Sidottu ratkaisuvalta-niminen teos sai ajatukseni liitelemään. Nykyisin olen mennyt ajan virrassa siihen mukaan niin, että paksuja kirjoja en enää lue. Parhaiten minua puhuttelevat pienet kirjan, joissa ei ole satoja sivuja ja ajatukset tuodaan aforismin muodossa esille. Jostain itselleni on tullut teos: OnOn tahi EiEi. Aajtuksensa kansiin on koonnut piispa Olavi Kares. Tämä täyttää sataprosenttisesti minun kriteerini hyvästä ja ajatuksia tuulettavasta kirjasta. Siinä on roomalaisin numeroin jaoteltuna 14 osiota. elämän eri aiheista. Mitään väliotsikointia numeroinnin lisäksi ei ole, joten on itse pääteltävä kunkin osion tarkoitus.
Kirjan nimi viittaa Jeesuksen sanoihin, että Hänen omiensa puheet olisivat totta eikä siinä olisi ylimääräisiä mutkia, jotka himmentävät totuutta. Poimin joitakin lausahduksia kirjasta ja niin saamme nauttia siitä punnitusta pyheesta, jota tämä kirjanen on tulvillaan.
Kirjan ensimmäinen ajatus on seuraava:” Vähäisinkin elämän virran kuljettama kultajyvänen tuottaa löytäjälleen iloa, sillä se kertoo, ettei emäkallio ole kaukana.” Otan heti perään kirjan viimeisen ajatuksen:” Jumalasta sairaaksi tuleet ihmiset merkitsevät omalle ajalleen usein sitä enemmän, mitä kielteisemmin heihin suhtaudutaan.”
”Siellä, missä omantunnonihminen etsii elämän synteesiä, on ainainen kulttuurikriisi.” ”Vanhurskaus, rauha ja ilo, kolme taivaasta eksynyttä orpoa epävanhurskauden, itsekkyyden ja vihan hallitsemassa maailmassa.” ”Hurskaus on niinkuin viisauskin, mitä vähemmän sitä on, sitä vähemmän sen puutteesta kärsii.” ”Maailman kunnia on rakas Raakel, jonka voittaakseen Jaakob Jokamies on valmis ahertamaan ei vain seitsemän, vaan seitsemän kertaa seitsemän vuotta.” ”Vahvinkaan ”Luther-linja” ei kirkkomme suojavarustuksena kestä, sillä voitto tai tappio ratkaistaan aina etumaastossa, missä suojattomat taistelijat ovat valmiit kadottamaan sielunsa Kristuksen tähden.” ”Jos näkyvä kirkko ja Kristuksen seurakunta samastetaan, ei Kristuksen ruumiiin jäsenyys olekkaan enää elämää uskossa, vaan näkemisessä.” ”Hengelliselle liikkeelle on ratkaisevaa muodostuuko siitä kristillisten persoonallisuuksien koulu vai verstas valmiiden kristityiden massatuotantoa varten.” ”Kirkollinen kariääri: Puhu rakkaudella kaikista hengellisistä liikkeistämme, mutta älä rakasta niistä mitään.” ”Hengellinen puhuja on joskus kuin metso soitimella, ei näe eikä kuule ja ilman ajan tajua.” ”Kristillisen kasvattajan sanavarastossa ei saa olla ainoatakaan sanaa, joka halventaa kasvatettavaa.” ”Rakkaus vaikuttaa myös isänmaan asiassa niin, että helisevä vaski ja kilisevä kulkunen vaikenevat, ja sydämen ääni alkaa kuulua.” ”Kulttuurinäköala: Kun makkara vapautui kortilta, väheni kirjojen menekki puolella.”
