Miten kirkko on viimeisen 15 vuoden aikana yrittänyt parantaa asemaansa? Minusta yritystä on ollut huomattavan paljon.
Ensiksi on verkko:
- Omina sivuina kirkonrahat.fi ja kaste.fi ja mitä näitä onkaan.
- Somealustoilla on Facebook-sivuja ja twitteröity on ahkerasti.
- Näkyvyyttä on ostettu rahalla ainakin City-lehdestä, Lily-lehdestä ja suomi24-keskusteluista.
- Ja sitten on tietysti liitykirkkoon.fi
Mutta kampanjat eivät ole jääneet vain yksittäisiin verkkojuttuihin:
- Armoa-kampanja, uskotoivorakkaus-kampanja.
- Oulussa kokeiltiin kampanjoida kirkkoveneellä.
Vähän rajumpaakin tempausta on kokeiltu:
- Seurakunnat olivat mukana seksimessuilla.
Rituaalien suosiota on tuettu tekemällä hommasta helppoa:
- Aamukaste-tilaisuuksia Tampereella, Turussa jne.
- Hääyö-tapahtumat ja vastaavat naimisiin meneville.
Perustoimintaa on käsittääkseni kehitetty:
- Jumalanpalveluksiin on jossain panostettu aivan erityisesti.
- Rippikoulua on kehitetty valtakunnallisesti systemaattisesti.
Paperipostikin kulkee
- Monessa paikassa lähtee vielä jäähyväiskirje eronneille jäsenille.
- Seurakunnan alueelle muuttanutkin voi saada tervehdyksen.
Tätä ei myöskään tehdä ihan vaan käsiä huitomalla:
- Kirkon tutkimuskeskus jauhaa valtavaa dataa siitä miten jumalausko vähenee ikäluokittain yms.
Kirkon jäsenmäärä laskee, kastettavien osuus vähenee, kirkkoon liittyneiden määräkin näyttää kääntyneen hienoiseen laskuun. Nähdäkseni edellä luettelemani kertoo, että kehitys tulee jatkumaan. En kertakaikkiaan enää keksi mitä uutta kirkko voisi yrittää. Keksiikö joku lukijoista?
Lisäksi seurakunnittain on vaihtelua. Jos olisi joku toimiva idea, se oletettavasti olisi jo käytössä jossain. Kehitys on kuitenkin samanlaista kaikkialla, ja enintään joistakin seurakunnista voi nähdä mitä ainakaan ei pidä tehdä.
Oivaltavaa, erittäin oivaltavaa!
Tällaiset yritykset pitäisi toimia laitoskirkossa, jonka jäsenyyteen ei astuta ahtaasta portista, jonka ovi on Jeesus.
Ongelmana näen esiintyä Jumalan Seurakuntana ja nimittää sitä ‘sekalaiseksi seurakunnaksi’, (copus permixtum). Kun ohjeet ja esimerkki uskovien yhteydelle asetettiin, Apostolien tekojen 2. luvussa, niin menestykselle antoi itse Jumala potkua, eli Hän liitti tähän uloskutsuttujen, (ek-klesia) joukkoon niitä jotka olivat tulleet uskoon, vt. Apt. 2:47, ‘…. Ja Herra lisäsi heidän yhteyteensä joka päivä niitä, jotka saivat pelastuksen’.
Eli kun joukko kasvaa niillä, jotka eivät ole tulleet uskoon, niin tällainen yhteisö ei eroa tästä maailmasta. Kuitenkin se pienenee?
Jumala antaa ‘potkua’ uudestisynnyttämällä siihen suostuvat.
Niin, ja Jumalanpalveluskokeiluakin on ollut eri tavoin aktivoimalla ja kutsumalla yhteiseen kokoontumiseen.
Olen pitkään ja kauan kirjoittanut mikä meillä puuttuu.
Asiana on sielun hoito·opetuksen suominen kirkon jäsenille kuin vielä kirkkoon kuulumattomille. Sitähän ei haluta antaa eikä tehdä syystä kun kirkko saa rahansa Ihmisen pyrkimyksestä antaa elämänsä kansantalouden alttarille erilaisten verojen kerääjänä kuluttamalla. Siihen ei sielua eikä sielun tarpeita tarvita.
