Sitä mukaa kun maallistuminen etene ja tunnustava kristillisyys vähenee, myös valtakirkon viesti näyttää vesittyvän. Totta on, että vaatii sisäistynyttä omaa vakaumusta ja rohkeutta sekä paljon taitoa puhua omin sanoin ja mielenkiintoa herättävällä tavalla kristillistä sanomaa nykyisessä sekulaarisessa yhteiskunnassa. Kritiikkiä tulee herkästi.
On oikeastaan aika vaativaa toteuttaa Jeesuksen antamaa lähetyskäskyä ja viedä tehokkaasti ja tuloksellisesti sanomaa kaikkeen maailmaan. Näin erityisesti, jos kohteena on oma maallistunut yhteisö tai kunta/kaupunki. Tähän ”sisälähetykseen” olisi kova tarve, koska uuspakanuus leviää kovaa vauhtia ja uskonnon opetus rapautuu entisestään (eikä ole hyvä ollutkaan).
Näin ollen on ymmärrettävää, vaikkakin onnetonta, että kristillisen sanoman välittäminen nahistuu liian raamattu- tai liturgiakeskeiseksi. Puhujalle helppo ulospääsy on vain siteerata raamattua ilman että tarvitsee soveltaa sen sanomaa oivaltavasti nykypäivään. Toinen pakotie sanoman esittämisestä on auttamistyö. Vaikka sekin sisältyy kristillisyyteen, sen ei kuitenkaan pitäisi olla seurakuntien ensisijainen työalue eikä se saisi syrjäyttää viestintätehtävää.
Kirkolliset vanhat liturgiset ja kirkkokäsikirjan fraasit ja hokemat kuulostavat monen korvissa ”anven on kala” – tasoisilta. Käytännössä nuorten aikuisten ikäluokka kokonaan ja vanhemmistakin työikäisistä suurin osa on täysin vieraantunut perinteisten liturgien sisällöistä. Ne eivät enää puhuttele. Aika aikaa kutakin. Nyt olisi aikaa uudistaa kristillistä viestintää.
Pelastuksen sanoma Jumalan työnä ja lahjana, sekä armollisuuden opetus ja rakkaudellisuus voidaan onneksi välittää uudenaikaisilla vuorovaikutus keinoilla ja vaikuttavilla mm. IT, AV ja puheviestinnällisillä tavoilla tuoreesti ja innostavasti. Painolastina ja esteenä meillä on vanhanaikainen kirkollinen tapakulttuuri, jossa vanhoja ilmaisuja vilisevä kirkkoslangi, vieraannuttavat mustat vaatteet, perinteinen raskas klassinen kirkkomusiikki uruilla, mollisävyiset laulut sekä väkimäärään liian suuret ja usein kolkot kirkot.
Valitettavasti meillä on paljon kirkollisia toimijoita, joille juuri muodot muodostavat käytännössä uskonnon keskeisen sisällön. Valitettavasti meillä on myös paljon työntekijöiksi päässeitä ihmisiä, joilla on kyllä vahva kristillinen vakaumus mutta ei juuri kohtaamisen ja kuuntelemisen taitoja muista vuorovaikutustaidoista puhumattakaan. Myös kaikkien alojen työntekijöiden koulutusta pitäisi kiireesti ajanmukaistaa ja kehittää.
Tilannetta ei auta kirkon demokratiavaje, hierarkia ja luukova byrokratia, luottamuselinten miehittyminen usein jo toiminta- ja harkintakyvyn menettävillä senioreilla mistä seuraa kehittämisen vastustusta, huonoa hallintoa ja paikallista ilmapiirin tuhoavaa nahistelua. Em. syistä kirkon ongelmat ovat kärjistymässä.
Pelastuksen ja rakkauden sanoman pitäisi näkyä seurakunnasta ulospäin monena positiivisena asiana, eikä olla vai ”kilisevä kulkunen ja helisevä vaski” pidetyissä puheissa.
Rakkaudellisuuden ja lämminhenkisen lähimmäisyyden toteutuminen seurakunnan toiminnassa työntekijöiden ja luottamushenkilöstön kesken toisi heti lisää uskottavuutta. Tässä hengessä myös iloista ja vapauttavaa armon ja rakkauden sanomaa olisi helpompi viestiä ja saada hyviä tuloksia erikoisesti kehittyneitä viestintätaitoja ja välineitä käyttäen.
