ERI KIRKKOKUNNILLA ON ERILAISIA AJATUKSIA KILVOITTELUSTA,JOILLEKIN SE MERKITSEE LIHAN KURITUSTA JA SITÄ KAUTTA PÄÄSTÄ LÄHEMMÄKSI JUMALAA . PYHITYSLIIKKEEIDEN PIIRISSÄ AJATELLAAN YLISTYKSEN KAUTTA TAVOITTAVAN JUMALAN SUUREMPAA LÄSNÄOLOA. LUTERILAISUUDESSA USEIN ASIA ILMAISTAAN ARMOON TURVAAMISENA JA KOROSTUS JUMALAN HYVYYDESSÄ. JA ERILASIA VARIAATIOTA VARMASTI ON. KAIKILLA KENTIES PYRKITYS ON LOPULTA ,ETTÄ IHMINEN SAISI OLLA VAPAA JA PAREMPI YHTEYS JUMALAAN.
TIEDÄMME ,JOS AUTOSSA PALAA VIKAVALO NIIN ENSIMMÄINEN TOIMENPIDE ON SAADA OIKEA DIAGNOOSI. TAI JOS RAKENNUKSEN PERUSTUS ON HUONO NIIN EI SIIHEN ALETA UUTTA ULKOLAUDOITUSTA LAITTAMAAN. IHMISEN KILVOITTELUSSA TYÖMAA EI OLE UUDEN RAKENTAMISTA VANHAN PÄÄLLE ,VAAN VANHAN TOTEAMISTA HUONOKSI. TOISINSANOEN TOTUUS MINUSTA ITSESTÄNI JA TOTUUS JUMALASTA ON KILVOITTELUN TYÖMAA,JOKA ON JO OLEMASSA. USKOONTULO EI KORJAA VANHAA IHMISTÄ (VANHA ADAM),VAIKKA UUSI IHMINEN SYNTYY, VAAN VANHA IHMINEN EDELLEEN JATKAA SITÄ SURULLISTA CV:TÄ ,JONKA EI SAISI ANTAA VALLITA MEIDÄN ELÄMÄÄ. TYÖMAA ON SIIS JO OLEMASSA EIKÄ KRISTITTY LÄHDE UUSILLE ”TONTILLE” KILVOITTELUN SARALLA. OLEMME ITSE SE TYÖMAA,JOTA JUMALA HALUAA RAKKAUDEN JA TOTUUDEN KAUTTA TYÖSTÄÄ. TOTUUS MEISTÄ ITSESTÄMME ON VARMASTI VAIKEIMPIA ASIOITA IHMISEN ELÄMÄSSÄ,JOTA EMME HALUA KUULLA JA NÄHDÄ. MEILLE ON HYVIN HELPPOA USKOA ”TOTUUS TOISESTA IHMISESTÄ VAIKKA SE OLISI VALHETTA, JO KAHDEN IHMISEN SUUSTA KUULTU TOTUUS ON MEILLE VAKUUTTAVA TODISTE ,MUTTA OMASTA ITSESTÄMME SE TUOTTAA MEILLE HÄPEÄÄ JA SYYLLISYYTTÄ. TOTUUTEEN JA VALOON TULEMISEEN SUURIN ESTE ON LUONNOLISEN ,SYNTIINLANGENEEN LUONTOMME YHTEYDESSÄ PAHAAN,ITSE SAATANAAN JA SEN VALHEISIIN JUMALASTA,JONKA KUISKINTAA EMME KUULE,MUTTA LIHAN LIITTOLAISINA HYVÄKSYMME SEN. OLEMME LUONNOSTAMME ITSEKKÄITÄ,YLPEITÄ,RAKKAUDETTOMIA,OMAN KUNNIAN PERÄÄN ,LOUKKAANUMME KUIN MEILLÄ OLIS JOTAIN KUNNIAA JA VIHAMIELISYYS JUMALAA KOHTAAN. TÄMÄ ON PIENESTÄ ASTI MEILLÄ IHMISMIELESSÄ SAATANAN OHJAAMANA ISKOSTUNUT MIELIIMME ,IHAN LUONNOLLINEN PROSESSI ETTÄ IHMINEN KUTEN SYNTIINLANKEEMUKSESSAKIN MENI PIILOON EIKÄ TAHDO TULLA VALOON ,VAIKKA KRISTUS TAHTOO IHMISEN VAPAUTTAA,KOSKA HÄN ON AINOA JOKA VOI MEIDÄT VAPAUTTAA.
TOTUUS ITSESTÄNI JA TOTUUS JUMALASTA VIE IHMISEN LOPULTA SIIHEN PISTETEESEEN,ETTÄ SANOMME ”HERRA ARMAHDA MEITÄ” JA SINÄ YKSIN OLET JUMALA ,JOKA VOIT AUTTAA MINUA ,MINÄ OLEN HALUTON JA KYVYTÖN JA MAHDOTON SINULLE . TAHDON TURVATA SINUN ARMOTEKOIHIN JA SINUN SANAASI ,MINULLA EI OLE MUUTA . VAIN KRISTUKSESSA ON VAPAUS JA VAIKUTTAKOON JUMALAN SANA JOKA PÄIVÄ NIIN ETTÄ VOISIMME ELÄÄ HÄNEN YHTEYDESSÄÄN.
