Nykyinen Helsingin piispa Teemu Laajasalo toi tietoisuuteemme yhden sloganinsa ennen kuin hänestä tuli piispa. Hän tiivisti, että kirkon tulee pysyä sanassa, ajassa ja kasassa. Tiivistys on tietysti yksinkertaistus, mutta samalla se on hyvä oivallus.
Tämä kirjoitus nousee osaltaan tuosta sloganista ja osaltaan Jukka Kivimäen blogikirjoituksesta, jossa uumoillaan kansankirkon hajoamista ja kysellään, mistä kohtaa kirkko repeää. Vanhaa sanontaa käyttäen kirkko voisi todeta – jos olisi persoona: Tiedot kuolemastani – tai hajoamisestani – ovat ennenaikaisia ja liioiteltuja!
Minulla ei ole tietenkään mitään kristiveljeäni Jukka Kivimäkeä vastaan. Olen kuitenkin vahvasti toista mieltä kuin mitä hän kirjoittaa blogissaan. Kirkko ei ole hajoamassa! Ja vaikka kirkossa olisikin puutteita tai kirkon muureissa halkeamia, ei sen tarvitse tarkoittaa muurin sortumista tai repeämistä.
Omaa näkemystäni ohjaa osaltaan optimistinen – sanoisinko jopa ”toivorikas” luonne – ja osaltaan visioni kirkosta. Kirkko ei ole nimittäin meidän mielipiteittemme tai näkemystemme summa tai kirkon ykseys ei synny tai rikkoudu meidän mielipiteittemme vuoksi. Kirkko on paljon enemmän kuin meidän näkemyksemme ja mielipiteemme. Se on uskon, toivon ja rakkauden yhteisö.
Kirkon katto on korkealla ja seinät leveällä. Tämän voi huomata, kun liikkuu maailmalla. Kristillinen usko ei ”pukeudu” vain meille tuttuun periluterilaiseen asuun vaan saa monenlaisia ilmenemismuotoja kirkon rakenteissa, jumalanpalvelusmenoissa ja teologiassakin.
Joku voi nyt nostaa kulmakarvojaan tai rypistää tiukkana otsaansa ja kysyä: Eikä kirkolla ole mitään rajoja? Parempi kysymys on: Eikö kristillisellä uskolla ole mitään rajoja? Kysymys on aiheellinen ja siihen on myös helppo vastata – ainakin aluksi: Kristillisellä uskolla on rajat. On olemassa kriteereitä, joiden täyttyessä voidaan puhua kristillisyydestä ja on olemassa asioita, jotka menevät näiden rajojen yli. Tätä määrittelyä äitikirkkomme eli katolinen kirkko teki jo Vatikaanin II kirkolliskokouksen yhteydessä 60-luvulla. Asia ilmaistiin kehällä tai kehillä, joissa keskellä on katolinen kirkko ja sen usko ja sitten sitä lähellä tai kauempana muita kristillisiä kirkkoja. Sitten on kehä, jonka ulkopuolelle rajattiin myös joitakin ryhmiä.
Meillä kirkon hajoamispuheella viitataan virkapäätökseen ja nykyisellään erilaisiin käsityksiin avioliitosta tai siitä, mitä avioliittoja kirkko voi siunata ja mitä ei. Kirkon perimmäinen olemus on jotakin niin paljon enemmän, että se ei voi hajota tällaiseen kysymykseen. Toinen asia on se, jos jotkut jättävät kirkon jonkin asian vuoksi. Se on aina surullista, mutta se ei tarkoita, että ”kirkko hajoaa”. Kirkko ei hajoa vaan ihmisten kokemukset ja näkemykset vievät heitä erilleen toisistaan – ja joskus omasta kirkostaan.
Edellinen pitää ottaa tietysti vakavasti ja kuulla ääniä, jotka ilmaisevat, ettei kirkko ole enää kirkko, jos se hyväksyy sen tai tuon. Mutta edelleenkään ”kirkko ei hajoa”.