Kysymys on asiasta mistä psykologiakin kohteena aikanaan luopui luonnontieteellistymisen mukana jolloin se rupesi mittaamaan. Ja hyvin mittasikin työn tehokkuuden katsomisessa. Vielä 1800·luvun lopussa psykologian tärkein tutkimisen, ja mielenkiinnon kohde oli Ihmisen sielu.
Kirkko ymmärtää Jumalan työn kutsuna henkilökohtaisesti. Kun kutsu ei kelpaa kirkko ymmärtää asian Ihmisen päätöksenä olla vastaamatta kutsuun, ja mikä asia näin tulee Ihmisen omaksi syyksi, ja samalla kieltäytymiseksi iänkaikkisuuden mahdollisuudesta elämän päättyessä. Toki kutsun vastaanottamiseen kuuluisi seurakuntajäsenyyden harjoittamisen asia mutta ei meitä muistuteta siitäkään.
Kasteen armolupauksiin luottaminen, ja Jumalan Armoon tarrautuminen ovat vastauksia Ihmiselle joka uskaltautuu kysymään kirkkomme papilta tuntemuksista joiden henkistä alkuperää Ihminen heikosti tunnistaa.
Yhdellä tavalla voi sanoa kirkkomme vieraantuneen puheessaan ja julistuksessaan Ihmisten arjesta. Kun asia jatkuu, ja jatkuu, ei tilannetta ja sen huomaamattomuutta voi pitää vahinkona vaan tietoisena valintana.
Pappimme lupaavat, tahtovat, ja tunnustavat mitä kirkko laitoksena haluaa ja vaatii. Samoin pappimme haluavat oikein katsoa asiaa kirkon lain ja järjestyksen asiassa. Mitäpä siihen sanomaan, kaikenhan pitäisi olla hyvin.
Niin, ja Jumalanpalveluskokeiluakin on ollut eri tavoin aktivoimalla ja kutsumalla yhteiseen kokoontumiseen.
Olin joulupäivän messussa. Tylsä kuin tyynyliina. Kirkko lähes koristelematon, messun suorittajat istuivat pylväiden takan polvet hieman näkyen ja tulivat vuorollaan pariksi minuutiksi lattiatasolla seisovan lähes näkymättömän lukupupetin luo mumisemaan mikrofoniin. Harva mummujoukko ja muutama muu penkeissä istuva ääntelivät hiljaa virsia, kanttori ja liturgi esiintyvät mummojen päiden yli. Lyhyt mitäänsanomaton vaisu saarna lattiatasolta vasemmalta sivusta lukupulpetilta. Pakollinen ehtoollisen jako sentään toi hetken messuun elämää ja kanttorin loppuveisuu hieman piristi. Ei ihme että kirkoissa ei käy nykyään juuri ketään kun valtaosan tunnin ajasta kansa katselee tyhjää alttarikoroketta.
En näkisi kirkon tilaa toivottomana niin toivottomana kuin blogissa ja joissakin kommenteissa maalataan. Kun palattaisiin apostolien oppiin, niin se puhuttelisi nykyihmistä aivan eri tavalla kuin kirkollinen munkkilatina, josta ei helluntailaisuuskaan ole vapaa. Vapaat suunnat sanoittavat samalla munkkilatinalla omat uskontunnustuksensa kuin luterilaisuus, mutta kun lukevat eri kohdasta, niin luulevat istuvansa ylemmällä oksalla uudestisyntymisineen ja aikuisvesikasteineen.
Seppo otti esiin jumalanpalvelusten tylsyyden. Minusta tylsyys on vain korostunut, kun on plagioitu katolista kirkkoa. Mikä toimii etelän maissa, ei toimi pohjoisessa. Välillä meinaa suu loksahtaa auki, kun on nähnyt kirkollisia toimituksia, kuten vauvojen kastamista. Alkaa muistuttaa poppamiesten pakanuutta.
Niin, mikä on apostolien oppi, johon pitäisi palata? Miten sen löytää samasta kirjasta, jota luemme? Ei sitä ainakaan kovin helposti löydä kirkon manipuloimasta ja väärentämästä Ut:sta. Tässä tullaan siihen, että kirkon synnit ottavat kiinni, vaikka kuinka kovaa juoksisi ja touhuaisi. Parempi olisi pysähtyä, hiljentyä, pohtia ja tehdä mielenmuutos, paluu kirjoituksiin.
