Kirkkohallitus on kieltänyt käyttämästä termiä uskonpuhdistus, kun luterilainen kirkko juhlii 500-vuotista taivaltaan ensi vuonna. Asiasta kertoo Turun Sanomat.
Lehden mukaan juhlavuodesta käytetään sen sijaan nimitystä reformaation merkkivuosi.
Jo on suomettuminen huipussaan! Voivatko he sen kieltää ja millä oikeudella.?
Kiellämmekö me näin oman 500-vuotisen historian. . Ja juhliiko Saksankin evankelinen kirkko hajottamista!
Kirkkohallituksella tuskin on toimivaltaa siihen, mitä pujujat puhuvat ja kirjoittajat kirjoittavat. Sekulaarihistorian näkökulmasta reformaatio on kylläkin korrektimpi ilmaus kuin uskonpuhdistus, joka kieltämättä sisältää selvän arvolatauksen. Toisaalta protestanttisten kirkokuntien itseymmärryksen näkökulmasta uskonpuhdistus on jopa osuvampi termi kuin reformaatio. Reformaatio-sana viitta yleensä uudistukseen, mutta Lutherin ja kumppanien tarkoitus ei niinkään ollut uudistaa kirkkoa vaan palata takaisin alkuperäiseksi ajateltuun kristinuskon tulkintaan poistamalla vuosisatojen aikana kertyneitä käytänteitä, joilla ei nähty olevan perusteita raamatun sanomassa eikä kirkon vanhoissa uskontunnustuksissa.
EVL-kirkon sanastossa on vielä uskonpuhdistus, johon myös reformaatio linkittyy.
Uskonpuhdistus tarkoittaa saksalaisen Martti Lutherin teologisen työskentelyn tuloksena syntynyttä katolisen kirkon uudistusliikettä. Se käynnistyi 1510-luvulla Wittenbergissä ja levisi vähitellen eri puolelle Saksaa, lopulta myös Pohjois-Eurooppaan.
Luther korosti ennen muuta Jumalan toimintaa ja yksinvaikuttavuutta ihmisen pelastumisessa. Ihminen ei voi pelastua vaikuttamalla Jumalaan omilla teoillaan, vaan turvautumalla uskossa Kristukseen ja tämän sovitustekoon. Lutherille oli olennaista Raamatun arvovalta kirkon elämässä. Hän sitoutui kirkon uskon luovuttamattomaan perintöön ja halusi uudistaa aikansa rappeutunutta katolista kirkkoa. Hän käänsi Raamatun kansankielelle ja laati Vähän ja Ison katekismuksen kristillisen opetuksen apuneuvoiksi.
Lutherin tavoitteena ei ollut kirkon hajaannus eikä varsikaan oman, nimeään kantavan kirkon perustaminen. Hän puolusti aitoa katolista uskoa ja halusi riisua sen keskiaikaisista vääristymistä. Sovintoyrityksistä huolimatta Lutherin ja katolisen kirkon johdon näkemyserot jäivät liian syviksi. Paavin johtama roomalaiskatolinen kirkko ei ollut valmis uudistuksiin ja julisti Lutherin pannaan.
Uskonpuhdistaja ja muut kirkon uudistajat ajautuivat vähitellen kauemmas roomalaiskatolisesta kirkosta. Katolisen kirkon sisälle muodostuneista evankelisista seurakunnista muodostuivat lopulta Saksan itsenäiset luterilaiset maakirkot 1500-luvun kuluessa. Lisäksi luterilaisuuden rinnalle syntyi muitakin uusia yhteisöjä, joista merkittävimmät ovat reformoitu ja anglikaaninen kirkko.
Uskonpuhdistuksen oivallukset levisivät Saksasta Wittenbergissä opiskelleiden teologien ja Lutherin kirjoitusten välityksellä Pohjolaan. Kustaa Vaasa toimeenpani kirkollisen uudistuksen Ruotsin valtakunnassa. Tämä merkitsi myös katolisen kirkon omaisuuden valtiollistamista ja luterilaisen valtionkirkon perustamista. Papisto omaksui vähitellen luterilaisen uskonpuhdistuksen keskeiset korostukset ja juurrutti ne kansaan. Mikael Agricolaa kutsutaan Suomen uskonpuhdistajaksi.
