”Persujen” kuten trumppilaisten keskuudessa salaliittoteoriat kukoistavat. Kertooko se koulutuksen heikkoudesta vai tyhmyydestä. Suhtautuminen ns. korkeakulttuuriin on kielteinen. Kertooko se puolestaan rahan puutteesta (rikkaiden huvia”).
En usko, että kyse on rahan puutteesta. Suomessa ns. korkeakulttuurin äärelle pääsee kyllä ihan ilmaiseksikin. Muutama päivä sitten olin hienossa konsertissa, joka oli minulle täysin ilmainen. Kiitos oman kuntani kulttuuritoimen ja paikallisen museon yhteistyön. Teatterit, ooppera, konserttitalot jne. antavat tuntuvat alennukset meille eläkeläisille, mutta myös esim. opiskelijoille tai työttömille.
Ns. ’kulttuuri’ koetaan vieraaksi jossain persuhikiällä, vaikka sitten toisaalta katsellaan leffoja, kuunnellaan äänikirjoja, haetaan ainakin lapsille kirjoja kirjastosta… eikä vaan mahdu pollaan, että tuo kaikki on kulttuuria.
Mutta joo, Suomen todennäköisin seuraava pääministeri ajaa valitettavasti koko kansan tyhmistämistä, niin ettei sitten näitten persutollojen tarvitse hävetä. Sitä saamme, mitä tilaamme.
Seija R, kulttuuria on tunnetusti monenlaista ja -tasoista. Itse olen kaikkein eniten huolissani sellaisten perusasioiden kuin kirjojen katoamisesta kodeista. Sekä sivistyksen että korkeamman ja klassisen kulttuurin – miten ne sitten määritelläänkin – isoin haastaja on mielestäni ns. viihde. Ja tämä koskee koko kansaa, vaikka oletettavasti kumuloituu PerS ja muutaman muun puolueen kannattajakunnassa.
Kenraalimajuri K F Wilkama teki joskus 1920-luvun alkuvuosina tarkastuskäynnin varuskuntaan. Hän kysyi satunnaiselta alokkaalta: ”Onko alokkaalla sivistysharrastuksia?” Vastaus: ”On sitä joskus [työväen]talolla tansseissa käyty”.
Ei mitään uutta auringon alla sanoi Saarnaaja.
Tuosta kirjojen katoamisesta kodeista on syytä olla huolissaan myös omasta mielestäni. Lisäksi enenevässä määrin on alkanut ilmetä sensuuria, jolla pyritään siivoamaan vanhojen kirjojen tekstejä. Siitä näyttävät olevan myös huolissaan kirjallisuustieteen professorit. Viimeiseksi he ottivat kantaa siihen tänään. Kuten Turun yliopiston kirjallisuustieteen professori Hanna Meretoja toteaa, ettei hän ”pidä hyvänä ideana, että moraalipoliisi määrittelisi, että kirjoissa saa käsitellä vain tiettyjä teemoja tietyistä näkökulmista.” Lisäksi Kari-Matti otti aiheellisesti esille sellaisen ”sananvapauskäsitteen”, joka huonosti sulattaa sisäänsä erilaisia mielipiteitä.
Markon kanssa samaa mieltä.
Ennen vanhaan hyvään aikaan NKP:lla oli tapana restauroida jälkikäteen kansanvihollisiksi katsotut pois valokuvista. Minusta olemme oikealla tiellä, uusmarxilaiseen tapaan päälinjalla, kun Agatha Christien kirjat luetaan uudelleen ja kirjoitetaan. Onhan se kieltämättä kiusallista, että salapoliisiklassikon nimi on kymmenen pientä en sano mitä. Tässä on vielä paljon työtä edessä: Mark Twainin mikä tahansa kirja on täynnä rasistisia viittauksia, voiko kirjasto olla turvallinen tila, jos siellä on Tarzan-kirjoja, kun katson vaikkapa omaan kirjakaappini, kauhistun: kaksi Tatu Vanhasen kirjaa ja kolme Teemu Keskisarjaa.
Mutta vakavasti. Sosiaali- ja terveyspalvelut ovat kaatumassa. Valtion talous ei ole kovin kaukana konkurssista. Silloin on oikein karsia sieltä, mikä vähemmän tärkeää.
Tämä Agatha Christien, Astrid Lindgrenin ja muiden sensurointi on tosiaankin älytöntä. Tosin vastaavaa kirjallisuuden ”lyhentelyä” on harrastettu ennenkin. Sekä maallisen että kirkollisen esivallan toimesta.
Järkevämpää olisi lisätä vaikka lyhyt esipuhe, jossa todettaisiin eräiden kohtien ja ilmaisujen edustavan kirjoittamisajankohdan käsityksiä, vaikka niitä nykyään pidetään leimaavina tms.
Taloustieteilijät eivät ole sitä mieltä, että Suomen talous olisi kaatumassa (https://yle.fi/a/3-12123739). Muutamat asiantuntijat kuvaavat jopa Suomen talouteen kohdistuvia negatiivisia vaalimainoksia hysteerisiksi.
Mikä on vähemmän tärkeää? Kerropa Kari-Matti.
