Avioliittolain muutoksen voimaanastuminen lähestyy ja vauhdittaa kirkon piirissä käytävää keskustelua avioliittokäsityksestä. Tämä vastaa myös vuoden 2015 kirkolliskokouksen toivetta.
Lainsäätäjä ei kuitenkaan avioliittolain muutoksesta säätäessään tarkoittanut lakimuutoksen vaikuttavan kirkon sisäiseen keskusteluun. Lainsäätäjä siis tarkoitti, että kirkko toimisi omalla tavallaan ja omalla aikataulullaan. Kirkon ei edellytetä päättävän asiassa nyt jotain uutta. Maaliskuu tulee joka vuosi.
Avioliittolain tarkoittamassa kirkollisessa avioliittoon vihkimisessä on kyse perustuslain 124 §:n mukaisesta julkisesta hallintotehtävästä, joka voidaan lailla tai lain nojalla antaa muulle kuin viranomaiselle, jos se on tarpeen tehtävän tarkoituksenmukaiseksi hoitamiseksi eikä vaaranna perusoikeuksia, oikeusturvaa tai muita hyvän hallinnon vaatimuksia. Asia ilmenee eduskunnan perustuslakivaliokunnan lausunnosta vuodelta 2008 (PeVL 8/2008 vp)
Kirkollisella avioliittoon vihkimisellä on samat oikeusvaikutukset kuin vihkiviranomaisen suorittamalla siviilivihkimisellä. Kirkon papin oikeus kirkolliseen avioliittoon vihkimiseen perustuu avioliittolakiin. Avioliittolaki ei kuitenkaan määrittele kirkollista vihkimistä papin virkatehtäväksi. Kirkon pappi ei ole pappisvirkansa perusteella virkasuhteessa valtioon tai kuntaan. Kirkolliset toimitukset ovat papin virkatehtäviä kirkon omien säädösten perusteella. Näistä virkavelvollisuuksistaan hän on kuitenkin vastuussa perustuslain 118 § ja rikoslain 40 luvun edellyttämällä tavalla.
Perustuslain 11 § takaa jokaiselle uskonnon ja omantunnonvapauden. Lain kohdan 2 mom. mukaan kukaan ei ole velvollinen osallistumaan omantuntonsa vastaisesti uskonnon harjoittamiseen. Säännöksestä ei kuitenkaan voida johtaa yleistä oikeutta kieltäytyä virkavelvollisuuksiin kuuluvasta tehtävästä vakaumuksen perusteella (HE 309/1993 vp). Kirkon pappi ei siis voi omaan henkilökohtaiseen uskonnonvapauteensa vedoten kieltäytyä noudattamasta maamme yleisiä lakeja taikka kirkon omia säädöksiä.
Perustuslain 6 § 2 mom. mukaan ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella. Erilainen kohtelu on siis luvallista vain, jos siihen on hyväksyttävä peruste.
Yhdenvertaisuuslain 2 § rajaa uskonnonharjoittamisen kyseisen lain soveltamisalueen ulkopuolelle.
Aiemmin viitatussa perustuslakia koskevassa hallituksen esityksessä todettiin että “Uskonnon tunnustamisen ja harjoittamisen vapauteen sisältyy kunkin uskonnollisen yhteisön mahdollisuus päättää omista uskonnollisista menoistaan (HE 309/1993 vp, s. 55/II).
Eduskunnan perustuslakivaliokunta toteaa vuonna 2008 vihkioikeuslakia koskevassa lausunnossaan “Avioliittoon vihkiminen on uskonnollisessa yhdyskunnassa osa uskonnon harjoittamisen oikeutta (PeVL 8/2008 vp, s. 2).”. Tähän lausuntoon viitattiin myös yhdenvertaisuuslakia koskevassa hallituksen esityksessä (HE 19/2014 vp s. 56).
Edellä olevan perusteella ei perustuslain 6 §:n voida katsoa edellyttävän kirkollisen toimitusten soveltamista tilanteissa joihin niitä ei ole tarkoitettu. Myöskään yhdenvertaisuuslaki ei sitä edellytä koska laki ei uskonnonharjoittamista koske.
Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kirkollisista toimituksista säädetään kirkkojärjestyksen 2 luvussa.
Kirkkojärjestyksen 2 luvun 1 § edellyttää että kirkolliset toimitukset suoritettava kirkkokäsikirjan mukaisesti. Kirkkokäsikirjan on oltava kirkkojärjestyksen 1 luvun 2 § perusteella kirkon tunnustuksen mukainen.
