Akateemikko ja kirjailija Väinö Linnan (1920–1992) syntymästä tuli joulun alla kuluneeksi sata vuotta. Hänen elämänsä oli huikea kaari, kun hän nousi tehtaantyömiehestä kansakunnan kirjalliseksi lipunkantajaksi.
Linnan tunnetuimmat teokset ovat ”Tuntematon sotilas” ja ”Täällä Pohjantähden alla” -trilogia.
Kuvatessaan Pohjantähdessä vuoden 1918 vastakohtaisuuksia ja Tuntemattomassa sotilaassa rivimiesten asenneta sotaan, hän sai aikaan kiihkeän väittelyn. Tämä koskee varsinkin vuoden 1918 sisällissotaa ja niitä syitä, jotka siihen johtivat.
Trilogiansa toisessa osassa Linna nostaa torpparikysymyksen kapinan keskeiseksi syyksi. Kumous ei kuitenkaan lähtenyt alhaaltapäin, vaan talvella 1918 Kullervo Manner ja O.W. Kuusinen teetättivät SDP:n puolue-elimissä päätöksen toteuttaa aseellinen vallankumous Suomessa.
Linna siis johtaa kapinan torppariongelmasta. Historiallista tukea tämä ei saa, koska jo ennen sodan syttymistä oli Svinhufvudin senaatti esittänyt, että torpparit itsenäistetään. Lisäksi sota oli osa maailmansotaa ja Venäjän vallankumousta. Viime kädessä kapinan sytykkeet tulivat maamme ulkopuolelta, Leniniltä itseltään.
Kapinaan johtaneita objektiivisia syitä Pohjantähti ei selitä, joskin se paljastaa ne inhimilliset kärsimykset, jotka varsinkin hävinnyt osapuoli sai vankileireillä tuta.
Pohjantähti-trilogiassa rovasti Lauri Salpakari on kirkon edustaja. Hän, kuten tuon aikaiset papit yleensäkin, oli sidoksissa yhteiskunnan hallitsevaan luokkaan ainakin ajattelutapojensa puolesta.
Tästä asetelmasta käsin Linna teki Salpakarista kirkon edustajan. Epäilemättä hänellä olisi ollut vaihtoehtoja muunkinlaisiin henkilökuviin, mutta hän päätyi sympaattiseen, mutta voimattomaan Pentinkulman rovastiin.
Linna piti kirkon roolia soveltaen samana sekä Pohjantähdessä että Tuntemattomassa sotilaassa: kristillinen etiikka ei toiminut tilanteissa, joissa väkivalta saneli ehdot. Kun nuorena opiskelijana haastattelin häntä, hän kiteytti: ”Moraalisena instituutiona kirkko joutuu suurennuslasin alle, vaikka kaikki olemmekin samanlaisia”.
Väinö Linna oli luterilaisen kirkkomme jäsen, eikä hän omien sanojensa mukaan ollut Jumalan kieltäjä ”koska ateisti on aktiivisessa suhteessa Jumalaan”. Hän ei käynyt kirkossa ”siinä merkityksessä kuin uskonnollinen ihminen käy”, mutta tähdensi, että maaseudun kasvattina kirkolla oli ollut merkittävä osuus hänen lapsuuskotinsa elämässä.
Entä millä tavoin Lauri Salpakari ja vuoden 1918 tapahtumat liittyvät yhteen? Kirkkohistorian dosentti Tarja-Liisa Luukkanen on esittänyt, ettei Salpakarin kaltainen kaupungista lähtöisin oleva ruotsinkielinen pappi olisi ollut Pentinkulmalla mahdollinen.
Tällöin on mielestäni muistettava, että Pohjantähti-trilogia on sepitteellinen kirjallinen luomus, ei tieteellinen historian kirjoitus. Fiktiivisenä kertomuksena sen anti on lukijalle sama kuin taideteoksen: se tarjoaa elämyksen.