Kiitos, Jori, hienosta katsauksesta koskien kirkkomme uudistumishankkeita ja hankkeita, joilla pyritään tavoittamaan ihmisiä, pitämään heitä jäseninä tai saamaan jäseniksi. Itse näen, että toiminnallisesti ei pidä yrittää paljoa enempää, ei ainakaan temppuja. Se, mitä pitää, yrittää on pyrkiä muuttamaan kirkkomme alhaaltapäin (vielä) enemmän jäsen- ja ihmiselähtöiseksi. Toinen asia liittyy tuohon: Meidän tulee kirkossa kirkastaa kirkon ideaa. Kirkko ei ole kirkon tai seurakunnan toiminta vaan se, mitä ihmiset ovat! Toki toimintakin on osa kirkkoa, mutta ihmisten yhteisö ja sen elämä on tärkeämpi osa kirkkona olemista!
”Kirkastaa” kuulostaa hyvältä, mutta mitä se käytännössä tarkoittaa?
Sivuhuomiona listastani: Minusta pahiten pieleen meni armoa-kampanja. Armo on kristinuskon toiseksi keskeisin käsite ja siinä olisi ollut aineksia paljon parempaan. Oli kerrassaan omituinen lössähdys nähdä mitä siitä tehtiin, vähän niinkuin lihakeittoa olisi tehty hyvästä sisäpihvistä ja siinäkin perunat raakoja.
Jori, kirjoitit:
”Minusta pahiten pieleen meni armoa-kampanja. Armo on kristinuskon toiseksi keskeisin käsite ja siinä olisi ollut aineksia paljon parempaan.”
Parannuksen saarna vie/viitoittaa Armon ’alle’. Jos ihminen ei tee parannusta, hän ei voi vastaanottaa Armoa. Eli matka Armon alla ei voi alkaa.
Eli tämä ’toiseksi keskeisin käsite’ on yhteydessä parannukseen, johon Jumala vetää, jotta voisi armahtaa. ”Ei kukaan voi tulla minun tyköni, ellei Isä, joka on minut lähettänyt, häntä vedä; ja minä herätän hänet viimeisenä päivänä.” (Joh. 6:44) – Tämä Isän veto” tuntui pistona kuulijoiden sydämissä, kun Pietari saarnasi helluntaina Jerusalemissa, vt. Apt. 2:37.
Eli Pietarin alkuseurakunnan perustussaarnan sanoma, kun ensimmäiseksi keskeisintä kysyttiin oli: ”Tehkää parannus … ”. Sen jälkeen seurasi kaikki muu, mikä Seurakunnalle kuuluu.
Eli ’toiseksi tärkeinkään’ ei toimi jos Armo, laitetaan ensimmäiseksi tärkeän edelle.
Eikös kirkko seurakuntineen ole tarkoitettu kirkastamaan Jeesusta eli Hän on pääasia?
Jeesuksen sanoman julistamisessa kirkkolaitoksemme näyttää epäonnistuvan huolimatta kaikista noista tempuista, mitä sanaa temppu arvoisa Toivo Loikkanen käytti.
Olen lukenut muutamia juttuja männäaikojen herätyssaarnaajista kirkossamme. Eipä sellaisia tulisia saarnoja varmaan enää saisi pitääkään. Eräs kysyi saarnastuolista suoraan, että missä aiot viettää ikuisuutesi, taivaassa vai helvetissä? Kuitenkin hän puhui asian ytimestä ja se tehosi moniin.
Nykyisin lienee viisainta tarkistuttaa sanomisensa apulaisoikeusasiamiehellä, ettei joku mielensäpahoittaja uskonnoton pääse säntäämään sinne tekemään valitusta.
Sivuhuomiona, ei kai ”temppu” tarkoita välttämättä pahaa. Jos toiminta on ”pelkkää temppuilua”, se on eri asia.
Aarnio: ”Olen lukenut muutamia juttuja männäaikojen herätyssaarnaajista kirkossamme. Eipä sellaisia tulisia saarnoja varmaan enää saisi pitääkään. Eräs kysyi saarnastuolista suoraan, että missä aiot viettää ikuisuutesi, taivaassa vai helvetissä? Kuitenkin hän puhui asian ytimestä ja se tehosi moniin.”
