseuralaisena minä en sitä historiaa tunne, mutta olen ymmärtänyt, että Valencian seurakunnan ylläpitämään Casa Hogarin poikakotiin on Iisalmen seurakunnan tuella saatu aikoinaan perustettua leipomo. Leipomo tarkoittaa leipää! Ja tunnetusti leipä on tällä hetkellä kortilla Venezuelassa.
Kortilla on moni muukin välttämätön tuote. Ruoka, wc-paperi, shampoo, lääkkeet ja aika ajoin jopa bensiini öljyvaltio Venezuelassa. Inflaation on arvioitu nousseen jo 700 %:iin, mutta vaikka rahalla olisi arvoakin, tavaroiden hankkiminen olisi työn takana, sillä kauppojen hyllyt ammottavat tyhjyyttään. Lääkkeitä ei ole saanut enää pitkään aikaan, ei edes aspiriinia, jolla voisi lievittää mm. zika-viruksen aiheuttamaa tuskaa. Maassa toimivan itsenäisen lääkäriverkoston mukaan zika-tartuntoja on Venezuelassa jo noin 412.000, kun viralliset tilastot puhuvat 5000 tapauksesta. Sairaalat ovat yhtä tyhjiä kuin kauppojen hyllyt, epidemiaa ei saada pysäytettyä eikä potilaita hoidettua.
Venezuelan pieni mutta sisukas luterilainen kirkko jatkaa toimintaansa vastoinkäymisistä huolimatta: ruoan ja veden puutteen lisäksi pari viikkoa sitten kaatui poikakodin sähköjärjestelmä ja suurin osa laitteista meni rikki jääkaapista lähtien. Mutta messuja ja jumalanpalveluksia pidetään, poikakodin ja San Blasin esikoulun lapsista huolehditaan, vaikka zika kaatoi tautivuoteelle sekä osan pojista että emännän, ja sielunhoitoa annetaan poliittisen ja taloudellisen kriisin, väkivallan, pelon ja epävarmuuden leimaamille seurakuntalaisille. Kriisiaikoina ihmiset tarvitsevat turvaa, lohtua ja ennen kaikkea toivoa, ja juuri sitä kumppanikirkkomme tarjoaa erityisesti Valencian kaupungissa, joka viimeisimpien tilastojen mukaan on maailman seitsemänneksi vaarallisin kaupunki (se vaarallisin on Caracas, Venezuelan pääkaupunki). Suomessa elämme edelleen hyvin ja rauhassa, vaikka emme pystykään eristäytymään maailman mullistuksista emmekä välttyä omaan lintukotoomme asti ulottuvista sotien ja katastrofien hyökyaalloista. Nyt jos koskaan myös me tarvitsemme kirkkoa, kirkon palvelutyötä ja hyvää sanomaa, sillä toivoa ja lohdutusta ei muualta löydy. Valo voittaa aina pimeyden!
Pastori Gerardo lähetti jokin aika sitten oheisen kuvan vanhoista Lähetysseuran läheteistä, jotka jouduttiin evakuoimaan Venezuelaan 2000-luvun alussa liian vaaralliseksi käyneestä Kolumbiasta. Tietäkää te kaikki kuvassa olevat, että hän muistelee teitä edelleen suurella lämmollä ja kiitollisuudella. Ja pyytää meiltä kaikilta rukousta maansa ja kirkkonsa puolesta.
Arja Koskinen
Latinalaisen Amerikan aluepäällikkö
