Helsingin yhteisessä kirkkovaltuustossa on ensi torstaina käsittelyssämme viime vuoden kirkon jäsentilastot. Niiden mukaan vuoden 2013 lopulla pääkaupungissa kuului luterilaiseen kirkkoon 59,1 % väestöstä. Muutaman seurakunnan alueella 50 % raja on hyvin lähellä alittua joko tänä tai ensi vuonna. Raja on historiallinen siinä mielessä, että luterilaisen kirkon jäseniä on ollut maamme kaikkien seurakuntien alueella enemmistö asukkaista aina uskonpuhdistuksesta lähtien. Nyt luterilaisen seurakunnan on vähitellen totuteltava toimimaan osassa maata vähemmistön asemassa.
Yhteisen kirkkovaltuuston käsittelyyn tuleva raportti kertoo, että Helsingissä ovi käy kirkossa molempiin suuntiin. Siinä missä kirkosta erosi 6.662 helsinkiläistä heitä myös liittyi vuonna 2013 ennätysmäärä, eli 2.212 jäsentä. Julkisuudessa huomio keskittyy usein suuren eronneiden joukkoon, joten oli syytä myös tarkemmin pohtia sitä, että mikä saa tänä aikana ihmiset liittymään luterilaisen kirkon jäseniksi ja voisiko tästä oppia jotain siitä mihin suuntaan kirkon toimintaa olisi hyvä kehittää.
Koko maassa luterilaiseen kirkkoon kuuluu yhä kolme neljäsosaa väestöstä, joten Suomen tasolla vähemmistöuskonnosta ei voida sikäli vielä pitkään aikaan puhua. Huomattavan suuret kirkkoon kuuluvuuden alueelliset erot tulisi kuitenkin kirkon päätöksenteossa ja linjauksissa pystyä ottamaan nykyistä paremmin huomioon. Se, että onnistuuko tämä kirkon nykyisessä keskusjohtoisessa hallintomallissa, on asia, josta olisi syytä käydä tänä keväänä, kun seurakuntarakenne uudistus on kirkolliskokouksen käsittelyssä, aktiivista keskustelua. Voidaanko seurakuntia johtaa samalla tapaa niissä Pohjanmaan pitäjissä, joissa kirkkoon kuuluu yhä lähes 100 % väestöstä ja siinä helsinkiläisessä seurakunnissa, jossa 50 % rajapyykki ehkä tänä vuonna alitetaan?
Kristilliset kirkot ovat kautta historian ja parhaillaankin jopa osassa Eurooppaa tottuneet olemaan vähemmistön asemassa. Kristinusko oli syntyessään Rooman valtakunnassa vähemmistöuskonto kolmensadan ensimmäisen vuoden. Kristinuskolla on ollut parintuhannen vuoden ajan suuri kyky muovautua vastaamaan kunkin ajan ja paikan edellyttämiä tarpeita. Tätä kykyä etsiä ja synnyttää uutta tarvitaan nyt myös Suomessa. On tärkeätä, että kirkolla on valmiutta antaa tilaa tälle uusien toimintatapojen etsimisille siellä missä entisin mallein ei enää saada ihmisiä kiinnostumaan sen toiminnasta.
Kirkko Helsingissä on uuden edessä. Toteaa blogisti.
Helsingin hiippakunta on ollut kirkossamme airuena, missä? Hyvässä vai huonossa? Vastaus riippuu vastaajasta. Joka tapauksessa, näin uskon, hiippakunnalla on itsetutkiskelun paikka. Joku on jo aiemmin todennut, että Helsingissä puhaltavat niin uudet tuulet, että se voisi irtaantua omaksi kirkkokunnakseen. Mutta jos seurakuntien jäsenmäärät hupenevat noin nopeasti, niin kuihtuminen taitaa tapahtua luonnollista tietä.
Mitäs Salme, että Helsingissä olisi pitänyt tehdä? Julistaa lakia ja tuomita parisuhteessa elävät homoparit Jumalan tahdon rikkojiksi? Olen vähän eri mieltä siitä, että sillä touhulla oltaisiin säilytetty jäsenistöä yhtään paremmin.
