Lähivuosina moni seurakunta vähentää henkilöstöään. Kuinka käy niille työntekijöille, joiden työelämän perustaidot ovat puutteelliset? Voi olla, että he ovat vuosia tai vuosikymmeniä hoitaneet omaa tehtäväänsä monessa suhteessa hyvin. Tai sitten heitä ei erilaisista syistä (esim. ”armo” tai virkarakenne) ole saatu saneerattua pihalle vaikka olisi ollut aihetta. Mutta mitkä mahdollisuudet heillä on työllistyä uudelleen mahdollisen irtisanomisen jälkeen?
Omassa seurakunnassani koulutussuunnittelu lähtee liikkeelle työntekijöiden omista hakemuksista. Kehittyneemmät seurakunnat aloittavat seurakunnan toiminnallisista tavoitteista. Mutta tällaisella prosessilla ei välttämättä huomaa heitä, jotka eivät vuosikausiin ole hakeneet eivätkä olleet missään koulutuksissa vaikka olisi tarvetta. Toivottavasti isompien yksiköiden henkilöstöhallinto bongaa heidät.
Mitä tahansa asiaa suunniteltaessa on liian helppo keskittyä siihen minkä joku prosessiin osallistuja tuo esille. Ja usein se, mitä ei sanota ääneen, huomata tai haluta huomata, olisi paljon tärkeämpää.
Kirkon Henkilöstökoulutuskalenterista vuodelle 2014 löytyy paljon hyviä erikoisosaamista ja spiritualiteettia kehittäviä syventäviä koulutuksia, mutta kovin vähän perustaitokoulutuksia.
Ei hyvä.
Näkökulmamme kiinnittyy liikaa henkilön nykyisiin, ehkä loppumassa oleviin, työtehtäviin. Työnantajien pitäisi katsoa asiaa myös henkilön mahdollisten tulevien työtehtävien kautta. Tähän seurakuntien esimiehet tuskin ovat kovinkaan paljon tottuneet. Monella muulla alalla uudelleenkoulutuksen järjestämisen osaaminen on ihan eri luokkaa.
Mitä nuo koulutussuunnitelmista unohtuvat perustaidot sitten olisivat? Ajanhallintaa, ihmissuhdetaitoja, ensiaputaitoja, viestintää, hygieniaosaamista, kieliä. Ja jos nuo ovat turhan abstrakteja, aloitetaan ATK:sta.
Tampereen IT-yhteistyöalue ulottuu Hyvinkäältä Parkanoon, Somerolta Jämsään ja Sastamalasta Hausjärvelle. It-yhteistyöalue yritti järjestää kevään 2013 aikana 16 koulutusta seurakuntien työntekijöille. Niistä 12 peruttiin osallistujamäärän vähäisyyden vuoksi. Järjestelmäasiantuntija Rami Aalto kommentoi:
Yksi työelämän suurimpiä järjettömyyksiä on pitää työntekijä osaamattomana työtehtäviinsä. Tietokone on tätä nykyä sellainen työkalu, ettei sen käyttöä pääse pakoon oikeastaan missään työtehtävässä ja jos työntekijän tietokonetaidot ovat vajaat, se taas tarkottaa osaamattomuuden takia hukkaan heitettyjä työtunteja.
Jos asiaan ei ole aiemmin herätty, tämän syksyn suunnitelmien kanssa tulee kiire. Mutta vastuullinen työnantaja kykenee pistämään prosessin vireille kesken vuotta, jos tahtoa löytyy.
Ps. Heräsin itse pohtimaan asiaa eräässä koulutuspäivässä, missäs muuallakaan. Kiitos Agricolan kouluttaja Ida-Maria Pankalle.
Tämä teksti on julkaistu suunnilleen samassa muodossa Kotimaan paperilehdessä 17.10.2013. Kotimaan toimitukselle sopivasti sapiskaa siitä, että toimitus oli editoinut kokonaan pois kiitokset Ida-Marialle asian esiin nostamisesta.
Näiden pohdintojen myötä oman seurakuntani kirkkoneuvosto varasi tietyn summan rahaa ensi vuodelle nimenomaan ”perustaitojen” koulutukseen, sen enempää yksilöimättä, kuka ja mitä.