Milloin kirkko sitten hajoaa? Voisi ajatella, että kirkko hajoaa, jos Kristus ei enää ole yhteinen. Kirkko hajoaa, jos jätämme kirkon tradition ja yhteisen uskomme kolmiyhteiseen Jumalaan. Kirkko hajoaa, jos kaikki ihmiset eivät voi taustansa tai muun inhimillisen seikan vuoksi olla siinä yhdessä Jumalan luomina ja lunastamina ihmisinä.
Otsikon toisesta asiasta eli kirkon kasvusta toisessa blogitekstissä.
Toivo Loikkanen
Kiitos vastineesta Toivo Loikkanen. Yksi vaihtoehto tosiaan on, ettei kirkko varsinaisesti hajoa, vaan murenee. Näin käy ellei kirkon koossapitämiseksi tehdä jotakin ja tällöin se jotakin ei ole ”Minun näköiseni kirkko”. Kirkko jossa toisinajattelijat on nujerrettu.
Pitäisi siis vakavasti miettiä, voisiko omasta kannastani poikkeava uskonkäsitys olla sekin kristillistä uskoa. Mikäli näin on, tulisi tehdä voitava, että myös nämä eri tavoin ajattelevat voisivat pysyä samassa kuormassa. Kyse ei kuitenkaan saa olla vain sosiaalisesta paineesta pitää ryhmä koossa eikä taloudellisesta haasteesta pitää jäsenluvut korkeina. Tarvitaan riittävä yksimielisyys evankeliumin opista. Yksimielisyys siitä että Kristus voitti kuolemalla kuoleman.
On kuitenkin syytä tunnistaa, että kirkkomme on tällä vuosituhannella jo kahdesti hajonnut taikka siitä on lohjennut palasia pois. Ilmiselvä lohkeaminen oli lähetyshiippakunnan syntyminen. Toinen lohkeaminen oli muutos esikoislestadiolaisten sakramenttien hoidossa. Näitä ihmisiä ei pidä vähätellä vaan tunnustaa että veljiä ja sisaria Kristuksessa on lähtenyt toiselle tielle.
Jos siis jatkossakin jääräpäisesti rakennamme ”minun näköistäni kirkkoa”, ei tulevia lohkeamia voida välttää.
Laajasalin slogani ” kirkon tulee pysyä sanassa, ajassa ja kasassa.” on hyvä, mutta sen toteutuminen vaatii työtä. Kun kirkko pysyy Sanassa, se ei haparoi siinä millainen on kristillinen uskontunnustus. Kun kirkko pysyy ajassa, se soveltaa Raamatun ajatonta opetusta aina uudelleen ja uudelleen kulloiseenkin aikaan sovitettuna. Kasassa pysyminen asettaa jatkuvasti uusia haasteita, joita ei ratkaista vain hokemalla kassassa pysymistä. Kasassa pysymisen hintana ei saa olla osittainenkaan sanasta luopuminen.
Jukka, Ymmärrän myös huolesi ja kirjoituksesi pointin. Olen kuitenkin sitä mieltä, että kirjoituksesi pelko on hieman liian pitkälle menevä. Asiaan liittyy toki erittäin visainen kysymys siitä, miten löydämme ja määritämme sisällöllisesti kriteerit, joiden perusteella kirkon ykseyden säilymistä voimme arvioida. Ymmärsin jotenkin niin sinun kirjoituksestasi, että samaa sukupuolta olevien parin vihkiminen tai siunaaminen veisi kirkon harhaan ja toisi kirkon hajoamisen. Ymmärsinkö oikein?
Kyse ei niinkään ole suhtautumisessa samaa sukupuolta olevien välisiin avoliittoihin kuin yleisemmin suhtautumisessa kirkon tunnustusperustaan. Kyse on siitä mitä luovuttamatonta pitää pois luovuttaa, jotta avioliittokäsitystä voitaisiin laajentaa.