Miten evankeliumiin liittyy helvetillä pelottelu? Tai miten se kirkastaa Kristusta? Missä ytimessä näissä helvettisaarnoissa ollaan? Tällaisesta on syntynyt mm. esikoislestadiolaisuus ymv. lahkoja, jotka tuntee hedelmästään. Toivottavasti kirkoissa ei kukaan enää julista helvetillistä roskaa.
Mänttäri: ”Parannuksen saarna vie/viitoittaa Armon ‘alle’. Jos ihminen ei tee parannusta, hän ei voi vastaanottaa Armoa. Eli matka Armon alla ei voi alkaa.”
En nyt haluaisi saivarrella, mutta kun Mänttäri käyttää katolista terminologiaa, niin Pietari ei suinkaan kehota parannuksen tekoon, vaan ajattelemaan toisin, muuttaa mielensä, konkreettisesti kääntyä tiellään. Tästä tulee Raamatun lävistävä sanapari, jota kristityt eivät enää näytä ymmärtävän. Koska synti tarkoittaa niin hepreaksi kuin kreikaksi ”harhaan menoa, vaikka tahtoo osua maaliin”, niin on tehtävä mielenmuutos ja käännyttävä oikealle tielle. Jeesus ilmoitti, että hän on tämä Raamatun ilmoittama tie.
Parannus sanana johtaa ajattelussa harhaan, ikään kuin pantteri voisi jotain pilkuilleen. Parannus on hikistä ihmistyötä, josta odotetaan palkkaa. Ja kun on tehty työtä pelastuksen eteen, niin tyypillisesti parannuksen tehnyt ylpistyy, mikä näkyy suhtautumisessa kanssaihmisiin. Me ollaan taivastiellä ja jos ette tee samoin kuin minä ja me, niin joudutte helvettiin. Enemmän tällainen ylemmyys kuvastaa kristillisyyden harhaan menoa, syntiä, kuin taivastietä. Onhan tässä yksi lohtu, joka perustuu synnin etymologiseen merkitykseen. On menty harhaan, vaikka on tahdottu osua maaliin.
Jumala on sulkenut kaikki tottelemattomuuteen, että hän kaikkia armahtaisi. Siis myös niitä, jotka kristittyjen tavoin ovat menneet harhaan, koko maailma. Kristityillä on monasti itsensä kokoinen armo, tai laumansa määrittelemä. Ja jokainen tuhansista laumoista katsoo olevansa ainoa oikea lauma.
Mänttäri antaa hyvän todistuksen lauma-armosta todetessaan ”Jos ihminen ei tee parannusta, hän ei voi vastaanottaa Armoa. Eli matka Armon alla ei voi alkaa.” On menty siihen, että kuskin paikalla istuu ihminen ja Jumala on takapenkillä.
”Onhan tässä yksi lohtu, joka perustuu synnin etymologiseen merkitykseen”
Täysin käsittämätöntä, niinkuin on koko viestisi, vaikka samaan tarkoitusperäsi on ’kirkas’!
Kirkko on olemassa siksi, koska on Jumala. Jumala päätti pelastaa syntiin langenneen Poikansa Jeesuksen Kristuksen kautta. Lopullinen pelastus toteutuu ikuisessa Jerusalemissa, jonne Jumalan kansa kokoontuu viimeisen tuomion jälkeen. Tätä totuutta kirkko ei julista riittävästi eikä varoita ihmisiä elämästä suruttomuudessa ja väärän rauhan vallassa. Evankeliointia tulee lisätä ja julistuksen sisällössä on palattava lähemmäksi Raamatun omaa ilmoitusta.
Mahtaisiko kirkon asema parantua, jos se julistaisi tuota ”totuutta” enemmän? Kirkon uskonnolliset jäsenet lienevät asiasta jo selvillä. Julistaminen olisi vaikea kohdistaa niille, jotka eivät osallistu kirkon toimintaan. Eikä se heitä kiinnostaisikaan, vaan saattaisi pikemminkin muistuttaa turhasta jäsenyydestä.
Jori tarkoittanee tässä kirkolla (myös) kirkon organisaatiota. Sen toimintaedellytyksiin vaikuttaa olennaisesti kirkollisveroista tuleva rahoitus. Voimallisempi julistus ei siksi taida olla realistinen vaihtoehto.
Sami T.,
Sallinet karrikoinnin omasta tarkastelukulmastani:
Kirkko on olemassa, koska se on ihmisen järjestö, eikä Jumalan Seurakunta.