Kirkkolain 21 luvun 2 § mukaan piispainkokouksen tehtävänä on antaa jumalanpalvelusta tai kirkollista toimitusta koskevassa asiassa kirkkojärjestyksen täytäntöönpanosta tarkempia määräyksiä. Piispainkokouksen selonteon avioliittolain muutoksen johdosta voidaan katsoa sisältävän kirkko järjestyksen tarkoittamia tarkempia määräyksiä, joita kirkollisten toimitusten yhteydessä on noudatettava.
Kirkkojärjestyksen 1 luvun 4 § mukaan kirkon jäsenellä on oikeus päästä osalliseksi kirkon pyhistä toimituksista ja seurakunnan tarjoamista muista eduista kirkkolain ja kirkkojärjestyksen säännösten mukaisesti. Koska kirkkojärjestys edellyttää kirkollisilta toimituksilta kirkon tunnustuksen mukaisuutta, ei kirkon jäsenellä ole oikeutta tunnustuksesta poikkeavaan toimitukseen, vaikka kirkkojärjestyksen edellyttämät muotoseikat muutoin täyttyisivät. Näin olleen myöskään kirkon papilla ei ole sellaista toimitusta velvollisuus toimittaa.
Piispainkokouksen selonteko avioliittolain muutoksen johdosta on riittävä asiakirja osoittamaan, että avioliittoon vihkiminen on kirkollisena toimituksena tarkoitettu vain eri sukupuolta olevien kihlakumppanien vihkimiseen.
Mikäli kirkon omat säädökset eivät edellytä asiassa uutta määräenemmistöpäätöstä kirkolliskokouksessa, ei sitä voi mikään kirkon ulkopuolinenkaan taho edellyttää. Valtiovalta ei voi yksipuolisesti asettaa kirkolle muista uskonnollisista yhteisöistä poikkeava vaatimuksia. Julkisen vallan käyttöön kohdistuu velvoite kohdella tasapuolisesti kaikkia uskonnollisia yhdyskuntia tai maailmankatsomuksellisia suuntauksia (HE 309/1993 s.55)
Piispainkokous on siis todennut nykytilan ja nykytila on voimassa, kunnes toisin päätetään.
Edellä olevan perusteella rikoslain 40 luvin 9 § säädöstä virkavelvollisuuden rikkomisesta ei voida yleisen lain perusteella soveltaa sellaiseen kirkon viranhaltijaan, työntekijään tai luottamushenkilöön, joka noudattaa sekä kirkkolain ja kirkkojärjestyksen määräyksiä. että piispainkokouksen ja piispojen selontekonsa pohjalta antamia ohjeita. Sitä vastoin lainkohtaa voidaan soveltaa sellaiseen viranhaltijaan, joka virkatehtävissään toimii vastoin kirkon voimassaolevia säädöksiä taikka velvoittavia ohjeita. Tältä osin säädös on rinnakkainen kirkkolain 5 luvun 3 § 3 mom. kanssa.
Eduskunnan säätämät yhteiskunnalliset lait sita ja tätä. Näkee hyvin, että poliittisin perustein eduskunnan säätämät lait eivät huomioi sitä, että kaikille meistä avioliitto ei ole ollut pelkkä yhteiskunnallinen sopimus, vaan jotakin paljon enemmän, kuin lainlaatijoille, joiden todellisuus näyttää olevan vain lähinnä filosofi Hegelin koulukunnan äärimmäistä vasemmistoa edustaneen Marxin näkemys, jonka mukaan ”porvaristo hekumoitsee” ihmisten luonnollisen veljeyden, ”inhimillisen seuranrakkauden” aatteessa vain vaatiakseen proletariaattia taipumaan herruutensa ja riistonsa alaiseksi leimaten tämän veljeyden puutteen antisosiaaliseksi.
Jukka
Kiitos jutustasi. Se on selkeätä tekstiä.
Kiitos, että jaksat nähdä vaivaa ja tutkia pykäliä ja momentteja ja vielä kertoa ne ulos niin, että tavallinen ihminenkin ne ymmärtää.
Kiitos kiittämisestä 🙂
Sori, mutta älkää sisaret ja veljet unta nähkö. Kirkko ei rajaa yhtään mitään, kun tasa-arvo astuu areenalle 1.3. Toisaalta eihän tilanne ole enää piispojenkaan hallinnassa, jos ilman sanktiota voi etukäteen kertoa, että lakia aletaan heti noudattaa. Kukahan rumilus nyt suutelisi tätä ruususen unta nukkuvaa kanssa ja sanoisi mikä aika on menossa!
Papilla on vihkimisoikeus, edellyttääkö laki, että papin on asiassa suoritettava nimenomaan kirkollinen kirkkokäsikirjan mukainen toimitus? Entä jos hän vihkii jonkin muun kaavan mukaan kuitenkin niin että avioliittolain vihkimistä koskevat minimivaatimukset täyttyvät?