MATTI WIRILANDER
Kaikkien tästä aihepiiristä (1917-18) kiinnostuneiden kannattaa muistaa muutama perusasia. Ensinnäkin useita yhteiskunnallisia uudistusyrityksiä tehtiin ainakin 10 vuoden ajan, mutta hankkeet kaatuivat Pietarissa tai Suomen autonomiasta käyty pitkittynyt kamppailu esti ne. Toiseksi Venäjän maaliskuun vallankumousta ja lisääntynyttä hajaannusta seurasi järjestysvallan lamaantuminen. Kun samalla sotatarviketeollisuuden tilaukset sekä viljan saanti Venäjältä loppui, seurasi työttömyys, nälänhätä ja puute. Varsinkin kun sisäpoliittisen kiistelyn heikentämä hallitusvalta ei kyennyt ”organisoimaan nälkää” eli saamaan aikaan toimivaa elintarvikehuoltoa maalta kaupunkeihin. Kolmanneksi juuri järjestysvallan puute johti monisyisiin kaartinmuodostuksiin, jotka tietenkin politisoituivat. Neljänneksi pitää muistaa, että kaupunkikeskuksissa ja maaseudulla elettiin hyvin erilaisissa todellisuuksissa ha luokkaerot olivat isot. Viidenneksi pitää muistaa, että aikakauden sosialistinen retoriikka oli todellista vihapuhetta ja usko vallankumoukseen kovaa. Lenin-sedän tuella. Kuudenneksi tähän kaikkeen kytkeytyi hajoavan suurvallan, Venäjän kaaos ja voittoisan suurvallan, Saksan laajentumishalu ja kotimaiset itsenäsyysaktivistit siinä välissä. Sitten voidaan aina pohtia, missä vaiheessa tarpeeksi arvovaltaiset päättäjät olisivat ehkä vielä voineet estää sodan.
Suosittelen lukemaan jonkun tai muutamia moderneja kirjoja aiheesta, että ei tarvitse toistella monien vuosikymmenten takaisia tulkintoja siitä, kuka oli hyvis ja kuka pahis: omia suosikkejani uusimpien teosten joukossa ovat Rikki revitty maa, Punainen Turku ja Kapina tehtaalla.
Elikkä eri nimityksille löytyy perusteita vaihtelevasti näkökulmasta riippuen: Vapaussota, luokkasota, veljessota, punakapina?
Marko Sjöblomin mainitsemien teosten Rikki revitty maa ja Kapina tehtaalla lisäksi Heikki Ylikankaan Tie Tampereelle (1993) avaa lajempaa ja monipuolisempaa perspektiiviä. Punainen Turku -teosta en tunne.
Hyllyssänin on senaattori O W Louhivuoren vuonna 1919 kirjoittama 57-sivuinen vihkonen nimeltä : Punakapinan syyt. Louhivuori toimi samana vuonna Viron avustustoimikunnan puheenjohtajana.
Kirjanen on siitä merkillinen että hän analyysissään on hyvin moderni . Markon yhteenveto on kuin yhteenveto Louhivuoren pamfletista.
Markon yhteen vetoon on hyvä lisätä tapahtumat 1800-luvulla.Louhivuoren mukaan on otettava huomioon Suomen pitkäaikainen siirtomaa asemassa oleminen johon vasta kansallisen herätyksen myötä 1800- alkupäiviltä tultiin tietoiseksi.
Jo Ensimmäinen sortokausi 1899-1905 alkoi kaivaa maata uskollisuudesta hallitusvaltaa kohtaan ja tilanne paheni Toisella sortokaudella 1908-1917. Suomalaiset olivat vannoneet uskollisuutta Venäjän keisarille Ja keisari hallitus julistuksessa oli vannonut kunnioittavansa Suomen lainsäädäntöä. Ja nyt se oli keisari joka Helmikuun manifestin kautta sanoutui irti Keisarin Valasta. Tämä vei pohjan uskollisuudesta keisaria kohtaan.
Työväenliikkeen synty 1800-luvulla oli suuri sosiaalinen uutuus joka antoi toivoa maata omistamattomille maataloustyöläisille.
Venäjä – Japani sota 1905 ja siihen liittyvä suurlakko loi laittomuudentunteen jota heikensi Suomen eduskunnan sekavat olot. Siis ei enää ollut esivaltaa jolle tulisi olla kuuliaisia. Jokainen poliittinen ryhmittymä , myöskin oikeisto, katsoi että vain heidän suuntauksellaan oli kansa takanansa.
Maailman sodan luoma elintarvikepula maahan tuotujen kiinalaisten linnoitustyöläisten myötä loi sosiaalista levottomuutta. Siirtotyöläisten juhliminen loi kaaostunnelmaa maasedulle. Työväen liikkeen monilukuinen lehdistö oli täynnä pursuavaa vihaa porvaristoa kohtaan ja syytti heitä kansan kärsimyksistä.
Joo, Ylikangas on moderni klassikko. Listasin tietoisesti uudemmasta päästä. Pannaan vielä Aapo Roselius ja Tuomas Hoppu pinoon lisää. Tuo Punainen Turku kuvaa osuvasti, mitä tapahtuu, kun yhteiskuntaluokat elävät omissa kuplissaan, ruoka vähenee ja demagogia vallitsee.