Mielestäni kirkon jäsenmäärän lasku on enemmän väistämättömyys kuin Helsingin hiippakunnan työntekijöiden omaa syytä.
Ehkäpä Helsingissä ei olisi tarvinnut tehdä mitään, ainoastaan pitää kiinni kautta aikain säilyneestä ja oikeaksi todistetusta Jumalan sanasta kuten aiemminkin on tehty. Näinhän on tehty niillä paikkakunnilla, missä kirkkoon kuulumisprosentit ovat korkeammat. Liika uudistaminen kostautuu.
Juupa juu.
Jumalan sana onkin pysynyt täsmälleen samanlaisena 2000 vuotta ja juuri nyt se on sitten alkanut muuttua ja mennyt pilalle. Aikuisten oikeesti, voisi vielä vähän enemmän olla näköalattomia nämä naiviudet.
Ecclesia semper reformanda est. (M.Luther)
Nyt on pakko kysyä Jusulta, kuinka hyvin sinä tunnet Jumalan Sanan? Minulla on jo ikäni puolesta perspektiiviä asiaan ja voin sanoa, että vasta aivan viime aikoina on kirkossamme ilmennyt outoa muutoshalukkuutta tulkita Jumalan Sanaa erikoisella tavalla.
Minua alkaa väsyttää sinun toistuvat ilmauksesi, että toisten mielipiteet ovat naiveja ja lapsellisia. Ymmärrän, että olet täällä yhden agendan äänitorvena, mutta olisi suotavaa, että et esiintyisi Raamatun tuntijana tms.
Rehellisesti on kai tunnustettava, että kyllä meissä työntekijöissäkin on syytä jäsenmäärän vähenemiseen. Väheneehän se muuallakin kuin Helsingissä. Ei kai suotta pappi Lars Nyberg jo 1700-luvulla runoillut näin: ”Tuon tästä päivästä kiitoksen sulle, Häveten, Herrani tunnustaen: Huonosti suoritin tehtävät sen.” (SV 236:1). Kun oma työurani on enää muisto vain, tuntuu Nybergin jatko kuitenkin lohdulliselta: ”Vaan anna virheeni anteeksi mulle, Syntini unhoita, uskollinen, Päiväni palvelus puutteellinen.”
Jos teille sopii, teen pienen kertauksen: Teesi 21) Kriisissä olevan organisaation eheyttämisen teoria. (Tomasello, M. (1999) The Cultural Origins of Human Cognition. Cambridge, MA: Harvard University Press)
Luotua teoriaa voidaan käyttää yhteisön tervehdyttämiseeen, eheyttämiseen ja korjamiseen. Minusta se sopii kirkkoonkin.
Mutta jos muutosta ei haluta, lopputulos on se mihin nykyinen suunta osoittaa. Ja tilanne noudattaa ikivanhaa kiinalaista sananlaskua: ”Jos et muuta suuntaa, päädyt sinne minne olet menossa.” Tuo julkaisu antaa ehdotuksen aloittaa korjaaminen olemassa hyvästä ja luotettavasta eli korjaantumisen alkutilanteessa etsitään ensin asiat, jotka ovat olleet hyviä ja eläviä. Jatko rakennetaan vain niiden varaan ja kuoleiden annetaan kuolla. Kirkon historiasta voidaan poimia onnistumiset. Näitä ovat esimerkiksi kaikki Sanaan perustuvien toimintojen toteutukset. Me kaikki olemme varmankin kohdanneet osia/valtavan määrän näistä asioista tähän ikään mennessä. Kirkkotoiminnan olemassaolo on jo sellaisenaan saavutus. Kirkon toiminnan hyviin saavutuksiin kuuluvat usein myös kirkon historiassa toiminut yksi ihminen tai vain muutama ihminen, joilla on ollut suuri visio. Mielestäni se ei ole vain ihmisen suuri visio, vaan Jumalan antama tehtävä sille ihmiselle samoin kuin tänäänkin Jeesus Kristus itse antaa tehtäviä sinulle ja minulle. Oikean vision toteutus on tuottanut hyviä hedelmiä. Kaikista näistä lukemattomista eri ihmisryhmien visioista on kasautunut suuri joukko hyviä saavutuksia. Pidän tällaisina esimerkiksi kaikkia herätysliikkeitä ja myös niiden ulkopuolella toimivia tavanomaista kirkon työtä tekeviä kirkon jäseniä ja heidän työtään. Minun elämässäni suuri vaikuttaja on ollut äitini, joka opetti minut rukoilemaan. Ajan kuluessa on kirkkoomme kasautunut suuri määrä positiivisia kaikuja tuottavia toiminnan muotoja, saavutuksia.
