Kirkko naapurina

Syksyn pimeydessä sitä erityisesti arvostaa, että koti ja kirkko ovat naapuruksia. Kun loppusyksyn ankeus laskeutuu maiseman ylle, vaatii erityistä henkistä ja fyysistäkin ryhdikkyyttä ottaa ja lähteä illalla kirkkoon, jonka musiikkitilaisuuden on jo ajat sitten merkinnyt allakkaan. Millainen kitkakynnys olisikaan voitettavana, jos kirkko sijaitsisi kauempana. Nyt vain talonkulman ohi ja kadun yli ja siinä kirkon valaistu risti jo odottaa.

Sunnuntain messut toki ovat valoisaan aikaan, niihin näkee ja uskaltaa mennä yksinäinen naisihminenkin. Jo työssä pappina toimiessani panin merkille, etteivät monet vanhukset uskaltaneet liikkua illalla, siksi erilaiset päivätilaisuudet olivat arvokkaita. Nyt itse eläkkeellä elän sitä todeksi. No autollinen voi aina ottaa kulkuneuvonsa ja lähteä, mutta pimeällä ajo ei sekään kummemmin houkuttele. Joulun ajan lähestyessä kirkoissa kaikuvat korkeatasoiset musiikkiesitykset, mutta vaatisi suurta viitseliäisyyttä osallistua – ellei kirkko olisi ihan naapurissa. Ja sattumoisin lähikirkossa(kin) on niitä korkeatasoisia musiikkitilaisuuksia.

Meitä helsinkiläisiä hemmotellaan kirkkojen runsaudella. Tosin monetkaan niistä eivät ole mitään katedraaleja. Omaa lähikirkkoanikin silloinen kirkkoherra kutsui kenkälaatikoksi, kun seurakuntayhtymän rahapula pakotti vaihtamaan piirustukset halvempiin. Mutta kummasti vaan laatikko on vuosien mittaan täyttynyt kirkon ilmeellä ja henkinyt sisään ja ulos seurakunnan elämää. On kuin veisatut virret, soitetut sävelet, luetut ja sanotut sanat, kerätyt kolehdit, sytytetyt kynttilät ja alttarikaiteen ääreen polvistuneille jaettu leipä ja viini, kaikki se elämä, on kuin se olisi patinoitunut kirkon seiniin ja muuttanut halvan materian kallisarvoiseksi.

Lapsena kuuntelin kirkonkellojen kaikua viiden kuuden kilometrin takaa, kirkolta kotini ohi virtaava vesi kantoi ääntä hyvin. Nykyisen lähikirkkoni kelloja kuullakseni minun on avattava ikkuna, että kellojen ääni yltäisi sisälle huoneeseeni. Lauantain ehtookellot ovat edelleen tärkeät ilmoittaessaan pyhän alkaneeksi, kesällä kuuntelen niitä usein pihassa istuskellen. Lapsena oli elämys köröttää joulukirkkoon isän ohjastamalla hevosella aamun pimeässä, sellaisia muistoja arvostaa isona. Nyt kävelen jouluaaton yömessuun kadun yli. Tai pääsiäisyön messuun. Yöjutut ovat yleistyneet kirkossa. On etuoikeus että kirkko on naapurina.

Maaseudulla monen kirkon ympäristössä oli ja on hautausmaa. Hautausmaa naapurina tuntuisi oudolta kaupungissa. Useimmat täkäläiset hautausmaat ovatkin kaupungin laidoilla ja omissa lehdoissaan jo vaadittavan tilan takia. Mutta kirkko naapurina on toimiva yhdistelmä. Ainakin lähikirkkoni tapainen monitoimikirkko, joka vetää elämää ympärilleen ja kutsuu osallistumaan. Naapurin kutsusta ei sovi kieltäytyä.