On sitä ennenkin ja Suomessakin sensuroitu. Arvovaltainen kirjallisuuslehti Parnasso julkaisi 1963 (?) Allen Gingsbergin runon ”Huuto” sensuroituna. Runo oli ilmestyttyään 1956 (?) joutunut Yhdysvalloissa epäsivellisyyssyytösten kohteeksi, mutta – jos oikein muistan – tuomiota ei tullut. Armo Hormian pieni kustantamo Tajo julkaisi runon kokonaisuudessaan, mutta numeroituina kappaleina. On hyllyssä. Tein 1980-luvun alussa jutun sensuroinnista Seta-lehteen, joka julkaisi ”Huudon” sensuroimattomana.
Kirjallisuustieteen professori Kai Mikkonen kirjoittaa sikäli oikein, että hän näkee ”menneen kirjallisuuden moralisoivan muokkaamisen kasvavana ilmiönä.” Kuten hän toteaa, ”oma ennusteeni on, että se tulee jatkumaan ja kiihtymään.” Mielestäni on varsin huono argumentti todeta, että onhan sitä ennenkin sensuroitu. Niin että, miksei sitten nytkin. Varmaan ja Venäjän taholta Suomessakin on esimerkkejä pitkältä ajalta. Pitäisiskö historiastakin poistaa epämiellyttävät ilmiöt ja sanat, ettei kukaan pahoita mieltään? Mitä Raamattuun tulee, niin hakusanalla ”pakanat” se esiintyy -38 käännöksessä yhteensä 214:ta kohdassa. 1992 käännös on sensijaan ”sisäsiistimpi” versio, kun tuo sana esiintyy 27:ta kohdassa. VT:ssä kerran (Jer10:2).
Ehkä etenkin tietyyntyyppinen ”herraviha” ja eliitin/elitismin vastaisuus on nykyPS:ssa se piirre, joka parhaiten säilynyt Veikko Vennamon Pientalonpoikien puolueesta ja SMP:stä. Se ei tietysti ole niinkään puolue- vaan aluesidonnaista. Herraviha eli myös niin Pohjois-Savon kuin Kainuun Maalaisliitossa ja korpikommunistien parissa.
Riikka Purran ”kulttuuri on luksus-palvelua” ei ollut mikään sattuma eikä sellainen ollut PS:n kritiikki postmodernia tekotaidetta kohtaan vuodelta 2011.
Mikä on vähemmän tärkeää?
Aloittaisin oopperasta. Suomen valtio tukee jokaista oopperaan ostettua lippua lähes 1000 eurolla. Eihän siinä ole mitään järkeä. Tarvitsemmeko ihan jokaisen täysin julkisella rahalla toimivan kyläteatterin tai sarjakuvapajan? Ylen budjetti reippaasti yli puoli miljardia/vuosi. Mitä sillä saamme? Uusintoja, halpis-elokuvia, käsittämättömän suuren byrokratian, ideologiselta pohjalta nousevia blogeja ja uutisia jne. Entä kehitysapu? Kehitysapu on lähes tabu. Se on eräänlainen ikiliikkuja. Mitä enemmän rahaa kaadetaan johonkin maahan, sitä enemmän se köyhtyy ja vaatii lisää rahaa. Listaa vähemmän tärkeistä menoista voisi jatkaa.
Melkein suosittelisin Pekka Kuusen (IKL/SDP) 60-luvun sosiaalipolitiikkaa kaikille ministeriksi aikoville pakolliseksi luettavaksi.
KIrjoja on sensuroitu ennenkin, mutta kuten Kosti toteaa, se tuskin on mikään peruste jatkaa perinnettä, etenkään massamitassa.
Ehkä suurin kirjasensuuri oli toisen maailmansodan jälkeen, jolloin kirjastoista poistettiin kaikki neuvostovastainen kirjallisuus. Ja sitähän riitti. Ymmärrän tämän, Suomi oli hävinnyt sodan, itsenäisyys piti turvata. Kansallinen itsenäisyys on kuitenkin arvoista ensimmäinen, myös nykyään.
1960-ja 1970-luvuilla poliittinen sensuuri oli enemmänkin itsesensuuria tyyliin Solzenitsynia tiskin alta. Niin kutsutut kristillis-siveelliset piirit saivat sensuroiduksi jonkin Agnar Myklen ja Henri Millerin ja muuta nykykatsannossa hyvin viatonta kamaa.
Nykysensurointi on mielestäni erittäin huolestuttavaa. Meillä on yhä enemmän kiellettyjä sanoja, kiellettyjä ajattelutapoja. Jos monella tavoin etuoikeutettu Renaz ei koe olevansa ”turvallisessa tilassa” kun Esko sanoo yhden kielletyn sanan ymmärrettävässä asiayhteydessä, ollaan saavutettu tietynlainen absurdiuden huippu. ”Vihapuhe” on äärimmäisen ongelmallinen, ja pitkälti ideologisoitunut termi.
Minusta ei joskus kirjoitettuja kirjoja pitäisi ”kirjoittaa uudelleen” poistamalla tai muuntamalla joitakin sanoja tai ilmaisuja. Nykylukijalle saattavat kuitenkin ongelmana olla vanhentuneet, nykykielelle tuntemattomat sanat tai käsitteet. Lisäksi sanojen/käsitteiden merkitys on saattanut muuttua tai niiden käyttäminen ei ole eettisin perustein nykykielessä suotavaa. Kun kirjoista otetaan uusintapainoksia, näistä asioista voisi ”valistaa” lukijaa esipuheella.
Ja toisaalta on kieltämättä niin, että etenkin koulussa, ala-ja ylä-asteilla on tarpeen tarkkaan katsoa, mitä lapsilla luetutaan. Vähän kärjistetysti sanoen: ei sinne sovi joku Rudyard Kipling ja take white mans`s burden.