”Jonkun yhteisön asteittain kasautuneiden saavutusten varaan rakentaminen on ainoa tunnettu oikotie poikkeuksellisiin älyllisiin suorituksiin. Puhutaan säppipyörävaikutuksesta (Tomasello, 1999), jolla tarkoitetaan sitä, että yhteisöllisessä toiminnassa voidaan uusia saavutuksia rakentaa koko aikaisemman historian tuottamien tulosten varaan tarvitsematta kulkea uudestaan vaivalloista kehitysprosessia.” (Asiantutijuus ja oppiminen työelämässä – psykologisia näkökulmia; Kai Hakkarainen)
Kirkon toimiin sovellettuna voidaan saavutuksena pitää Sanan opetusta kaikissa muodoissaan ja niiden pohjalta syntyneitä käytänteitä. Jos näiden hyvien saavutusten varaan rakennetaan, kirkko eheytyy. Eheytyminen on sallittua. Sen kuuluu tapahtua. Jumala itse tahtoo niin käyvän luterilaiselle kirkolle. Kirkko ei kuitenkaan ole paperilla oleva sopimus, joka eheytyy, vaan joukko ihmisiä: Me kaikki joiden eheytymisestä on kysymys. Ja vielä: Kirkko on lisäksi enemmän kuin ihmisten tekemä yhteisö. Se merkitsee myös sitä, että Sanan ulkopuolisuudesta täytyy sanoutua irti ja Sanan ulkopuolisuus täytyy hylätä. Pysymällä vain yhä tarkemmin vanhanaikaisen Raamatun opetuksessa ja hylkäämällä vähänkin arveluttavat piirteet saavutetaan luotettavuutta ja uusiakin toiminnan muotoja eikä niihin aikaansaamiseksi tarvita muuta kuin vapaat kädet ja luovuutta.
Jos kirkon toiminnan pohjaksi valitaan kuitenkin muutakin kuin positiivisia kaikuja tuottavia kasautuneita saavutuksia, kirkko ajautuu ennemmin tai myöhemmin romahtamisen tilanteeseen. Silloin joudutaan kulkemaan uudelleen vaivalloinen kehityspolku.
Pientä kehitystä on teologisen tieteen alallakin ollut havaittavissa. 1600-luvulla tarkastettiin Turun Akatemiassa väitöskirja, joka katsoi selvitetyksi, että Aatami jo aikoinaan perusti Ruotsin kirkon ja Nooan suorittama piispantarkastus kohensi huomattavasti Pohjolan kirkollisia oloja. Lähteinä oli käytetty Pyhää Raamattua, perimätietoa ja omaa järkeä. Ei taitaisi Åbo Akademissa enää mennä läpi tällainen väitöskirja. Mutta kyllä kirkossamme on vieläkin jäseniä, jotka Raamatun ja oman järkensä avulla uskovat, että maailma luotiin vuonna 4004 eKr. ja että maailmankaikkeutta ei ole olemassakaan aurinkokunnan ulkopuolella, jonka kappaleet kiertävät maata. Olen tavannut näin uskovia ihmisiä.
Jäävätköhän Raamatun arvoon liittyvät kysymykseni ilman vastausta ?
Ei paha, mutta tosisissa vaatteissa esitettynä olisi tuskin herättänyt kovin ihmeellistä huomiota.
Ei paha, todellakaan!
Italiassa tällainen on ikäänkuin edeltäkäsin ”päätetty”.
Uskon, että paavi soittaa nunnalle ja voi olla, että linja on ollut jo auki piispan kautta.
”…hän halusi evankelioida ja jakaa lahjansa…” Aijai, tämähän on jo kuin musiikkia korville ja siihen vielä asia ja osaaminen päälle.
Eli tämähän ajoi asiansa mitä parhaimmassa mielessä!