Myös vanheneva sekä liian hitaasti kehittyvä ja uudistuva Suomi tarvitsisi ja hyötyisi suuresti uskottavasta, aktiivisesta, iloisesta ja rakkaudellisuutta levittävästä kirkosta.
”. Toinen pakotie sanoman esittämisestä on auttamistyö. Vaikka sekin sisältyy kristillisyyteen, sen ei kuitenkaan pitäisi olla seurakuntien ensisijainen työalue eikä se saisi syrjäyttää viestintätehtävää.” blogisti
Tämä kehitys on selkeästi havaittavissa.
Valitettavasti toisten muuttaminen ei onnistu. Vaikka kuinka terävästi näkisimme mistä kiikastaa. Työtekijöillä on kaikilla kait liikaa työtä. Samalla kiitosta tulee harvoin. Missä välissä he ehtisivät pähkäillä toiminnan perustavaa laatua olevia puutteita?
Kirkko ei kykene uudistumaan. Sen sisäiset rakenteet ovat liian suuri este. Jo lähes kymmen vuotta sitten olin muiden mukana puuhaamassa uutta toiminta strategiaa.
Siinä vain kävi semmoinen moka, että tuli sementoitua kaikki entiset. Joten mitään uutta ei syntynyt silloinkaan.
Kirkko on hyvin turvallisuushakuinen, joten muutoksia ei yleensä haluta. kaiken pitää sujua tutuksi ja turvalliseksi totutulla tavalla. Mikäli jotain muutetaan, niin se tehdään muuttamatta mitään oikeasti.
Kirkko kykenee uudistumaan jos kirkollisvaalit suoritettaisiin digitaalisina, nuorempi polvi äänestaisi, edustajat nuorentuisivat, harmaahapset siirtyisivät reserviin ja uusi kulttuuri voitaisiin kehittää ilman määrävähemmintösäännöksiä. Nykyinen systeemi sementoi häpeällisesti kaiken kuten sanoit.
Kristinusko on maailman positiivisin ja iloisin asia. Rakkautta ei voi leikkiä ja ihminen joka suorittaa rakkautta, ei itse elä Kristuksen tuomasta ilosta ja rauhasta. Kaikki rakkaus virtaa Kristuksesta ulospäin ja säteilee Armoa ja Totuutta. Syntinen saa levätä Kristuksen Armossa.
Kristus on kuin Aurinko ja vesisade, joka lämmittää ja kastelee maan ja saa aikaan kasvua. Me olemme kärsimättömät, mutta Hän on kärsivällinen, aina emme huomaa kuinka kaikki tapahtuu, mutta kuitenkin Jumalan tahto tapahtuu kaiken aikaa.
Onko kirkko alkanut häpeämään Kristusta? Eikö kirkko enää usko? Entä sinä? Jeesus osoittaa sanansa suoraan meille, ohi kaikkien instituutioiden. Suhde Kristukseen on henkilökohtainen rakkaus suhde ja kirkon tulisi olla tuon rakkauden koti.
”Mutta juhlan viimeisenä, suurena päivänä Jeesus seisoi ja huusi ja sanoi: ”Jos joku janoaa, niin tulkoon minun tyköni ja juokoon.
Joka uskoo minuun, hänen sisimmästään on, niinkuin Raamattu sanoo, juokseva elävän veden virrat.” Joh.7:37-38
Maailmalla on paljon esimerkkejä siitä, että ne seurakunnat, jotka yrittävät ehkäistä jäsenkatoa vesittämällä sanomaansa ihmisten oletettujen mieltymysten mukaisesti, pikkuhiljaa kuihtuvat, mutta ne seurakunnat, jotka rohkeasti ja häpeilemättä julistavat raamatun mukaista evankeliumia Kristuksesta, kasvavat ja kukoistavat.
Kamerunin luterilaisen kirkon jokaisessa jumalanpalveluksessa kannustetaan rohkeasti tunnustamaan uskonsa ihmisten keskuudessa. Siellä seurakunta laulaa vastausmusiikkina: ”Minä en häpeä evankeliumia; sillä se on Jumalan voima, itsekullekin uskovalle pelastukseksi.”