Erinomainen kirjoitus, kuten myös aikaisempi arvio vaaliasioista.
Yhteiskunnallinen toiminta ei ole kovin erilaista verrattuna kirkolliseen kulttuuriin, samat ihmiset ovat ohjaamassa molempia.
Toistaiseksi kirkollisessa kulttuurissa kritiikkiliikkeet on sulautettu sen piiriin, näin on tehty myös yhteiskunnallisessa toiminnassa.
Minun nuoruudessa vihreä liike oli kummajainen, joka alkoi vallata alaa. Vähitellen se sopeutui oikeastaan kaikkien yhteiskunnallisten puolueiden ohjelmaan.
Saa kuvan, että kirkko ja yhteiskunta ovat eräänlaisia rauhallisia punaniskoja, joiden Molokin kitaan vähitellen kaikki vastaliikkeet hukkuvat. Vasta viimeisen 20 vuoden aikana on alkanut ilmetä pientä pirstoutumista.
Jossain vaiheessa maahanmuuttopolitiikan ja kehitysavun sekä ilmastopolitiikan arvostelu stabilisoituu.
Sellaiset näkemykset, joiden mukaan vain Suomessa syntynyt ja geneettisesti suomalainen on jotenkin etuoikeutettu jää jonkin ääriryhmän katsomukseksi, kehitysavun suuntaamineen korruptoituneiden yhteiskuntien vallanpitäjille, hallinnon maksamiseksi ja aseiden ostamiseksi saavuttaa aivan normiajattelun kritiikin, mutta sitä jatketaan ja ilmastopolitiikassa tullee sen nykyisten sovellusten sijaan jotakin samanlaista kuin se, että minun ikäpolveni kulki ”ei ydinvoimaa” pinssi rinnassaan ja katsoo melko laajalti sen suosimisen hyväksi ratkaisuksi nykyisin.
Luonnehdinta körttiläisten ääriasenteista on hauska ja osittain tosikin. Yleensä kannattaa katsoa, ei kenties negaatio vaan sen kohtuullisempi tulkinta siitä suunnasta, mitä romanttinen körttiläisyys on maallistumisensa historian varrella yleisiin lainelautailun kärkihankkeisiin vallantahdossaan sopeutuessaan edustanut, mikäli on kiinnostunut siitä, miten asiat mahtaisivat asiallisessa katsannossa olla.
Sikäli en katsoisi, että nykyinen kirkollinen valta perustuu enää körttiläisyyteen. Teologian ylioppilaat ja kirkkohallituksen sihteereiksi hakeutuvat eivät ole enää herännäisyyden piirissä kasvaneita henkilöitä. Se näkemys, että kirkkoa ohjaisi jokin körttitaho on monista syistä johtuen menettänyt uskottavuuttaan 2000-luvulla.
Merkittävin kirkollisten valtavirtojen saavuttamisherätysliikehän oli jo pari vuosikymmentä sitten ”lähinnäkörttiläisyys”. Kun tämäkin on osoittautunut kohtuullisen heikoksi perusteeksi, alkaa ilmiö vajota historian aarrearkkuihin.
Mutta luonnollisesti tämä voidaan tulkita ”se koira älähtää, jonka kalikka kalahtaa” -tyyppiseksi reaktioksi henkilöltä, joka aikoinaan kävi Aholansaaren rippikoulun, mutta ei ole nähnyt erityisempiä yhteyksiä melko haurailta vaikuttavilta saattohoidossa olevan liikehdinnän
sosiaalieettisyyspyrinnöiltä 2000-luvulla johonkin ”nuoruuteensa näkyyn”. Tahi törkyturpanäkemykseksi, kuten setämiesten mietteitä on parahultaista tulkita.
Kiitos Petri, hyvä kommentti! Yleensähän kirkon ”radikaalius” on sikäli hiukan omintakeista, että kun mikä tahansa ilmiö alkaa olla lopullisesti ohi, kirkolliset piirit ja tiedevastaavat keksivät sen.
Arvostamme kulttuuria yli kaiken. Ilman sitä suomalaisuutta ei olisi. Siksi meille on kulttuuri tärkeämpää, kuin vaikkapa terveydenhoito. Nyt tämä tuli selvästi esiin, kun Purra puhui Luxus kulttuurista . Nyt monet tahot puolustavat määrärahoja kulttuuriin. Siitä huolimatta, että ne on pois jostakin muusta.
Mietipä Pekka millainen yhteiskuntamme olisi, jos siitä olivat kaikki luovaan kulttuuriin perustuva pois.
Muotoilu pois huonekaluista ja astioista, arkkitehtuuri pois rakennuksista, musiikki pois radiosta ja konserteista, kirjat pois hyllyiltä ja kirjastoista, taulut ja kuviotapetit pois seiniltä, tv kanavilta pois kaikki näytelmät ja elokuvat, suunnittelu pois vaatteista, kampaukset pois naisten hiuksista, jne jne. Sellaisessako maastossa haluaisit elää ja asua?
Joku ministeri puhui jotain rahan jaosta. Ohjelmassa keskusteltiin terveydenhuollon määrärahoista. Ministeri oli sitä mieltä että hänen mielestään eräs toinen valtionhallinnon osa-alue pärjäisi vähemmällä. Ministerinä hän hienotunteisesti jätti sanomatta mitä se olisi. Jäi meidän katsojien arvioitavaksi mitä hän tarkoitti. Käsitän hänen tarkoittaneen kulttuuria.