Kokoelma sisältää yhden ajatuksen jokaisesta osiosta. Ihmetellen olen lukenut ajatuksia ja todennut piispalla olleen lahja sanoa paljon vähin sanoin. Joskus voi käydä todella niin, että vähäisestä asiasta puhutaan monia sanoja ja tärkeistä ei puhuta juuri lainkaan. Vanhuuden oireisiin kuuluu: Kaksi vanhaa tukkijätkää-syndrooma. Eihän ne nuoret kestä ees lautallakaan, varsinkaan, jos heidän vanhempansa ovat ajaneet lauttansa koskeen huolimattomasti.
Joskus ihmettelen, kun luen vanhempaa kirjallisuutta. Nyt esimerkiksi tätä kirjaa, jonka on kirjoittanut piispa Olavi Kares: Onko nykypäivään edes mielikuvitusyhteyttä? Vai ovatko nämä kuin mammutin syöksyhampaat arvokkaat museossa, mutta arkipäivän käyttöä ei ole? Kirja on painettu 1956. Salattu viisaus sisältää Paavo Ruotsalaisen, Wilhelmi Malmivaaran ja E.W. Pakkalan ajatuksia ja on painettu 1955.
Vanhoista kirjoista voi tosiaan löytää kultajyviä… Etsivät löytää ja koputtaa lle avataan… Eli pian Kirjan kansia koputtelemaan.
Tuo mitä sanoit mammutin syöksyhampaista, onkin hyvä kuvaus juuri siitä mitä on tapahtunut. Me jotka luemme kirjoja, olemme niitä mammutteja, jotka kohta ovat kadonneet täältä maailmasta sukupuuttoon… Maailma on nuorten ja nuoret lukevat kaiken puhelimistaan, vanhoja traktaatteja ja muita pieniä kirjasia ei niistä taida löytyä… Ehkä jotain uutta ja ihmeellistä niistä löytyy, mutta ikiaikaisia Totuuksia vähemmän. Kielikin on muuttunut ja kaikki vanhat merkitykset ja sananlaskut taitavat kadota yhdessä mammuttien mukana.
Kunnes niiden luut taas jostain joku kaivaa esiin uutena ja ihmeellisenä löytää… ei mitään uutta auringon alla.
Nyt Jumalaa leikkivä yhteiskunta marssittaa ”kansansa” Pride-kulkueiden tahdissa kuin Hamelnin pillipiipari antiikin ”lihapatojen” äärelle ja ”kun raha ”sukupuolten moninaisuuden” kassaan kilahtaa, niin sielu ulos Taivaan valtakunnan jo ennen aikojen alkua olleesta Logoksesta vilahtaa.”
Näyttää siltä, että on entistä tärkeämpää tiedostaa mihin itsensa pelikentällä asemoi. Ei riitä se, että oleminen on osittain hyvää, koska pienehkö määrä väärää hapattaa ihmisen ymmärryksen myötämieliseksi kaikelle mitä nyt on.
Lauri Lahtinen :”…on entistä tärkeämpää tiedostaa mihin itsensa pelikentällä asemoi.”
Todella hyvä havainto, että ei tule ”ampuneeksi ohi maalin.”
Puolia valitaan taas kaikkialla maailmassa ja Kirkko on jo Henkisesti jakaantunut kahteen leiriin. Jos pelikentältä lentää ulos, kun tuomari on jakanut punaisen kortin, niin jatkuuko elämä enää kentän ulkopuolella?
Moni aprikoi näinä päivinä omaa asemaansa suhteessa ympäröivään arvomaailmaan, maailmankatsomukseen ja ihmiskäsitykseen. Moni kyselee mielessään, onko Jumala sittenkin valehdellut ja ihminen on lopulta oikeassa… Vai olisko niin, että ihminen pitää omaa pimeyttään valona ja syntiä ei enää tunnusteta olevankaan?
Mihin uskoa ja Kristusta tarvitaan, jollei meissä ole syntiä? Synnin syvyys ja sen kadottava voima asustaa myös omassa sydämessäni. Tuon voi käsittää vain uskon kautta, kuten myös sen Pelastukseen, jonka Jumala on Armossaan ilmoittanut Kristuksessa syntiselle.