Täällä blogialustalla on kirjoitettu viime aikoina monista aiheista. Ainakin Tuomo Törmänen ja Timo Pöyhönen kirjoittivat myös koronan vaikutuksista kirkon elämään ja toimintaan. Tuomo Törmänen arvioi minusta oikein, että koronakriisin jälkeen kirkko ei ole enää entisensä. Siihen voisi jatkaa, että koko maailmamme ei ole enää entisensä vaan muuttuu – toivottavasti myös hyvään suuntaan.
Omassa kolumnissaan myös pohjoisen piispa Jukka Keskitalo arvioi, että ”pandemiassa esiin kuoriutui kirkko, joka on uskollinen, osaava ja rosoinen” (kirjoituksen otsikko). Erkki Sutinen puolestaan esitti kriittisesti, että kirkon tulisi ottaa todellinen digiloikka myös koronakriisin jälkeen ja alkaa toimimaan verkossa ”oikeasti”. Sutinen on minusta osittain oikeassa, mutta toisaalta mielestäni olemme kirkkona ja kirkon toimijoina olleet vahvasti jo verkossa.
Korona antaa siis kirkolle viitteitä suuntaan, joka on jotakin muuta kuin minkä olemme ajatelleet olennaisena. Olemme ainakin tietyissä asioissa ajatelleet olennaiseksi kasvokkain tapahtuvan kohtaamisen sekä fyysisen ja yhteisöllisen kokoontumisen. Korona-aikana olemme sen sijaan olleet läsnä verkossa ja tehneet työtä puhelimen ja ehkäpä verkkoneuvottelusovellusten kautta.
Koronakriisi ja sen tuomat poikkeusolot toivat vaateen toimia toisin kuin ennen. Kirkkona sopeuduimme tilanteeseen yllättävänkin nopeasti ja notkeasti. Tästä tulee ajatus siitä, että miksi emme voisi muutenkin toimia luovemmin, ketterämmin ja uusia toimintatapoja hakien ja kokeillen. Minusta se olisi koronakriisin hyvä opetus kirkollemme.
Edellisiin liittyen meidän on kirkossa kyettävä toimimaan samaan aikaan vahvasti ihmisten kanssa ja toisaalta verkossa. Voisivatko vaikkapa messut ja muut vastaavat tilaisuudet olla jatkossa säännöllisesti myös verkossa ja nettiradiossa. Se vaatii tietytsti tekniikkaa ja siihen ihmisiä, mutta seurakuntalaisista voisi löytyä osaavia ihmisiä hoitamaan sellaisia asioita. Tietysti se vaatii myös toteutuksessa asian huomiointia. Tai toimisimme niin, että vaikkapa kerran kuussa messu striimattaisiin säännöllisesti.
Koronan jälkeinen kirkko joutuu myös sopeuttuamaan talouttaan, koska verotulot kutistuvat 5-10% tänä vuonna. Muutenkin kirkossamme on koko ajan meneillään sopeuttaminen. Seurakunnat ovat tehneet sitä ja nyt kirkon keskushallinnon on syytä ottaa isompia askelia asiassa. Sopeuttamisen tapa on myös mietittävä, sillä se on monessa seurakunnassa saman toimintakulttuurin jatkamista vain kaikkia osatoimintoja juustohöyläämällä. Talouden sopeuttamisen tulisi tehdä enemmän toimintakulttuuria muuttaen ja vahvasti kirkon tehtävän ohjaamista tavoitteista käsin.
Koronakriisin jälkeisen kirkon tulee olla entistä enemmän osallistuva, osallistava ja toimintaansa jatkuvasti muokkaava kirkko. Perinteinen malli toiminnan suunnittelusta tulisi uudistaa ja ottaa siihen mukaan vahvemmin myös toiminnan kriittinen arvointi sekä toimintaympäristön analyysi. Nyt kuljemme kuin juna eteenpäin ”hieman lastia keventäen”, mutta voisiko lähitulevaisuuden kirkko olla enemmän maastoon laskeutuva keveämpi ja ketterämpi karavaani?
Koronan antama yksi visio on kirkolle jo entuudestaan tuttu. Se on sitä, että maailmamme on yhteinen. Nyt ihmisten hätä on uutisissa päivittäin, kun kriisi on hyvinvoivassa maailmassa. Tästä tulisi jäädä muistiimme se, että koronan väistyttyä maailmalla on aina sairauksista ja erilaisista katastrofeista kärsiviä. Nyt olemme löytäneet myös auttamisen lähellä, mutta emme saa unohtaa Jumalan antimien jakamista kauempana olevien sisariemme ja veljiemme kanssa.
Kirkko koronan jälkeen: Kirkko olkoon entistä enemmän kirkko!
Toivo Loikkanen
En usko että suuri yleisö on erityisemmin kiinnostunut kirkon mahdollisista uudistumispyrkimyksistä. Mutta se joka näyttä purevan on joidenkin yksityisten kirjoittajien tekstit.
Historiallisia esimerkkejä ovat Rolf Arnkill , Juhani Rekola ja Terho Pursiainen , kaukana 60-luvulla.
Sitten on muutamia joita kirkon sisäiset piirit pitävät piristävinä . Mutta TV on se joka luo kansakunnan kuvan siitä miltä kirkossa näyttää.
Koronan jälkeen yritetään päästä vanhaan ja normaaliin ja pelkään pahoin että siinä onnistutaan.
Markku, Kommenttisi on hieman kyyninen ja samalla ehkö hyvinkin realistinen. Voisi sanoa näinkin: Pitäisi tulla vielä suurempi hätä, että kirkko ja sen sanoma kiinnostaisi kansaa laajasti. Toinen asia on kokonaan se, että tuosta huolimatta meidän kirkon toimijoiden pitää yrittää parhaamme ja ehkä vähän enemmänkin. Toimintamme on ollut kohtuullisen ok, mutta olemme junnanneet muuten paikallamme ja toistaneet samaa, mitä olemme ennenkin tehneet, hieman sovellettuna nykyaikaan.
Kirjoitatte; Nyt ihmisten hätä on uutisissa päivittäin, kun kriisi on hyvinvoivassa maailmassa. Totta toinen puoli ja totta sekin on, että tiedotusvälineet pitävät meidät varsin hyvin ajan tasalla ihmisten hädästä, oli se sitten missä maailman kolkassa hyvänsä ja se tieto hankitaan usein oma turvallisuus vaarantaen.
Mutta kyllä muun maailman kriisit moneti jäävät muiden uutisten varjoon. Suuria katastrofeja uutisoidaan hetken aikaa, mutta ei sen enempää.
Meitin kirkkoherra ainakin sanoi, että jumalanpalvelukset striimataan koronan jälkeenkin. Joten edistystähän se on sekin.
Oikein hyvä!