Tuomas Hynynen on oikealla asialla. Kirkon henkilöstön määrä on jo kääntynyt laskuun, korkeimmillaan henkilöstöluku oli v. 2009 noin 21600 ja viime vuonna jo yli 800 vähemmän. Vuosityövoimana vähennys on ollut vielä suurempi 15600:sta 14600:aan eli tuhannen henkilön vuosityöpanos. Lähivuosina karsinta käy tiivistyvällä tahdilla, ensimmäiset yt-neuvottelut on uutisoitu ja lisää on tulossa.
Luvuissa näkyy kiristynyt talous, joka jatkossa heijastuu myös henkilöstön koulutukseen. Seurakunnat joutuvat yhä tarkemmin miettimään, keitä koulutetaan ja mihin. Paketissa yhdistyvät siis kaksi dramaattista kysymystä: 1) mitä työtä kirkossa tulevaisuudessa tehdään?, 2) millä ja miten koulutetulla työvoimalla?
Harmittavan vähän tästä on käyty julkista keskustelua. Mielestäni olisi korkea aika käydä vai jätetäänkö näin keskeinen strateginen päätös paikallisten päättäjien pähkäiltäväksi ilman laajempia linjauksia?
Tähän liittyy myös kysymys vapaaehtoistyöstä. Nykyisen työntekijämäärän väheneminen yhdistetään työn korvaamiseen vapaaehtoisväellä. Kirkon ja Kirkkopalvelujen vapaaehtoiskouluttajilla lienee aika hyvin selvillä, mitä tehtäviä voi laskea vapaaehtoisuuden varaan, mutta julkisessa keskustelussa se on melkoista sekamelskaa ja keskeneräisiä ajatuksia. Työntekijöille välittyy pahimmillaan sellainen viesti, että kaikki koulutus ja kokemus on turhaa, koska melkein mikä tahansa tehtävä hoituu yhtä hyvin vapaaehtoispohjaltakin.
Teemu viittaa oikeaan asiaan. Kirkossahan on jo pilvin pimein vapaaehtoisia kuoroista, kerhonpitäjistä ja isosista kirkkoväärteihin, palvelevaan puhelimeen, lähimmäispalveluun ja suunnilleen kaikkeen mahdolliseen. Tietäneekö kukaan täsmällistä määrää.
Kaikenlaisten säädösten keskellä haasteeksi sitten muodostuu, mitä kaikkea vapaaehtoisilla voidaan teettää. Haaste on myös ammatillisuushybris, josta näyttää olevan vaikea puhua maltillisesti. Tulevaisuus on joka tapauksessa entistä vähemmän palkkatyötä ja entistä enemmän seurakuntalaisvastuuta. Tämä on myös johtamisen haaste seurakunnista kirkolliskokoukseen ja kirkkohallitukseen.
Raimo ja Teemu, kun asioita laskee tarpeeksi putkiaivoisesti, voi todeta
1. Kirkon nykyisestä henkilöstöstä osa joutunee kirkosta kilometritehtaalle
2. Vielä ei tiedetä, kuka, mistä, ja kuinka moni lähtee, ja kuka jää kirkon töihin
3. Hyvät työelämän perustaidot (atk, viestintä, kielet ym) auttavat sekä nykyisten että mahdollisten tulevien tehtävien hoidossa
4. Kirkon kannattaa panostaa perustaitojen koulutukseen kahdesta syystä:
a) pitääkseen töissä ammattitaitoista työvoimaa
b) auttaakseen mahdollisesti irtisanottavia työllistymään uudestaan.
5. Vapaaehtoiset ovat tämän keskellä kirkon ”aarreaitta”. Seurakuntien toimintaa voinee (ainakin osittain) tulevaisuudessa verrata ennemmin yhdistystoimintaan kuin viranomaistoimintaan.
Tuo pudotus, Raimo, on aika hurja jos neljässä vuodessa työpanos putoaa 1000 henkilötyövuotta. Pudotus johtunee suurelta osin kirkosta eroamisesta?
Noin minä tilastoja tavasin. Korjatkaa joku jos luin väärin. Kyllä tilanne on se, etteivät enää eläköitymiset yms pehmeät konstit riitä. Kirkosta eroaminen on keskeinen juttu ja rupesi toden teolla realisoitumaan viime vuonna. Sitten on tämä pitkittynyt lama ja verokertymän heikkeneminen vaikka menot eivät vähene. Seurakunnat ovat syöneet puskureitaan jne. Kyllä tämä on tiedetty jo monta vuotta, nyt tilanne on lopullisesti päällä.