He, otanpa yo kysmykseni takaisin ,sillä sanoohan se avioliittolaki (valitettavasti) lisäksi näin:
25§
…..
Kirkollisessa vihkimisessä on muuten noudatettava asianomaisen yhdyskunnan vihkimismenoja. …
Ainahan voi piiloutua lakipykälien ja raamatunlauseiden taakse, ettei tarvitse kohdata ihmistä. Käskikö Jeesus tehdä näin? Muistaakseni hänellä oli omat juttunsa fariseusten ja lainoppineiden kanssa?
Seija: ”Ainahan voi piiloutua lakipykälien ja raamatunlauseiden taakse”
Metkaa tässä koko hulabaloossa on mielestäni kuitenkin se, että ne raamatunlauseet ja lakipykälätkin muuttuvat tai pysyvät ihmisten tekemien enemmistöpäätösten voimalla kirkolliskokouksessakin ilman, että niihin on minkäänsorttisella Jumalalla mitään sanomista.
Itse asiassa Jeesus nimen omaan käskee noudattamaan lakeja.
Hän ei tullut kumoamaan lakia vaan täyttämään sen. Hän sanoi ettei laista katoa pieninkään piirto. Dekalogista ei pidä jättää mitään pois. Samoin yhteiskunnan lakeja tulee noudattaa kaikessa missä ne eivät ole Jumalan lakia vastaan. Sitä vastoin Raamatun ulkopuolisista perinnäissäännöistä voidaan luopua.
”Hän sanoi ettei laista katoa pieninkään piirto. Dekalogista ei pidä jättää mitään pois.”
Täysin mielevaltaista tulkita Jeesuksen tarkoittaneen lailla vain dekalogia, jota ei kirjaimellisesti dekalogina ole edes olemassa.
Mitä pahaa on lakipykälissä ja raamatunlauseissa? Lakipykäliä on kaikkien kanslaisten noudatettava, niin elämässään kuin työssään. Kristityt ottavat elämässään ja työssään huomioon myös Raamatun ohjeet.
Salme, Enhän minä mitään lakeja, enempää kuin Raamatun ohjeitakaan kritisoinut.
Totesinpahan vain, että ihmiset niin laeista kuin Raamatun sanan tulkinnastakin päättävät äänestämällä – kirkossakin. Ei siinä minkään sorttisen jumalan mielipiteillä ole osaa eikä arpaa.
Pahoin pelökään, että KW sanoit totuuden.
Lutherin sanotaan lausuneen ”Juristen sind schlechte Khristen” Hän ei tarkoittanut, että lainopillisen koulutuksen saaneet tai harrastuksekseen pykälien kanssa näpertelevät amatöörijuristit sen vuoksi olisivat huonoja kristittyjä, vaan sitä, että kristillisen kirkon peruseetos ei rakennu sanojen, sanontojen eikä kirjoitettujen tai kirjoittamattomien perinnäisohjeiden kuurnimiselle vaan kokonaisuuden hahmottamiselle. Irrallisten pykälien, mietintöjen lauseiden peräkkäin kopioiminen ei vie asiaa eteenpäin vaan vie ajatukset harhaan, kun kysymys on siitä haluaako kirkko elää ihmisten rinnalla elämän todellisuudessa ja miten se kohtaa ihmiset, joita varten se väittää olevansa olemassa.
Tässä asiassa olen kanssasi Risto täsmälleen samaa mieltä. Kirjoitukseni oli enemmänkin kannanotto siihen pohdiskeluun; viekö kirkkoa muutokseen kirkon ulkopuolella tehdyt sinällään kirkkoa koskemattomat päätökset vaiko kirkon oma sisäinen tahtotila.
Tässä suhteessa, jos muutos on edessä. Norjan malli on huomattavasti otollisempi, kuin Tanskan taikka Ruotsin malli. Kirkko siis tekee ratkaisunsa omalla ajallaan. Maaliskuu tulee joka vuosi. ;’Mikäli kirkko päättää joskus ryhtyä soveltamaan avioliiton siunauskaavaa myös samaa sukupuolta oleviin pareihin, voivat sellaista tuolloin pyytää myös vuonna 2017 vihityt. Kysehän on jumalanpalvelusmenosta eikä hääpäivän ohjelmannumerosta. Viime mainittu on vähin mitä hääparin tulisi asiasta tiedostaa.
”Kysehän on jumalanpalvelusmenosta eikä hääpäivän ohjelmannumerosta.”
Jona ikävä kyllä ehken suurin osa pareista vieraista puhumattakaan sen kylläkin ottaa.