Uutinen hämmentää. Jos pannabulla on voimassa, niin kai uskonpuhdistus pitäisi olla samoin?
Nyt ehkä pitäisi katsoa miten puhdistamaton ja puhdistettu usko sijaitsevat kartalla. Laitetaanko historia roviolle ja sanomme paavista ja Lutherista: O sancta simpicitas!
Oliko se vain kahden kihtiä sairastaneen kärttyisen vanhuksen kärähdystä?
Lauri Lahtinen :”Oliko se vain kahden kihtiä sairastaneen kärttyisen vanhuksen kärähdystä?”
Kyllähän se historian todella pitkässä jatkumossa mielestäni sellainen oli. Kuin kohtaus taannoisen elokuvan tiedemiehestä, joka oli pyydetty katsomaan dinosauruksen jälkeä, joka oli suurempi kuin mikään aiemmin havaituista. Jälki oli liian suuri mahtuakseen tiedemiehen tietoisuuteen, ja siksipä hän seisoi keskellä jälkeä ja huusi :”Missä se on. Minä en näe sitä.”
Hyvä on myös muistaa, että Luther yritti tosissaan saavuttaa synnittömän tilan, jota kirkko vaati ehtoollisen jakajalta ja Luther ajautui henkilökohtaiseen uskonkriisiin, josta ei ollut mitään ulospääsyä sen aikaisen kirkon opetuksilla. Kyllähän kirkko opetti, että ihminen pelastuu armosta, mutta samalla se vaati ihmiseltä tuohon armoon valmistautumista.
Luther kysyi itseltään, milloin olen riittävän synnitön ja lopulta Luther löysi tuon kuuluisan lauseen: ”Minun vanhurskaani ovat elävä uskosta” joka avasi Lutherin sydämen sille Armolle, jonka Jumala lahjoittaa Kristuksen sovituksen kautta syntiselle.
Lutherin käsitys tuomitsevasta Jumalasta muuttui Roomalaiskirjeen kohdasta:
”Sillä jos Aabraham on teoista vanhurskautettu, on hänellä kerskaamista, mutta ei Jumalan edessä.
Sillä mitä Raamattu sanoo? ”Aabraham uskoi Jumalaa, ja se luettiin hänelle vanhurskaudeksi”.
Mutta töitä tekevälle ei lueta palkkaa armosta, vaan ansiosta,
mutta joka ei töitä tee, vaan uskoo häneen, joka vanhurskauttaa jumalattoman, sille luetaan hänen uskonsa vanhurskaudeksi;
niinkuin myös Daavid ylistää autuaaksi sitä ihmistä, jolle Jumala lukee vanhurskauden ilman tekoja:
”Autuaat ne, joiden rikokset ovat anteeksi annetut ja joiden synnit ovat peitetyt!
Autuas se mies, jolle Herra ei lue syntiä!”
Jumala siis vanhurskauttaa jumalattoman yksin armosta. Tämä on se kysymys, joka edelleen on kirkossa yhtä ajankohtainen.
Onko kaikki valmiina, vai pitääkö ihmisen tehdä vielä jotain saadakseen Jumalan Pojan Vapauden omalle kohdalleen?
”Onko kaikki valmiina, vai pitääkö ihmisen tehdä vielä jotain saadakseen Jumalan Pojan Vapauden omalle kohdalleen?”
Naurettavaa. Tietenkin pitää haluta ja valita se Jumalan Poika johtamaan elämäänsä ja tehdä päätös haluaako seurata häntä ja antaa hänen johdattaa ”siihen valtakuntaan ,joka ei ole tästä maailmasta”.
Olemme vajavaisia ja teemme varmasti valinnoissamme virheitä varsinkin uskoa(kin) omana etujärjestönään pitävien maallisen vallan käyttäjien ”muihin tavoitteisiin” suuntautuvien tavoitteiden osalta, mutta varsinkaan meillä maallisen vallan syrjäyttämillä ei ole muuta ”tietä, totuutta ja elämää” kuin usko siihen, että joskus vielä pääsemme ”kotiin”.