Seurakunnat tarvitsevat varoja myös kirjallisen ym. materiaalin eteenpäin antamiseen esim. vihkiraamatut, rippikoulukirjat ja -raamatut, lasten parissa tehtävä työ erilaisine materiaalineineen, kirkkovirsikirjat, lahjakirjat jne.
Kaluston uusiminen yms.
Jos/kun verotulot vähenevät, mahtaneeko se vaikuttaa säästötoimena myös materiaalihankintojen vähenemiseen työntekijöiden määrän vähentämisen rinnalla?
Salmen mainitsemat kohteet ovat maapähkinöitä henkilöstö- ja kiinteistökulujen rinnalla, vaikka niistäkin varmasti säästetään. Henkilöstö ja kiinteistöt muodostavat ylivoimaisesti suurimman menoerän, kiinteistöistä ympäri maata on jo luovuttu urakkatahdilla, seuraavaksi henkilöstöstä. Vstapuolella ovat sitten tulot. Kun verotulot ja toimintatuotot (joihin lasketaan myös esim. metsän myynti ja sijoitukset) eivät kasva samaan tahtiin kuin toimintakulut (joista siis ylivoimaisesti suurin osa ovat henkilöstö ja kiinteistöt), pitää joko nostaa veroprosenttia tai vähentää kuluja tai tehdä molemmat. Viime kädessä oikeastaan simppeliä matematiikkaa, mutta päätösten tekeminen onkin jo mutkikkaampaa.
Tuomakselle vielä. Jos seurakunnat harrastaisivat kunnollista kapitalististityönantajapolitiikkaa, niin siellä laskettaisiin tarkkaan keitä kannattaa kouluttaa ja keitä ei. Ymmärrän, että sinä ajat kuitenkin takaa hiukan toisenlaista periaatetta.
Minusta on perinjuurin kummallista, että kukaan ei mieti miten sitoutuneet seurakuntalaiset voisivat vapaaehtoisesti myös taloudellisesti tukea seurakuntansa toimintaa. Kaikki lasketaan veroprosentin varaan. Absurdi ajatus siitä, mikä seurakunta on.
Tampereen uusi verso -toiminnassa näyttää olevan ihan verkkosivuilla srk-yhtymän tilinumero, jonka kautta tuota toimintaa voi tukea, mukaan lukien sitä tekeviä työntekijöjitä. Näin minusta pitäsi seurakuntien edetä. Tehdä jotain jolla on kristityillekin merkitystä ja tarjota mahdollisuus halukkaille myös tukea eli mahdollistaa taloudellisesti tuo työ. Näinhän toimii vaikkapa Tuomasyhteisö Helsingissä. Valtaosa tuesta tulee varmaankin ihan messuissa kävijöiltä. Heillä muistaakseni puolet kolehdeista menee omaan toimintaa puolet ulkopuolelle. Kirkko täynnä joka sunnuntai kuitenkin.
Kuten Tauno J. kirjoitti Katsomuksia-foorumilla, veroprosentin nostaminen on tuhon tie kirkolle.
Suomessa on, tosin viiveellä, käynnissä samansuuntainen kehitys kuin muuallakin Euroopassa, ja se tulee muutamassa vuosikymmenessä johtamaan tilanteeseen, jossa kirkon jäsenyys on tietoinen valinta. Maksavia jäseniä on tuolloin ehkä vain se noin kolmannes väestöstä, joka ilmoittaa uskovansa ainakin suunnilleen niin kuin kirkko opettaa. Tällöin on hyvin suuri osa nykyisin palkkatyönä hoidettavista tehtävistä hoidettava vapaaehtoistyönä. Kirkon työntekijöitä koulutettaessa olisi jo nyt pidettävä huolta siitä, että mahdollisimman monilla kirkon palvelukseen tulevilla olisi jokin pätevyys myös maallisten työnantajien palvelukseen. Silloin leipä ei olsi kiinni pelkästään seurakunnan työllistämismahdollisuuksista. Monilla aloilla voisi myös olla mahdollisuuksia sellaiseen osa-aikaisuuteen, jossa toinen puoli työajasta tehtäisiin seurakunnassa ja toinen puoli maallisten organisaatioiden piirissä.