Joten se syy miksi sairaanhoitajille ei ole varaa maksaa riittävästi voi johtua siitä, että kansa kaipaa ”leipää ja sirkushuveja”.
Kulttuuri on tärkeä osa-alue, mutta onko se Seppo todella tärkeämpi, kuin terveydenhuolto?
Pekka, et siis vastannut kysymykseeni halauaisitko elää yhteikunassa, jossa kulttuuri on riisuttu pois. Ilmankirjoja, ilman elokuvia, ilman malauksia , ilman musiikkia ilman muotoiltuja esineitä. ilman arkkitehtuuria jne jne jne.
Ja sitten, se ns. korkeakulttuuri, jota Purra ilmeisesti kömpelösti yritti tarkoittaa, maksaa valtiolle 0.075 milj. vuodessa, MUTTA koko kulttuuri tuo valtion kassaan takaisin 13 miljardia!!!!!!!
Tuo oopperan ja sinfonioitten saama raha voitaisiin sitä paitsi kattaa moni verroin yksin oikeiston hiljaa kannattamien veroporsaanreikien tukkimisella TAI edellyttämällä rahaa eläkesäätiöiden, joiden pääoma on 250 miljardia euroa !!!! ja korot yksin monta miljardia, Eli rahaa kyllä on, sitä vaan ei tahdota antaa, sillä saavat mieluimmin porhot veroparatiiseissa jne. keinotella
Mitäpä sillä on väliä, kuka sen uskalsi sanoa. En edes muista. Selvää kuitenkin on , että varoja voisimme käyttää vähemmän menoihin, jotka eivät ole välttämättömiä.
Minusta kulttuurin rahoitusta vastustavat ovat vähän kuin koira heinähäkin päällä. Itse en syö, mutta en anna toistenkaan syödä.
Minä en harrasta muuta urheilua kuin sauvakävelyä. Minusta etenkin jääkiekkoon ja jalkapalloon on pesiytynyt ilmiöitä, jotka ovat suorastaan vastenmielisiä. En silti ala toitottaa, että julkinen tuki pois liikunnalta ja urheilulta. Jollekin toiselle ne ovat tärkeitä asioita ja ilman julkista tukea harrastusmahdollisuudet kapenisivat. Vaikka nyt sitten miten voisin sanoa, ettei jääkiekon pelaaminen ole välttämätöntä.
Aika jännä ilmiö tämä poraalisaatio. Toin esiin ministerin lausuman siitä, johonkin käytetään varoja enemmän kuin toiseen, niin tätä pidetään kulttuurin vastustamisena Ikäänkuin joku tässä vastustaisi
kulttuuria. Se kun tarkoittaisi suomalaisuuden vastustamista. Ilman kulttuuria ei olisi maata nimeltä Suomi.
Viittaat mahdollisesti edelliseen kommenttiini. Voisit muuten käyttää tuota ’Vastaa’ -toimintoa, niin ei menisi niin pirstaleiseksi tämä kommentointi.
En puhunut siinä sinusta tai kenestäkään kulttuurin vastustajana. Puhuin kulttuurin tukemisesta julkisin varoin, joka tässä keskusteluketjussa on puheena. Edellisissä kommenteissasi annoit ymmärtää, että kulttuurin tukeminen julkisin varoin – jonkun, mahdollisesti ministerin – lausumiin perustuen on pois vaikkapa sairaanhoitajien palkoista. Ymmärsin, että tuet tämänkaltaista ajattelua.
Tämä on se sama ajattelutapa, jota Perussuomalaiset ja muut nationalistiset piirit viljelevät. Jos yhdelle annetaan, se on toiselta pois. Parempi ettei kukaan saa mitään. Siksi tämä koira heinähäkin päällä -vertaus.
Valtion budjetti ei kuitenkaan ole rakennettu tuolla tavoin. Ehkä Kari-Matille postaamaani linkki paljastaa sinullekin jotakin.
Minäkin Seija mietin sitä, että keskusteluissa ei yleensä ole tämänkaltaista kohtaamista, mitä tässä nyt on. Näin syntyy aitoa keskustelua, jossa ei pyritä luomaan vastakkainasetteluja. Hyvä kun taas muistutit tuosta ”vastaa”- laatikosta. Tuppaa usein unohtumaan.
Yksi rakenteellinen vika meidän yhteiskunnassamme on siinä, että maailman puhtainta ruokaa tuottavat maataloustuottajamme saavat
Kiitos Matias tärkeän asian esilletuomisesta. Omakohtainen kokemus on minullakin tuosta maatalon raskaasta työtaakasta. Mistä ruoka sitten tulee, mikäli ajat kovenevat ja maataloustuottajat ajetaan jaksamisen äärirajoille?
Hyvä kommentti, kiitos Matias!
Joo, ja työtön maksaa Wahlrooseille veroistaan maataloustukea, mitään tarveharkintaa kun ei ole, niin myös miljonääriviljelijät , satojen hehtaarien metsänomistajat ja miljoonia tuottavien sivubisneksien harjoittajat ja muut tuottajat saavat ko. tukea.
”Persujen” kuten trumppilaisten keskuudessa salaliittoteoriat kukoistavat. Kertooko se koulutuksen heikkoudesta vai tyhmyydestä. Suhtautuminen ns. korkeakulttuuriin on kielteinen. Kertooko se puolestaan rahan puutteesta (rikkaiden huvia”).