Se on runollisesti muotoiltua Raamatun sanaa ja kamerunilaiseen musiikkiympäristöön sopivalla melodialla laulettu.
Sanat ovat peräisin Roomalaiskirjeestä.
Roomalaiskirje:
1:16 Sillä minä en häpeä evankeliumia; sillä se on Jumalan voima, itsekullekin uskovalle pelastukseksi, juutalaiselle ensin, sitten myös kreikkalaiselle.
Tietysti kirkko voisi uudistua. mikäli lehmät lentäisivät. Ei. Ehkäpä ei sittenkään. sen verran olen päässyt systeemiä sisältäpäin tutkailemaan, että näen kokonaisuudistuksen mahdottomuuden. Ensinäkin; mikä kirkon taho voisi laittaa sellaista liikkeelle? Toisekseen kirkko on hyvin hajanainen sekamelska monenlaisia toimintoja. On hyvin toimivia ja täysin pystyyn kuolleita. Uudistus voisi jopa saada aikaan sen että, toiminta tyrehtyisi entisestään. On helppo nähdä kirkon ongelmakohdat, mutta korjaaminen on ihan toinen juttu. Siihen vain ei ole välineitä. Niitä ei kerta kaikkiaan ole.
No luodaan sitten niitä välineitä vai? Kuka takaa mihin suuntaan nuo välineet kirkkoa alkaisi ohjaamaan.
Kirkko on ihan hyvä paikka toimia sille, joka sitä kirkossa haluaa tehdä.
Kyllä ev.lut. kirkko uudistuu, kun jäsenkato jatkuu. Sen on silloin yksinkertaisesti pakko. Ja vain silloin. Itse se ei näytä kykenevän muuttumaan eikä taida halutakaan. Yksi syy saattaisi myös olla herätysliikkeiden eroaminen omiksi systeemeikseen.
Olen samaa mieltä, että ev.lut. kirkkomme on sellainen betonoitu bunkkeri mitä omituisimpine rakennelmineen, että ei voi kuin ihmetellä miten ja yleensä miksi ihmeessä ja ketkä sen ovat tällaiseksi halunneet kehittää?
Ihmetyksen aihe on myös, kuinka lyhyessä ajasssa työntekijöiden määrä on paisunut. Vuonna 1975, jolloin kirkkoon kuului 92 % väestöstä heitä oli noin 11.000. Vuonna 2012 määrä oli jo yli 20.000 vaikka kirkkoon kuuluvia oli 76 prosenttia. Ei siis voi ainakaan puhua työntekijöiden kiireistä lukujen valossa.
Merkillinen on kirkkomme ja se kyllä välillä niin suututtaa kuin surettaakin.
Muusta olen aikas pitkälle samaa mieltä, myös kommentoijien kanssa, mutta tuota yleistä puhetta ”mustista vaatteista” kirkon hommissa kyllä ihmettelen. Liturgisissa tehtävissä toimivat papit ovat valkoisessa albassa, mutta aivan varmasti suurin osa kirkon työstä tehdään ihan tavallisissa vaatteissa. Joukossa saattaa tietysti olla esim.mustia t-paitoja tai farkkuja…
Musta puku on kuitenkin työasuna käsittääkseni vain suntioilla, eli seurakuntamestareilla heidän ollessaan jumalanpalveluksen palvelutehtävissä . He kunnioittavat siten tilaisuuksien arvokasta luonnetta ja esim. hautajaisiin osallistuvien surua. Siinä ei liene mitään pahaa?
Kirkkohan ei uudistu, sehän on selvä. Kaikki ovat yhtä mieltä siitä, että kirkon pitäisi uudistua, kunhan se tapahtuu jossain muualla kuin oman työalueen sisällä.
Onhan kirkolla arvonsa myös pysyvyyden merkityksessä, mutta vain silloin kun se todella pysyy tunnustuksessa. Tuo mitä Roto kuvasi iloisesta tunnustautumisesta Kristuksen seuraajaksi ja Jumalan Voiman todistajaksi, voisi ottaa opiksi.