Kannattaa miettiä mitä hedelmää ko ”uskonpuhdistus” sai aikaan, vainoja, sotia, pakkokäännytyksiä…., siis saatanan toimia selkeästi.
Katolinen kirkko yritti pitää nuhteessa kansaa, nyt sitten Luther lupaa pelastuksen ilman mitään ihmisen omaa tekoa, riittää kun joku on kastanut vauvana, saa elää kuinka synnissä tahansa, kunhan ei vaan ainakaan mee ”uudestaan” kasteelle.
Kaste yksin ei pelasta, vaan kaste ja usko yhdessä (Mark. 16:16). Uskoon kuuluu kolme elemettiä: luottamus siihen että Jumalan lupaukset pitävät, keskeisten uskonlauselmien todeksi uskominen sekä kuuliaisuus Jumalan tahdolle. Täydellistä kuuliaisuutta emme voi saavuttaa tässä langenneessa maailmassa, mutta lankeemusten tulee aina viedä uudestaan anomaan armahdusta Kristuksen täytetyn lunastustyön perusteella.Aina emme jaksa uskoa Jumalan lupauksiinkaan ja tuskinpa sellaista kristittyä on, jolla ei joskus olisi epäilyksiä. Usko kaiken kaikkiaan onkin Jumalan lahja, jota ihminen ei voi itse hankkia eikä ansaita. Se, että kristikunnan hajaannus on syntiä, on toki itsestään selvä, ja parannusta tässä kohden on syytä aloittaa itsestä ja omasta porukasta, mtta tie on pitkä. Suunta sentään nykyisin on oikea..
Sahama sanoittaa asiaa hyvin.
Yrjö Sahama:”Uskoon kuuluu kolme elemettiä: luottamus siihen että Jumalan lupaukset pitävät, keskeisten uskonlauselmien todeksi uskominen sekä kuuliaisuus Jumalan tahdolle. ”
Tartutaan tuohon kuuliaisuuteen, kuinka ol Luther kuuliainen Jumalan tahdolle, siis ”rakastaa lähimmäistä niinukin itseä”? Kuinka Luther kohteli toisuskoisia?
Entä onko mahdollisesti ”kuuliaisuus” jotenkin jaettu kun toiset uskoo homouden olevan kadottavaa syntiä ja toiset taasen ei se ole, entä naispappeus asia?
Lutherkin oli syntinen, kuten esim. hänen asenteensa juutalaisiin osoittaa. Naispappeus ei ole lainkaan eettinen kysymys, vaan ainoastaan kirkkojärjestystä koskevan erimielisyyden aihe. Mikä sitten on kadottavaa syntiä? On useitakin ilmiöitä, jotka yhdelle ovat syntiä, toiselle eivät. Jos jokin käyttäytyminen tai asenne on vieroittamasssa minua Jumalasta, se on minulle syntiä, vaikkei ehkä naapurille sitä olisikaan. Voiko tällaisiin ehdonvallan asioihin lukea myös eräät seksuaalietiikan säännökset? En tiedä.
Ari Pasanen :”Entä onko mahdollisesti “kuuliaisuus” jotenkin jaettu kun toiset uskoo homouden olevan kadottavaa syntiä ja toiset taasen ei se ole, entä naispappeus asia?”
Tuskinpa kuuliaisuus on jaettu muualla kuin puoluepolitiikassa, joka edellyttää jäseniltään ehdotonta puoluekuria. Esim. henk. koht. en ole hetkeäkään uskonut, että olisin ”irtolainen tai muu loinen”, kuten puoluepolitiikkaan manifestoituneet ”edistykselliset” sanoivat 70-luvulla, kun olin pienten lasten kotiäiti. Tuo ”irtolainen tai muu loinen” oli muuten yksi perustelu, jolla oikeutettiin ihmisten lähettäminen kommunistisen diktatuurin keskitysleireihin.