En usko, että kyse on rahan puutteesta. Suomessa ns. korkeakulttuurin äärelle pääsee kyllä ihan ilmaiseksikin. Muutama päivä sitten olin hienossa konsertissa, joka oli minulle täysin ilmainen. Kiitos oman kuntani kulttuuritoimen ja paikallisen museon yhteistyön. Teatterit, ooppera, konserttitalot jne. antavat tuntuvat alennukset meille eläkeläisille, mutta myös esim. opiskelijoille tai työttömille.
Ns. ’kulttuuri’ koetaan vieraaksi jossain persuhikiällä, vaikka sitten toisaalta katsellaan leffoja, kuunnellaan äänikirjoja, haetaan ainakin lapsille kirjoja kirjastosta… eikä vaan mahdu pollaan, että tuo kaikki on kulttuuria.
Mutta joo, Suomen todennäköisin seuraava pääministeri ajaa valitettavasti koko kansan tyhmistämistä, niin ettei sitten näitten persutollojen tarvitse hävetä. Sitä saamme, mitä tilaamme.
Seija R, kulttuuria on tunnetusti monenlaista ja -tasoista. Itse olen kaikkein eniten huolissani sellaisten perusasioiden kuin kirjojen katoamisesta kodeista. Sekä sivistyksen että korkeamman ja klassisen kulttuurin – miten ne sitten määritelläänkin – isoin haastaja on mielestäni ns. viihde. Ja tämä koskee koko kansaa, vaikka oletettavasti kumuloituu PerS ja muutaman muun puolueen kannattajakunnassa.
Kenraalimajuri K F Wilkama teki joskus 1920-luvun alkuvuosina tarkastuskäynnin varuskuntaan. Hän kysyi satunnaiselta alokkaalta: ”Onko alokkaalla sivistysharrastuksia?” Vastaus: ”On sitä joskus [työväen]talolla tansseissa käyty”.
Ei mitään uutta auringon alla sanoi Saarnaaja.
Tuosta kirjojen katoamisesta kodeista on syytä olla huolissaan myös omasta mielestäni. Lisäksi enenevässä määrin on alkanut ilmetä sensuuria, jolla pyritään siivoamaan vanhojen kirjojen tekstejä. Siitä näyttävät olevan myös huolissaan kirjallisuustieteen professorit. Viimeiseksi he ottivat kantaa siihen tänään. Kuten Turun yliopiston kirjallisuustieteen professori Hanna Meretoja toteaa, ettei hän ”pidä hyvänä ideana, että moraalipoliisi määrittelisi, että kirjoissa saa käsitellä vain tiettyjä teemoja tietyistä näkökulmista.” Lisäksi Kari-Matti otti aiheellisesti esille sellaisen ”sananvapauskäsitteen”, joka huonosti sulattaa sisäänsä erilaisia mielipiteitä.
Markon kanssa samaa mieltä.
Ennen vanhaan hyvään aikaan NKP:lla oli tapana restauroida jälkikäteen kansanvihollisiksi katsotut pois valokuvista. Minusta olemme oikealla tiellä, uusmarxilaiseen tapaan päälinjalla, kun Agatha Christien kirjat luetaan uudelleen ja kirjoitetaan. Onhan se kieltämättä kiusallista, että salapoliisiklassikon nimi on kymmenen pientä en sano mitä. Tässä on vielä paljon työtä edessä: Mark Twainin mikä tahansa kirja on täynnä rasistisia viittauksia, voiko kirjasto olla turvallinen tila, jos siellä on Tarzan-kirjoja, kun katson vaikkapa omaan kirjakaappini, kauhistun: kaksi Tatu Vanhasen kirjaa ja kolme Teemu Keskisarjaa.
Mutta vakavasti. Sosiaali- ja terveyspalvelut ovat kaatumassa. Valtion talous ei ole kovin kaukana konkurssista. Silloin on oikein karsia sieltä, mikä vähemmän tärkeää.
Tämä Agatha Christien, Astrid Lindgrenin ja muiden sensurointi on tosiaankin älytöntä. Tosin vastaavaa kirjallisuuden ”lyhentelyä” on harrastettu ennenkin. Sekä maallisen että kirkollisen esivallan toimesta.
Järkevämpää olisi lisätä vaikka lyhyt esipuhe, jossa todettaisiin eräiden kohtien ja ilmaisujen edustavan kirjoittamisajankohdan käsityksiä, vaikka niitä nykyään pidetään leimaavina tms.
Taloustieteilijät eivät ole sitä mieltä, että Suomen talous olisi kaatumassa (https://yle.fi/a/3-12123739). Muutamat asiantuntijat kuvaavat jopa Suomen talouteen kohdistuvia negatiivisia vaalimainoksia hysteerisiksi.
Mikä on vähemmän tärkeää? Kerropa Kari-Matti.
On sitä ennenkin ja Suomessakin sensuroitu. Arvovaltainen kirjallisuuslehti Parnasso julkaisi 1963 (?) Allen Gingsbergin runon ”Huuto” sensuroituna. Runo oli ilmestyttyään 1956 (?) joutunut Yhdysvalloissa epäsivellisyyssyytösten kohteeksi, mutta – jos oikein muistan – tuomiota ei tullut. Armo Hormian pieni kustantamo Tajo julkaisi runon kokonaisuudessaan, mutta numeroituina kappaleina. On hyllyssä. Tein 1980-luvun alussa jutun sensuroinnista Seta-lehteen, joka julkaisi ”Huudon” sensuroimattomana.