Autuudesta iloitseminen ja siitä aidosta tunteesta, että saa olla Herraa lähellä, syntyy kyllä aina jotain uutta ja voimaannuttavaa, mutta jos ihminen ei saa olla maan matonen ja syntinen pelkäämättä ”hyvien” ihmisten armottomuutta, niin yhteistä iloa on turha toivoa. Henki on murheellinen kun laki saa voimaa ja armo katoaa.
”Sillä laki saa aikaan vihaa; mutta missä lakia ei ole, siellä ei ole rikkomustakaan.” Room.4:18 ja vielä: ”Sillä Kristus on lain loppu, vanhurskaudeksi jokaiselle, joka uskoo.” Room.10:4
Onkin vakavasti kysyttävä uskon perään? Onko kirkosta tulossa hyvien ja ahkerien ihmisten kerho, jotka eivät tahdo sietää uskoa ja niitä jotka sanovat olevansa kelvottomia, väsyneitä elämään, sairauden murtamia ja loppuun ajettuja raadollisia ihmisiä?
Millaisia ihmisiä me olemme toisillemme? Millaiset ihmiset meille kelpaavat? Onko meistä tullut jumalia toisillemme? Olemmeko itse alkaneet juureksi, vaikka olemme oksia? Olemmeko kutsuneet itsemme ensimmäisiin penkkeihin, vaikka meitä ei ole kutsuttu? Näitä meidän on hyvä kysyä aina välillä itseltämme.
Leipää riittää jaettavaksi ja jokaiselle löytyy lähimmäinen, olkaa rohkeat Kristuksessa, niin te saatte rauhan, Jumala tietää kaiken.
”Älkää huokailko, veljet, toisianne vastaan, ettei teitä tuomittaisi; katso, tuomari seisoo ovella.
Ottakaa, veljet, vaivankestämisen ja kärsivällisyyden esikuvaksi profeetat, jotka ovat puhuneet Herran nimessä.
Katso, me ylistämme autuaiksi niitä, jotka ovat kestäneet; Jobin kärsivällisyyden te olette kuulleet, ja lopun, jonka Herra antaa, te olette nähneet. Sillä Herra on laupias ja armahtavainen.
Mutta ennen kaikkea, veljeni, älkää vannoko, älkää taivaan kautta älkääkä maan, älkää mitään muutakaan valaa; vaan ”on” olkoon teillä ”on”, ja ”ei” olkoon teillä ”ei”, ettette joutuisi tuomion alle.
Jos joku teistä kärsii vaivaa, niin rukoilkoon; jos joku on hyvillä mielin, veisatkoon kiitosta.
Jos joku teistä sairastaa, kutsukoon tykönsä seurakunnan vanhimmat, ja he rukoilkoot hänen edestään, voidellen häntä öljyllä Herran nimessä.
Ja uskon rukous pelastaa sairaan, ja Herra antaa hänen nousta jälleen; ja jos hän on syntejä tehnyt, niin ne annetaan hänelle anteeksi.
Tunnustakaa siis toisillenne syntinne ja rukoilkaa toistenne puolesta, että te parantuisitte; vanhurskaan rukous voi paljon, kun se on harras.
Elias oli ihminen, yhtä vajavainen kuin mekin, ja hän rukoili rukoilemalla, ettei sataisi; eikä satanut maan päällä kolmeen vuoteen ja kuuteen kuukauteen.
Ja hän rukoili uudestaan, ja taivas antoi sateen, ja maa kasvoi hedelmänsä.
Veljeni, jos joku teistä eksyy totuudesta ja hänet joku palauttaa,
niin tietäkää, että joka palauttaa syntisen hänen eksymyksensä tieltä, se pelastaa hänen sielunsa kuolemasta ja peittää syntien paljouden.
Jaak.5:9-20
Huoli kirkon jäykästä pysähtyneisyydestä tai nykyajan selkärangattomasta seuraamisesta olisi hyvinkin perusteltua, jos se olisi pelkästään maallinen laitos. Olisiko kirkolla silloin mitään väliäkään? Kirkko on kuitenkin myös Jumalan valtakunnan rakenne, jota Henki ohjaa. Jumalalle on kaikki mahdollista.