Epähuomiossa tuli kaikki isoilla kirjaimilla kun nopeasti kirjoitin , toivottavasti ei haittaa , kun ei taida saada muutettua kuin uudestaan kirjoittamalla , anteeksi!
Timo
Kun silmäni alkavat vaikeuttaa lukemistani, niin huomasin keskeyttäväni tekstin kesken, vaikka alku näyttikin mielenkiintoiselta.
Sen sijaan luin keskustelun ja pidän keskustelua hyvänä ja rakentavana pohdiskeluna.
Kilvoittelu on sinänsä kristityille tärkeää: oikealla tiellä pysytteleminen, toki Jumalan armon avulla.
Vanha ja perinteinen ”laki ja evankeluimi” -näkökulma pätee – tai sen tulisi päteä – tässäkin.
Sinänsä termin ”kilvoittelu” käyttö ei taida olla kovin trendikästä.
Kilvoittelussa on riskinä mennä ihmislähtöiseen ja ”suorituskeskeisyyteen” kristillisyyteen: voidaan kilvoitella erilaisten sinänsä hyvien toimintojen (diakonia, julistus, avustus, ihmisoikeus. ym) työssä; voidaan kilvoitella hiljaisuuden ja askeesin työllä, ja voidaan kilvoitella myös oman vajavaisuuden (peräti ”armonkerjäläisyyden”) kokemuksen työllä, ylikorostuneen ylistystyöllä jne.
Kilvoittelussa on tärkeää tasapaino ja ”kohtuullisuus”, ettei siitä tule jonkinlainen Jumalalle kelpaamisen ansaintatoimintatapa; toisaalta se, että ei jäädä ikäänkuin laakereille lepäilemään, armon autuudesta nauttimiseen keskittymään; tai sitten aivan välinpitämättömyyteen suhteessa kristinuskon mukaiseen terveeseen elämään, kaikki kun on ”hoidettu” armon yltäkylläisyydessä.
Muistan lukeneeni jostakin kirjasta sellaisesta ilmiöstä kuin – kilvoittelijan kyyneleet, joka tutkii kurituksessa ilmenevää Jumalan rakkautta, josta tämän maailman paheissa / hyveissä elävät ihmiset eivät tiedä. Siitä kirjoittaa Ilm.3:19; ”Kaikkia, joita minä pidän rakkaina, minä nuhtelen ja kuritan.”
Niin ei varmaan luterilaisuudessa ole kilvoittelu kovin trendikästä puhetta , juuri siksi että se ymmärretään liian vaikeaksi. Kun haluaa selventää ja yksinkertaistaa asiaa , niin loppujen lopuksi kysymys on Kristuksen ja uskovan ihmisen välisestä suhteesta kysymys , jossa tietysti laki on kasvattajana tässä mukana . Jeesus sanoo että meidän tulisi pysyä hänessä ja meissä on paljon sitä mikä vastustaa yhteyttä ja pysymistä . Silloin asia on ymmärrettynä yksinkertaisempi kun kilvoittelu on pysymistä sanassa , johon kuuluu tietoisuus , että hänen sanansa on henki ja elämä . Olla jättämättä Srk kokouksia , elää armossa ja anteeksiantamuksessa sanan yhteydessä . Arjessa on tietysti aina valintoja miten käytämme aikamme ja rahamme. Tulevaisuuteen kulkeminen tulisi olla kuten hebrealainen ajattelu että tulevaisuuteen kuljemme kuin selkä edellä , että näämme Jumalan huolenpidon ja uskollisuuden tulevaisuudessa .
Niin, kun lukee Paavalin kirjeitä, ei nähdäkseni kilvoitteluajatusta pääse pakoon. Se on teksteissä läsnä siinä missä armopuhekin.
Lisäyksenä:
kyllä kilvoittelupuheen ja armopuheen läsnäolo on totta Jeesuksenkin puheissa.
Niin sen opetusta voi olla mutta se ei aina ole kilvoittelu otsikon alla . Hebrealaiskirjeen kirjoittaja puhuu 10luvussa kun esirippu on revennyt ja sen tilalla on Kristuksen ruumis eli Srk on se jonka kautta menemme kaikkein pyhimpään ja näin ollen kilvoittelun lähtö on paljon seurakunnan sisällä ja opetus sieltä kilvoitteluun. Jumala ei ole tarkoittanut meitä yksittäisiksi sotureiksi .
»Kilvoitelkaa päästäksenne sisään ahtaasta ovesta. Minä sanon teille: monet yrittävät mennä sisään mutta eivät siihen kykene.” Luuk 13:24
Tässä kehoitetaan kivoittelemaan ja samalla huomautetaan, että väärällä tavalla yrittelijöitä on (ollut ja tulevakin).