Kirjallisuustieteen professori Kai Mikkonen kirjoittaa sikäli oikein, että hän näkee ”menneen kirjallisuuden moralisoivan muokkaamisen kasvavana ilmiönä.” Kuten hän toteaa, ”oma ennusteeni on, että se tulee jatkumaan ja kiihtymään.” Mielestäni on varsin huono argumentti todeta, että onhan sitä ennenkin sensuroitu. Niin että, miksei sitten nytkin. Varmaan ja Venäjän taholta Suomessakin on esimerkkejä pitkältä ajalta. Pitäisiskö historiastakin poistaa epämiellyttävät ilmiöt ja sanat, ettei kukaan pahoita mieltään? Mitä Raamattuun tulee, niin hakusanalla ”pakanat” se esiintyy -38 käännöksessä yhteensä 214:ta kohdassa. 1992 käännös on sensijaan ”sisäsiistimpi” versio, kun tuo sana esiintyy 27:ta kohdassa. VT:ssä kerran (Jer10:2).
Ehkä etenkin tietyyntyyppinen ”herraviha” ja eliitin/elitismin vastaisuus on nykyPS:ssa se piirre, joka parhaiten säilynyt Veikko Vennamon Pientalonpoikien puolueesta ja SMP:stä. Se ei tietysti ole niinkään puolue- vaan aluesidonnaista. Herraviha eli myös niin Pohjois-Savon kuin Kainuun Maalaisliitossa ja korpikommunistien parissa.
Riikka Purran ”kulttuuri on luksus-palvelua” ei ollut mikään sattuma eikä sellainen ollut PS:n kritiikki postmodernia tekotaidetta kohtaan vuodelta 2011.
Mikä on vähemmän tärkeää?
Aloittaisin oopperasta. Suomen valtio tukee jokaista oopperaan ostettua lippua lähes 1000 eurolla. Eihän siinä ole mitään järkeä. Tarvitsemmeko ihan jokaisen täysin julkisella rahalla toimivan kyläteatterin tai sarjakuvapajan? Ylen budjetti reippaasti yli puoli miljardia/vuosi. Mitä sillä saamme? Uusintoja, halpis-elokuvia, käsittämättömän suuren byrokratian, ideologiselta pohjalta nousevia blogeja ja uutisia jne. Entä kehitysapu? Kehitysapu on lähes tabu. Se on eräänlainen ikiliikkuja. Mitä enemmän rahaa kaadetaan johonkin maahan, sitä enemmän se köyhtyy ja vaatii lisää rahaa. Listaa vähemmän tärkeistä menoista voisi jatkaa.
Melkein suosittelisin Pekka Kuusen (IKL/SDP) 60-luvun sosiaalipolitiikkaa kaikille ministeriksi aikoville pakolliseksi luettavaksi.
KIrjoja on sensuroitu ennenkin, mutta kuten Kosti toteaa, se tuskin on mikään peruste jatkaa perinnettä, etenkään massamitassa.
Ehkä suurin kirjasensuuri oli toisen maailmansodan jälkeen, jolloin kirjastoista poistettiin kaikki neuvostovastainen kirjallisuus. Ja sitähän riitti. Ymmärrän tämän, Suomi oli hävinnyt sodan, itsenäisyys piti turvata. Kansallinen itsenäisyys on kuitenkin arvoista ensimmäinen, myös nykyään.
1960-ja 1970-luvuilla poliittinen sensuuri oli enemmänkin itsesensuuria tyyliin Solzenitsynia tiskin alta. Niin kutsutut kristillis-siveelliset piirit saivat sensuroiduksi jonkin Agnar Myklen ja Henri Millerin ja muuta nykykatsannossa hyvin viatonta kamaa.
Nykysensurointi on mielestäni erittäin huolestuttavaa. Meillä on yhä enemmän kiellettyjä sanoja, kiellettyjä ajattelutapoja. Jos monella tavoin etuoikeutettu Renaz ei koe olevansa ”turvallisessa tilassa” kun Esko sanoo yhden kielletyn sanan ymmärrettävässä asiayhteydessä, ollaan saavutettu tietynlainen absurdiuden huippu. ”Vihapuhe” on äärimmäisen ongelmallinen, ja pitkälti ideologisoitunut termi.
Minusta ei joskus kirjoitettuja kirjoja pitäisi ”kirjoittaa uudelleen” poistamalla tai muuntamalla joitakin sanoja tai ilmaisuja. Nykylukijalle saattavat kuitenkin ongelmana olla vanhentuneet, nykykielelle tuntemattomat sanat tai käsitteet. Lisäksi sanojen/käsitteiden merkitys on saattanut muuttua tai niiden käyttäminen ei ole eettisin perustein nykykielessä suotavaa. Kun kirjoista otetaan uusintapainoksia, näistä asioista voisi ”valistaa” lukijaa esipuheella.
Ja toisaalta on kieltämättä niin, että etenkin koulussa, ala-ja ylä-asteilla on tarpeen tarkkaan katsoa, mitä lapsilla luetutaan. Vähän kärjistetysti sanoen: ei sinne sovi joku Rudyard Kipling ja take white mans`s burden.
Kari-Matille vähän faktatietoa kulttuurin taloudellisesta puolesta: https://kulttuurijataide.fi/uutta-tietoa-kulttuurialan-talous-ja-tyollisyysvaikutuksista/
Erinomainen kirjoitus, kuten myös aikaisempi arvio vaaliasioista.