Hyväksymmekö Raamatusta ilmenevän Jumalan lain ja evankeliumin muuttumattomina?
Hyväksymmekö esimerkiksi sen, että Jumala alun perin loi erikseen miehen ja erikseen naisen, jotta juuri mies ja nainen voisivat olla kumppanit toisilleen sekä samanaikaisesti sen, ettei tässä ajassamme kaikki asiat toteudu niin kuin Jumala on ne alun alkaen tarkoittanut, vai rakennammeko kenties jotain uutta oppia jumalasta, joka päivittäin luo uusia sukupuolia?
Tarjoammeko lähimmäisellemme sitä hyvää mitä hän itse tahtoo, vaiko sitä hyvää, mitä uskomme mukaan Jumala tahtoo?
Tässä sinä kuvaat jo tapahtuneita ”repeämiä”. Olen näistä samaa mieltä: ”Tarvitaan riittävä yksimielisyys evankeliumin opista. Yksimielisyys siitä että Kristus voitti kuolemalla kuoleman.
On kuitenkin syytä tunnistaa, että kirkkomme on tällä vuosituhannella jo kahdesti hajonnut taikka siitä on lohjennut palasia pois. Ilmiselvä lohkeaminen oli lähetyshiippakunnan syntyminen. Toinen lohkeaminen oli muutos esikoislestadiolaisten sakramenttien hoidossa. Näitä ihmisiä ei pidä vähätellä vaan tunnustaa että veljiä ja sisaria Kristuksessa on lähtenyt toiselle tielle.”
”…vain meille tuttuun periluterilaiseen asuun vaan saa monenlaisia ilmenemismuotoja kirkon rakenteissa, jumalanpalvelusmenoissa ja teologiassakin.”
Mietiskelen tässä voisiko olla niinkin, että on vain yksi usko mutta erilaisia harhoja lukemattomia. Tämä kytkeytyy esim. siihen kuinka ev.lut. saarnaajat , erilaiset valtoset, (https://www.kotimaa.fi/artikkeli/pastori-olli-valtonen-muotoili-uskontunnustuksen-uusiksi-tuomasmessun-juhlapalveluksessa/) ovat alkaneet keksiä uusia uskontunnustuksia. Onko samalla keksitty uusi uskokin?
Jari, Kiitos kommentistasi. Siihen voi vastata esim. Raamatun sanalla: Ota ensin malka omasta silmästäsi ennenkuin näet rikan veljesi silmässä. Tällä viittaan myös eri kristittyjen välisiin suhteisiin ja ekumeniaan.
Hyvä Toivo L,
En ilmeisesti osannut muotoilla kirjoittamaani kunnolla, koska vastauksestasi päätellen väärinkäsitys syntyi. En syyttänyt ketään mistään vaan kysyin mielipidettäsi onko uusi usko syntymässä samalla kun uusi uskontunnustuskin.
Jari, vastaan: mielestäni ei ole syntymässä sen enempää uutta uskontunnustusta kuin uutta uskoakaan. Olli Valtosen uskontunnustus, jonka hän jälkikäteen kielsi olevan ”uskontunnustus”, oli yksi muotoilu ja kokeilu. Valtonen kutsui sitä haastattelussa uskon huokaukseksi.
OK. Näin siis.
Vielä sellainen perusjuttu, joka jäi kirjoituksessa näillä sanoilla kirjoittamatta: Ykseys kirkossa ei tarkoita samanmielisyyttä kaikissa asioissa.
Tästä olemme samaa mieltä. Kirkon todelliseen ykseyteen riittää yksimielisyys evankeliumin opista ja sakramenttien toimittamisesta.