No niin. Kirkkohallitus kieltää käyttämästä termiä uskonpuhdistus vaan mitäs löytyy netistä: http://www.evl2.fi/sanasto/index.php/Uskonpuhdistus-
Nämä jutut alkavat olla jokseenkin höperöitä. Meikäläiselle koulussa opetettiin homma nimellä uskonpuhdistus eikä kukaan silloin älähtänyt. Eli kun ei parempaa tekemistä kirkkohallituksella ole niin näperrellään nyt vaikka tämän kanssa. Ei sen puoleen, puhutaan sitten reformaation merkkivuodesta. Ei se mieltä järkytä. Lähinnä kai tulee mieleen Sievistelevät hupsut tai jotain siihen suuntaan…
Ja lisäksi vielä. Eikös koko kirkkohallituksen voisi jo lopettaa ja säästää selvää rahaa jäsenkatoa potevalle kirkollemme. Se lienee alkuperäisen tehtävänsä tehnyt.
”Kirkkohallitus on kirkon keskushallinnon osana kaikkein nuorin. Se on perustettu vuonna 1944 hallinnoimaan kirkolle II maailmansodan aikana jaettuja ulkomaisia avustuksia köyhille ja sodan runtelemille seurakunnille. Kirkon keskusrahaston hallituksena toimiminen on edelleen kirkkohallituksen tärkein tehtävä.
Ennen kirkkohallituksen perustamista kirkon yhteistä hallintoa hoitivat kirkolliskokous ja piispainkokous.”
Eiköhän kirkolliskokous ja piispainkokous voisi taas ottaa homman hoitaakseen.
Yrjö Sahama:”Lutherkin oli syntinen”.
Tässä on juuri asina ydin, syntinen on Jumalasta erossa oleva, siis paatuneella sydämellä jumalaansa palveleva.
Niinkuin fariseukset ja kirjanoppineetkin palvelivat omasta mielestään Jumalaa mutta eivät kuulleet Jeesusta koska heillä oli paatunut sydän.
Luther kyllä oikein oivalsi katolilaisuuden harhan eli yritti oikaista sitä, mutta ei ymmärtänyt että itsekkin oli täysin samalta perustalta palvelemassa omaa jumalaansa eli ei nöyrtynyt tunnustamaan omaa eroaan Jumalasta ja tarvitsevansa Jeesusta parantamaan paatuneen sydämensä.
Mitä tästä seurasi, Luther keksi ja sanoitti uuden vanhurskautus opin vanhan katolilaisen lapsikasteen varaan, siis riitti kun vaihtoi sanoja mihin uskoi ja samalla sitten tuli vaihdetuksi uusi kirkon nimi ja tällä kuviteltiin pelastettavan kaikki kansat jotka pakko käännytettiin omaan uuteen ”oikeaan uskoon” vaikka väkisin.
Siis uther ”näki” katolilaisen huonon hedelmän josta yritti sitä puhdistaa MUTTA ei nähnyt sitä huonoa hedelmää mitä tämä ns ”uskonpuhdistus” vaikutti, sotia, väkivaltaa, vainoa, pakkokäännytyksiä ….
Jeesus tuli kutsumaan yksittäisiä ihmisiä parannukseen ja uskomaan evankeliumin eli siis parantaa yhden ihmisen paatuneen sydämen kerrallaan eikä tätä voi pakottaa tai tehdä toisen puolesta (vrt lapsikaste).
Luther luonnehti kristittyä ihmistä ilmaisulla ”samalla kertaa vanhurskas ja syntinen”. Tämä on realismia. Yhtään synnitöntä ihmistä ei ole koskaan ollut eikä tule olemaan. Jos synnittömyys olisi taivaaseen pääsyn ehto, olisi Jeesus siellä ypöyksin. Ilmestyskirja kuitenkin kertoo, että siellä on lukematon paljous ihmisiä kaikista kansoista, ja selitykseksi annetaan, että he ovat ”pesseet vaatteensa ja valkaisseet ne Karitsan veressä”. Tämä vertaus ymmärretään yleensä viittaukseksi siitä, että taivaseen on päästy Kristuksen sovitustyön tähden, ei oman vaelluksen perusteella. Toki Kristuksen kohtaaminen johtaa myös kilvoitukseen, mutta ei se keneltäkään onnistu 100-prosenttisesti, vaikka jotkut voivat päästä pitemmälle kuin toiset. Pelastuksen mahdollisuus riippuu kuitenkin yksinomaan Kristuksesta.