Yhteiskunnallinen toiminta ei ole kovin erilaista verrattuna kirkolliseen kulttuuriin, samat ihmiset ovat ohjaamassa molempia.
Toistaiseksi kirkollisessa kulttuurissa kritiikkiliikkeet on sulautettu sen piiriin, näin on tehty myös yhteiskunnallisessa toiminnassa.
Minun nuoruudessa vihreä liike oli kummajainen, joka alkoi vallata alaa. Vähitellen se sopeutui oikeastaan kaikkien yhteiskunnallisten puolueiden ohjelmaan.
Saa kuvan, että kirkko ja yhteiskunta ovat eräänlaisia rauhallisia punaniskoja, joiden Molokin kitaan vähitellen kaikki vastaliikkeet hukkuvat. Vasta viimeisen 20 vuoden aikana on alkanut ilmetä pientä pirstoutumista.
Jossain vaiheessa maahanmuuttopolitiikan ja kehitysavun sekä ilmastopolitiikan arvostelu stabilisoituu.
Sellaiset näkemykset, joiden mukaan vain Suomessa syntynyt ja geneettisesti suomalainen on jotenkin etuoikeutettu jää jonkin ääriryhmän katsomukseksi, kehitysavun suuntaamineen korruptoituneiden yhteiskuntien vallanpitäjille, hallinnon maksamiseksi ja aseiden ostamiseksi saavuttaa aivan normiajattelun kritiikin, mutta sitä jatketaan ja ilmastopolitiikassa tullee sen nykyisten sovellusten sijaan jotakin samanlaista kuin se, että minun ikäpolveni kulki ”ei ydinvoimaa” pinssi rinnassaan ja katsoo melko laajalti sen suosimisen hyväksi ratkaisuksi nykyisin.
Luonnehdinta körttiläisten ääriasenteista on hauska ja osittain tosikin. Yleensä kannattaa katsoa, ei kenties negaatio vaan sen kohtuullisempi tulkinta siitä suunnasta, mitä romanttinen körttiläisyys on maallistumisensa historian varrella yleisiin lainelautailun kärkihankkeisiin vallantahdossaan sopeutuessaan edustanut, mikäli on kiinnostunut siitä, miten asiat mahtaisivat asiallisessa katsannossa olla.
Sikäli en katsoisi, että nykyinen kirkollinen valta perustuu enää körttiläisyyteen. Teologian ylioppilaat ja kirkkohallituksen sihteereiksi hakeutuvat eivät ole enää herännäisyyden piirissä kasvaneita henkilöitä. Se näkemys, että kirkkoa ohjaisi jokin körttitaho on monista syistä johtuen menettänyt uskottavuuttaan 2000-luvulla.
Merkittävin kirkollisten valtavirtojen saavuttamisherätysliikehän oli jo pari vuosikymmentä sitten ”lähinnäkörttiläisyys”. Kun tämäkin on osoittautunut kohtuullisen heikoksi perusteeksi, alkaa ilmiö vajota historian aarrearkkuihin.
Mutta luonnollisesti tämä voidaan tulkita ”se koira älähtää, jonka kalikka kalahtaa” -tyyppiseksi reaktioksi henkilöltä, joka aikoinaan kävi Aholansaaren rippikoulun, mutta ei ole nähnyt erityisempiä yhteyksiä melko haurailta vaikuttavilta saattohoidossa olevan liikehdinnän
sosiaalieettisyyspyrinnöiltä 2000-luvulla johonkin ”nuoruuteensa näkyyn”. Tahi törkyturpanäkemykseksi, kuten setämiesten mietteitä on parahultaista tulkita.
Kiitos Petri, hyvä kommentti! Yleensähän kirkon ”radikaalius” on sikäli hiukan omintakeista, että kun mikä tahansa ilmiö alkaa olla lopullisesti ohi, kirkolliset piirit ja tiedevastaavat keksivät sen.
Arvostamme kulttuuria yli kaiken. Ilman sitä suomalaisuutta ei olisi. Siksi meille on kulttuuri tärkeämpää, kuin vaikkapa terveydenhoito. Nyt tämä tuli selvästi esiin, kun Purra puhui Luxus kulttuurista . Nyt monet tahot puolustavat määrärahoja kulttuuriin. Siitä huolimatta, että ne on pois jostakin muusta.
Mietipä Pekka millainen yhteiskuntamme olisi, jos siitä olivat kaikki luovaan kulttuuriin perustuva pois.
Muotoilu pois huonekaluista ja astioista, arkkitehtuuri pois rakennuksista, musiikki pois radiosta ja konserteista, kirjat pois hyllyiltä ja kirjastoista, taulut ja kuviotapetit pois seiniltä, tv kanavilta pois kaikki näytelmät ja elokuvat, suunnittelu pois vaatteista, kampaukset pois naisten hiuksista, jne jne. Sellaisessako maastossa haluaisit elää ja asua?
Joku ministeri puhui jotain rahan jaosta. Ohjelmassa keskusteltiin terveydenhuollon määrärahoista. Ministeri oli sitä mieltä että hänen mielestään eräs toinen valtionhallinnon osa-alue pärjäisi vähemmällä. Ministerinä hän hienotunteisesti jätti sanomatta mitä se olisi. Jäi meidän katsojien arvioitavaksi mitä hän tarkoitti. Käsitän hänen tarkoittaneen kulttuuria.