Minusta tehtävä on mahdoton, jos evankeliumin sanasta tullaan käytännöllisissä asioissa vastakkaisiin mielipiteisiin ja nimittely jatkuu, koska ihmisillä on kuitenkin omatunto ja se toinen mielipide alkaa kumminkin hiertämään.
Paavali kirjoitti korinnilaisille:
”1 Veljet, minä palautan mieleenne sen evankeliumin, jonka olen julistanut teille. Te olette ottaneet sen vastaan ja pidätte siitä kiinni, 2 ja sen avulla te myös pelastutte, jos säilytätte sen sellaisena kuin minä sen julistin; muuten olette turhaan tulleet uskoviksi. 3 Ennen muuta annoin teille tiedoksi tämän, minkä itse olin saanut vastaanottaa:
— Kristus kuoli meidän syntiemme vuoksi, niin kuin oli kirjoitettu,
4 hänet haudattiin, hänet herätettiin kuolleista kolmantena päivänä,
niin kuin oli kirjoitettu,
5 ja hän ilmestyi Keefakselle ja sitten niille kahdelletoista.
6 Sen jälkeen hän ilmestyi samalla kertaa yli viidellesadalle veljelle, joista useimmat ovat yhä elossa, vaikka jotkut ovatkin jo nukkuneet pois. 7 Tämän jälkeen hän ilmestyi Jaakobille ja sitten kaikille apostoleille. 8 Viimeiseksi kaikista hän ilmestyi minullekin, joka olen kuin keskosena syntynyt. 9 Olenhan apostoleista vähäisin enkä edes ansaitse apostolin nimeä, koska olen vainonnut Jumalan seurakuntaa. 10 Mutta Jumalan armosta minä olen se mikä olen, eikä hänen armonsa minua kohtaan ole mennyt hukkaan. Olen tehnyt enemmän työtä kuin kukaan heistä, en tosin minä itse, vaan Jumalan armo, joka on ollut voimani.
11 Näin me siis julistamme, minä niin kuin hekin, ja näin te myös olette uskoneet. ”
Tuossa siis Paavali julistaman evankeliumin opin ydin, toki siis huomioksi viittaus vanhan testamentin kirjoituksiin, jotka oletetaan ennalta tunnetuiksi.
Ykseys ei liene asia, jonka me voimme itse saavuttaa tekemällä niin tai ajattelemalla näin. Se on käsittääkseni perimmältään Jumalan lahja, jonka saamme ottaa uskossa vastaan. Niinhän lausumme uskontunnustuksessakin: ”Uskon – – – pyhän yhteisen seurakunnan, pyhäin yhteyden…”
Toivo Loikkanen. ”Kirkko on paljon enemmän kuin meidän näkemyksemme ja mielipiteemme. Se on uskon, toivon ja rakkauden yhteisö”.
Kirkko on myös totuuden ja pyhyyden yhteisö. Kirkko on myös Jumalan antaman lain tuntija ja tulkitsija.
Antti, olen samaa mieltä. Kristus on tie, totuus ja elämä. Pyhyys meissä ja kirkossa ja Kristuksen pyhyyttä, mutta kirkon tehtävä on heijastaa Jumalan pyhyyttä maailmassa. Se toteutuu kirkon jumalanpalveluselämässä ja se toteutuu myös meidän kirkon jäsenten kautta. Muuten totuuden yhteisö asia saa eri ihmisten mielissä erilaisia tulkintoja. Monille se tarkoittaa, että kirkko totuusyhteisönä toteutuu, kun muut ajattelevat uskon kysymyksistä samoin kuin minä itse.
Jumalan laista: Rakkauden kaksoiskäsky tiivistää sen eikä muuta oikeastaan tarvita.
Toivo. ”Jumalan laista: Rakkauden kaksoiskäsky tiivistää sen eikä muuta oikeastaan tarvita”.