Kirkkoon kuuluminen ei auta eikä estä vastaanottamasta pelastusta Jeesuksessa.
Vaikka lopullinen pelastus koittaa maailmanlopun jälkeen, niin uskova voi jo uskossa nähdä ja kosketella ja kokea sen, vt. Ilm. 12:22,” vaan te olette käyneet Siionin vuoren tykö ja elävän Jumalan kaupungin, taivaallisen Jerusalemin tykö, ja kymmenien tuhansien enkelien tykö,”
Evankeliointia tulee lisätä, senhän ja vain sen vaikutuksesta Jumalavoi lisätä taivaalliseen jäsenyyteen ihmisiä, joka jo alkaa täällä ajassa.
On hyvä huomata, kun Armosta puhutaan, että Katollinen Kirkko opettaa Armoon valmistautumista tekojen kautta. Eli ihminen pyrkii tekemän itsestää Jumalle kelvollisen parannuksen kautta, jotta saisi Armon osakseen.
Muhamettilaisuus opettaa samoin. Kun elän Jumalan tahdon mukaan, niin Jumala Armahtaa palvelijansa.
Kristinuskossa Armo taas käy oikeuden edellä, eli Ihminen saa Armon lahjaksi Evankeliumin kautta.
Mänttäri ”Täysin käsittämätöntä, niinkuin on koko viestisi, vaikka samaan tarkoitusperäsi on ‘kirkas’!”
Pidin itsestään selvänä, että Mänttäri tietää heprean chatan ja kreikan hamartian tarkoittavan samaa eli mennä harhaan, vaikka tahtoo osua maaliin. Sanat on käännetty kirkkoraamattuun synniksi. Minä käännän ne harhaan menoksi, kuten kuuluukin.
Kun kristikunnalla on katolinen kielioppi, jonka avulla on muutettu alkutekstien sanamerkityksiä, niin silloin lukijalla on myös katolisen teologian mukainen tulkinta, niin pelastuksesta, kadotuksesta kuin helvetistä. On kuvaavaa, että kun monet vapaissa suunnissa arvostelevat katolisuutta, niin kuitenkaan he eivät pysty tunnistamaan jakavansa katolista teologiaa. Jopa ateistit saavat länsimaissa äidinmaidossa katoliseen uskonoppiin perustuvan Raamatun tulkinnan. Se on kuitenkin väärennös apostolien opista. Jos ei tunnista aitoa väärennöksestä, niin mistä se kertoo? Onko rakkautta totuuteen?
Ja kun synti on vain yksi katolisuuden manipuloimista sanamerkityksistä, niin kristillisyyden teologista tilaa voidaan verrata kirkkoineen ja herätysliikkeineen Jeesuksen aikaiseen juutalaisuuteen. Jokaisen ainoa toivo on armossa, ei omassa uskossa ja kokemuksissa ja uskonratkaisuissa.
Koska Jumala on arponut valittunsa ennen luomista, niin ihminen ei valintaan kykene vaikuttamaan teoillaan tai uskollaan. Mutta hän voi Raamatun oikeamielistä sanomaa lukemalla oikeamielistyä ja tehdä siten oikeita valintoja. Oikeamielisyyskin on väännetty kieroon, vanhurskaudeksi, jolloin on kadotettu evankeliumin ydintä.
Miten tämä liittyy kirkon tulevaisuuteen? Paljonkin. Kirkko voisi kääntyä harhaan menostaan ja uudistaa itseään pysymällä kirjoituksissa, niin kuin ne on kirjoitettu. Luterilainen kirkko on parasta kristillisyydessä. Lepopaikka kokemus- ja suorituskristillisyydestä. Jaksan edelleen uskoa luterilaisen kirkon tulevaisuuteen.
Tapio,
Katolisuus ei ole kohdistus tässä blogissa, eikä Jorikaan siihen nyt puutu eikä viittaa.
Olen monen eri mieltä kanssani olevan kanssa keskustellut suusanallisesti ja kirjoittaen, mutta he ovat vastakkaisuudessaankin ymmärrettäviä, mikä ei ole sinun ominaisuutesi. Toivoisin taas kerran, että pidättäytyisit kommenteista minulle. Perustelut olen pariinkin otteeseen julkisesti sinulle eritellyt ja tämänkertaisen liitän edellisiin.