Nykykristillisyydessä ”kilvoittelu” tulee esiin niin ns. ahdasmielisissä kuin ns. liberaaleissa piireissä tai suuntauksissa: evankeliumista tulee jonkinlaista eettistä tai lainomaista suorittamista, huomaamattaankin. Kun ”ympäri kaydään, yhteen tullaan..” Erilaisissakin ääripäissä tuppaa olemaan usein jotain yhteistä.
Toisaalta sitten muistellaan vähän naureskellenkin ”pylväspyhimyksiä” ja muita ”superkilvoittelijoita” tai Fransiscusta kerjäläsiveljistöineen; köyhjien ystäviä; muistuteteenpa usein myös Lutherin varhaisesta ”äärikilvoittelusta” ennen ”yksin armosta” -innovaatiolöytöään. Ja taisi reformaation jälkeen ntai sen yhteydessä suoranaisia irtiottojakin syntyä.
Kilvoittelu voi kekittyä ortppraksiaan tai ortodoksiaan, oltiimpa sitten missä kirkkokunnassa (tai miksei jossain sekulaarissakin ideologispohjaisessa tai sellaiseksi muuttuvassa liikkeessä. Voipa joa yhteiskunnallisissa liikkeissä mm. ihmisoikeuspuheineen tai ymräristöliikkeessäkin nähdä jonkinlaisia kilvoittelupiirteitä, terveenä ja/tai epäterveenä suuntauksena.
Lieneekö tuo kilvoitus osaltaan uskon kilvoitusta. Vanhurskautettuina Kristuksen lahjauskosta huomaammme itsessämme sen lain, että synti riippuu meissä kiinni, emmekä siitä pääse irti tämän elämän aikana. Perkele myös pitää huolen siitä, huomaten meidän heikkoutemme kaikenlaiseen kärsimykseen ja yrittää syöstä meidät epäilemään Jumalan sanaa, kun usko ei ole muuttumaton tila. Mutta vastustakaamme pahan valtaa lujina uskossa tietäen, että kaikissa murheissamme Jumala pitää meistä huolen. Tunnustaa täytyy; – Helpommin sanottu kuin tehty.
Timolla tärkeä blogin aihe. Ortodoksisuudessa elää varhaiskirkon kilvoitusperinne. Luostareissa, skiitoissa, erakkomajoissa, vuorilla, luolissa kilvoittelijoiden elämä ei kovinkaan paljon eroa hurskaan maallikon elämästä.
Maalikko rukoilee, paastoaa noin puolet vuodesta, osallistuu jumalalliseen liturgiaan, käy katumuksen sakramentilla, huutaa pyhiä avuksi, lukee hagiografioita ja Raamattua, seuraten omaa rukoussääntöä. Suutelee pyhiä ikoneita ja on kirkon hierarkialle kuuliainen. Hän valmistautuu kuolemaan, eikä elä tämän maailman himojen mukaan.
Jumalallistumisen prosessi on käynnissä hänessä vanhurskauttaminen myötä. Henkeä ei haluta sammuttaa. Tarkoitus on kirkastaa luotu todellisuus. Mielikuvitusta ortodoksit pitävät vahingollisena, jota tulee vartioida, se tapahtuu kirkon välittämän ohjausperintteen turvin.
Sami,
Hieno lista ortodoksilla. Kankea protestantti (kirjoitan itsestäni) ei paini samassa sarjassa. Termit jo pelkästään vaatisivat avaamista.
Kilvoitusta on monenlaista. Itselläni se on perin heikkoa.
Kari, kovin on heikkoa täälläkin, mutta Kristus vahvistaa, pitää vain pysyä itse nöyränä ja olla kuuliainen kuolemaan asti.
Sami. Kuten VT:sta voimme lukea: ”Herää, Herra! Miksi nukut’? Nouse, älä iäksi hylkää!” (Ps 44:24.) ”Herra, miksi olet niin kaukana, miksi kätket kasvosi meiltä ahdingon aikana?” (Ps 10:1). ”Kuinka kauan minun pitää huutaa apua, etkö kuule minua, Herra? Kuinka kauan minun täytyy valittaa, – – etkö sinä auta`?” (Hab 1:2). ”Totisesti, sinä olet salannut itsesi, Jumala, sinä Israelin Jumala, Pelastaja!” (Jes 45:15).
Eivätkö edelliset Raamatun henkilöt olleet pysyneet nöyrinä ja kuuliaisina, kun he noin ilmaisivat ajatuksensa Jumalasta ja valittavat hädässään, ettei Hän kuule heitä.
Kosti, en katsonut kirjoitusten kontekstia, niistä voisi löytyä erilaisia vastauksia.
Pyhä Makarios sanoo, että välillä armo vetäytyy, näin Jumala harjoittaa meitä, tahtoamme.
Synti tietysti murehduttaa Jumalan Pyhän Hengen, jolloin syy voi olla tässä. Jeesus tuli itse hylätyksi inhimillisessä luonnossaan, syntiemme takia. Jumala ei siis kuollut ristillä. Sitä synti on Jumalasta pois
kääntymistä.
Raamatun kohtia yhdistää kuitenkin ihmisen sisäinen halu olla Jumalaa lähellä. Siinä on nöyryys. Raamatun kohtien kokemus on kirkon kokemuspiirissä.