Ei niin tarvitakaan, jos on perinpohjainen ymmärrys siitä, mitä laki on eri merkityksissään. Mieluiten myös seremoniallisen lain osalta, vaikka se ei UT:n seurakuntaa koskekaan.”Rakkaus on lain täyttymys”, tai ”näissä kahdessa käskysanassa riippuu kaikki laki ja profeetat” eivät sano meille mitään ellemme tunne Jumalan antamaa lakia. Pahimmassa tapauksessa luulemme, että rakkaus on lain vastakohta, tai että armo on lain vastakohta.
Hämäläinen: ”Ei niin tarvitakaan, jos on perinpohjainen ymmärrys siitä, mitä laki on eri merkityksissään.”
Tässä ohitetaan olennainen: ”Minä ylistän sinua, Isä, taivaan ja maan Herra, että olet salannut nämä viisailta ja ymmärtäväisiltä ja ilmoittanut ne lapsenmielisille.” Viisaat ja ymmärtävät teologit niin juutalaisuudessa kuin kristillisyydessä lankeavat viisautensa ansaan. Se vain on niin kuin Jeesus asian ilmoitti. Isä ilmoittaa omilleen eikä välissä tarvita kirjanoppineita, jotka kaikin tavoin tekevät tyhjäksi Jumalan työtä.
Ut kertoo melko tarkasti apostolien ja seurakuntien riidoista. Miksi kuvitella, että me pystyisimme parempaan? Aika muuttuu ja tulee aina uusia haasteita, jotka on kyettävä ratkomaan. Missä ei ole riitoja, vaan vallitsee rikkumaton yksimielisyys, siellä on autoritaarista johtamista. Jo ajatuksena se kuulostaa kammottavalta, kun ottaa huomioon realiteetit. Mieluummin kuulun riitelevään ja siten kysymyksiin vastausta etsivään seurakuntaan kuin olen klooni klooniuskovaisten seassa.
Tuomaala. ”Minä ylistän sinua, Isä, taivaan ja maan Herra, että olet salannut nämä viisailta ja ymmärtäväisiltä ja ilmoittanut ne lapsenmielisille.” Viisaat ja ymmärtävät teologit niin juutalaisuudessa kuin kristillisyydessä lankeavat viisautensa ansaan”.
Hyvä teologi on lapsenmielinen, so. hän elää jatkuvassa ”mielen uudistuksessa” vrt Room 12:2. Jokuhan voisi muuten luulla, että lapsenmielisyys on lapsellisuutta.
”Ei niin tarvitakaan, jos on perinpohjainen ymmärrys siitä, mitä laki on eri merkityksissään.” Onkohan noin? Lain perinpohjainen tutkiminen voi viedä kauas sen ymmärtämisestä. Jeesus lausui: ”Minä ylistän sinua, Isä, taivaan ja maan Herra, siitä että olet salannut tämän viisailta ja oppineilta mutta ilmoittanut sen lapsenmielisille.”
Pentti. ” Lain perinpohjainen tutkiminen voi viedä kauas sen ymmärtämisestä. Jeesus lausui: “Minä ylistän sinua, Isä, taivaan ja maan Herra, siitä että olet salannut tämän viisailta ja oppineilta mutta ilmoittanut sen lapsenmielisille.”
Koein jo tähän vastata:
Hyvä teologi on lapsenmielinen, so. hän elää jatkuvassa “mielen uudistuksessa” vrt Room 12:2. Jokuhan voisi muuten luulla, että lapsenmielisyys on lapsellisuutta.
Pantti. ”Lain perinpohjainen tutkiminen voi viedä kauas sen ymmärtämisestä. Jeesus lausui: “Minä ylistän sinua, Isä, taivaan ja maan Herra, siitä että olet salannut tämän viisailta ja oppineilta mutta ilmoittanut sen lapsenmielisille.”