Joten se syy miksi sairaanhoitajille ei ole varaa maksaa riittävästi voi johtua siitä, että kansa kaipaa ”leipää ja sirkushuveja”.
Kulttuuri on tärkeä osa-alue, mutta onko se Seppo todella tärkeämpi, kuin terveydenhuolto?
Siis kuka oli tämä ministeri?
Pekka, et siis vastannut kysymykseeni halauaisitko elää yhteikunassa, jossa kulttuuri on riisuttu pois. Ilmankirjoja, ilman elokuvia, ilman malauksia , ilman musiikkia ilman muotoiltuja esineitä. ilman arkkitehtuuria jne jne jne.
Ja sitten, se ns. korkeakulttuuri, jota Purra ilmeisesti kömpelösti yritti tarkoittaa, maksaa valtiolle 0.075 milj. vuodessa, MUTTA koko kulttuuri tuo valtion kassaan takaisin 13 miljardia!!!!!!!
Tuo oopperan ja sinfonioitten saama raha voitaisiin sitä paitsi kattaa moni verroin yksin oikeiston hiljaa kannattamien veroporsaanreikien tukkimisella TAI edellyttämällä rahaa eläkesäätiöiden, joiden pääoma on 250 miljardia euroa !!!! ja korot yksin monta miljardia, Eli rahaa kyllä on, sitä vaan ei tahdota antaa, sillä saavat mieluimmin porhot veroparatiiseissa jne. keinotella
Mitäpä sillä on väliä, kuka sen uskalsi sanoa. En edes muista. Selvää kuitenkin on , että varoja voisimme käyttää vähemmän menoihin, jotka eivät ole välttämättömiä.
Minusta kulttuurin rahoitusta vastustavat ovat vähän kuin koira heinähäkin päällä. Itse en syö, mutta en anna toistenkaan syödä.
Minä en harrasta muuta urheilua kuin sauvakävelyä. Minusta etenkin jääkiekkoon ja jalkapalloon on pesiytynyt ilmiöitä, jotka ovat suorastaan vastenmielisiä. En silti ala toitottaa, että julkinen tuki pois liikunnalta ja urheilulta. Jollekin toiselle ne ovat tärkeitä asioita ja ilman julkista tukea harrastusmahdollisuudet kapenisivat. Vaikka nyt sitten miten voisin sanoa, ettei jääkiekon pelaaminen ole välttämätöntä.
Aika jännä ilmiö tämä poraalisaatio. Toin esiin ministerin lausuman siitä, johonkin käytetään varoja enemmän kuin toiseen, niin tätä pidetään kulttuurin vastustamisena Ikäänkuin joku tässä vastustaisi
kulttuuria. Se kun tarkoittaisi suomalaisuuden vastustamista. Ilman kulttuuria ei olisi maata nimeltä Suomi.
Viittaat mahdollisesti edelliseen kommenttiini. Voisit muuten käyttää tuota ’Vastaa’ -toimintoa, niin ei menisi niin pirstaleiseksi tämä kommentointi.
En puhunut siinä sinusta tai kenestäkään kulttuurin vastustajana. Puhuin kulttuurin tukemisesta julkisin varoin, joka tässä keskusteluketjussa on puheena. Edellisissä kommenteissasi annoit ymmärtää, että kulttuurin tukeminen julkisin varoin – jonkun, mahdollisesti ministerin – lausumiin perustuen on pois vaikkapa sairaanhoitajien palkoista. Ymmärsin, että tuet tämänkaltaista ajattelua.
Tämä on se sama ajattelutapa, jota Perussuomalaiset ja muut nationalistiset piirit viljelevät. Jos yhdelle annetaan, se on toiselta pois. Parempi ettei kukaan saa mitään. Siksi tämä koira heinähäkin päällä -vertaus.
Valtion budjetti ei kuitenkaan ole rakennettu tuolla tavoin. Ehkä Kari-Matille postaamaani linkki paljastaa sinullekin jotakin.
Minäkin Seija mietin sitä, että keskusteluissa ei yleensä ole tämänkaltaista kohtaamista, mitä tässä nyt on. Näin syntyy aitoa keskustelua, jossa ei pyritä luomaan vastakkainasetteluja. Hyvä kun taas muistutit tuosta ”vastaa”- laatikosta. Tuppaa usein unohtumaan.
Yksi rakenteellinen vika meidän yhteiskunnassamme on siinä, että maailman puhtainta ruokaa tuottavat maataloustuottajamme saavat
kiitokseksi erinomaisesta työstään palkkaa
vain viisi euroa ja 40 senttiä tunnista
5, 4 € / h
https://www.kaleva.fi/tassa-ammatissa-tuntipalkka-on-nyt-vaivaiset-54-eu/1672465?fbclid=IwAR1DacK1TdljEc9tJYmXzlAzZ92bMGQ-Mupez50L97CFkf8VAMhncYS0oJU
Kiitos Matias tärkeän asian esilletuomisesta. Omakohtainen kokemus on minullakin tuosta maatalon raskaasta työtaakasta. Mistä ruoka sitten tulee, mikäli ajat kovenevat ja maataloustuottajat ajetaan jaksamisen äärirajoille?
Hyvä kommentti, kiitos Matias!
Joo, ja työtön maksaa Wahlrooseille veroistaan maataloustukea, mitään tarveharkintaa kun ei ole, niin myös miljonääriviljelijät , satojen hehtaarien metsänomistajat ja miljoonia tuottavien sivubisneksien harjoittajat ja muut tuottajat saavat ko. tukea.