Kävin läpi kuolleen enoni jäämistöä. Hänen vuotensa rintamalla olivat kutistuneet pieniksi mustavalkoisiksi kuviksi: sotilastovereita, Itä-Karjalan kyliä ja ortodoksisia kirkkoja. En muista hänen juurikaan puhuneen sodasta, ei puhunut pappakaan, vaikka oli monen sodan kävijä. Isä kertoi jotakin ja äiti, tammenlehvän kansaa hänkin. Setäni lepää sankarihaudassa, hän kaatui Lapin sodassa 19-vuotiaana ehdittyään jo kokea itärintaman kovat taistelut. Olemme kaikille itsenäisyyttämme puolustaneille kiitollisia. Erityisesti se näkyy itsenäisyyspäivänä 6.12.
Sotien ja vaaran vuosista huolimatta Suomi on saanut säilyttää itsenäisyytensä. Tuo vapaus on toki monin uhrauksin lunastettu. Vaikka oman maan puolustaminen on ollut ja on ilmeisesti välttämätöntä, ei sovi vähätellä taitavaa diplomatiaa ja kansan sivistystä itsenäisyyden tärkeänä takeena. Kristillinen usko kansan henkisenä selkärankana osoittautui myös merkittäväksi tekijäksi sodan aikana. Rintamalla ja kotirintamalla rukoiltiin. Taisteluissa koettiin jopa suoranaisia ihmeitä, näin esimerkiksi Pelkosenniemellä.
Raamattu korostaa aina Jumalan siunauksen ja viisauden merkitystä. Esimerkiksi Daavidin ja Goljatin taistelussa nuoren, paimenesta tulleen Daavidin neuvokkuus auttoi päihittämään jättikokoisen ammattisotilaan. Daavidista sanotaan myös, että Herra oli hänen kanssaan.
Sodassa etsitään hyviä liittolaisia. Näyttää siltä, että ylipäällikkö Mannerheimia myöten Suomen sodanjohto turvautui myös ikiaikojen Jumalaan. Raamattu opastaa meitä rauhaan ja rauhanomaiseen konfliktien ratkaisemiseen. Pidän esimerkillisinä niitä suomalaisia, jotka ovat osanneet myös neuvotella rauhasta. Rauhanneuvotteluihin tiedämme muun muassa Mikael Agricolankin vähän ennen kuolemaansa Venäjällä osallistuneen. Itäinen naapuri oli ankara valtapolitiikassaan jo tuolloin, tosin olihan Ruotsikin tuolloin sotia käyvä suurvalta.
Tämä maailmamme näyttää arvostavan valtaa ja voimaa. Hiljainen ja köyhä viisaus on harvoin ollut muodissa. Suomalaiset ovat osoittaneet halunsa ja kykynsä puolustaa isänmaataan ja silti kyenneet myös sopimaan rauhasta tilanteen niin vaatiessa. Sota ei koskaan saa olla itsetarkoitus.
Perinteisesti Suomessa on myös ymmärretty kansan yhtenäisyyden ja yhteishengen merkitys. Erityisesti kriisiaikoina olisi luovuttava keskinäisestä riitelystä ja puhallettava yhteen hiileen. Sota-ajan kokeneet ihmiset muistelevat kaihomielin koettua yhteishenkeä, vaikka muuten ankarat muistot saattavat tuoda kyyneleet silmiin. Tästä yhteisvastuusta olisi nykyaikanakin syytä ottaa oppia. Maan itsenäisyys on lopulta myös kansakunnan keskinäisen luottamuksen ja rakentavan yhteistyön varassa.
Pentti Tepsa
Kemijärven kirkkoherra
Edesmennyt isäni osallistui jatkosotaan ja Lapin sotaan. Hän oli yksi Laguksen jääkäreistä. Isäni osallistui kesällä 1944 taisteluihin Karjalan kannaksella: Kuuterselkä, Rokkalanjoki, Tali, Ihantala, Vuosalmi. Hän haavoittui kranaatin sirpaleista päähänsä Ihantalassa. Isäni sotaretki jatkui Lapin sodassa: Rovaniemi, Sodankylä, Vuotso, Ivalo, Inari. Sirpaleiden aiheuttama krooninen päänsärky vaivasi isääni elämänsä loppuun asti. Vartuin sodassa vammautuneen äkkipikaisen, pelottavan miehen poikana. Tässä mielessä minäkin kannan sodan arpia itsessäni. Onneksi iän myötä opin arvostamaan ja rakastamaan isääni. Kaipaan häntä.