Vielä kerran. Kristitty tutkii myös VT:n lakia Kristuksessa. Vain niin voimme ymmärtää miten hieno se on. Jumalan laki on koko ihmiskunnan jokaisen ihmisen ihmisarvon paras tae. Pahin tyhmyys tässä on luulla, että rakkaus on lain vastakohta ja että armo on lain vastakohta. Näinhän moni tänää opettaa ja sokeat uskovat laumassa. Antinomismi on tämän päivän kirkon ongelma.
Kirkon tietysti voi myös hajottaa. siihen riittää se, että kielletään pappeus niiltä, jotka ei homovihkimisiä hyväksy. Silloin syntyy välttämätön tarve kirkolle, joka tarvitsee myös omat pappinsa. Tästä kai oli lähetyshiippakunnan syntymisessäkin kyse. Tarvittiin ordinaatio teologeille, jotka ei sitä enää kirkon piirissä voineet saada. Siihen tarvittiin oma piispakin. Jos kirkko olisi hommansa hoitanut, niin koko lähetyshiippakuntaa ei olisi.
Kirkko, joka karkottaa jäsenyydestään semmoiset jäsenensä tai kieltää virkakelpoisuuden semmoisilta jäseniltään, jotka haluavat elämässään ja opetuksessaan pitäytyä Jumalan sanan ohjeisiin ei voi välttää hajoamista.
Erinomainen tiivistelmä yhteen pitkään lauseeseen kiteytettynä.
Kiitos Yrjö Sahama!!
Joskus sanottiin, että optimisti on henkilö, joka ajaa Ladalla moottoritien ohituskaistalla…Ehkä vielä suurempi optimisti on se, joka uskoo, että kirkko voisi kasvaa..Tosiasiat täytyisi kuitenkin tunnustaa. Kymmenen vuoden kuluttua kirkkoon kuuluu alle 60 % suomalaisista, monin paikoin, esim Helsingissä, kirkkoon kuuluu silloin joka kolmas tai joka neljäs seurakunnan alueella asuva. Taloutta tulisi ainakin hoitaa kymmenen vuoden perspektiivillä ja faktojen mukaan, jos vaikka papistossa hilpeä yli-optimismia riittäisikin.
Kirkko ei hajoa jonkin avioliittokysymyksen vuoksi – kirkko kuihtuu hitaasti. Kirkon jäsenmäärän hidas, mutta varma väheneminen on kääntäen verrannollinen siiheen vauhtiin, millä kirkossa käytäntöjä, toimituksia, jopa oppia uusitaan. Silloin kun tunnettu pastori alkaa säveltää jumalanpalveluksessa omaa uskontunnustusta ja puhuu kolmiulotteisesta Jumalasta ollaan pahasti hakoteillä, todella pahasti. Hälytyskellojen pitäisi soida. Kirkossa ei keskeisempiä uskonkohtia juuri ole kuin vanhan kirkon uskontunnustus/-tunnustukset ja kolminaisuusoppi. Kun molempia aletaan säveltää uusiksi, kyse on harhaopeista. Ennen vanhaan pastori olisi kutsuttu kiireen vilkkaa kapituliin, onneksi sentään piispa Laajasalo ymmärsi jäädä pois mainitusta Tuomasmessusta.
Luitko Kari-Matti sen Tuomasmessun saarnan?
Valitettavasti.
Jos minä olisin piispa ja joku hiippakunnan pappi puhuu kolmiulotteista Jumalasta jumalanpalveluksessa, kävisin vaikka omin käsin takavarikoimassa pappiskirjan pois.
Leikkimielisesti voi todeta, että johan veljet ovat ottaneet inkvisitorisen linjan!
Jaa. Minä kyllä tykkäsin saarnasta.
Luulin, ettet tykännyt. Pahoittelut väärinkäsityksestä.
Suomen ev.lut.kirkon tulevaisuudenkuva? Mahdollisesti, mutta toivottavasti ei.
https://www.hs.fi/mielipide/art-2000005609929.html?share=1e0e898a0aaf605f2ef406da48a11c00