Kirkko itsensä ongelma

Kirkko ,jonka on sanottu liberalisoituneeksi – ei pidä paikkaansa. Vanhan käsityksen mukaan liberaali voi hyväksyä erilaisia käsityksiä,mutta ev.lut. Kirkko on ahdasmielisyydessään ajanut itsensä nurkkaan. Kirkon mielistely ajan hengen mukaan hyljäten sen arvokkaan sanoman , jonka kautta ihmiset ovat löytäneet yhteyden Jumalaan ja kokeneet seurakunnan ”armahdetun syntisen” kodiksi. Lupaus ,vanhan virkakannan ,pitkän raamatullisen tradition mukaisen pappeuden salliminen ehtoolliskäytännössä oli valheellista ,koska kirkko ei ahdasmielisyydessään salli sitä. Kirkot ammottaa tyhjyyttä, mutta piispat ja papit varjelevat ettei ehtoollisen viettoa anneta esimerkiksi herätysliikeväelle ja se kohtelu herätysliikeväkeä kohtaan kirkon sisällä on suoranaista halveksuntaa. Kirkko on kaksinaamainen joka julistaa ohjelmillaan avoimia ovia ja sulkee ne pois ,jotka ovat olleet siellä aktiivisessa toiminnassa ja tämä kehitys on seurakunnissa edennyt kohta maanlaajuiseksi ilmiöksi.

Miksi herätysliikekristityt kuuluu kirkkoon, jos siellä ei anneta toimia?

 

  1. Kasvatus- ja perheneuvonta käsitteenä kuuluu myös julkisiin, ei-uskonnollisiin sosiaalipalveluihin: http://www.stm.fi/sosiaali_ja_terveyspalvelut/sosiaalipalvelut/kasvatus_ja_perheneuvonta

    Mikäli kunta ostaa kirkolta kunnan vastuulle kuuluvia perheneuvontapalveluja, kunnan on tärkeää huolehtia, että maksupalveluna hankittua julkita palvelua toteutetaan ammatilliselta pohjalta eikä uskonnollis-ideologisten lähtökohtien pohjalta.

    Jälkimmäistä saattaisi olla esim. miehen ja naisen välisen tasa-arvon puolustamisesta lipsuminen (miehen kylkiluusta- ja nainen vaietkoon seurakunnassa -jutut) sekä avioeron mahdollisuuden vastustaminen kaikin keinoin (esim. lähtien siitä dogmista, että ”minkä Jumala on yhdistänyt, sitä alköön ihminen erottako”).

    • Tästä ei ole käsittääkseni pelkoa. Esa Ylikosken kommentti kuulostaa aivan käsittämättömältä kun sitä kuuntelee kirkon perheneuvonnan näkökulmasta. Uskontoon liittyvistä aiheista puhutaan silloin kun ihmiset haluavat puhua niistä. Ketään perheneuvonnan asiakasta ei pakoteta mihinkään viitekehykseen, uskonnolliseen tai sekulaariin.

      Jonkin verran on kuitenkin semmoista kulunut, että ihmiset eivät halua kunnalliselle puolelle, koska siellä ei haluta/osata/kyetä keskustella myös uskonnollisista kysymyksistä. Uskonnolliset kysymykset ovat muutakin kuin tasa-arvokysymyksiä. Itse asiassa kaikkea muuta.

      Olen myös käsittänyt, että esimerkiksi diakonin tai papin tai työtä tehdään ammatillisesti uskonnollis-ideologisista lähtökohdista. Ammatillisuus ja uskonnollis-ideologiset lähtökohdat eivät ole rinnakkaisia tai toisiaan poissulkevia asioita. Ihminen voi olla ammatillinen, mutta jos hänellä ei ole mitään ideologista lähtökohtaa työlleen, niin sekin kuulostaa omituiselta.

      Perheneuvojien koulutuksesta: http://sakasti.evl.fi/sakasti.nsf/sp?open&cid=Content35A2BA

  2. Äskettäin kuulin jonkun kertovan siitä miten hankala työkaveri hänellä oli ja nyt olisi pitänyt mennä samaan neuvotteluun tämän kanssa. Kertoja arveli, että nyt olisi tarpeen saada siihen apua, ja meni kertomaan huolensa tutulle psykologille. Tämä kuunteli ja sanoi :” nyt kun olet kertonut tuosta hankalasta työkaverista, niin minusta tuntui siltä, että kerrotkin itsestäsi.”

    Tuota kertomusta omaan ja muiden, sekä tuohon blogiinkin peilatessa alan tulla hiukan varovaisemmaksi, siinä millaisena henkilöinä pidän, niitä jotka ei omia mielipiteitäni arvosta.

  3. Se tilanne mikä seurakunnissa on tällä hetkellä on enemmänkin surullinen eikä se nyt vihaa aiheuta, mutta hiukan täytyy herättää keskustelua vaikka luultavasti ei johda mihinkään. Avoin debatti kirkon piirissä tästä asiasta on suljettu, eikä haluta samaan hengen vetoon kun on mainostettu avointa kirkkoa ,kertoa negatiivista suhtautumista kirkon herätysliikekristittyihin.Henkilösuhteilla tässä asiassa ei ole ihme kyllä ole useinkaan vaikutusta, vaan se on suurimmassa osassa kysymys piispojen kannasta ja voi sanoa että se on kirjoittamaton(tai kirjoitettu,mistä tiedän) sääntö,sillä poikkeuksella että vanhoillislestadiolaiset on eri asemassa .
    Pappien suhde piispoihin on jokseenkin katsastusmiehen suhde trafiin eli tietty pelko toimia muuten kuin tiedostetettu miten kyseinen piispa suhtautuu asioihin ja papin kanta muuttuu ,jos uuden piispan kanta on erilainen,mikäli pappi itse suhtautuu asiaan myötämielisesti.