Kolmesta sedästäni vanhin osallistui talvi- ja jatkosotaan. Hän haavoittui kahdesti jatkosodassa. Kaksi nuorempaa osallistuivat jatkosotaan. Toinen heistä menetti toisen jalkansa jatkosodassa. Isoenoni kaatui jatkosodan alussa 1941.
Kunnioitan suuresti sotaveteraanien saavutusta – itsenäistä Suomea.
Kiitos koskettavasta viestistäsi Rauno.
Jotakin samaa traumaperäistä äkkipikaisuutta muistan omastakin isästäni.
Setäni muuten kaatui juuri Vuotson jälkeen Tankavaaran tienoilla.
Oli tunnustelijana ja räjähti heitiniskun uhrina.
Oli ehtinyt nähdä kotikylänsä Sodankylän Orajärvellä palavan. Katsoi järven toiselta rannalta.
Hyvää itsenäisyyspäivää.
Uskovaisia on vähän, harvassa. Sodassa koki moni herätyksen, Isän vedon ja sodan jälkeinen aika oli taistelussa annettujen lupausten lunastuksen aikaa. Uskovien yhteys sai lisää jäseniä.
Kuitenkaan taivaaseen, taivaan teille ei ketään pakoteta olivat he ikäänkuin oppineita rikkaita nuorukaisia tai taistelun uuvuttamia sotilaita, joille Jeesus rakkaudessaan kehoittaa luopumaan omista pyrkimyksistään, haluistaan ja alkamaan seurata Jeesusta. Silti niitä on vähän, jotka todella alkavat seurata Jeesusta. Vt. Mark. 10:21.
Sodassa juuri kuoleman pelko ajaa useimmat rukoilemaan. Ehkä siihen vaikutti myös se,
että useimmat suomalaiset sotilaat olivat rippikoulun käyneitä ja hätähuuto muuttui luonnostaan
rukoukseksi.
Sodan jälkeen eräskin tuttu saarnamies kutsuttiin työhön savottakämpällä. Sinne tuli mies,
joka kertoi saaneensa kehotuksen Herralta tulla sanomaan, että täällä on mies, joka on
rintamalla luvannut antaa elämänsä Jeesukselle.
Hyvää itsenäisyyspäivää.
Pentti
Kiitos hyvin harkituista sanoistasi.
Tuot esille oleellisen ja keskityt tärkeimpiin näkökohtiin.
Isäni toimi sodan aikana Laguksen joukoissa, joten paljon ehtivät kiertämään eri puolilla, missä kulloinkin tarvittiin.
Itse olen toiminut Sotainvalidien Veljesliiton Kanta-Hämeen piirin veljespappina.
Kiitos Matias!
Hyvää itsenäisyyspäivää.
Suuri ihme oli se varsinainen Ihantalan ihme. Jossa varmalta Suomen miehitykseltä vältyttiin vain sen tähden, että ainoana mahdollisuutena sodanjohdossa nähtiin Jumalan apu. Siihen tartuttiin ja Jumala vastasi ihmeellä.
Sodanjohto tiesi, että seuraavana aamuna tulevaan hyökkäystä ei enää kyetä torjumaan. Rintaman murtuminen olisi merkinnyt Ihantalan takana olevan tiehaaran menetystä ja viholliselle avointa reittiä Helsinkiin. Sitä hyökkäystä ei tullut, sillä Stalin veti joukot Saksan rintamalle.
Kiitos Pekka kertomastasi. Näitä on syytä kerrata.
Hyvää itsenäisyyspäivää.
Melkein meillä jokaisella on suvussa runsaasti sodan kokeneita. Heidän vaiheitaan voi etsiä palvelusta https://www.sotapolku.fi/
Herra, sinä olet osoittanut kansallemme suuren laupeuden pelastamalla meidät sotien kurimuksesta ja antamalla meidän säilyttää itsenäisyytemme. Tee meidät vapautemne arvoisiksi. Auta meitä voittamaan sinun pyhässä nimessäsi kaikkinainen synnin orjuus, kademieli ja alhainen ajattelu. Puhdista kansamme hyviä tekoja varten. Auta meitä kaikkia kulkemaan palveluksen poluilla nimesi kunniaksi.
Jaakko Haavio, Taivaan avain, s. 81-82, WSOY, 1965.